Minua ihmetyttää tuo uusi Accordin mainos. Musta Honda kurvaa jonkun tärkeän edustustilaisuuden eteen, jonka jälkeen letka mustia Bemareita lähtee sitä seuraamaan. Ilmeisesti siinä halutaan tuoda esiin että kyseinen auto on tai voisi olla edustusluokan auto. Okei, siihen en ota kantaa, mutta mielestäni Honda alistaa itsensä Bemaria huonommaksi tuolla tavalla mainostettaessa. Viesti on ikäänkuin "Voisi melkein mennä jopa Bemarista." Outoa.
Toyotalla oli pari vuotta sitten vastaavanlainen mainos, jossa mies lehteä lueskellessaan vahingossa kulkee Toyotan eteen ja huomaa vasta kaukoohjainta painaessaan että onkin kävellyt väärän auton eteen, kun taustalla vilkahtaa hänen oman autonsa varashältinvilkut, nimittäin BMW:n vilkut. Viesti jälleen "Voisi mennä jopa Bemarista."
No, totuus ehkä on ettei nuo japanilaiset varsinaisesti paini Bemarin kanssa samassa luokassa, mutta joka tapauksessa tuntuu hassulta omassa mainoksessa ikäänkuin myöntää ettei ole ihan samaa tasoa, mutta melkein.
Toyotalla oli pari vuotta sitten vastaavanlainen mainos, jossa mies lehteä lueskellessaan vahingossa kulkee Toyotan eteen ja huomaa vasta kaukoohjainta painaessaan että onkin kävellyt väärän auton eteen, kun taustalla vilkahtaa hänen oman autonsa varashältinvilkut, nimittäin BMW:n vilkut. Viesti jälleen "Voisi mennä jopa Bemarista."
No, totuus ehkä on ettei nuo japanilaiset varsinaisesti paini Bemarin kanssa samassa luokassa, mutta joka tapauksessa tuntuu hassulta omassa mainoksessa ikäänkuin myöntää ettei ole ihan samaa tasoa, mutta melkein.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kieltämättä tuntuu hieman oudolta? Voisikohan sillä olla jotain psykologista vaikutusta kuulijakuntaan? Jää mieleen, puhutaan, kiinnostutaan, koetaan, ihastutaan, ostetaan, jne.?
Enhän minä tässä mainoksen toimivuutta kyseenalaistakaan, vaan hintaa joka siitä maksetaan. Nyt Honda ikäänkuin myy kunniansa ja alentuu käyttämään toisen merkin imagoa hyväkseen, pelkän autonmyynnin edistämisen takia. Aika lyhytkatseista mielestäni.
ei tainnut mennä mainoksen viesti ooppelipojalle perille =D
Jospa sitten viisaana kerrot mikä se varsinainen viesti on? Vai meinaatkos että ne muut mainoksissa esiintyvät autot ovat Bemareita sattumalta? Toimiiko mainos samalla tavalla jos mainoksessa Hondan perään lähtee letka ruosteisia Ladoja? Entä Toyotamainos, onko sillä merkitystä että mies erehtyy uutta Toyotaa omaksi autokseen, jos se taustalla näkyvä oma auto onkin vanha Skoda?
Mielestäni mainosten viestissä ei ole mitään epäselvää, mutta jos herra (vai onko poika?) on eri mieltä asiasta, voisit perustella kommenttisi. Jos siihen kykenet.
Uusi Honda Accord on niin yleellinen ja edustava.
no kuka vittupää haluis ees hondaa ostaa, mainoksissa vain välittyy homohontakuskien alemmuuden tunne kun polkevat nitä riisikippojaan.
Taitaa olla aikamoinen alemmuuskompleksi Japseilla noin yleensäkin.
Kaikkihan tietävät että hontat, toyot tms japsikipot EIVÄT ole edustusautoja.
On nyt pakko kommentoida ko. väittelyä. Suurimmalla osalla katsojista ei varmaan tule ensimmäisenä mieleen, kuinka loistava ja hyvä BMW on, ja Honda yrittää olla sama. Seuraaminen on symbolista, kuten varmaan huomaat mainoksesta. Honda EI OLE siinä edustusautona! Normaali kaveri ajelee kotiin päin, ja ihmettelee miksi häntä seurataan, eikä ole ylpeä siitä. Mainoksen toinen piiloviesti on selvä: jopa BMW:t "alentuvat" seuraamaan Hondaa. Ehkä bmw:n kovakasvot eivät hevistä liikahda, mutta omalla ymmärryksellään lähtevät seuraamaan. Hondaa ei siis esitellä edustusautona, vaan jokapäiväisenä arkiautona, mutta joillekin se käy jopa edustusautosta...
Hondalla on maailman paras N/A kone!
Ja omien kokemuksieni puolesta voin sanoa että
honda ei ole huono!
Sua vaan vituttaa ku et saa sellasta.....
Ookko ees koskaa ajanu sellasta tai onko sulla ees korttia?
Olen ajanut Honda civic 3d vtec 110hp ja Accord 2.0 155hp 2003 mallia.Molemmat oli hyviä!!!!!!!!1
...bemareitakin kalliimpia autoja Japanissa ja jenkeissä, kuten Vigor, Inspire, Saber (,jossa muuten pakoputkien päät ja perän mallimerkinnät aitoa kultaa), Legend, NSX... Niitä vain ei tänne kannata tuoda. Muilla japanilaismerkeillä on itse asiassa vielä Hondaa enemmän hienoja malleja. Jenkeissä Hondan luksusmallisto on nimeltään Acura.
on se niille itseään täynnä oleville, bemarimulkuille, ihan oikein. :D
...voisin selittää sen mainoksen sinulle, mutta sitten sinä alkaisit kysellä kaikenlaisia kysymyksiä ja siitä tulisi sinulle sellainen inhottava tapa...
Hondan huumoripitoisista mainoksista tulee mieleen parin vuoden takainen Civic-mainos. Siinähän synttärisankari toivoi kynttilöitä puhaltaessaan, että kaikki vieraat saisivat uuden Volvon. Ja kuinkas ollakaan, seuraavana aamuna kaikilla naapureilla joka puolella oli upouudet farmari-Volvot. Miesraukka juoksi hädissään omaan autotalliinsa, mutta ilme kirkastui, kun oma Civic oli ennallaan, eikä ollut muuttunut Volvoksi.
Pointti ei tietenkään ollut että Civic olisi parempi kuin Volvo, vaan että se on erilainen ja persoonallisempi vaihtoehto. Sama juttu Accord-mainoksessa, ei kai siinäkään suinkaan väitetä että Accord olisi saman luokan auto kuin edustussarjan BMW.
Tuskin ketään Volvo-miestä saatiin tuolla mainoksella hankkimaan Civiciä, eikä varmasti Accord-mainoksellakaan ole tarkoitus kosiskella Bemarin omistajia. Mutta olihan siinä symboliikkaa, kun Bemareita oli pitkä letka ja kaikki lähtivät seuraamaan Accordia :-)