Heippa...
en ole koskaan julkisesti asiassa avautunut, mutta nyt illan taittuessa yöksi tuli vaan niin kovin huono olo.
Tässä lyhykäisesti tarinaa elämästäni...
Synnyin vuonna -76 ja minulla on veli ja sisko. Vanhempani erosivat, kun oli 10 vuotias, mutta siihen ei liittynyt mitenkään traumoja. olimme paljon isämme kanssa tekemisissä ja olen vieläkin.
näin jälkikäteen aikuisena katsottuna usein mietin, miksi äitini ja isäni ovat olleetkaan koskaan yhdessä, sillä ovat todella erilaiset ihmiset.
isäni on uudessa liitossa ollut jo pitkään ja tulen hyvin toimeen äitipuoleni kanssa, kuten myös isäpuoleni kanssa, joka on aivan mahtava.
Olen aina pienestä asti kärsinyt ylipainosta, josta hieman ollaan kiusoiteltu koulussa, muttei mitenkään paljon. olen aina ollut ns. Kovamimmi (ainakin kulisseissa), joten minut yleensä jätettiin rauhaan.
pääsin koulun ohella kauppaan kassalle töihin kun olin 15 vuotias. äitini oli ollut siellä jo vuosia töissä, joten pääsin hänen avuillaan sinne.
en koskaan pystynyt käymään mitään ammattikouluja peruskoulun jälkeen, koska olin paljon töissä. ei minusta oikein koskaan opiskejaksi olisi ollutkaan. PK:kin selvitin keskiarvolla 6,7, vaikka en oikeassa elämässä mikään tyhmä mielestäni ole..heh.
olin edelleen töissä ja tapasin silloisen mieheni kun olin 19 vuotias. teimme kaksi lasta ja menimme naimisiin...
Yhtäkkiä työpaikkalleni tuli muutoksia, jonka seurauksena jouduin ihan tosta vaan pellolle uuden kauppiaan myötä. myöhemmin kuulin syyksi, koska olin jo niin ylipainoinen, etten ollut edustava työntekijä kaupan uudelle imagolle.
työttömyyteni jälkeen lihosin lisää aika paljon ja painoni alkoi olemaan jo n. 100 kg, joka on paljon 160 cm pitkälle immeiselle. Olin aika masentunut tuosta tilanteesta, sillä olinhan ollut "koko ikäni" töissä. Olin silloin 24 vuotias.
silloinen mieheni puhui minut ympäri menemään lääkäriin ja kertomaan, ettei kaikki ole kohdallaan. menin lääkäriin ja lääkäri nakkasi käteeni paljon enempiä kyselemättä reseptin mielialapillereitä. katsoin kauhuissani koko paperia. varasi ajan kunnalliseen psykologiin. ulos päästyäni revein reseptin ja laitoin roskiin. en mielestäni sentään niin sairas ollut..
siitä muuta vuosi ja mieheni rakastui työkaveriinsa ja erosimme. lapset jäivät minulle. olin potkuistani saakka ollut koko ajan työtön. olin ollut monessa työhaastattelussa, mutta muutamassa sanottiin ihan suoraan, että olen liian lihava..=(.
joku voisi nyt sanoa, että miksen laihduttanut, mutta se ei ole niin helppoa. olenkin elämässäni laihduttanut varmaan 100 kg, mutta ne kaikki ovat tulleet aina mukavasti takaisin.
eroon ei liittynyt sen suurempaa ramatiikkaa ja n. 1/2 vuotta erosta tapasin nykyisen mieheni. hän on aivan ihana ja aina vannomassa, että rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen.
nyt tilanne on todella paha. en vieläkään ole saanut itselleni kunnon työpaikkaa. olen ollut viidessä työpaikassa vuoden aikana. suurin osa niistä puhelinmyyntiä, koska siinä hommassa ei ulkonäkö ratkaise mitään. en vain ole pärjännyt työssäni ja provikkapalkalla kun ollaan, niin rahaa on tullut käteen n. 300 euroa kuussa.
viime kuussa sain kuin lottovoitosta työpaikan vihdoin ja viimein sekatavara kaupasta..unelmien täyttmys. olinkin ihan varma, kun sinne hain, etten läskieni vuoksi sinne pääsisi.
