Minä olin töissä, keikkahomma. Ja siellä minä ihastuin. Näin naisen, kauniin kuin enkeli taivaan ja silmänsä leiskuivat lempeyttä. Hyvyyttä tuntui hän olevan tulvillaan ja minä katsoin ja hämmästyin, äimistyin aivan itsekin, itseänikin. Katsoin itseni kipeäksi ja hänetkin häiritsin hullulla katseellani. Niin oli hän ihmeellinen ja lumoava, etten häntä mielestäni saa. Nyt siitä on jo kulunut aikaa 33päivää ja 10 tuntia, kun viimeksi hänen katseensa kohtasin ja hän mielessäni väikkyy jokaisena päivänä edelleen. En toki ole rakastunut, ihastunut vain ja sen hänellekin sanoisin. Hän niin nuori ja kaunis, pitkät tummat kutrit leijuvat kuin tuuli arolla. Valkoisen kypärän alta tuikkivat siniset silmät, ja hymy, joka saa minut polvistumaan. Jos sanoisin hänen nimensä ääneen, pyörtyisin.
Miksi kohtalo leikit? Mistä keksit minua kiusata? Miksi vanhan miehen tielle toit nuoruuden hymyn ja laitoit sydämen läpättämään onnetonta kaipuuta. Niin muuttui tylsännäköinen Kaarinan kaupunkikin mielenkiintoiseksi turistinähtävyydeksi.
Miksi kohtalo leikit? Mistä keksit minua kiusata? Miksi vanhan miehen tielle toit nuoruuden hymyn ja laitoit sydämen läpättämään onnetonta kaipuuta. Niin muuttui tylsännäköinen Kaarinan kaupunkikin mielenkiintoiseksi turistinähtävyydeksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tiedän tunteen. Kerran nähnyt hänet, kerran katsonut silmiin, jotain olisi voinut sanoa, pää tyhjää täynnä, molemminpuolinen veto, tilanne ohi, tyhjyys, odotus, jos hän tulisikin vastaan...
Pahin meni jo ohi. Enää joka päivä ei mieltäni vaivaa sairaus, piina, tuska. Kuitenkin joskus...
Unelmat ovat sitä varten, että ne voisivat särkyä tai ajelehtia ohi.
Älä lannistu. Se menee ohi.
Kädet verta vuotavina odotan...
Eikö 20 vuodessa opi karttamaan näitä tilanteita?
Ei niitä opi välttämään ikuna, toivottavasti. Kun ihminen tuntee, niin että tuntuu, niin tietää elävänsä, vieläkin, "vaikka tekee kipeää"! Kaikki fantasiat eivät ole tarkoitettu toteutuviksi. Jos jonkun asian on määrä tapahtua, niin kai se sitten tapahtuu, joskus näin, joskus kenties paremminkin!?. Vieläkin kuljen katsellen, jos jossakin vilahduksen näkisin, niistä hiuksista, siitä hymystä, sinisestä nissanista... Jonakin päivänä se kaikki on kauniina muistona mielen arkistoissa. Sellaista elämä on!
Ei kai tässä elämässä muuten sen suurempaa järkeä olisi, ellei aina olisi jotain odotettavaa, jotain toivottavaa, jotain pelättävää ja jotain epätoivoista.
Siis: odottaa että hänet näkee; toivoo että voisi tutustua; pelkää ettei näe enää koskaan; EPÄTOIVOISTA! :)
Vaikeaa on myös se, kun on joku tuttu/jonka tietää eikä voi kuitenkaan ikinä saada tai vielä pahempi: Ei uskalla tehdä asialle mitään.
Nämä asiat ovat kai kuitenkin elämän suola.
Kauneinmmatkin muistot haalenevat, vaikka toisaalta aika kultaa muistot. Mutta minä huomaan, päivä päivältä, vähemmän muistelevani tuota etä-ihastustani. Ei mikään ole ikuista. Näin näyttää käyvän, että kaikesta koetusta tunnekuohahduksesta jää jäljelle muisto. Ei valokuvia, vain mielikuvia. Mutta kaunis on muist. Vilä minä näille muistoille runoja laadin.
Ei sille mitään voi. Se jatkuu aina vaan. Kerran hankin hänen osoitteensa ja puhelinnumeronsa. Kävin kulmillakin kääntymässä. Luulin hulluksi tulevani ja taisin tullakin. Minä, vieläkin olen ihastunut häneen, jota en edes tunne. En tiedä hänestä mitään, ehkä juuri siksi on tilaa unelmille. Kaikki on auki ja puhdasta, koskematonta, kuin ensilumi. Minä olen rakastunut siihen puhtaaseen koskemattomuuteen.
Kerra näin hänestä vilahduksen. Ajoi ohitseni autollaan, kun olin kävelemässä kodinkoneliikkeeseen. Siitä alkoi uusi tunteiden kuohahdus, vaik ei hän minua edes huomannut. Sellaista se on. Onneksi hän ei tiedä tästä mitään. Täällä voin sanoa jopa, että olen rakastunut häneen. Muualla vaikenen kuin muuri.