Äiti jaksaa juuri niin huonosti, kuin hänen huonoiten voiva lapsensa.Tällainen kokemus minulla on.
Minulla on monta hyvin menestyvää lasta, mutta yhdellä on elämä täysin hukassa.
Koko oma elämäni ja ajatusmaailmani pyörii vain tämän asian ympärillä.Ahdistus öin ja päivin.
Minulla on monta hyvin menestyvää lasta, mutta yhdellä on elämä täysin hukassa.
Koko oma elämäni ja ajatusmaailmani pyörii vain tämän asian ympärillä.Ahdistus öin ja päivin.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Vaikka sinulla lapsesi vuoksi on paha olla,niin ei se saa viedä sinun elämääsi pois raiteiltaan.
Pitää muistaa että lapset elävät omaa elämäänsä,ei me voida laittaa kapuloita rattaisiin kun he ovat jo aikuisia.
periaatteessa on.
Vaikeaa on kuitenkin tässä suhteessa itseään komentaa, ja ajatella "älyllisesti".
Vaikka omat kaksi tytärtäni voivat hyvin ja elämä näyttää olevan hyvin hallinnassa, saatan silti ymmärtää tuskasi. Lapsensa haluaisi säästyvän kaikelta ikävältä, kärsisi mieluummin itse heidän puolestaan. Olin aina suhteettoman huolestunut lasten ollessa sairaina tai uudessa elämäntilanteessa. Nyt tietenkin huolehdin vielä lastenlasten hyvinvoinnista! Äiti on äiti loppuun asti. Voimia sinulle, tärkeintähän kuitenkin on, että lapsi tietää varmasti sinun rakastavan häntä, tapahtui hänen elämässään mitä tahansa.
Sanoit nappiin, Tinat :). Minulla on vain yksi poika, mutta omistan tuntosarvet, jotka huomaavat matkojenkin päästä, millainen mieliala hänellä on. Aina olen ennenkaikkea äiti. Lapsenlasten hyvinvointi tietenkin on tärkeää; poikani esikoistytär aloitti juuri esikoulun ja täälläkin, liki 200 km:n päässä myötäeletään tytön riemussa, kun viimeinkin pääsi melkein kouluun!
on suurenmoinen apu ja auttaa ahdistukseen ja pahaan oloon.Kiitos Sinulle siitä.
Äiti on äiti loppuun asti minunkin mielestäi, eikä äidinrakkaus lopu koskaan.
Voisin kanssasi peukkua painaa, sillä tuolla samalla paikalla olen niin usein ollut. Tällä hetkellä, taas kerran, tilanne on valoisampi ja yhä jaksan uskoa, että kaikki kääntyy parhain päin.
Seuraavan runon luin jo kauan sitten, nuorena äitinä ja ajattelin, että just, noinhan se tietenkin on. Vaan täällä vanhempana ovat nämäkin sanat saaneet paljon lisää ominaispainoa:
Sinun lapsesi eivät ole.
sinun lapsiasi.
He ovat itsensä kaipaavan
elämän tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi,
mutta eivät ole sinusta,
ja vaikka he ovat sinun luonasi,
eivät he kuulu sinulle.
Voit antaa heille rakkautesi,
mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on
heidän omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi
heidän ruumiinsa,
mutta et heidän sielujaan,
sillä heidän sielunsa
asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä
edes uniesi kautta.
Voit pyrkiä olemaan
heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä tehdä
heistä itsesi kaltaisia,
sillä elämä ei kulje
taaksepäin
eikä takerru eiliseen.
Sinä olet jousi,
josta sinun lapsesi
lähtevät
kuin elävät nuolet.
Ja kun taivut jousimiehen
käden voimasta -
taivu riemulla.
(Kahlil Gibran)
myös auttavat kestämään.Tuota en ole nyt tullut ajatelleeksikaan.
Kiitos ihanasta runostasi.Printtasin sen itselleni.
Jonkun jolla on samankaltaisia kokemuksia vertaistuki on niin lohdullista.En ole yksin kokemuksieni kanssa.
Olen omia lapsiani kasvattaessa painottanut lap-
sille sitä ajatusta,mitä eroa on toisesta välittämisellä ja toisesta huolehtimisella.
Toisesta ihmisestä välittäminen on positiivinen
ja humaani kokemus sydän alassa,sielun
maisemassa.Mutta toisesta ihmisestä huolehtiminen minusta passivoin toista ja asettaa hänet
tahdottomaan tilaan odottamaan,että taas joku tulee
pelastamaan,nostamaan jaloilleen.Välittämällä toisesta,olet hänen tukenaan.Huolehtimalla
hänestä,otat kantaaksesi hänen ahdistuksen ja pahan olon.Elämä on valintoja.Oma elämä
on hyvä valinta!
