Hei,
Teen sisätuoleja ja rapsutin edelliset pintakäsittelyt pois, hioin kahdella eri hiomapaperilla ja petsasin vesiohenteisella Clou-merkkisellä petsillä. No petsin ohjeessa ohjeistetaan hiomaan ennen tulevaa lakkausta(ei vesiohenteinen). Huomasin että 240 hiomapaperi on liian karua ja onneksi kaupasta löytyi hienompaa hiomapaperia, eli 400sta. Sillä sitten sain kivan pehmeän pinnan ja petsikin on vielä tallella.
No kuulimpa sitten eräältä harrastelijalta että ei vesiohenteista petsiä ikinä hiota ennen lakkausta? Ohjeessa (pussin kyljessä) niin sanotaan.. Nyt aivan ymmällä.
Ei kai siitä hiomisesta mitään haittaa ollut, jollain muulla kuin superhienolla hiomapaperilla haittaa saakin aikaiseksi todennäköisesti.
Onko ohje paketissa väärin? Muutenkin ohjeessa oli sivellään penssilällä tai sienellä, toisaalta löysin ohjeen että petsi kuuluu hangata puuhun.. Ja taas aivan ymmällä.
No lopputuloksessani puunsyyt näkyvät mutta petsikerros sitten kai on hiekan tavallista paksumpi. Pitäisikö sitä siis hioa vielä ohuemmaksi?
Vesiohenteinen petsi?
3
8294
Vastaukset
- miten hiotaan
Mä olen hionut ennen petsausta jos siihen on aihetta. Petsiä en ole hionut. Parempi mielestäni kun hioo vasta ensimmäisen lakkakerroksen jälkeen.
- Tommi99
Veden valelu puun pintaan (petsinäkin)nostaa puusta hapsuja ylös siksi hionta. Kannattaa ehkä kuitenkin niin, että kostuttaa puun pintaa kevyesti ennen petsausta ja hio sileäksi, ja petsaa hionnan jälkeen. Petsatun pinnan hionta voi helposti rikkoa petsipintaa, eli kannattaa hioa vasta lakkauksen jälkeen. Muista käyttää liuotinohenteista lakkaa!!!
- Puuseppä...
Itse en hio vesiohenteisia petsejä ennen pohjalakkausta (eli käytän helposti hiottavaa, täyttävää pohjalakkaa ennen pintalakka kerroksia. Ruiskulevitys.) vaan hion ne vasta tuon pohjalakan jälkeen. Etuna on se että pinta ei mene nurkista ym. niin helposti puhki ja lakan nostaessa 'karvaa' pystyyn hionta sitten katkaissee sen nätisti.
"Muutenkin ohjeessa oli sivellään penssilällä tai sienellä, toisaalta löysin ohjeen että petsi kuuluu hangata puuhun.. Ja taas aivan ymmällä."
Sieni on mielestäni paras keino saada tasainen sävy vesiohenteisilla petseillä. Tuo hiertäminen on vähän kiinni siitä mitä haluaa. ja myöskin puulajista. Itse en hierrä.
"No lopputuloksessani puunsyyt näkyvät..."
Niin. Sellainen se on tarkoituskin petsatessa.
Pitäisikö sitä siis hioa vielä ohuemmaksi?
Ei pidä. Vesiohenteisilla petseillä esim. lopullinen sävy ei ole niin tarkasti säänneltävissä, kuin ruiskulla levitettävissä sprii-pohjaisissa petseissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756