Mitä mietitte tästä?

Odottava äiti voi syödä maksamakkaraa


Elintarviketurvallisuusviraston Eviran tekemän riskiarvioinnin perusteella kohtuullinen maksamakkaran ja maksapasteijan käyttö on turvallista raskauden aikana.
Aikaisemmassa, 1990-luvun alussa annetussa suosituksessa neuvottiin odottavia äitejä ja raskautta suunnittelevia välttämään kokonaan maksan syöntiä.

Sen sijaan maksaruokien, kuten maksapihvien ja -laatikon, syöntiä ei edelleenkään suositella raskaana oleville naisille. Ne saattavat sisältää suurempia annoksia A-vitamiinia kuin pidetään turvallisena odotusaikana.

Maksan sisältämä A-vitamiini voi lisätä suurina annoksina sikiövaurioiden ja keskenmenon riskiä.

Uuden suosituksen mukaan odottavien äitien tulisi syödä maksamakkaraa tai maksapasteijaa enintään 30 grammaa päivässä. Tämä vastaa noin kahta viipaletta makkaraa tai kahta ruokalusikallista pasteijaa.

Maksamakkara ei olekaan sikiölle niin vaarallista kuin luultiin.

Kommetteja oli kiva kuulla.Itse ainakin olin syömättä kun odotin.
3588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eli en ihan kokonaan ole jättänyt maksamakkaraa suokavaliosta.. muutaman kerran olen syönyt maksamakkaraa ja kerran jopa pienen annoksen maksalaatikkoa.
Olen sitä mieltä että raskaana olevien naisten ruokavaliosta hössötetään aivan liikaa.

Äänestä

Mikä meihin fiksuihin naisiin menee raskaana ollessa? Kuinka moni on kuullut juttuja siitä että äiti olisi aiheuttanut lapselleen pysyviä vaurioita maksan syönnillä?!Mitäköhän naiset söivät esim. sota aikana kun oli pula kaikesta?Vastaus: Kaikkea mitä saivat, ja terveitä lapsia syntyi!Eikä tarvitse mennä niinkään pitkälle, jolloin ei tällaista "hössötystä" ruoka-aineista ja niiden "vaaroista"oltu kuultukkaan! Terve järki käyttöön!Mielestäni kaikkea saa syödä kohtuudella, Lukuunottamatta alkoholia ja tupakkaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuukuu kirjoitti:

Odottava äiti voi syödä maksamakkaraa


Elintarviketurvallisuusviraston Eviran tekemän riskiarvioinnin perusteella kohtuullinen maksamakkaran ja maksapasteijan käyttö on turvallista raskauden aikana.
Aikaisemmassa, 1990-luvun alussa annetussa suosituksessa neuvottiin odottavia äitejä ja raskautta suunnittelevia välttämään kokonaan maksan syöntiä.

Sen sijaan maksaruokien, kuten maksapihvien ja -laatikon, syöntiä ei edelleenkään suositella raskaana oleville naisille. Ne saattavat sisältää suurempia annoksia A-vitamiinia kuin pidetään turvallisena odotusaikana.

Maksan sisältämä A-vitamiini voi lisätä suurina annoksina sikiövaurioiden ja keskenmenon riskiä.

Uuden suosituksen mukaan odottavien äitien tulisi syödä maksamakkaraa tai maksapasteijaa enintään 30 grammaa päivässä. Tämä vastaa noin kahta viipaletta makkaraa tai kahta ruokalusikallista pasteijaa.

Maksamakkara ei olekaan sikiölle niin vaarallista kuin luultiin.

Kommetteja oli kiva kuulla.Itse ainakin olin syömättä kun odotin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu