Ilmoittauduin itse

Ilmoitauduin sisareni kolmannelle lapselle itse kummiehdokkaaksi kun raskaus alkoi olemaan lopuillaan. He kertoivat aiemmin että ensimmäiselle ja sitten toiselle lapsellekin minua olisivat kummiksi kysyneet mutta en kuulunut silloin kirkkoon, siksi rohkenin tarjoutua ja intoakin tuntui riittävän ja on edelleen :) Tein kuitenkin selväksi että vaikka he aikoisivatkin pyytää joitakin muita, en loukkaannu siitä, mutta olen käytettävissä kun kummipaikkoja jaetaan!
3798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mun sisko närkästyi kovin kun ohi mennen sanoin että olis mukava olla kummina. Parempi pitää suunsa kiinni vaan...

Äänestä

Mielestäni on aina parempi ottaa asia avoimesti puheeksi, ei siinä menetä mitään eikä kysymys ole mikään peruste loukkaantumiselle. Toimit siis hienosti !

Äänestä
  • Minun paras ystäväni ilmoitti, että kun vauvamme syntyy, hänestä tulee kummitäti.. Itse olen hänen tyttärensä kummi, enkä tykkää ristiinkummitusideasta.. Toisaalta, millä ilkeän hänelle sanoakaan, kun vielä lisäsi, ettei hänellä ole yhtään kummilasta, ja kaikki tuttavat ovat jo likipitäen lapsensa tehneet, eli elli pääse meidän lapsen kummiksi, tuskin tilaisuuksia sitten enää tuleekaan... Nyt koitan miettiä, millä kiemustelen tästä tilanteesta eroon ilman, että hän loukkaantuu... ;-(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummiehdokkaaksi kirjoitti:

Ilmoitauduin sisareni kolmannelle lapselle itse kummiehdokkaaksi kun raskaus alkoi olemaan lopuillaan. He kertoivat aiemmin että ensimmäiselle ja sitten toiselle lapsellekin minua olisivat kummiksi kysyneet mutta en kuulunut silloin kirkkoon, siksi rohkenin tarjoutua ja intoakin tuntui riittävän ja on edelleen :) Tein kuitenkin selväksi että vaikka he aikoisivatkin pyytää joitakin muita, en loukkaannu siitä, mutta olen käytettävissä kun kummipaikkoja jaetaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu