Hei!
Onko kohtalontovereita, joilla onnistuneen lapsettomuushoidon jälkeen raskaus päättyykin keskenmenoon keskiraskauden aikana?
Meidän pitkään toivotun ja odotetun lapsen taival päättyi rv:lla 21 0 keskenmenoon. Hoitona oli ICSI ja ensimmäisellä yrityksellä saatiin plussa. Onnea kesti kuitenkin vain raskauden puoleen väliin asti. Menin reilu kaksi viikkoa sitten äitiyspolille käynnille muusta syystä ja silloin havaittiin kohdunkaulan olevan auki ja kalvorakon pullottavan kohdunsuulla asti. Sairaalahoidolla raskautta saatiin jatkettua puolitoista viikkoa, mutta sitten se oli menoa. Synnytin hyvin kehittyneen ja terveen pojan, mutta hänellä ei ollut mahdollisuutta selviytyä, koska raskausviikkoja oli liian vähän.
Jos saman kokeneita on muita, niin kirjoittakaa omia kokemuksianne siitä miten selvisitte surusta ja jaksoitte jaksaa eteenpäin. Kertokaa myös jatkoitteko hedelmöityshoitoja uuden raskauden alkuun saamiseksi ja onnistuitteko.
Kiitos.
Onko kohtalontovereita, joilla onnistuneen lapsettomuushoidon jälkeen raskaus päättyykin keskenmenoon keskiraskauden aikana?
Meidän pitkään toivotun ja odotetun lapsen taival päättyi rv:lla 21 0 keskenmenoon. Hoitona oli ICSI ja ensimmäisellä yrityksellä saatiin plussa. Onnea kesti kuitenkin vain raskauden puoleen väliin asti. Menin reilu kaksi viikkoa sitten äitiyspolille käynnille muusta syystä ja silloin havaittiin kohdunkaulan olevan auki ja kalvorakon pullottavan kohdunsuulla asti. Sairaalahoidolla raskautta saatiin jatkettua puolitoista viikkoa, mutta sitten se oli menoa. Synnytin hyvin kehittyneen ja terveen pojan, mutta hänellä ei ollut mahdollisuutta selviytyä, koska raskausviikkoja oli liian vähän.
Jos saman kokeneita on muita, niin kirjoittakaa omia kokemuksianne siitä miten selvisitte surusta ja jaksoitte jaksaa eteenpäin. Kertokaa myös jatkoitteko hedelmöityshoitoja uuden raskauden alkuun saamiseksi ja onnistuitteko.
Kiitos.
Vastaukset 7
Vanhimmat
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/kokeiluja.htm
Onko sun aivan välttämätöntä tunkea niitä linkkejäs jokaiseen keskusteluun? Kyllä ihmiset sun sivuilles googlettamallakin löytää, jos vaan haluaa. Keskustelupalstoilla on aivan muu tarkoitus kuin omien sivujen mainostaminen (lähes) joka keskustelussa.
meille tehtiin ivf, 7 vuoden lapsettomuuden jälkeen. onnistui ja raskaus sujui tosi hyvin ja lapsi kehittyi ihan normaalisti, oltiin onnemme kukkuloilla. viikko ennen laskettua aikaa neuvolassa ei sydänääniä löytynyt, siitä sitten synnytys käynnistettiin ja enkelityttö syntyi. syynä todennäkösesti solmu napanuorassa.
Tästä on aikaa nyt 1kk ja odotan että pääsemme tekemään uutta alkionsiirtoa mahd. pian. oon toki ihan romuna tyttömme kuolemasta. hautausjärjestelyt ja kaikki siinä surun keskellä. Mutta ei muu auta kun mennä vaan eteenpäin elämässä.
..erittäin epäreilua eikä oikeudenmukaisuudesta ole tietoakaan!!
Teillä odotus oli niin loppusuoralla, että voi itku. Lapsettomuuden tuskan kokeneena joudutaan vielä kokemaan myös tuska lapsen menettämisestä. Että melkein annettiin, mutta ei kuitenkaan. On niin paljon kysymyksiä, mutta ei niihin vastauksia.
Meillä hoito joudutaan aloittamaan alkutekijöistään, sillä emme saaneet alkioita pakkaseen lainkaan ensimmäisellä kerralla. Mutta kaiken tämän surun keskellä olemme mieheni kanssa jo päättäneet aloittaa hoidot uudestaan, kun lääkärit antavat siihen luvan. Ei tämä kerta voinut olla meidän ainut mahdollisuus lapseen...
Voimia kohtalontovereille!
Näinhän minäkin ajattelen, että näin hyvin sujuneen raskauden jälkeen on pakko tulla toinen mahdollisuus raskauteen. Ja että ei tällaista lapsen kuolemaa voi sattua yhdelle ihmiselle kahta kertaa..
Meillä oli ollut lapsettomuutta takana jo reilu 4 vuotta. Ekan ICSI:n ekasta (ja ainoasta mahdollisesta) PASsista plussa. Meidän onnemme loppui 16. viikolla jolloin jouduin synnyttämään myös täydellisesti kehittyneen pienen poikamme aivan liian aikaisin.
Tuska ja järkytys oli sanoin kuvaamaton. Jotenkin olin saanut itseni niin vakuuttuneeksi siitä 12 viikon rajasta, että sen ylitettyämme uskoin meidän olevan turvassa. Tunsin itseni todella huijatuksi ja petetyksi.(Menetin samassa raskaudessa jo aiemmin identtiset kaksoset, raskauteni oli näet alkanut kolmosraskautena)
Pahinta (ja parasta???) keskenmenossa kuitenkin taisi olla se että sen mukanaan tuoma suru laukaisi myös lapsettomuuden aiheuttamat tunteet. Ekan kerran taisin todella tuntea myös sen surun ja tuskan jota lapsettomuus itsessään toi tullessaan. Miten surra sellaisen menetystä jota ei ole alunperinkään ollut?
Vaikka puhunkin menneessä aikamuodossa, elän näitä tunteita ja kokemuksia yhä parhaillaan ja jotenkin niistä kirjoittaminenkin tuntuu parhaillaan tosi vaikealta. Keskenmenosta on vasta reilu kolme kuukautta ja laskettuaika on yhä edessä (jotenkin näen sen rajapyykkinä jota ennen en usko lopullisen paranemisen voivan kohdallani alkaakaan).
Ensiviikolla takaisin lääkärille ja toivottavasti saadaan pian uusi hoitorumba käyntiin (ennen tätä kokemusta olin jo lähes valmis jättämään hoidot). Vain uusi (ja onnistunut) raskaus voi voidella nämä haavat.
Niin paljon jäi sanomatta mutta tietänet jo itsekin ettei tällaisia kokemuksia pureta niin vain muutamaksi riviksi tekstiä. Toivon kuitenkin sinulle todella paljon voimia ja jaksamista ja neuvoksi voin antaa vain sen että anna kaikkien tunteiden tulla. Anna niiden tulla, ja myös mennä, omalla painollaan, myös niiden inhottavien ja ikävien joiden yläpuolella toivoisit olevasi.
Hei! Halusin kertoa oman kokemukseni joka on aika tuore, huomenna tulee tästä tapahtuneesta kuluneeksi 2 viikkoa. Eli meillä oli mieheni kanssa icsi hoito huhtikuussa väestöliitolla, tätä ennen julkisella puolella icsi ja pas. Toiveet olivat korkealla ja 3.5.07 siirrettiin 2 alkiota josta sitten sain 17.5 plussan kaikki meni todella hyvin aina viikolle 18 2(22.8) jolloin sitten oli rakenneultra, sinne menin sitten mieheni ja 5-vuotiaan poikani kanssa jotta he saisivat nähdä masussa kasvava "vauvan" mutta kuinka sitten kävikään. Lääkäri pyöritteli ja pyöritteli ultralaitetta mahani päällä ja sitten lausui ne elämäni kauheimmat sanat, että en löydä täältä sydän-ääniä siinä vaiheessa mailmamme romahti kauan kaivattu"kakkonen" oli kuollut kohtuuni.Sitten mentiin taysiin uusinta ultraan jossa todettiin sama ei sydän-ääniä, viikot vastasivat 18 eli sydän-äänet olivat loppuneet ihan muutamaa päivää ennen ultraa, synnytin 24.8.07 meidän pienen enkelipojan, joka oli hyvin kehittynyt ja terve ei mitään rakenteellista vikaa vaan kuolinsyy oli napanuoraan kuristuminen. Tällä hetkellä mennään päivä kerrallaan eteenpäin, välillä on ns."hyviä" päiviä ja toisena päivänä sitten taas itkettää on tämä niin epäoikeudenmukaista mutta tässä odotellaan jälkitarkastusta ja lupaa koska sitten saa jälleen aloittaa uudet hoidot. TOIVON TEILLE OIKEN PALJON VOIMIA SELVITÄ TÄSTÄ KAUHEASTA SURUSTA JA TAPAHTUMASTA JA ONNEA UUSIIN HOITOIHIN, KUN SIIHEN TAAS JAKSATTE RYHTYÄ ,ITSELLENI ANTAA VOIMIA LAPSENI JA TULEVAT UUDET HOIDOT, JOISTA TOIVEENA TIETYSTI UUSI RASKAUS. MINUA ON MYÖS HELPOTTANUT PUHUMINEN LÄHEISTEN KANSSA JOLLOIN SAA RURETTUA SITÄ SURUA TUOLTA SYDÄMMESTÄ POIS. PIENI ENKELIPOIKAMME ON AINA MUISTOISAMME EIKÄ SIELTÄ KOSKAA KATOA,SURU HELPOITTAA JOSSAIN VAIHEESSA.