oli 3 viikkoa töissä, kun eilen minulle löi kauppias irtisanomisilmoituksen käteen ja mitään selittämättä sanoi, ettei tarvitse tulla enään.
kouluunkin olen yrittänyt kolme kertaa, mutta viimeksikin kerrottiin, etten painoni vuoksi sovellu alalle.
alan olemaan siinä pisteessä, että viime vuodet olen ajatellut itsemurhaa. ainoastaan lapseni ja mieheni ovat tähän asti olleet se syy, miksi en sitä ole tehnyt. asiasta en ole pystynyt puhumaan.
on vaikeaa puhua, koska ihmiset eivät näe lävitseni millaisea luuserina itseäni olen pitänyt ja pidän edelleen. olen aina ihmisten ilmoilla iloinen ja positiivinen. kaikki aina sanovat, ettei minun kanssani pitkästä jne.,.
tällä hetkellä painan 130 kg. menimme kesällä naimisiin mieheni kanssa ja olin mieheni veljen kanssa tukussa ostamassa ruokatarvikkeita juhlia varten. mieheni veli on todella komea naistenmiehen maineineen. olin aivan itku kurkussa, kuinka naiset katselivat minua ja tätä miestä. näki päällepäin, että ihmettelivät sen näköistä "pariskuntaa" yhdessä.
olimme juuri lomalla mieheni ja ystäväni kanssa ja häpesin itseäni koko loman ajan kun olimme kuusamossa. kaverini on juuri laihtunut normaaleihin mittoihin ja kohnasi vaatekaupoissa ja oli baarissakin aikas hyvännäköinen.
mieheni on nyt tämän viikon muualla töissä, kun tekee paljon reissuhommaa. olen ollut maanantaina lääkärissä ja eilen tein abortin. olin tullut raskaaksi pillereiden läpi ja monestakin syystä emme lasta voi enää hankkia.
tämä kaikki tuntuu olevan minulle liikaa, muttei ole ketään jonka kanssa pystyisin puhumaan asiasta.
tiedän, ettei tämä teistä mnesta tuntunut miltään, mutta jos kaiken asian tähän kirjoittaisin, niin kukaan ei lukisi ja tila ei riittäisi....
onnea teille elämässänne ja ottakaa ilo irti elämästäni, kun minä en osaa...
en ole koskaan julkisesti asiassa avautunut, mutta nyt illan taittuessa yöksi tuli vaan niin kovin huono olo.
Tässä lyhykäisesti tarinaa elämästäni...
Synnyin vuonna -76 ja minulla on veli ja sisko. Vanhempani erosivat, kun oli 10 vuotias, mutta siihen ei liittynyt mitenkään traumoja. olimme paljon isämme kanssa tekemisissä ja olen vieläkin.
näin jälkikäteen aikuisena katsottuna usein mietin, miksi äitini ja isäni ovat olleetkaan koskaan yhdessä, sillä ovat todella erilaiset ihmiset.
isäni on uudessa liitossa ollut jo pitkään ja tulen hyvin toimeen äitipuoleni kanssa, kuten myös isäpuoleni kanssa, joka on aivan mahtava.
Olen aina pienestä asti kärsinyt ylipainosta, josta hieman ollaan kiusoiteltu koulussa, muttei mitenkään paljon. olen aina ollut ns. Kovamimmi (ainakin kulisseissa), joten minut yleensä jätettiin rauhaan.
pääsin koulun ohella kauppaan kassalle töihin kun olin 15 vuotias. äitini oli ollut siellä jo vuosia töissä, joten pääsin hänen avuillaan sinne.
en koskaan pystynyt käymään mitään ammattikouluja peruskoulun jälkeen, koska olin paljon töissä. ei minusta oikein koskaan opiskejaksi olisi ollutkaan. PK:kin selvitin keskiarvolla 6,7, vaikka en oikeassa elämässä mikään tyhmä mielestäni ole..heh.
olin edelleen töissä ja tapasin silloisen mieheni kun olin 19 vuotias. teimme kaksi lasta ja menimme naimisiin...
