Olen tutustunut, ja jo hiukan aikaa tapaillutkin. Ja olemme molemmat todella rakastuneita toisiimme, olemme henkisellä tasolla ihan samalla tasolla ja ajattelemme monista asioista samalla tavalla. Hän on eronnut vähän aika sitten. MInä olen 23 vuotias nainen ja hän on sitten 47...Meneekö tämä jo liian pitkälle? EN halua ajatella pitkälle, mutta vaikea meidän olisi olla ilman toisiammekaan...mitä siis tehdä, Hänellä on jo lapsia kaksi, ja minä olen vasta tässä vaiheessa, että haluan vielä lapsiakin joskus...Onko kenelläkään kokemusta/mielipiteitä? Uskotteko muuten sielunkumppanuuteen? ja voiko sellaisen löytää noin vanhasta miehestä??
24 vuotta ikäeroa, meneekä yli?
16
1590
Vastaukset
- Minä & vaimo- 20v ikäeroa
Seurustelin aikoinaan monen ikäiseni, nuoremman ja paljon vanhemmankin kanssa, ennenkuin kolahti kovaa.
Tiesin ja tunsin heti, että siinä hän on- elämäni suuri rakkaus.
Tastä on nyt 6 vuotta aikaa, eikä ikäero merkitse meille yhtään mitään- muutamia harvoja puolituttuja asia aluksi tuntui haittaavan, mutta kun kuuntelin tarkemin, niin heillä itsellään oli tosiasiassa ihmissuhteet huonolla mallilla, eli heillä ei ollut varaa tuomita ketään. Parhaita tuomareitahan ovat nimenomaan ne, joilla siihen ei ole varaa, ei kokemusta, eikä elämänviisautta.
Henkinen kypsyys ja kemiat ovat ratkaisevia tekijöitä- ei kaksi eri numeroa :) - kysymykseen vastaus
ikä ei merkkaa mitään vaan tunteet
- Asnku78
Moi... Mulla samanlainen tilanne. Olen itse 29 ja mies 50. Eli 21 vuotta ikäeroa. Ensiks oltiin varmaan 5 vuotta kavereita, sama harrastus meillä. Siinä sitten jotenkin vaan kävi niin, että tykästyttiin, rakastuttiin toisiimme.
Koko ajan kyllä on semmoinen olo, että voiko tästä tulla mitään. Että haloo, herätys pahvi. Että kun mä oon 50 niin mies 70. Mutta sitten taas toisaalta, mistä sitä tietää, että miten kauan täällä eletään, että eikö sitä aikaa vois olla onnellinen (itselläni takana huonoja ihmissuhteita). Meillä kummallakaan ei ole lapsia, mies ei ole ollut naimississa enkä minäkään. Lapsista on puhuttu ja hän niitä haluaa, samoin minä. Jotenkin vaan meillä tää homma toimii, sama huumori, sama harrastus, samat mieltymykset ym. ym.
Sen oon huomannut, että ulkopuolisten on vaikea hyväksyä asiaa, että on vanhempi mies ja nuorempi nainen. Sitä jotenkin katsotaan pitkään. Mutta oon ajatellut vaan, että katsokoot ja antaa häiritä jos on häiritäkseen. Me ollaan onnellisia, löydetty se mitä ollaan haettu. Ikäerosta viis.... Ja sitten jos miehestä aika jättää ennen minua. Niin mulla on elämää sitten vielä edessä. Ja oon ainakin sen nuoruuteni elänyt ihanassa parisuhteessa, ruusuilla tanssien. Ja mikä ihaninta, mies pitää kuin kukkaa kämmenellä. Paljon paremmin kuin aikaisemmat oman ikäiseni miehet!
Tsemppiä sulle ja pidä kiinni rakkaudesta jonka olet löytänyt. Tosi rakkaus osuu harvoin kohdalle!- mitään yhtään
Minä 28 ja mieheni 55. Ei meinaa mitään ja rakastamme toisiamme. Ei ole haitannut ketään sukulaisiammekaan. En minä mennyt naimisiin viisikymppisen miehen kanssa vaan oman rakkaani kanssa.
Jos annat epäilykselle valtaa se vie sinut. Miksi siis epäilisit omaa suhdettasi mieheen, joka ilmiselvästi rakastaa sinua! - että..
mitään yhtään kirjoitti:
Minä 28 ja mieheni 55. Ei meinaa mitään ja rakastamme toisiamme. Ei ole haitannut ketään sukulaisiammekaan. En minä mennyt naimisiin viisikymppisen miehen kanssa vaan oman rakkaani kanssa.
