Kauhukohtaus - kannattaako huolestua

Pipa

Hei
Pian 6-vuotias poikamme on reipas ja iloinen heppu, ja uskoisin että kotonammekin on melko tasapainoista. Viime yönä poikamme sai uskomattoman kauhukohtauksen yöllä. Tuli luokseni hysteerisesti itkien eikä saanut muuta sanaa selvää kuin EI EI SAA AIII AIII... silmät oli auki mutten saanut poikaan kontaktia. Yritin halata ja puhua mutta poika vain huusi ja työsi pois. Tätä kesti n 15 minuuttia ja poika rauhoittui, kävi vessassa ja nukahti taas.

Vauvana poika oli koliikkisen itkuinen, mutta pitkään aikaan ei ole ollut yöitkuja eikä hirveästi päivälläkään. Pitääkö tämä kohtaus ottaa vakavasti vai voiko se johtua unista, uudesta esikoulusta tai muusta jännittävästä. Itselle silmiin piirtyi jo kaikkia kauheuksia alkaen hyväksikäytöstä, kun lapsi huusi ihan kuin joku olisi tehnyt hänelle pahaa.

Asiallisia vastauksia, kiitos. Typerät naljailut eivät ole tarpeen huolestuneelle.

6

2173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lapselta mitä

      Oletko kysynyt lapselta, muistaako hän yön tapahtumasta mitään ja tietääkö lapsi itse mitä hän kuvitteli näkevänsä/tapahtuvan? Yksi mahdollisuus on tietysti se, että hän näki pahaa unta. Meidän lapsi kävelee unissaan aika useinkin ja hänellä on silloin silmät auki. Siitä sen tietää, että hän ei ole "maan pinnalla" kun kontaktia ei oikeastaan saa ja hän saattaa seistä tönöttää jossain hassussa paikassa (vaikka kirjahyllyn edessä tuijottamassa) Ohjaan hänet vain kädestä silloin takaisin sänkyyn enkä edes yritä saada häneen mitään kontaktia. Hänellä ei ole kuitenkaan mitään kauhukohtauksia, otin vain kantaa siihen silmät auki asiaan.

    • Milla.M

      lasten yölliset kauhukohtaukset ovat melko yleisiä, eikä niihin auta muu kuin lapsen rauhallinen käsittely kauhukohtauksen sattuessa. Puhuminen tuskin paljon auttaa, koska lapsi ei tavallaan ole edes hereillä, vaikka silmätkin olisivat auki.Aamulla lapsi ei muista tapahtumasta mitään.

      Menevät iän karttuessa ohi itsestään. Luulen, että ne ovat ehkä yleisempiä lapsilla, jotka touhuavat ja puuhailevat paljon kaikennäköistä päivän aikana, ehkä eivät osaa sitten rauhoittua yölläkään. Meilläkin ne alkoivat päivähoitoon mentyä, eli varmaan kaikki uusi lapsen elämässä voi vaikuttaa.

      Meillä pojalla oli myös jossain vaiheessa noita kohtauksia aika useinkin ja monena yönä peräkkäin, ja myös hänellä oli vauvana koliikki ja on aina ollut muutenkin hyvin eläväinen kaveri.

    • ihan sellaisesta

      kauhukohtaukselta, jota ainaki neuvolan mukaan normaalia ainaki 2-3 vuotiaalla. Meillä oli tytöllä siinä 2 vuotiaana tuollaisia aina silloin tällöin. neuvolassa sano, että siinä iässä niitä usein onkin. Muistaakseni sanoi, että mll sivuilla olisi jotain tietoa tästä.

    • kokemusta vastaavasta

      En viitsinyt eka vastata kun tulee mieleen ne muistot mitä meillä oli vastaavasta. Meidän lapsemme sai kanssa vastaavanlaisia kauhukohtauksia ja aika useitakin siinä kahden vuoden iässä. Olin lukenut tällaisista aikaisemmin enkä ollut nyt niin huolestunut vaikka rankkojahan ne oli. Huusi ja itki vaan ja kun yritti lohduttaa työnsi pois. Ei oikein sanonut mitään järkevää. Kaikkein vaikeinta oli vaan olla vieressä ja kuunnella rääkynää ja odottaa että se rauhoittuu. Parasta kuitenkin mitä kyseisessä tilanteessa voi tehdä on olla tekemättä mitään ja varsinkaan menettämättä hermoja vaikka hermoja raastavaa se voi todella olla. (asumme vielä kerrostalossa)
      Taustalla ei välttämättä ole mitään sellaista että jotain dramaattista tai pelottavaa olisi tapahtunut.
      Pojallamme joka on jo kouluikäinen on hieman vastaavanlaista aina kuumeessa mutta ei ihan niin voimakasta, eli herää yhtäkkiä ja alkaa itkemään ja puhuu todella sekavia, ei saa mitään kontaktia. Näin tapahtuu aina kun on kuumeessa vaikka ei olisi eritysen korkea kuume.

    • tania

      Tuo kuuluu kehitykseen...
      Meillä poika huusi tuijottaen silmät avoinna seinää:
      ÄITI OTA SE POIS! ÄITI! APUA ! APUA!

      Tunne on todella kamala..!! Kuin suoraa kauhufilmistä.. (saatikka poliisit oven takana kun poika huutaa apua...)..

      Kuitenkaan lapsi ei muistanut mitään aamulla kun kysyin miksi hän oli huutanut minua ja mitä minun piti ottaa pois...

      Painajaisille et voi mitään... lapsesi rauhoittuu kyllä.. tuo kestää vain hetken..

    • Pipa

      Kiitos vastauksista, rauhoittaa kuulla muiden kokemuksia, vaikka olinhan näistä ennenkin kuullut. Juuri tapahtuneena asia nostatti kaikki kauhuajatukset pintaan. Kyllä pojalla kuitenkin kaikki näyttää olevan järjestyksessä. Kun kysyin muistaako poika yöllistä tapahtumaa, hän myönsi hämmentyneenä muistavansa että oli itkenyt, muttei tiennyt miksi.

      Meidän poika osaa muutenkin olla teatraalinen. Kun hän kaatui pyörällä niin että polvi oli veressä, hän huusi niin että naapuristo raikui: AAAPUUUUAAA AMBULANSSIIII, MÄ KUOLEN! Tätä huutoa niin kauan kunnes saimme hänet kotiin. Eikä tämä johdu siitä ettei hänen itkuaan huomioitaisi, itse olen aina jakanut syliä säästelemättä. Luonteet ovat vain erilaisia, pari vuotta vanhempi isoveli taas puree hampaat yhteen eikä itke juuri mistään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4320
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3524
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      157
      1841
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1726
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1452
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      974
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      879
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      866
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      858
    Aihe