Tottahan tuo olisi, Aikuinen mies, jos käytännössä toimisi, mutta sinäpä et olekaan äiti, sinä olet mies, joskin puheenvuoroistasi päätellen et keskiverto "yksi ajatus kerrallan -mies". Olet kaunosielu ainakin kirjoituksissasi, sitähän emme näe, miten teoriasi toteutuvat live-elämässäsi. Mutta sinä et mitenkään voi tietää, millaista on olla äiti. Äidit sekä välittävät että huolehtivat; vaikka napanuora on katkaistu, yhteydentunne säilyy ja lapsen asia on tärkeämpi kuin oma hyvinvointi. Huolehtiminen ei ainakaan minun elämässäni tarkoita sitä, että puuttuisin lasteni päätöksiin tai häiritsisin heidän perheidensä elämää, vaan sitä, että olen käytettävissä tukena tarvittaessa.
Vai olisiko niin, että sanojen merkitys toiselle on erilainen kuin toiselle, sehän on aika tavallista.
Kyllä minulle miehenä isyys ja isänä oleminen on merkinnyt lasten hyvän olon ehdoilla elämistä ja omien tarpeiden unohtamista.Jos ihan filosofisesti ilmaisen,niin kyllä minun kasvatuksen sielu on
siinä että annan aikaa ja rakkautta nyt lapsille ettei sitten.kun lapset on isoja,kadu,vaan voi hyvällä omallatunnolla ajatella,että antoi lapsille aikaa
ja sydäntä.Ihme tekoihin me isät ja äidit ei
pystytä,eikä sitä saa itseltä edes vaatia.Kun tekee parhaansa,se riittää.Varmaan jokainen lapsi kuuntelee rakkauden sanomaa,hellyyden kieltä,eri
tavoin.Tärkeää ei olekkaan mitä sanoo ja miten.
Vaan miksi sanoo!Se antaa sydämen sävelelle
sielun voiman!
En vähättele ollenkaan isänä olemista, yhtä tärkeää se on kuin äitinäkin olo, se vain on oikeasti erilaista. :) Kummankin vanhemman kannustava rakkaus kuitenkin on korvaamatonta.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä,että isän ja äidin
rakkaus on erilaista.Äiti kantaa ja synnyttää
lapsen ja toki hän jo sitä kautta on lapselle
eri tavoin rakas kuin isä.Mutta ei tietenkää tämä erilaisuus negatiivinen kokemus.Päin vastoin.
Juuri kaksi erilaista rakkautta on lapsen
maailmalle rikkaus.Siksi minusta eroperheissäkin pitäisi isän ja äidin,erosta huolimatta,yhdessä rakastaa lapsiaan.Lapsi ei ole tuomari,joka pohtii
eron oikeutusta,sen mekanismeja.Hän kaipaa vain
isän ja äidin rakkautta.Jos isä ja äiti alkavat kilpailemaan hänen suosiostaan,muodostuu
vain kuolleen rakkauden paradoksaalinen
murhenäytelmä!
Niinhän se on,että niitä synnytyspöydällä solmittuja siteitä ei niin vain katkota,kuten Eeva Heilala,niin osuvasti tulkitsee meidän äitien tunteita. Tulkoon mitä hyvänsä vastoinkäymisiä lasten kanssa äiti ei koskaan hylkää. En koskaan joutanut omien lasteni kanssa leikkimään. Työtä minun piti opettaa heidätkin tekemään pienestä pitäen. Toisinaan tunsin syyllisyyttä,kun he äiteinpäivänä minua lahjoivat. Nyt olen isoäiti ,eikä minulla ole koskaan,niin kiire,että en joutaisi lapsenlapsen kanssa leikkimään.
Kysymys oli miten purat pahaa oloa. Miten muuten,kun itken itken ja itken aikani ja paha olo menee pikkuhiljaa ohi. On kuitenkin ihmisiä,jotka eivät saa itkettyä ja joillakin miehillä on se vanhanaikainen käsitys vieläkin,että mies ei saa itkeä,mutta hei miehet se helpottaa pahaa oloa.
Sinulla on naisen ja äidin sydän oikealla kohtaa
ja iso,lämpöinen sydän! Tulee hyvä mieli,kun tietää sinunlaisen olevan olemassa.! Kyllä oikeassa olet,
että synnytyspöydällä syntyy side äidin ja lapsen välillä,jossa on elämän suurimpia ja kaueinpia
piirteitä ja arvoja.
Jokainen hetki,minkä suot lapselle aikaasi,
on hippu inhimillistä kultaa sydämeesi!
Kun olet vanhus ja otat sen esille.mikään
maailmassa ei ole niin tärkeää ja näytä
niin kauniilta!
Aivan varmasti olen tehnyt siinä virheen, että liikaa olen huolehtinut, ja ollut aina "pelastavana enkelinä" paikalla.
Synnytys ei tee kaikista äitejä,jotkut hylkäävät lapsensa heti,tai sitten myöhemmin,sanotaanhan että synnytyksen jälkeinen masennus johtaa monesti siihen,että äiti hylkää lapsensa,vaan ei ennen tunnettu sellaista masennusta.kauheita asioita nykyään saa lukea lehdistä miten äiti surmaa lapsensa,aivan puistattaa kun ajatteleekin sellaista äitiä,miten sairas sellainen äiti voi olla.
Isä on lapselle kauhean tärkeä,vaikka olisi eronnutkin,niin koskaan ei saisi kieltää lapselta isää,sama koskee myös äitiä,mutta siinä tapauksessakin pitää tutkia onko vanhemoi terve että voi lapsen uskoa vanhemman huostaan.
Olet oikeassa että ei ero lapsen isyyttä todellakaan vie tai lapsen rakkautta isäänsä.
Tärkeää olisi eron jälkeenkin yhdessä rakastaa lasta.Lapsen maailma ei tunnista avio eroa ja
mitä siihen liittyy.Isän ja äidin käytös
pitää olla tämä tosiasia huomioiva.Äiti en ole,
joten en osaa siten asiaa pohtia.Uskoisin,
että on naisia jotka synnyttää,mutta heille ei
synny äitiyden paloa.Ihan samoin kun kaikista miehistä ei tule isää.Se kokemus syntyy kun vauva annetaan syliin.Tai sitten ei.Tuomitseminen
tässäkin suhteesa on helppoa,mutta minusta kukaan ei väkisin voi olla isä tai äiti.Lasten suojaa
ja turvaa pitää tietenkin kaiken aikaa kehittää,jotta ikäviä asioita ei tapahtuisi.Mutta siinä suhteessa vastuu kysymys pitää tarkastella
ihan sielä alusta lähtien.Olosuhteista jossa lapsi alkuun saatetaan.
ei nouse hapot suuhun niin ei sitten missään. Onko tänne tullut uusi Ylppö?
Minulla alkoi mies juomaan,mutta koskaan en kieltänyt häneltä lapsia,vaan kehoitin pitämään isän isänä vaikka voissa paistaen,sillä sisimmässäni tiesin hänen rakastavan lapsiaan.
Ja kaikki menikin sitten hyvin,mies lopetti alkoholin käytön kun lapset halusivat tehdä kaikkea kivaa hänen kanssaan,kalastella hiihdellä sun muuta,sanon että kumpikin tarvitsi toisiaan.
Siinä missä lapsi alulleen saadaan onkohan niin suurta merkitystä,vähän vaikea sanoa,nimittäin eräs nainen raiskattiin ja hän alkoi odottaa lasta,ja halusi pitää lapsensa,nyt tämä raiskatun poika on niin hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa,mihin ei rakkaudessa siitetty lapsikaan ei monesti ole,vertasin nyt näitä kahta tapausta jotka ovat tuttujani ainoastaan sen vuoksi.
Tarkoitukseni on sanoa että, ei kaikki ole samanlaisia tapauksia.
Samoin sanotaan usein että pahimmat ja hunnigolle joutuneet lapset ovat yleensä rikkoutuneiden kotien lapsia,sekään ei pidä paikkaansa,monessa hyvässä kodissa saattaa kasvaa myös näitä ongelma lapsia.
Toivottavasti ymmärrätte mitä tahdon sanoa,olen aika huono näissä kirjoitus hommissa,mutta monesti saadaan vääräkäsitys tarkoitusperästä.
Elämä ei ole niin yksinkertaisen mustaa ja valkoista, kohtaloitakin on monia, erilaiset taustat. Kukaan meistä ei liene virheetön kasvattaja, mutta suurin osa äideistä ja isistä varmaan pyrkii lastensa parhaaseen, erehtyenkin. Anteeksikin joutuu lapsiltani pyytämään, kun tietää sanoneensa pahasti. Rikkoutunut koti saattaa turvata lapsille paremman kasvuympäristön kuin väkisin koossa pidetty riitaisa koti.
Et ole todellakaan minusta huono kirjoittaja ja tapasin ajatella on minusta ihmisläheinen ja
mielyttävä.Köyhistä ja vaatimattomista kodeista
minustakin kasvaa usein sisukkaita ja eteenpäin-
pyrkiviä lapsia.Ja ns hyvistä kodeista huumeiden
käyttäjiä tai muuten jriminaaleja.Varmaankin
taustalla on se,että vaatimattoman kodin lapsi
joutuu taistelemaan pikkuisesta saakka.Kun
taas hyvän kodin lapsi saa kaiken liiankin
helpolla ja suhde oikeaan ja väärään jotenkin vinoutuu.Jotenkin olen itse 2 lapsen isänä
ajatellut,että lapsen pitää antaa myös tehdä omia valintoja,virheitä.Jotta hän oppii elämän
perus säännöt ja oppii taistelemaan omasta
paikastaan.Ja uskon minäkin,että lapsi osaa
märitellä millainen on hyvä isä hänelle.Ei
hän siinä kaipaa ulkopuolista konsultti apua.
Varmaan teilläkin todella lapset tajusi,että
isä heitä rakastaa.Olit todella viisas,että
toimit niin kuin toimit lasten ja isänsä suhteen.
Minusta avioliitto,parisuhde toimii parhaiten ja avoimimmin kun asiat tehdään yhdessä.Sen
kummemmin töitä jakamatta sukupuoli roolituksin.
Mitä tiiviimmin kodissa on yhteen hiileen
puhaltamisen henki,sitä onnellisempia ihmisiä
siellä asuu.Ja malleja varmaankaan ei ole
hyödyksi ulkopuolelta hakea.Jokainen parisuhde
saa minusta olla oma persoonansa ja sisältää sellaisia elementtejä,asioita,jotka kullekkin parille on ominaisia,läheisiä.Myöskään ulkopuo-
lisia neuvoja ja neuvojia ei ole syytä olla
esimerkiksi sukujen taholta.Vaan suoda kodin
pitää saada olla aidosti oma koti.Paikka
jossa sydän sykkii ja sielu hyräilee
Kyllä minä ainakin uskon, että useat isät rakastavat omia lapsiaan aivan loputtomasti. Niinkuin Sinäkin, parhaasi olet tehnyt , ja rakastat lapsiasi yli kaiken.
Kaikkea hyvää ja parasta toivot lapsillesi, ja sinä kahden lapsen isänä olet opettanut lapsillesi elämän perussäännöt.
Sille nyt ei voi mitään että toisenlaisiakin isiä on. Hylkäävät omat lapsensa jopa vauvaiässä.Voit olla ylpeä itsestäsi, että tuollainen ei edes ole tullut mieleesikään.
Näinhän se juuri on. Hyvin olet oivaltanut asian.
Sellaista..
näin: aikuinen on itse vastuussa itsestään etkä enää voi ottaa vastuuta toisen elämästä, vaikka kuinka olisit äiti. Teet suuren virheen, jos tuppaudut (vaikka hyvää tarkoittaen) aikuisen lapsesi tueksi joka asiaan. Kaatumiset on jokaisen suoritettava itse. Niin myös nousemiset. Kun tältä pohjalta ajattelen aikuisen lapseni tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, olen jotakuinkin rauhallinen.
Ei alkuun ollut yhtään helppoa, koska tiedän,
että lapsellani ei mene hyvin. Siis ei siten hyvin,että voisin kehua sinne ja tänne lapseni pärjääävän loistavasti ja menestyvän eli vaurastuvan. Järkeilin pahaa oloani myös siten, että projisoinko syyllisyyttä eli olenko muka jättänyt lapseni selviytymään liian vähin eväin, enkö ole tukenut häntä tarpeeksi aikanaan, enkö ole ollut sitä tai tätä?
Kun rehellisesti en voi väittää itselleni,että olisin ollut huono äiti, huomasin hätäilyn ja tuskailun älyttömyyden. Minä en vain malttaisi sittenkään päästää lasta irti vieläkään henkisesti, vaikka hän on konkreettisesti levittänyt siipensä jo kauan sitten.
Niinpä päästin napanuoran myös siten, että lapsi ei ole velvollinen hoitelemaan eikä huolehtimaan minun hyvinvoinnistani niin kauan kuin siihen itse pystyn eli ei riippuvuutta tai roikkumista eikä turhia loukkaantumisia.
Tämä ei tietenkään tarkoita,että yhteydet olisin pistänyt poikki. Olen vain yrittänyt lakata olemasta pienen lapsen äiti, jollaista roolia esitin edelleen yli kolmikymppiselle aikuiselle ja itselleni. Ja kas kummaa, kyllä hän elämässä lutvittelee, ei loistavasti eikä menestyksekkäästi, jos ulkoisesti sitä mitataan, mutta sehän on hänen elämäänsä. En pyri vaikuttamaan hänen valintoihinsa tunkemalla väliin omia mielipiteitäni siitä, miten elämä pitäisi elää.
Koska olen kristillisen kasvatuksen saanut, muistan poikaani iltarukouksissa, kuten muitakin läheisiä ja ystäviä. Se ei liene pahitteeksi kummallekaan.
Sinun lapsesi ymmärsin tulee toimeen itsenäisesti ja elättää itsensä. Miksi sitten tuppautuisitkaan hänen elämäänsä johtamaan. Ymmärsin aloituksesta, että lapsi ei oikein selviä äidin mielestä kuten toiset hänen lapsensa, silloin tilanne onkin jo kinkkisempi ja tuskin on kysymys lapseen tarrautumisesta. Ehkä vanhemmat ovat ainoa tukipilari, jolloin tuskaa ei voi työntää jonnekin pois.
Emmehän aliarvioi toisen henkistä taakkaa, ilman sitäkin kestämistä on ihan tarpeeksi.
Kerroin vain mielipiteeni. Tina hyvä, sinä olet tehnyt siitä analyysin ihan omin nokkinesi. Tarkoitukseni ei ollut aliarvioida, kerroin vain omista kokemuksistani. Vastaus ei ollut sinulle mieleen. Siitä huolimatta sinulla ei ole oikeutta kävellä ylitse mielipiteeni ja vielä tehdä siitä johtopäätöstä. jota en ole tarkoittanut. Älä sinä selittele, mitä minä tarkoitan ja lähetä viestiä ihan kuin tahallani olisin loukannut aloittajaa. En ole, eikä se ollut tarkoitukseni.
Viettäisitköhän sinä Tinaseni liikaa aikaa netissä. Minä en kaipaa kaitsijaa ekä sinun tarvitse selitellä tekemisiäni. En pyydä anteeksi, koska mielestäni edelleenkään kirjoitukseni ei ole sellainen,että se voisi loukata. Jos olen ymmärtänyt asian väärin, se ei ole loukkaamista vaan möhläys. Sitäkään sinun Tinaseni ei tarvitse vartavasten tulla kertomaan. Ehkä osaan itsekin ajatella.
