Sosiaaliviranomaisten tulisi olla lastenhuoltoasioissa puolueettomia ja ajatella lapsen etua. Näin ei kuitenkaan tapahdu, ilmeisesti johtuen siitä, että lähes kaikki sosiaalityöntekijät ovat naisia, eivätkä he voi kyseenalaistaa äitiyttä, vaan epäilevät aina isän esittämää. Ikävä tosiasia on, että sosiaaliviranomaiset ovat yleensä perheväkivaltatilanteissa äidin puolella uskoen tämän väitteet. ( siinäpä sitä lainattua tekstiä on.)siihen sitten vain asiallisia kannanottoja.
raakaa mutta rehellistä
il il il il
4526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ikävämpää on se että lapsen vanhemmat eivät kykene ajattelemaan lapsen etua. Aina on olemassa syy miksi ajaudutaan mm. eroon tai perheessä alkaa esiintyä väkivaltaa. Miksei lapsen vanhemmat siinä tilanteessa ottaneet tilannetta haltuun ja ajatelleet lapsen etua?
Jos väkivaltaa on ollut ennen lapsia niin miksi ihmeessä sellaisen ihmisen kanssa pitää perhe perustaa?
Sosiaaliviranomaiset eivät ole lastensuojeluasioissa viimeisiä päättäjiä. Asia eteenpäin jos sille perusteet löytyy.
sossun lapsiviranomaiset ovat oikeesti puolueellisia. ne jopa tekee niin että jos on pitkän riidan jälkeen valvottu tapaaminen, ja heittää jonkun herjan lapselle johonkin asiaan liittyen. esim, pelasimme afrikan tähteä. liikuin laudalla satunaisesti ja heti ekalla yrittämällä nousi afrikantähti. no tässä kohtaa valvova ämmä kysyi että "mistä tiesit että se tuolla on" vastasin en tiennyt, mutta kaveri joka mulla on mukana kertoi sen :) eli ihan tsoukkina heitin ton ja hehheh siihen perään. no tämä oli kirjoitettu raporttiin niin että "isällä on henkiolento mukana joka auttoi löytämään afrikantähden" kun näin myöhemmin ko raportin niin silloin löi silmät tulta ja sanoin siitä viranomaiselle että mitä hel.... miksi tämmöinen vitsi pitää kirjoittaa raporttiin ja vielä väärillä sanoilla? ei vastausta mutta tällä yritettiin saada isälle otsaan teksti "paranoidi"
eli pyritään leimaamaan väkisin jotta äidin puheet saadaan todentuntuisemmaksi ja perusteita sen väitteille mitkä on täyttä paskaa suurin osa.
omakohtaisella kokemuksella voi kertoa että,sosiaalihenkilöt ovat todellakin puolueellisia,ja se mitä he kirjoittavat raportteihinsa,eivät pidä aina paikkaansa.esim jos heidän kanssaan on puhunut naamatusten,niin jo se kääntyy jossakin vaiheessa puhelinkeskusteluiksi,ja se on tosiaan että,esim erotilanteissa,isät saavat puhua mitä haluaa,niitä ei noteerata sen kummenmin,mutta annas olla jos on äiti kyseessä,niin jokainen sana minkä isästä puhutaan kirjataan pilkun tarkkuudella ylös,ja kenties höystetään pikkuisen värikästä tarinaa lisää,jotta saadaan erittäin hyvä isä kielteinen lausunto,ja sitten kenties neuvotaan äitiä miten toimia,sillä heillähän on erittäin hyvä kokemus niistä asioista,ja tietää miten toimia,jos se ei ole puolueellista niin mitä se sitten on,?.
taitaa sosiaalitoimen henkilöillä olla tarkoitus saada yleensä miehet hermostumaan siellä,jos on kyse lapsen asioista,ja jos on ero tilanne ,se mielletään siellä niin sanotusti huoltajuus riidaksi koska siinä on jo alku sysäys tulevalle,jos toinen osapuoli haluaa tehdä kiusaa niin siellä se onnistuu valtavan hyvin,jos äiti kertoo isästä negatiivista ne kirjataan pilkkuja myöten ylös ja etsitään oikeita sanoja kuvaamaan sitä,mutta kun mies kertoo naisesta ,siitä jää ne pois mitkä pitäisi nimenomaan olla siellä lausunnoissa,ja jos asiat menee niin pitkälle jossa valvotut tapaamiset,siihen pitää löytyä järelliset ja todistettavat asiat miksi niin on tehty,siihen ei riitä esim äidin halu vaatia valvottuja,ja se tapaaminen on sinun ja lapsesi välinen asia,siihen ei ole viranomaisilla oikeutta tulla väliin,ellei sinua tutkita siinä samalla,jos tutkitaan siitä on ilmoitettava sinulle,koskaan ei pidä mennä yksin sosiaalitoimen juttusille sellaisissa asioissa,missä käsitellään lapsen edun nimissä olevaa asiaa tai omaasi,ja kun esim ilmoittavat et aika varattu silloin ja silloin niin paperista pitää löytyä syy miksi sinut on kutsuttu sinne,ja ei pidä alistua heidän mielivaltaansa.