Fluoxetin- kokemuksia ?

jätkä88

Minulle on määrätty 40mg fluoxetinia, onko kokemuksia lääkkeestä ?

8

10417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedossa

      :-(

    • minulla on

      Mä olen tuolla annoksella aloittanut noin 1,5 vuotta sitten, enkä olisi silloin uskonut, että voi olla näinkin hyvä olo. Olen jopa tuntenut viimeaikoina oloni rauhalliseksi ja onnelliseksi. Tarve pään sumentamiseen on myös ollut poissa kuukausia.

      Ainut haittapuoli on ollut pahoinvointi varsinkin autossa, mutta se on pikkuhiljaa lievittynyt.

      Myös hoidon alussa, oletan,että tällä tarkoitetaan 1-2 ensimmäistä viikkoa, ahdistus saattaa väliaikaisesti lisääntyä. Itselläni kävi niin, mutta olo alkoi sitten pian parantua.

      Toki olen saanut muutakin hoitoa, kahdenlaista terapiaa, mutta lääkkeestä on ollut nopein apu.

    • toinen88jätkä

      Kuulemma fluoxetinista tulee SSRI-lääkkeistä pahimmat seksisivuvaikutukset, ei ole kyllä kokemusta. Itse käytin ja käytän pientä annosta nytkin sertralinia(zoloft). Ainakin alussa tuo lääke autto tosi hyvin. Hankala sanoa onko siitä enää hyötyä, ihan kun tuon teho ois loppunu tai jotain..

      • mulla on

        Niin mitenköhän tota sitten vertaa? Itselläni orgasmivaikeuksia on kyllä tullut jonkin verran, mutta seksielämä toimii ihan hyvin. Ei mitään vakavaa minkä yli ei pääsisi vähäsen yrittämällä.
        Sitten tuohon alla olevaan kirjoitukseen kommentti: Tämä lypsylehmä ei olisi enää hengissä ilman kyseistä lääkettä. Useimmat masennuslääkkeiden kritisoijat eivät ole oikeaa masennusta koskaan kokeneetkaan. Eivät he onnekseen ymmärrä mitä se on.
        Tai sitten on niin helppo syyttää lääketeollisuutta, yhteiskuntaa, perhettä...kaikkea muuta, paitsi oikeasti tehdä työtä sen eteen,että paranisi. Ei ne lääkkeetkään sitä tee kenenkään puolesta, mutta tekee asiat hieman helpommiksi. Ja kun on tarpeeksi masentunut, tuo hiemankin riittää.


      • meinasi henki lähteä
        mulla on kirjoitti:

        Niin mitenköhän tota sitten vertaa? Itselläni orgasmivaikeuksia on kyllä tullut jonkin verran, mutta seksielämä toimii ihan hyvin. Ei mitään vakavaa minkä yli ei pääsisi vähäsen yrittämällä.
        Sitten tuohon alla olevaan kirjoitukseen kommentti: Tämä lypsylehmä ei olisi enää hengissä ilman kyseistä lääkettä. Useimmat masennuslääkkeiden kritisoijat eivät ole oikeaa masennusta koskaan kokeneetkaan. Eivät he onnekseen ymmärrä mitä se on.
        Tai sitten on niin helppo syyttää lääketeollisuutta, yhteiskuntaa, perhettä...kaikkea muuta, paitsi oikeasti tehdä työtä sen eteen,että paranisi. Ei ne lääkkeetkään sitä tee kenenkään puolesta, mutta tekee asiat hieman helpommiksi. Ja kun on tarpeeksi masentunut, tuo hiemankin riittää.

        kun luotin "lääketieteeseen", yli 20 vuotta vaikeaksi luokiteltua masista, paniikkihöiriö, lataamokeikat ja itsetuhoinen käyttäytyminen, joka oli viedä hengen monta kertaa, mm. kolari rekan kanssa yli 100km/t vaihdissa.

        Ne, mitä nimität masennuslääkkeiksi, eivät auta masennukseen sen tehokkaammin kuin kallkkitabletit ellei kliinisten kaksoissokkotutkimuksen metodeja ja tuloksia väärennetä näyttämään sitä tehoa.

        Tiedän tasan tarkkaan että syy masennukseen on viime kädessä väärissä ajattelutavoissa ja elämäntaitojen puutteessa, koskaan en ole ketään muuta syyttänyt tilastani.

        Tottahan "lääkkeet" tekevät olon helpommaksi jos niihin uskoo, se hinta vain ei ole sen arvoinen. MInä haluan elää tämän ainoan elämäni omana itsenäni, en kemiallisen lobotomian luomassa sumussa.

        Oikeaa työtä olen tehnyt näiden vaovojen karkoittamiseksi ja nyt ne opvat poissa, omalla työllä, ei millään kusetuskemikaaleilla. Ikävä vain että luotin lääkäreihin liian kauan, jäi melkoinen pala elämää kutakuinkin elämättä.


    • on vanhin ja pahamaineisin

      näistä täysin tarpeettomista onnellisuuspillereistä, joiden käytölle ei löydy minkäänlaisia tieteellisiä perusteita.

      Käytä Googlea ja tutustu mitä sanottavaa käyttäjillä ja hengissäselvinneillä on tästä myrkystä, jonka ainoa tarkoitus on koukuttaa mielialahäiriöistä kärsivät ihmiset loppuiäkseen lääketeollisuuden lyspylehmiksi ilman toivoakaan parantumisesta.

    • masentunut myös

      Käytän fluoxetin merck 20mg, käytön alun jälkeen 2-3 viikon päästä yliaktiivinen, alkoholi "pahentaa" tilannetta. Ei tuu unta, pystyis tekee melkein mitä vaan, 1kk käytön jälkeen olo tasottuu, unilääkkeet hyvä hommata tasottajaks ku lääke alkaa potkii... Ite vedän 5mg levotzinia ettei oo aamul veto pois.. Rauhottajaks suosittelen myös diapamia kun lääke alkaa vaikuttaa... Älä missään nimessä ota alkoholia, vaikuttaa piristävästi ja pää tutkalla...

      • ihan kelpo

        Fluoxetin on ollu käytössä kohta vuoden. Toki se on vaan tukemassa terapiaprosessia. Ihan kelpo yhdistelmä :)

        Kokemusta löytyy kyllä valitettavasti siitäkin kuinka vääränlaiset lääkkeet voivat olla isoksi haitaksi. Lisäksi aivan liian paljon kokemusta siitä kuinka yksin ja heikko voi potilas olla julkisen terveydenhuollon rattaissa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      134
      2728
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      231
      2107
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      186
      1880
    4. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      50
      1857
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      26
      1690
    6. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      142
      1505
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      62
      1380
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1158
    9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      306
      992
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      865
    Aihe