Yhtäkkiä työpaikkalleni tuli muutoksia, jonka seurauksena jouduin ihan tosta vaan pellolle uuden kauppiaan myötä. myöhemmin kuulin syyksi, koska olin jo niin ylipainoinen, etten ollut edustava työntekijä kaupan uudelle imagolle.
työttömyyteni jälkeen lihosin lisää aika paljon ja painoni alkoi olemaan jo n. 100 kg, joka on paljon 160 cm pitkälle immeiselle. Olin aika masentunut tuosta tilanteesta, sillä olinhan ollut "koko ikäni" töissä. Olin silloin 24 vuotias.
silloinen mieheni puhui minut ympäri menemään lääkäriin ja kertomaan, ettei kaikki ole kohdallaan. menin lääkäriin ja lääkäri nakkasi käteeni paljon enempiä kyselemättä reseptin mielialapillereitä. katsoin kauhuissani koko paperia. varasi ajan kunnalliseen psykologiin. ulos päästyäni revein reseptin ja laitoin roskiin. en mielestäni sentään niin sairas ollut..
siitä muuta vuosi ja mieheni rakastui työkaveriinsa ja erosimme. lapset jäivät minulle. olin potkuistani saakka ollut koko ajan työtön. olin ollut monessa työhaastattelussa, mutta muutamassa sanottiin ihan suoraan, että olen liian lihava..=(.
joku voisi nyt sanoa, että miksen laihduttanut, mutta se ei ole niin helppoa. olenkin elämässäni laihduttanut varmaan 100 kg, mutta ne kaikki ovat tulleet aina mukavasti takaisin.
eroon ei liittynyt sen suurempaa ramatiikkaa ja n. 1/2 vuotta erosta tapasin nykyisen mieheni. hän on aivan ihana ja aina vannomassa, että rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen.
nyt tilanne on todella paha. en vieläkään ole saanut itselleni kunnon työpaikkaa. olen ollut viidessä työpaikassa vuoden aikana. suurin osa niistä puhelinmyyntiä, koska siinä hommassa ei ulkonäkö ratkaise mitään. en vain ole pärjännyt työssäni ja provikkapalkalla kun ollaan, niin rahaa on tullut käteen n. 300 euroa kuussa.
viime kuussa sain kuin lottovoitosta työpaikan vihdoin ja viimein sekatavara kaupasta..unelmien täyttmys. olinkin ihan varma, kun sinne hain, etten läskieni vuoksi sinne pääsisi.
oli 3 viikkoa töissä, kun eilen minulle löi kauppias irtisanomisilmoituksen käteen ja mitään selittämättä sanoi, ettei tarvitse tulla enään.
kouluunkin olen yrittänyt kolme kertaa, mutta viimeksikin kerrottiin, etten painoni vuoksi sovellu alalle.
alan olemaan siinä pisteessä, että viime vuodet olen ajatellut itsemurhaa. ainoastaan lapseni ja mieheni ovat tähän asti olleet se syy, miksi en sitä ole tehnyt. asiasta en ole pystynyt puhumaan.
on vaikeaa puhua, koska ihmiset eivät näe lävitseni millaisea luuserina itseäni olen pitänyt ja pidän edelleen. olen aina ihmisten ilmoilla iloinen ja positiivinen. kaikki aina sanovat, ettei minun kanssani pitkästä jne.,.
tällä hetkellä painan 130 kg. menimme kesällä naimisiin mieheni kanssa ja olin mieheni veljen kanssa tukussa ostamassa ruokatarvikkeita juhlia varten. mieheni veli on todella komea naistenmiehen maineineen. olin aivan itku kurkussa, kuinka naiset katselivat minua ja tätä miestä. näki päällepäin, että ihmettelivät sen näköistä "pariskuntaa" yhdessä.
olimme juuri lomalla mieheni ja ystäväni kanssa ja häpesin itseäni koko loman ajan kun olimme kuusamossa. kaverini on juuri laihtunut normaaleihin mittoihin ja kohnasi vaatekaupoissa ja oli baarissakin aikas hyvännäköinen.
mieheni on nyt tämän viikon muualla töissä, kun tekee paljon reissuhommaa. olen ollut maanantaina lääkärissä ja eilen tein abortin. olin tullut raskaaksi pillereiden läpi ja monestakin syystä emme lasta voi enää hankkia.
tämä kaikki tuntuu olevan minulle liikaa, muttei ole ketään jonka kanssa pystyisin puhumaan asiasta.
tiedän, ettei tämä teistä mnesta tuntunut miltään, mutta jos kaiken asian tähän kirjoittaisin, niin kukaan ei lukisi ja tila ei riittäisi....
onnea teille elämässänne ja ottakaa ilo irti elämästäni, kun minä en osaa...