Jos annat epäilykselle valtaa se vie sinut. Miksi siis epäilisit omaa suhdettasi mieheen, joka ilmiselvästi rakastaa sinua!Meillä on ihana tyttökin..Hän on kohta 2vuotta. Kyllä niitä lapsiakin voi saada vaikka mies olisi viisikymppinen. Minunkin miehelläni on kaksi lasta ennestään..Halusimme kuitenkin yhteisenkin.
Tsemppiä! - Ansku78:)
mitään yhtään kirjoitti:
Minä 28 ja mieheni 55. Ei meinaa mitään ja rakastamme toisiamme. Ei ole haitannut ketään sukulaisiammekaan. En minä mennyt naimisiin viisikymppisen miehen kanssa vaan oman rakkaani kanssa.
Jos annat epäilykselle valtaa se vie sinut. Miksi siis epäilisit omaa suhdettasi mieheen, joka ilmiselvästi rakastaa sinua!Rakastaa minua ja minä häntä. Enkä anna lukujen häiriä, enkä muiden katseita. Eletään onnellisina :)
- Catherine Z
Ikä on valitettavasti muutakin kuin numeroita, se on elämänkokemusta, rupsahtamista, erektiovaikeuksia, sairauksia, entisiä suhteita, lapsia, katkeruutta etc.
Kyllä se on hyvin harvinaista, että tuollainen suhde pitempään kestää.
Huolestuttavinta kuitenkin ehkä on se jos 47 vuotias mies on henkisesti 23 vuotiaan tasolla.
Tokihan itse et usko olevasi 47 vuotiaan tasolla, vai?- järjenkäyttöä, kait
mä mietin tuota ihan samaa. Jos mies on viisikymppisenä henkisesti samalla tasolla kuin kaksikymppinen, niin mitäpä siihen voi sanoa. Ainakin sen, ettei sellaista miestä kestäkään yhtään vanhempi. Parikymppinen voi tilanteeseen olla tyytyväinen, oman isän ikäinen mies viehättää; monihan tunnustautuu iskän tytöksi ja ihailee isäänsä. Nyt sitten hieman isompana kun löytyy mies, joka täyttää salaiset isään kohdistuneet (oidipaaliset) haaveet näyttää elämä olevan kohdallaan.
Eihän noille mikään puhe auta, aina keski-ikäiset miehet himoitseva teinejä,tarjonta vastaa kysyntää.
Miesten älykkyyttä tai järjen käyttöä on turha pohtia, mutta turha on pohtia niitäkään liittoja, joissa ikäeroa on sama kuin isällä ja tyttärellä. Ei sellaista ymmärrä, mutta tapahtuu kaiken aikaa; kaksikymppinen ei osaa edes kuvitella että niinkin "pitkä" aika kuin 20vuotta kuluu päivä kerrallaan. Omassa mielessä on aina teini, ja vaikka maailma opettaisi muut kävelemään hitaasti, niin itse selviää kaikesta kuin ruusuilla tanssien.
Nuorilla, omaisuutensa keränneitten ikääntyneitten miesten leskillä näyttää olevan vientiä ihan kivasti. Eräskin typykkä osti perintorahoilla 160000e maksaneen moottoripyörän ja kahmi miehen omistamat osakkeet muun omaisuuden lisäksi. Kyllä sellaista odotellessa voi olla vaikka rakastunutkin, sen hetken.
- n 40v
Nuorempana asetelma olisi voinut toimiakkin, mutta nyt en aloittaisi suhdetta 64 vuotiaan kanssa. Sielunkumppanin voi löytää minkäikäisestä vaan.
- N74__
Ikä on sinänsä vain numero; toki isoon ikäeroon saattaa liittyä entistä enmmän haasteita, mutta kyllähän niitä voi liittyä myös "normaalin" ikäeron suhteisiin.
