Nikotiini!

Tapasin erään Savonlinnalaisen, jonka kanssa keskustelimme tupakoinnin haitoista ja nikootiinin myrkyllisyydestä. Tämä melkein tohtoristason tutkinnon omaava kansanparantaja kertoi minulle suu vaahdoten, kuinka nikotiini ei ole se sairauksia aiheuttava tekijä tupakassa. Nikotiini ei aiheuta kuin riippuvuutta tämä tohtori Sykerö valisti. Ettei tämä väärä tieto pääsisi enemmälti leviämään niin alla on "oikeaa" tietoa aiheesta.

NIKOTIINI
Nikotiini on saanut nimensä ranskalaisen diplomaatin, Jean Nicot’n mukaan, joka toimi suurlähettiläänä Lissabonissa, Portugalissa. Hän esitteli tupakan Catherine de Medicille, suositellen sitä sen oletettujen lievittävien vaikutusten vuoksi. Tämä vuorostaan synnytti tupakan käytön leviämisen Euroopassa. Nikotiini on alkaloidi, jota esiintyy runsaasti tupakanlehdissä; nikotiini edustaa yli 5 % kasvin painosta.

Nikotiini on myrkky, jota esiintyy luonnostaan tupakkakasvissa. Sitä käytetään lukuisissa torjunta-aineissa sen neutraloivan vaikutuksen vuoksi. Nikotiini, tupakan olennainen osa, stimuloi hermostoa. Sen voimakkuus ja myrkyllisyysa voi kuitenkin johtaa vakavaan myrkytykseen.

Nikotiini kohottaa verenpainetta ja pulssia, lisää adrenaliinin erittymistä ja vähentää ruokahalua. Liikakäytössä nikotiini johtaa pahoinvointiin ja oksenteluun, joka vuorostaan voi johtaa kuolemaan hengityksen lamaantumisen vuoksi. Vierotusoireet vuorostaan ilmenevät ärtyisyytenä, päänsärkynä ja levottomuutena, jotka voivat johtaa masennukseen.

Nikotiini on kokaiinin ja heroiinin kaltainen huume, joka luo vahvan riippuvuuden vaikuttamalla dopamiinireseptoreihin. Nikotiini on merkittävin karsinogeeninen aine tupakassa. Se on osaksi syyllinen tupakan haitallisuuteen ja sen aiheuttamiin sairauksiin (syöpä, sydän- ja verisuonitaudit ja krooninen keuhkoputken tulehdus...), jotka voivat johtaa käyttäjän kuolemaan.

Euroopan tupakanvastainen HELP-ohjelma tarjoaa runsaasti tietoa ja tukea tupakoinnin lopettamiseen.
172999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

On kuitenkin tarua ihmeellisempi. En ole väittänytkään että nikotiini on kansaaparantava tuote. Kolumnissani olen vain tuonnut ilmi, että
nikotiini sinällään ei aiheuta mainitsemiasi sairauksia. Nikotiini on kyllä myrkky, niinkuin on Asetoonikin, ja muut raskasmetallit, mitä
tupakka pitää sisällään. Nämä raskasmetallit eivät poistu ihmisenelimistöstä kuunapäivänä, paitsi sitten kun olette/olemme tupakasta johtuneen sairaudenmurtamana nahkurinorsilla.
No se siitä. Sitten asiaan. Jos tupakka sisältäisi, esim: Tyrninmarjahilloa onhan sekin osaltaan aiheuttamassa kyseessäolevia sairauksia.
Mutta itse hillo sinällään nautittuna, ei näitä
sairauksia varmaankaan aiheuta. Jos nikotiinipurukumi aiheuttaa mainitsemiasi sairauksia, niin miten sitä voidaan markkinoida
nimellä "lääkepurukumi" tupakasta johtuviin vieroitusoireisiin. Nikotiini ei itse näitä sairausia todellakaan aiheuta. Tosin nikotiini riippuvuus voi kyllä tulla kyseeseen. Koska tiedän että paperista johtuvat savukaasut, josta muodostuu tervaa, on kuitenkin se suurin tekijä
sairauksiin, joista mainitsit. Keuhkosyöpä suurin
tekijä, mihin tupakoitsijat delaavat. Että äläpäs poika viiti, olen kuitenkin läksyni lukenut. Ehkä viellä keksitään se terveellinen rööki. Joka kuitenkin....,

Äänestä
  • Tutkimustietosi on vanhaa, eikä ole enää ajantasalla. Nikotiini todellakin aiheuttaa ihan yksinäänkin noita kyseisiä sairauksia. Nikotiini muuttuu ihmisen elimistössä karsinogeeneiksi, jotka ovat yksi merkittävä syövän aiheuttaja. Nikotiinin on todistettu varsinkin aiheuttavan keuhkosyöpää. Listaan alle jälleen uudempaa tutkimustietoa, joka kiistatta osoittaa myös nikotiinipurukumin vaarallisuuden, toisin kuin sen markkinoijat antavat ymmärtää...