Ja kyllä:minua ärsyttää tapasi selitellä toisten kirjoituksia. Tämä ei ole ensimmäinen kerta. Koetapa nyt ymmärtää, että jokainen kirjoittaja vastaa ihan itse sanomisistaan. Lopeta luulemiset ja ohjailu.
Ei niitä menestyksiä kannata ulkoisesti mitata,
eiköhän se lutvittelu riitä.
Mahtava sana tuo LUTVITTELU. Pistän korvan taa.
puheenvuoro. Ihan oikeassa olet siinä(kin), että juuri tällä hetkellä vietän liikaa aikaa netissä (sattuneesta syystä), mutta se muuttuu taas kohta hyvinkin satunnaiseksi, älä huoli. Mielipiteesi on arvokas omassa tarkasti harkitussa tyylilajissaan.
onks tuo sarkasmi välttämätöntä....
välttämätöntä käsittääkseni...sinä et sitä käyttäisi, ethän? :)
ja eväät ovat vähissä.Ymmärsit aivan oikein.
Olevan taipumus heittäytyä toisten niskaan. Todella ärsyttävä tyyppi. Itse on kykenemätön minkään laatuisiin avauksiin. Älä ole tuosta moksiskaan et ole ainoa joka on pannut tämän ihmisen itsekeskeisen holhous mentaliteetin merkille.
on teitä hyviä ihmisiä puskissa lymyilemässä ja ojentamassa. :) Hyvää illanjatkoa sinullekin, lupaan koettaa vähentää osallistumistani, että elämänne helpottuu.
mitenkäs nyt noin ärsyyntynyt olet, kun tinat puhuu asiaa? ihmettelee.
Jaa että itsekeskeinen holhousmentaliteetti?
Mitähän oikein
tarkoittanet? Edellen ihmetteleee.
kirjoittajia, kuten tinat ja minä.
Ei paljon tarvitse hermostua, ja silleen...
tarvitse ottaa hernettä nenään.Kiitti.
Teräväkielisyys ja ilkeys ovat kaksi eri asiaa.
Usein ilkeyden takana on onneton ihminen, jolle tämä palsta antaa ainoan mahdollisuuden purkaa itseään.
Heitä pitäisi ymmärtää - vai pitäisikö?
Jotkut tuntevat itsensä ahdistetuiksi ja luulevat kaiken pikkuisenkin negatiivisen olevan
kohdistettu heihin itseensä ja hyökkäävät toisten
niskaan säästämättä sanojaan.
Heitä täytyy mielistellä, ottaa heidät huomioon, heidän sanansa on aina viimeinen, tuskin aina painavin ja he loukkaantuvat helposti ja kuvittelevat itseään sosiaaliksi ihmisiksi omalla naivilla tavallaan.
Heitä on täällä palstoilla yllättävän monta.
Tutuiksi ovat tulleet. Minä, minä... he aloittavat yhä uudelleen ja uudelleen...
Narsisteiksi heitä kutsutaan.
Kun ainoa yhdistävä tekijä keskusteluryhmässä on ikäryhmä, kaikenlaisia 60 keskustelijoita osallistuu laidasta laitaan.
Minusta ainakin on turha kenellekään ilkeilemään ryhtyä.
Mutta tosiaan, kun jokainen katsoo asioita omasta mahdollisesti suppeastakin näkökulmastaan, virhetulkinnat ovat aina mahdillisia,niin livessä kun virtuaalissakin.
Koska tämä parku on minusta lähtöisin alunperin, olen ilmeisesti tämä pikkusieluinen narsisti, jota kaikkien pitää pokkuroida, lapsellinen ja kamala. Voi, voi, kuinka kehtaankaan olla olemassa. Miksi vastasinkaan kipakasti tinan kirjoitukseen. Olisi pitänyt kai mielistellä. Ei minusta ole siihen.
Otetaanpa alusta:
- kerroin poikani on minun suhteesta vastauksena aloittajan kirjoitukseen
- jätin kertomatta,että aikuinen poikani ei ole täysin terve, hän kuuluu siipirikkojen sarjaan. Koska kirjoitan elävästä elämästä, jätin sen alunperin sanomatta sillä se satuttaa vieläkin.
- siksi katsoin olevani pätevä kirjoittamaan sen minkä kirjoitin aloittajalle
- en pyytänyt ketään vastaamaan, enkä mielistelemään
- tinan vastaus on hänen omansa,en puutu siihen enää
- silti en katso,että pitäisi olla täysin hiljaa tai että minunkaan pitäisi mielistellä, kun toinen ryhtyy selittämään, mitä tarkoitin. Asia on kuitenkin mielestäni nyt selvitetty.
Niin, tuo kuudenkymmenen ikä. Kuten näkyy, se ei merkitse mitään, jos sillä mitataan ihmisyyttä. Miksi ihmeessä teistä kirjoittajista suurin osa kokee käyvänsä jotakin ihmeellistä sotaa pelkkien sanojen vuoksi. Tässähän liittoudutaan puolelle ja toiselle. Ihan turhaa hyvät naiset.
Sinun tai muidenkaan ei tarvitse pitää minusta, ei mielistellä eikä paijata,mutta sanoihin vastaan omalla tavallani. Olin narsisti tai en. Kaipa tämänkin koetaan hyökkäykseksi. Herraisä, miten täällä oikein pitää olla?
