Molemmat ujoja

Ihastuin kolme vuotta vanhempaan poikaan (23). Tavattiin laivalla. Juteltiin ja niin edes päin. Loppujen lopuksi vähän enemmän. Ongelma on että molemmat ollaan ujoja. Eikä kumpikaan tunnu uskaltavan kertoa tunteistaan. Olen ajtellut jos tavallaan tekisin aloitteen, mutta en uskalla, ja se tuntuu niin eriskummalliselle. Olen kuullut että tämä pitää minusta, mutta tietenkin, ujona ihmisenä, ja epäilevänä en oikein usko tätä. Miten ujoudesta pääsee eroon? kailottamalla sen naaman eessä että pidän hänestä? Vatsa on ollut kipeä tämän takia jo kauan ja olen hermoillut kuin hullu.
31834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ujoudesta ei pääse muuten eroon, kuin itsetunnon lisäämisellä ja rohkeudella olla se mikä on. Et esimerkiksi voi pitää toisesta, ellet ensin pidä itsestäsi. Tsempata voi itseään esim. liikunnalla, vaatteilla, musiikin kuuntelulla, ystävillä...
Jos ei kasvotusten onnistu tunteiden kertominen, mites vaikka tekstiviesti tai soitto? Ei minusta ollenkaan hassumpi idea..

Äänestä
  • ei ole välttämättä mitään tekemistä itsetunnon kanssa. Ujolla voi olla hyvä itsetunto tai ei olla ja puheliaalla samoin.

    Ujous on siis geeneissä oleva asia, jota ei ihmisestä saa pois. Ujot ihmiset tarvitsevat aikaa tällaisissa asioissa.

    Asioita voi perustella itselleen järkiperäisesti, jos ei usko, että toinen pitäisi. Jos toinen viettää kanssasi paljon aikaa, niin kyllä hän varmasti edes vähän pitää. Asiat tapahtuvat sitten kun niiden on aika tapahtua, ei tarvitse kiirehtiä. Jos ette vietä paljon aikaa toistenne kanssa, niin aika ei ole edes kypsä tunteista kertomiseen. Seurustelun aloittamiseen ei tarvita, että on ihastunut toiseen, vaan kunhan vain pitää edes vähän toisesta ja haluaa tutustua tähän. Oikeat rakastumisen ja rakastamisen tunteet tulevat vasta myöhemmin.

    Äänestä

Yleensä jos tuntuu että kahden ihmisen välillä on jotain, siinä myös on oikeasti jotain. Eli todennäköisesti oot ihan oikeessa että hänkin on kiinnostunut sinusta.

Rohkaise mielesi joskus juttelutuokion lomassa ja kysäise naama peruslukemilla "kiinnostaisko sua joskus lähtee kattoon se xxx elokuva" tai "kiinnostaisiko sua lähtee illalla käymään vaikka terassilla kun on noin hieno ilmakin" tai jotain vastaavaa. Eli pokkana vaan kysyt kuten "kaverilta". Jos hän suostuu heti mielellään, voit sitten myöhemmin sopia taas seuraavan tapaamisen ja taas seuraavan samalla tyylillä. Usko pois että kun tarpeeksi kauan lämmittelee tilannetta, kyllä jossain vaiheessa kipinä syttyy miehenkin puolelta ja jotain ihanaa tapahtuu :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yhtä ujoja. kirjoitti:

Ihastuin kolme vuotta vanhempaan poikaan (23). Tavattiin laivalla. Juteltiin ja niin edes päin. Loppujen lopuksi vähän enemmän. Ongelma on että molemmat ollaan ujoja. Eikä kumpikaan tunnu uskaltavan kertoa tunteistaan. Olen ajtellut jos tavallaan tekisin aloitteen, mutta en uskalla, ja se tuntuu niin eriskummalliselle. Olen kuullut että tämä pitää minusta, mutta tietenkin, ujona ihmisenä, ja epäilevänä en oikein usko tätä. Miten ujoudesta pääsee eroon? kailottamalla sen naaman eessä että pidän hänestä? Vatsa on ollut kipeä tämän takia jo kauan ja olen hermoillut kuin hullu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu