Harrastan (tai ainakin harrastin) paljon liikuntaa, lenkkeillen, käymällä kuntosalilla sekä erilaisissa jumpissa. Nyt väsymys estää kaiken fyysisen rasituksen. Olisi kiva kuulla kokemuksia muilta odottajilta, onko pystynyt jatkamaan urheilu harrastuksiaan raskaudestaan huolimatta?
Urheilusta
rv 6
5396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kolme ekaa kuukautta olin niin väsynyt (ja huono olo melkein koko ajan) että en jaksanut liikkua juuri ollenkaan. Olin myös melko aktiivinen ennen raskautta. Kuntosalin jätin kokonaan pois. Se oli jo muutenkin alkanut tympimään. Nyt olen neljännellä kuulla ja kaikki kadonnut energia on tullut takaisin. Joten jaksan paljon paremmin touhuta. Harrastan kuitenkin melko kevyitä juttuja, lenkkeilen ja käyn uimassa. Kannattaa vaan kuunnella oma kroppaansa, jos tuntuu ettei voimat riitä, kannattaa levätä. Jotkut sanoo että alkuraskauden väsymys on kehon keino saada tarpeeksi lepoa juuri raskauden kriittisimpänä aikana. Kyllä se väsymys ohi menee, ja sitten voit jatkaa kuntoilua. Kannattaa kuitenkin kysyä hoitajalta/kuntosali-ohjaajalta, mitkä liikkeet on sopivia tehdä.
olen yleensä harrastanut paljon liikuntaa, mutta alkuraskauden väsymys vei kyllä mehut totaalisesti. Tuli parin kuukauden tauko, kävelyä lukuunottamatta. Sen jälkeen sain taas vähitellen energian ja puhdin takaisin. Hölkkääminen ei kyllä onnistunut, kun sitä yritin, sen estivät alavatsakivut. Mutta koko myöhemmän raskauden ajan olen polkenut kuntopyörää (edelleen nyt vkolla 35 - vähän matalammalla sykkeellä kuin aiemmin, mutta ihan hikeen asti silti). Pitkiä kävelylenkkejä olen tehnyt näihin päiviin asti, mutta nyt sen estävät harjoitussupparit. Nekään eivät onneksi vaivaa polkiessa. Uskon että pian saat taas voimasi takaisin ja pääset liikkumaan! Ei se väsymys onneksi loputtomiin kestä... :)
Olen 20. viikolla ja harrastan suunnistusta. Koko raskauden ajan, ainakin toistaiseksi, olen käynyt iltarasteilla, ensi viikonloppuna on tulossa kisat, joihin aion mennä. Mitään vaivoja ei ainakaan vielä ole ollut (ei edes väsymystä missään vaiheessa), ainoa ongelma on huono kunto, kun lenkkeily ei ole muuten huvittanut ja kai hapenottokykykin on nyt huonompi kuin yleensä. Peruskunto on kyllä loistava, muutama tunti meni kevyesti lakkasuolla heinäkuun lopulla. Yksi pieni ongelma oli tietenkin nännikipu jossain vaiheessa alkuraskautta, mutta senkin kesti, kun motivaatio oli kova (suunnistus on tosi kivaa!), helpotti kyllä juoksun jälkeen iltaa kohti.
Nyt odotan mielenkiinnolla, että kuinka loppusyksyn kanssa käy, kiva olisi mennä vielä loputkin iltarastit, mutta maha alkaa jo kyllä kasvaa. Vauhdilla ei minulle ole väliä, menen muutenkin sitä tahtia, kuin hyvältä tuntuu. Nytkin aion kuunnella kroppaani, ja jos tuntuu pahalta, hiljennän tai lähden pois. Toistaiseksi ei ole tuntunut.
kun soitin sen ensimmäisen puhelun raskaustestin jälkeen...
Täti sanoi, että jos on harrastanut jotain repivämpääkin lajia, niin limakalvot on luultavasti vahvassa kunnossa eikä kiinnittymisongelmaa tule. Jos taas aikoo aloittaa sellaisen lajin, niin tämä ei ole sen aika:)
Itse olen satunnaisesti käynyt pesiskentällä, tenniskentällä, sauvakävellyt ja pyöräillyt. Mitään muuta ongelmaa ei ole ollut, kuin rintojen arkuus. Liikkeelle vaan jaksamisen mukaan! Jostain luin kyllä että jos oma syke alkaa nousta yli 150:n sikiön syke voi laskea, että järki mukaan!
Mä olen nyt rv 8 tai 9 (ei vielä varmuutta epäsäännöllisen kierron takia). Olen harrastanut koko ikäni paljon liikuntaa, n. 5-7 kertaa viikossa kunnon juoksulenkki, kuntosalia, uintia yms. N. rv 4 alkaen en ole jaksanut tehdä oikeastaan mitään. Uimassa olen käynyt pari kertaa viikossa, mutta sielläkään ei oikein jaksa. Sykkeet on noussut tosi paljon ja kaikki tekeminen hengästyttää...Joten näin mulla. Odottelen innolla, että väsymys vähän hellittäisi ja pääsisi liikkumaan kunnolla.