Omalla naiivilla tavallani en muuten ole koskaan pitänyt itseäni kovin sosiaalisena ihmisenä. Ammattini ovat sitä olleet, joten kaipa olen sosiaalinen kuitenkin, kun melkoista sosiaalisuutta vaativassa työssä olen viihtynyt yli 40 vuotta. Se siitä.
Teräväkielisyys ja ilkeys ovat asioita, jotka suureksi osaksi ovat myös lukijan päässä eli jokainen hahmottaa ns. ilkeydet omalla tavallaan. Me emme asu toistemme päässä emmekä ajatuksissa. Kuten näkyy, vaikka mitä kirjoittaisi, se voidaan ymmärtää aina väärin sen mukaan mitä vastaanottajan päässä liikkuu.
Ja lopuksi: vammaiset tai vajaakykyiset lapset ovat osaltaan tragedia ja osaltaan suunnaton ilo. Sille viimeksi mainitulle puolelle se kuitenkin enimmäkseen kallistuu (vain minun mielestäni). Jatkakaapa repimistäni. Siihenhän tämä kuitenkin lopuksi johtaa. Olen oppinut osaltani tunnistamaan jo joitakin hainsukuisia. Siihen ei tarvita nikkiä eikä nikittömyyttä.
Itse olen aika uusi lukija ja kirjoittaja ja
eniten hämmentää kun sama henkilö kirjoittaa
välistä miehen,väliin naisena.Ja kun tällainen
henkilö tulee mukaan asialliseen keskusteluun,
on hyvä olla keino poistaa hänen tekstinsä.Itse minä,niin kuin moni muu uusi lähtee siitä,
että kaikki ovat liikkeellä kohtuudella
asiallisin ajatuksin,eikä osaa ottaa huomioon vastapuolella on tarkoituksena vain puhdas häiriköinti.Mikä sillä nyt tarkoitus onkin.
Joten tietoiskusi on todella paikallaan ja
kiitos siitä.
Otahan nyt aivan rauhallisesti.
Ymmärrämme täysin, että Sinulla on vammainen lapsi. Se on vienyt elämäsi sekaisin ja raiteiltaan. Voit aivan rauhalisesti kertoa pulmistasi.Täällä ei revitä ketään.
Minulla ei ole mitään halua sinua repiä eikä ketään muutakaan, sillä ilmeisestikin olen tulkinnut sinut väärin, josta sorry. Ehkä minulta puuttuu kyky ymmärtää lukemaani, josta ei ole syytä olla ylpeä. Olin puolustavinani surullista ihmistä ja kun kirjoitit loukkaantuneen vastauksesi terävään tyyliin tinasineen, provosoiduin siitä. Ei täällä kenenkään pitäisi joutua mielistelemään ketään, varjelkoon. Koetan olla puuttumatta toisten kirjoituksiin väärällä tavalla, ehkä se ei ole ihan mahdotonta minullekaan. Oppia ikä kaikki.
ai sinä jututat kauniisti. Minä rakasta sinuu. Oot kun minun isoperseinen ja ulvolle haiseva.
Unohdan usein, että tietyssä mielentilassa ei pitäisi kirjoittaa tai sanoa yhtään mitään. Kun kipakan vastauksen kirjoitin, olin väsynyt ja ärtynyt eräästä pitkään hiertäneestä tilanteesta, joka taas kerran aktivoitui tahtomattani ja vaikuttamattani. Tällä palstalla ja kirjoituksilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
Olen joutunut elämäni aikana usein tilanteisiin,jolloin joku muu käyttää puhevaltaani tahtomattani. Niin kai moni muukin. Tämän asian kanssa minun on mitä ilmeisimmin tehtävä työtä itseni kanssa, koska luultu ei ole vielä tietoa. Pitäisi kysyä aina näissä tilanteissa se kuuluisa: mitä tarkoitat?
On myös tutkittu, että iän myötä ( yli kuusikymmenvuotiailla )psyykkinen kestävyys vähenee, siksi myös tunneherkkyys lisääntyy (itkeminen ilossa ja surussa, mielen pahoittaminen, loukatuksi tunteminen jne). Se luonteen ohella voi selittää ärhäkkyyttä kohdallani, mutta myös yleistä ärhäkkyyttä, jota näyttää olevan liikkeellä. Nimitettiin sitä kipakkuudeksi, teräväkielisyydeksi tai ilkeydeksi. Että koetetaan kestää vaan toinen toistemme puuskia.
Yritän muistaa,että jatkossa jätän kirjoituspuuhat, kun olo on kireä ja keskityn silloin muuhun. Sille ei kuitenkaan mitään mahda, että väärinkäsityksiä tulee, mielipiteet menevät ristiin ja rastiin ja varmasti myös puhdasta ilkeyttäkin on mukana jossakin jolloinkin. Kun vain malttaisi olla provosoitumatta.
Kuinka vaan, eiköhän tämä juttu ole puolelta ja toiselta pengottu. Karavaani voi jatkaa kulkuaan.Hyvä kuitenkin, että pengottiin, eipä jäänyt puoleltani mitään kytemään, minusta tällainen on aikuisuutta omassa lajissaan. Kiitos.
