Olen asunut avoliitossa neljä vuotta. Kohtasin tämän miehen melko pian eron jälkeen.
Alussa kaikki meni hyvin ja rakastin miestäni kovasti ja hänkin osoitti ihanaa huomiota minuun monin eri tavoin.
Sitten aloin pikku hiljaa tuntemaan alemmuutta miehen seurassa, hänen ystäviensä seurassa ja minua alkoi jopa hävettämään oma olemukseni? Olin aivan ymmällä ja sitten mietin asiaa eri kanteilta ja tulin siihen tulokseen, että tämän tunteeni täytyy johtua siitä, että katson miestäni ylöspäin. Hän huomasi tämän mielistelyni varsin pian ja alkoi "jakamaan" tehtäviä ja pyytämään palveluja ja minä rokkasin yhä huikeampiin suorituksiin. Lopulta en jaksanut enää ja tulin tosi masentuneeksi. Nyt ryven tässä masennuksessani, enkä enää uskalla antautua suhteeseen hyväksikäytön pelossa. Avomieheni ei halua sitoutua minuun virallisesti, koska hänen mielestään suhteemme ei ole siihen valmis. Pelkoni on suuri, että hoidan hänen lapsensa isoiksi ja hoidan samalla kodin ja velvoitteet, sitten kun arki helpottaa, hän voi heittää minut sivuun kuin paperipussukan. Myös mustasukkainen olen, koska oma itsetuntoni on nollilla. Olen yrittänyt nyt koteloida tunteitani, etten jatkuvasti haavoitu hänen haaveiluistaan nuoruuden ja iloisen, rennon juhlinnan pariin. En uskalla erota, koska olen niin pohjalla, mutta vastenmieliseltä tuntuu palvella tätäkin porukkaa.
Voiko joku auttaa.
Alussa kaikki meni hyvin ja rakastin miestäni kovasti ja hänkin osoitti ihanaa huomiota minuun monin eri tavoin.
Sitten aloin pikku hiljaa tuntemaan alemmuutta miehen seurassa, hänen ystäviensä seurassa ja minua alkoi jopa hävettämään oma olemukseni? Olin aivan ymmällä ja sitten mietin asiaa eri kanteilta ja tulin siihen tulokseen, että tämän tunteeni täytyy johtua siitä, että katson miestäni ylöspäin. Hän huomasi tämän mielistelyni varsin pian ja alkoi "jakamaan" tehtäviä ja pyytämään palveluja ja minä rokkasin yhä huikeampiin suorituksiin. Lopulta en jaksanut enää ja tulin tosi masentuneeksi. Nyt ryven tässä masennuksessani, enkä enää uskalla antautua suhteeseen hyväksikäytön pelossa. Avomieheni ei halua sitoutua minuun virallisesti, koska hänen mielestään suhteemme ei ole siihen valmis. Pelkoni on suuri, että hoidan hänen lapsensa isoiksi ja hoidan samalla kodin ja velvoitteet, sitten kun arki helpottaa, hän voi heittää minut sivuun kuin paperipussukan. Myös mustasukkainen olen, koska oma itsetuntoni on nollilla. Olen yrittänyt nyt koteloida tunteitani, etten jatkuvasti haavoitu hänen haaveiluistaan nuoruuden ja iloisen, rennon juhlinnan pariin. En uskalla erota, koska olen niin pohjalla, mutta vastenmieliseltä tuntuu palvella tätäkin porukkaa.
Voiko joku auttaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuule, ota yhteyttä tk:n lääkäriin ja pyydä häneltä lähete psykologille tms. ammattiauttajalle. Se on ihan sinun oma asiasi, eikä sinun tarvitse selittää siitä kenellekään mitään. Mutta masennuksen kanssa ei kannata pelleillä, siitä suosta ei yksin nousta.
Ammattiauttaja näkee ulkopuolisena asiat selkeämmin ja voi auttaa sinua löytämään ratkaisuja, joita itse et olisi huomannut. Automaattisesti se ei tarkoita eroa, vaan saatatpa saada keinoja, joilla asemasi miehesi silmissä muuttuu.
Sitten se, ota aikaa itsellesi. Mene ja hanki uusi ihana kampaus, osta uusia vaatteita, löydä hyvä olo ja ylpeys itsestäsi. Keksi jokin täysin oma juttu elämääsi, harrastus, liikunnallinen, taiteellinen, kansalaisopiston kielikurssi tai mikä tahansa. Jokin, mistä saat muutakin sisältöä elämääsi kuin avokkisi perheen pyörittämisen. Se ei ole ensisijaisesti sinun hommasi.
Jokin kerta myös suosittelen sinua ottamaan lomaa lastenhoitovuorosta, lähde vaikka yökylään sukulaistesi/ystävän luokse. Miehesi on se, jonka kuuluu vastata lastensa hoidosta heidän hänellä ollessaan pääsääntöisesti. Sinä et ole mikään kodinpalvelijatar. Sinulla on oikeus omaan hyvään elämään.
Tsemppiä!
Kiitos vastauksestasi. Olen joitakin keinoja jo kokeillutkin, aivan itseni hyväksi. Silti jokin selittämätön syyllisyys siitä, että olen vain itseäni varten jotain shoppailua tms. harrastamassa, enkä olekaan tekohengittämässä kotona riutuvaa siippaa. Jestas, kun ihminen voi elämänkiemuroissa mennä syvälle. Kuitenkin tajuan nyt jo, että syy ei ole minun tästä kaikesta. Olen ns. jonkinlainen uhri.
Itse minun on tässä alettava itseäni auttamaan ja huomioimaan. Eipä näytä tässäkään parisuhteessa onnea tulevan tarjottimella, vaikka joskus luulee itse ansainneensa jotain sellaista, kun vaikeakin elämä takana.
toisesta ihmisestä, vaan se on löydettävä itsestään. Sitten sen onnen voi jakaa toisen kanssa.
Opettele arvostamaan itseäsi, kehu itseäsi joka päivä, katso peiliin ja sano minä olen ihana ihminen, minä olen onnellinen ihminen, minä haluan ja ansaitsen arvostusta, kunnioitusta ja rakkautta
Voimia sinulle