    Nikotiini on yksi tupakansavun noin 7000:sta kemiallisesta yhdisteestä. Nikotiinia käytetään yleisesti myös sellaisenaan tupakasta vieroittamiseen ns. nikotiinikorvaushoidon avulla. Nikotiinia annostellaan silloin purukumissa, laastarissa, nenäsuihkeena ja inhalaattorina.

    Moni lääkäri suosittelee ja määrää niitä ja luulee, ettei nikotiini kuulu syöpää aiheuttaviin aineisiin. Uudet tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että nikotiini aiheuttaa syöpää ja että siitä on muutoinkin terveydelle vakavampaa vaaraa kuin tähän asti on uskottu.

    Nikotiinista syntyy elimistössä useita haitallisia aineenvaihdunnan tuotteita, joista yksi on nornikotiini. Se tuottaan glykaatiotuotteita, jotka lisäävät rappeutumisen ja kroonisten sairauksien riskiä. Nikotiinin haittavaikutusten lista on pitkä ja kasvaa sitä mukaa kun asiaa tutkitaan.

    Sydän ja verisuonet: verenpaineen nousua, rytmihäiriöitä, sydäninfarkteja, sydänpysähdyksiä, aivoinfarkteja. Syynä näihin haittoihin ovat nikotiinin haittavaikutus valtimoiden sisäseinämään, endoteeliin (12), sydämen johtoratoihin sekä rasvahappojen aineenvaihduntaan (eikocosanoiidehin). Haittaa syntyy yhtä lailla nikotiinipurumista, -laastarista kuin sumutteestakin.

    Keskushermosto: Unettomuutta, painajaisia, huimausta, ärtymystä, sekavuutta, keskittymiskyvyn häiriöitä, kouristuksia, masennusta (tai sen pahenemista), puutumista.

    Iho: punoitusta, kuumotusta, turvotusta, ihottumaa, kutinaa, urtikariaa (nokkosrokkoa).

    Ruoansulatuskanava: suun limakalvon ärtymistä, haavaumia, suun ja kurkun kuivumista, hammaskiilteen vaurioita, leukanivelvaivoja (purukumin jauhamisesta), makuaistin hekkenemistä.

    Maksa: entsyymitoimintojen muutoksia, jotka pahentuessaan ja pitkittyessään voivat johtaa maksavaurioon. Maksan toiminnanvajavuudessa nikotiinin haitat voivat korostua.

    Hengitystiet: Nielun ja kurkunpään ärtymistä ja tulehdusta, äänen käheyttä, yskää, poskiontelotulehdusta, hengitysvaikeutta, aivastelua.

    Muita lieviä haittoja: lihas- ja nivelkipuja, kuukautishäiriöitä.

    Hammasvauriot: Nikotiinipurukumin jauhaminen vopi pahentaa.

    Mahahaava: Nikotiini hidastaa paranemista.

    Syöpävaara on havaittu vasta vuonna 2000. Sen jälkeen julkaistut tutkimukset ovat paljastaneet, että nikotiini aiheuttaa syöpäsairauden vaaraa monen eri mekanismin välityksellä.

    Yhteisvaikutuksia: kofeiini, setaminofeeni, imipramine, oxazepam, pentazosiini, propanololi, teofylliini. Nikotiini kiihdyttää aineenvaihduntaa ja voi alentaa näiden lääkkeiden pitoisuutta veressä. Kahvi, kolajuomat ja muut ruuat ja juomat saattavat alentaa syljen pH-arvoa, jolloin nikotiinin teho alenee.

    Minnesotan yliopiston syöpätutkijat osoittivat tohtori S. Hechtin johdolla ensimmäisinä maailmassa , jonka mukaan nikotiini muuttuu nisäkkäiden elimistössä karsinogeeeniksi (NKK), joka lisää syöpävaaraa ja kiihdyttää syöpäsolujen kasvua (1). NKK aiheuttaa erityisesti keuhkosyöpää (lue tutkimusraportti suomeksi).

    Asiasta nousi suuri kansainvälinen häly. Uutistoimisto BBC uutisoi tutkimuksen, Ruotsissa Aftonbladet kirjoitti, että tutkimus voi olla kuolinisku nikotiinipurukumille, jota ruotsalainen lääketehdas Pharmacia valmistaa. Myös Suomessa Hufvudstadbladet ja eräät muut lehdet julkaisivat BBC:n uutisen. Hechtin tutkimus poiki heti jatkoa, ja uutiset vain pehenevat.