On helpottavaa, että asia on nyt selvitetty.
Täällä tulee aivan ilmeisemmin liian paljon väärinkäsityksiä, kun kirjoittajat eivät tunne toisiaan ja liian hätäisesti ruvetaan vastaamaan (tässä viittaan itseeni) eikä todellakaan malteta miettiä ensin, mikä toisen viesti tarkasti ottaen olikaan, tartuinko yhteen väärältä kuulostavaan sanaan. Normaalielämässä en joudu ihmisten kanssa tällaisiin konflikteihin, joten jotakin tässä palstakirjoittelussa on itselleen tehtävä.
Uskon, että jokainen, joka tänne kirjoittamaan tulee, etsii johonkin tilanteeseensa tästä jos ei lohdutusta tai yksinäisyytensä poistoa niin ainakin mukavaa yhteyttä toisten kanssa. Kirjoitetut sanat voidaan tulkita täällä useinkin toisin kuin kirjoittaja tarkoittaa, kun puuttuu näköhavainnot, ilmeet, kehonkieli, hymy.
Yksinhuoltajana oltuani kyllä tiedän myös, mitä "joku muu käyttää puhevaltaani tahtomattani" tarkoittaa. Oli tilanteita, joissa koki lyövänsä päätään betoniseinään yrittäessään hoitaa asiaansa, mutta mattoa vietiin alta joka suunnalta.
Kaikilla meillä on oma historiamme, joka vaikuttaa myös näissä kirjoitteluissa. Koetetaan olla aikuisia kuitenkin. :) Kiitos sinulle.
Elä nauttien omaa ainutkertaista elämääsi. Elämänsä kulusta vastaa jokainen itse ja tekee tavallaan. Keskity omaan elämääsi niin olet ilo etkä taakkana lähimmillesi.
Minusta aloittaja puhuu vain siitä, miltä rakastavasta äidistä lapsen ahdinko tuntuu. Miten hänestä tulikin taakka? Lapsien vointi on ainakin minulle tärkeä minun elämääni kuuluva asia. Sillä en tarkoita lapsien perheiden häiritsemistä, en esim. mene koskaan kutsumatta - ja kutsu käykin useammin kuin ehdin käydä.
En ole koskaan tuppautunut lasteni perhe-elämään,vaikka joskus ehkä sydän on verta itkenytkin. Olen sanonutkin heille,että en puutu heidän elämäänsä,mutta apua annan tarvittaessa ja ovat he sitä aika paljon tarvinneet.
kaikki olisikin noin helppoa.
Keskittyisin vain omaan ihanan elämäni viettämiseen.Viis välittäisin muusta.Minä itsehän ja minun oma hyväni olisi se maailan tärkein asia.
keskusteluun osallistuneille.
Sain paljon miellyttäviä kannanottoja ja ajattelemisen aihetta!
Voimia sinulle, uskon että me kaikki tässä toivomme sinulle hyvää, vaikka kinasteluun ja sivupoluille aina pikkusieluisina (tällä viittaan itseeni) sorrummekin.
kiitos Sinulle.Elämä meitä koettelee.
Kuitenkin olemme täällä maailmankaikkeudessa itsekukin kuin pieni ajanhenkäys vain pienine murheinemme, äkkiä on kuitenkin kaikki ohi.
tuota aloitusta tehdessäni kysyä, että miten ihmiset selviävät vaikeista asioista elämässään, niitähän kaikilla on.
Menetkö esim metsään ja luontoon yksiksesi, nautitko luonnosta?Auttaako se?
Onko Sinulla luottoystäviä joiden kanssa puida elämääsi ja asioitasi?
Puratko paineita esim alkoholiin tai lääkkeisiin?
Mikä auttaisi parhaiten vaikeissa elämäntilanteissa? Käsityöt? Kaiken unohtaminen, mikä?
että ennen vanhaan sain siivouspuuskia, kun olin kiukkuinen. Voisi jokin syy ilmaantua, sillä siivoaminen ei olisi pahitteeksi kodissani. Nyt keksinkin syyn siihen: olen ollut liian hyvällä tuulella!
Kesäisin menen metsään itkemään taivaantuulille tuskani ja ahdistukseni itken itseni läkähdyksiin,sen jälkeen rauhoitun ja on ihmeen kevyt olla.
Talvisin sytytän kynttilät palamaan pöydille ja muistelen hyviä aikoja,kunnes taas tulee itku,mutta itkiessäni katson että,olen varmasti yksin.
Itku on minulla ollut ainoa tie pahanolon purkamiseen.
Lapsilleni en koskaan halua pahaaoloani purkaa, heidän ei tarvitse minun vuokseni olla murheissaan.
omalla kohdallani saa monasti hyvälle mielelle.
Siinä murheet unohtuvat, kun tekee vaikkapa edullisia löytöjä shoppaillessa.
Itselle ei nyt niin paljon tarvitse, mutta lapsenlapsille.
on kertynyt niin paljon, että loppuikäni voisin viettää kirpputoreilla myymässä. Vielä haaveilen kerran mahtuvani kivoihin vaatteisiini kuten kansallispukuun.
