normaalia vai ei

eli pieniä vinkkejä selviytymiseen. Ymmärsin, että ajattelet siten, että "kaksi kuukautta....kaksi kuukautta...miten kestän sinne asti kun tuntuu niin kauhealta tuo aika". Jospa pilkkoisit pienemmäksi tuon hirveän vuoren. Tänään keskityt siihen, että huomenna menet töihin. Päätät tehdä sen. Hyvä, yksi tavoite saavutettu. Töissä ollessasi keskity yhteen asiaan kerrallaan. Tiedät, että opit ajan kanssa ja kehityt koko ajan taitavammaksi, mutta anna itsellesi aikaa opetella, siis asia kerrallaan. Kun näet lähitulevaisuuden suurena valloittamattomana esteenä, tulee varmasti mieleen luovuttaa. Kokeile siis toista lähestymistapaa ja pilko päiväsi niin, ettet murehdi tulevaa vaan keskityt vain käsillä olevaan työtehtävään. Voit aivan hyvin pilkkoa ihan vaikka niin, että tavoitteesi on selviytyä alkuun vaikka lounastauolle saakka, sitten kahvituntiin saakka, sitten seuraavaan aamuun jne.. Se, että olet ollut pitkäaikaistyötön, ei tee sinusta millään tavalla epäonnistujaa ja luovuttajaa. Työn vastuullisuus on hyvä tunnistaa, mutta varmuus tulee vain tekemällä, rauhallisesti, keskittyen. Aina voi ja pitää pyytää neuvoja työtovereilta, kukaan ei pidä sitä ainakaan epäonnistumisen merkkinä. Ja vastuullisuutta on myös tunnustaa itselleen rehellisesti, etten osaa/hallitse tätä asiaa. Anna itsellesi lupa opetella. Kyllä siitä hyvä tulee!!