Vastaukset 3
Vanhimmat
avauduit tänne. Toivottavasti helpotti, edes hieman. :)
Oletko kokeillut ihan oikeita laihdutuslääkkeitä, lääkärin määräämiä reseptilääkkeitä? Tekstisi perusteella tuo on se ongelma, jonka ratkaisu toisi ratkaisuja moniin muihin ongelmiin..
Hieman kyllä ihmetyttää että kuka ihme puoskari sinulle on epillerit ehkäisyksi antanut? o.O Eikös pillereiden teho heikkene, jos ylipainoa on reilusti..? Näin ainakin minä olen jo pitkään uskonut.
Onneksi sinulla on kuitenkin tukenasi ihanat lapset ja mies. :) Ne on ne millä oikeasti mitään väliä on, ei työ ole elämän pääsisältö(tai ainakaan sen ei pitäisi olla..).
Onnellista syksynjatkoa, toivottavasti asiat selvenevät ja saat apua jostain. Kyllä niitä masennuslääkkeitäkin kannattaa kokeilla, eihän siinä hirveästi hävittävää ole, ne kun voi kuitenkin aina lopettaa jos ne eivät sovikaan.
Selvästikin huono fyysinen vointisi ruokkii huonoa mieltä ja toisinpäin.
Ensinnäkin ihanaa että sinulla on perhe tukenasi, se on sata kertaa enemmän kuin mitä monilla muilla on.
Olisi hyvä selvittää alkuun kuinka vakava on masennuksesi, ja vaatiiko se hoitoa, vai voisitko hyötyä suoraan siitä (ja olisiko sinulla omia voimia) että tarttuisit suoraan fyysisiin ongelmiisi. Ne joista selkeästi kärsit, ja jotka aiheuttavat masennusta ja huonoa itseluottamusta.
Et kertonut paljonkaan elintavoistasi, mutta oletan ettet juuri liiku - ja lohtusyöt?
Olisi erittäin tärkeää että alkaisit harrastaa liikuntaa. Siitä saa korjattua masennuksen aivokemiaa, se tuo mielihyvää, kuluttaa kaloreita, sekä saat myönteisen kontaktin omaan kehoosi.
Siitä huolimatta että olet laihduttanut paljon ja niin edelleen, kannattaa aloittaa uudestaan. Suosittelen liittymistä painonvartijoihin. Kivassa porukassa on helppo tiputtaa painoa.
Kunnon kohoaminen ja laihtuminen vaikuttaisivat suoraan psyykkiseen oloosi ja itsetyytyväisyyteesi. Lisäksi tarvitset varmasti psyykkisen puolen hoitosuhteen. Mene vaikka terveyskeskuslääkäriin ja kerro suoraan että olet masentunut ja tarvitset apua paino-ongelmaasi. Yksin ei kannata hautoa näitä huolia, se ei paljon minnekään vie.
Ja entä tämä kaverisi joka on laihtunut? Etkö voisi lähestyä häntä ja pyytää rehellisesti tukea? Hän voisi lähteä kanssasi kenties lenkille ja neuvoa ruoan kanssa. Olla juttukaverina vaikeina aikoina.
Viimeiseksi, mä en oikein ymmärrä että sua on voitu syrjiä näin paljon painon vuoksi. Ei uskoisi sen voivan olla mahdollista tässä maassa. Anteeksi, mutta musta tuntuu että puheissasi saattaa olla pientä asioiden muuttelua. Pistätkö paljon painon syyksi jotta voisit kiertää muita ongelmiasi? En syytä mistään, tällainen ajatus vain heräsi.
Paino ei saisi olla sun elämän tiellä. Jos haluat lisää koulutusta, sun on saatava sitä. Mä olen myös ikäisesi ja aloitan uudet opinnot tänä syksynä. Valitse toinen ala tai tosissaan laihduttaa jotta pääset tavoitteisiisi. Astu ulos pahasta ringistä.
Pitkänkin talven jälkeen tulee kevät:)VOIMIA!