Tosi on Zirkonia, shoppailu on hyvä keino saada ajatuksia muuhun. Ei se tarkoita välttämättä ostamista, kunhan hypistelee tavaroita pitäen kuitenkin päänsä kylmänä ja ostaa "vain tarpeellista" (kotiin tultua voi kyllä tuntua toiselta.:) Juuri kävin hypistelemässä verhokankaita ja ko. systeemejä tuloksetta seuraavasta syystä:
Puolivuotias kissani nimittäin keinotteli itsensä edellisiltana olkkarin verhotangolle, joka ei kestänyt sen päällä taiteilua ja niinpä tanko kiinnikkeineen irtosi elementtiseinästä ja koko systeemi romahti. Kissa taisi saada aika täräyksen itsekin, kun mökötti hiljaa sängyn alla vartin verran. Sitten tuli sieltä hissuksiin ja katsoi vuorotellen minua ja tyhjää verhonpaikkaa.
Että tällainen kevennys tänään. :) Muista tämä on varmaan hauska juttu, mutta minä vähän kiukkuisena pähkäilen, miten tuon verhoasian nyt saisin reilaan. No, asioilla on tapana järjestyä, sanovat viisaat.
Krääsää on kerääntynyt aivan mahdottomasti. Pikkuhiljaa yritänkin päästä niistä eroon, eli raakkaan julmalla kädellä vanhoja vaatteita ym.
Minulla on myös kaupunkiasunto, jonka olen sisustanut minimalistisesti.Siellä ei ole yhtään ylimääräistä tavaraa.On vain valkoista seinää ja muutama musta harkittu huonekalu ja tavara.
Ai kyllä sieluni lepää siellä käydessäni.
Saaliiksi sain pari bodya, a´5 euroa, ja pieni sievä mekko samoin 5 euroa.Kaikki tarjouksessa.Kivaa!
On muuten lasten vaatteet kalliita. Kun muuttaa markoiksi, ei totuus unohdu.
En usko että mikään soppailu estää pahaa oloa,
ulospurkautuminen vaikka itkun kautta helpottaa niin kummasti,jos todlla on huno-olo.
Esimerkiksi läheisen ahdinko ja lapsen huono elämän vaihe,niin miten kummassa se veisi äidin pahanolon soppailun merkeissä.Jos ei siinä auta itkukaan,mutta kummasti se helpottaa sisäisesti ja alkaa ajattelemaan asioita positiiviseti.
Olen uusi ja vihreä tällä palstalla. Mielenkiinnolla olen lukenut jokaisen kirjoitukset. Yksikään ei ole turha tai väärä. Olen ymmärtänyt nämä keskustelupalstat niin että jokainen voi purkaa tuntojaan tänne. Oli sitten kyseessä paha olo, väsymys jne…… Jokaiselle on hyvä olla olemassa joku HENKIREIKÄ. Kukapa sitä jaksaa aina olla iloinen ja reipas. Eikä siinä tilanteessa juuri kukaan kirjoitakaan. Silloin pärjää paremmin omillaan. Pahat olot, surut ja murheet on hyvä purkaa vaikka kirjoittamalla. Se on yksi parhaista keinoista. Jos jonkun kirjoitus ei jotakuta miellytä niin miksi lukea lainkaan. Saati sitten vastata. Itse kullakin on valta valita mitä lukee, mitä ei.
Aikoinaan vanhat ihmiset sanoivat; ”luulo ei ole tiedon väärtti”. Nykyään se on kai hienommin; luetun ymmärtäminen”. Itse olen varsin kipakka ihminen. Sen vuoksi sain aikoinaan työkavereilta ”tirppana” nimen. Luetun ja kuullun ymmärämisessäkin on aika paljon vaikeuksia. Vieläkin tulee auottua päätä väärissä paikoissa ja väärään aikaan. Jälkikäteen saan sitten hävetä itsekseni. Näistä kirjoituksista en ole provosoitunut. Katson asiaa periaatteella ”lantilla on kaksi puolta”. On vain hyvä että ihmiset uskaltavat ja viitsivät kirjoittaa ihan kaikesta. Jokaisen kirjoituksesta oppii aina jotain uutta ja arvokasta.
Antakaa mennä entiseen malliin. Kiva teidän juttuja on lukea ja opikseen ottaa.
Eihän shoppailu tietenkään auta todellisuudessa merkittävästi huonoon tilanteeseen, mutta antaa ilmeisesti esim. Zirkonialle hetkellisen hengähdystauon piinaavista ajatuksista, minusta siinä on tuollaisen toisista hömpötykseltäkin tuntuvan asian arvo. Jos inhoaa shoppailua, ei siitä varmaan mitään helpotusta tulekaan.
että harmittaa kun tämä ketju katkesi.
Voithan tehdä uuden aloituksen vaikkapa omista lähtökohdistasi, mikä omaa mieltäsi painaa, ilahduttaa tai askarruttaa tms. Tämä kyseinen aihe kai puitiin näillä näkymin jo loppuun, kun uusia näkökulmia ei enää ole löytynyt. Hyviä, mielenkiintoisia aloituksia odotellaan aina.