Anna mennä vaan, kokeile, tutustu, mieti, keskustelkaa jne...aika näyttää, mutta mielestäni juttua ei kannata jättää sikseen vaan tuijottamalla numeroihin. Paljon riippuu ihmisten persoonallisuuksista ikä myös. Teidänkin tapauksessanne, jos olet itse ikäiseksi kypsä aikuinen ja mies nuorekas homma voi toimia. Tsemppiä!! - ikä ja ikä
Minusta oleellisinta (ja huolestuttavinta) sinun tilanteessasi ap on se, että ITSE pohdit tätä asiaa. Jos ajatus ei olisi tullut mieleesikään, olisi kaikki ok. Mutta kun jo nyt pohdit tuota, niin... ... harkitse tarkkaan.
On ihan tyypillistä, että keski-ikäiset miehet bongailevat 2-kymppisiä neitosia. Sitä katsotaan täältä varttuneemmasta näkökulmasta varsin kehittymättömältä toiminnalta miehen taholta. Mies koettaa hakea vielä uutta nuoruutta(aan) ja saakin sen joksikin aikaa. Mutta sittenhän sille ei voi mitään, että vuodet vierivät ja ikä alkaa painaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Myös elämänvaiheiden erilaisuus rasittaa suhdetta paljonkin.
Oletko ihan tosissasi, että hauaisit omille lapsillesi pappa-ikäisen isän? Ajattele lapsia. Haluatko olla 4-kymppisenä vanhan papan omaishoitajana? Haluatko seksitöntä liittoa; sillä se iskee varmasti viimeistään silloin, kun sinä olet oman seksuaalisuutesi löytänyt ja elät niitä naisen parhaita vuosia (= 40v)?!
Mutta toinen puoli on sitten se, että aivan varmasti keski-ikäinen ukko on ylpeä saavutuksestaan: nuoresta vaimosta. Se on sulka hatussa muiden miesten piireissä. Ja monesti on myös niin, että tätä saavutustaan mies todella pitää kuin kukkaa kämmenellään, koska tietää, että se on "viimeinen mahdollisuus"... Joten voihan siitä nauttiakin - jos tunteita ja rakkautta sitten riittää vielä vuosikymmenienkin jälkeen?!
Ja onhan todennäköistä, että 20-30 vuoden kuluttua olet nuorehko leski ja voit aloittaa vielä uudenkin rakkaussuhteen.- samaa mieltä*
Mutta ei parikymppiset ymmärrä asioita noin. Mutta kun nainen tulee ikään 40, niin silloin viimestään tajuatte miten oikeassa tämän kirjoittaja on.
- Aurinko paistaa
samaa mieltä* kirjoitti:
Mutta ei parikymppiset ymmärrä asioita noin. Mutta kun nainen tulee ikään 40, niin silloin viimestään tajuatte miten oikeassa tämän kirjoittaja on.
Eli kirjoitustenne perusteella pitäis heittää hyvä parisuhde, rakastava mies ja ihana elämä pois. Just joo.
Jos olette rakkauden löytäneet vanhemmasta miehestä, niin antaa mennä vaan. 40 kymppisenä sitä voi vielä katua, että miksi päästin sen ihanan miehen menemään ja yhden ikäeron takia. Nehän on vaan numeroita. Ja jos mies kalkkistuu iän myötä, niin eihän me naisetkaan 25 vuotiaita ikuisesti olla. Tuleehan meillekin ryppyjä ja takamus rinnat latistuu. Ja ennen kaikkia ne vaihdevuodet...
Ehkä tää on nytten sitä, että te ette oo saaneet miestä, kun nuoremmat ovat vieneet. Siksi pitää piruja maalata seinille meille onnellisille kolmekymppisille!
Ja kuten joku tässä palstalla kirjoitti, että ei sitä tiedä miten kauaa täällä päivää paistatellaan, että jokainen päivä on elämisen arvoinen!
- jos homma toimii.
Tiedän erään naisen, joka on ihastunut 23 vuotta nuorempaan mieheen ja ei olisi ikinä uskonut, että näinkin voi käydä.
- vanhempi mies ei ok
Juu, näin päin se toimiikin hyvin - ainakin fyysisellä tasolla! 2-kymppinen mies ja 4-kymppinen nainen sopivat toisilleen seksuaalisten tarpeiden osalta parhaiten... varsinkin kun saa itse sen pojan opettaa :)
Mutta kun homma on iän puolesta tosin päin, niin sitten se on siinä.
- No tuota
sanotaan nyt että sen verta paljon pitää olla ikää, ettei papereita kysytä ja toisaalta sen verta paljon, että paperit kysytään. Muuta en osaa sanoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614283Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653487Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541817Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251707Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981443Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133950Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235863en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115852Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18849