    Stanfordin yliopiston tutkijat osoittivat, että nikotiini kiihdyttää hiirten keuhkosyövän kasvua ja suurentaa myös valtimoissa olevia plakkeja (ateromia), ja että nikotiini stimuloi uudisverisuonten kasvua eli angiogeneesiä (2). Syöpäkasvain suurenee ja leviää muualle elimistöön nimennomaan angiogeneesin avulla. Nature Medicine kirjoitti tutkimuksesta pääkirjoituksen (3). Tutkimus herätti suurta huomiota kaikkialla, sillä angiogeneesin esto on uusi lupaava keino estää syöpää. Reuters uutisoi sen 2.7.2001 ja Espanjan suurimpiin päivälehtiin kuuluva El Mundo uutisoi tutkimuksen 7.7.2001 ja piirsi hienon graafisen esityksen siitä, miten nikotiini kasvattaa verisuonia. British Medical Journal kertoi tutkimuksesta niinikään 7.7.2001. (Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että angiogeneesi on kaksiteräinen miekka. Siitä saattaa olla myös hyötyä tietyissä tilanteissa, jolloin ihminen tarvitsee uusia kollateraalisuonia esimerkiksi tukkeutuneiden tilalle.)

    Vuoden 2001 lopulla osoitettiin, että nikotiini myös estää apoptoosia eli solujen luonnollista ohjelmoitua kuolemaa (4,5). Tällaiset kuolemattomat solut muuttuvat helposti syöpäsoluiksi.

    Lueppas läksysi vastaisuudessa paremmin ja huolella!

    Äänestä

  • BadMyntton kirjoitti:

    Tutkimustietosi on vanhaa, eikä ole enää ajantasalla. Nikotiini todellakin aiheuttaa ihan yksinäänkin noita kyseisiä sairauksia. Nikotiini muuttuu ihmisen elimistössä karsinogeeneiksi, jotka ovat yksi merkittävä syövän aiheuttaja. Nikotiinin on todistettu varsinkin aiheuttavan keuhkosyöpää. Listaan alle jälleen uudempaa tutkimustietoa, joka kiistatta osoittaa myös nikotiinipurukumin vaarallisuuden, toisin kuin sen markkinoijat antavat ymmärtää...

    Nikotiini on yksi tupakansavun noin 7000:sta kemiallisesta yhdisteestä. Nikotiinia käytetään yleisesti myös sellaisenaan tupakasta vieroittamiseen ns. nikotiinikorvaushoidon avulla. Nikotiinia annostellaan silloin purukumissa, laastarissa, nenäsuihkeena ja inhalaattorina.

    Moni lääkäri suosittelee ja määrää niitä ja luulee, ettei nikotiini kuulu syöpää aiheuttaviin aineisiin. Uudet tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että nikotiini aiheuttaa syöpää ja että siitä on muutoinkin terveydelle vakavampaa vaaraa kuin tähän asti on uskottu.

    Nikotiinista syntyy elimistössä useita haitallisia aineenvaihdunnan tuotteita, joista yksi on nornikotiini. Se tuottaan glykaatiotuotteita, jotka lisäävät rappeutumisen ja kroonisten sairauksien riskiä. Nikotiinin haittavaikutusten lista on pitkä ja kasvaa sitä mukaa kun asiaa tutkitaan.

    Sydän ja verisuonet: verenpaineen nousua, rytmihäiriöitä, sydäninfarkteja, sydänpysähdyksiä, aivoinfarkteja. Syynä näihin haittoihin ovat nikotiinin haittavaikutus valtimoiden sisäseinämään, endoteeliin (12), sydämen johtoratoihin sekä rasvahappojen aineenvaihduntaan (eikocosanoiidehin). Haittaa syntyy yhtä lailla nikotiinipurumista, -laastarista kuin sumutteestakin.

    Keskushermosto: Unettomuutta, painajaisia, huimausta, ärtymystä, sekavuutta, keskittymiskyvyn häiriöitä, kouristuksia, masennusta (tai sen pahenemista), puutumista.

    Iho: punoitusta, kuumotusta, turvotusta, ihottumaa, kutinaa, urtikariaa (nokkosrokkoa).

    Ruoansulatuskanava: suun limakalvon ärtymistä, haavaumia, suun ja kurkun kuivumista, hammaskiilteen vaurioita, leukanivelvaivoja (purukumin jauhamisesta), makuaistin hekkenemistä.

    Maksa: entsyymitoimintojen muutoksia, jotka pahentuessaan ja pitkittyessään voivat johtaa maksavaurioon. Maksan toiminnanvajavuudessa nikotiinin haitat voivat korostua.

    Hengitystiet: Nielun ja kurkunpään ärtymistä ja tulehdusta, äänen käheyttä, yskää, poskiontelotulehdusta, hengitysvaikeutta, aivastelua.

    Muita lieviä haittoja: lihas- ja nivelkipuja, kuukautishäiriöitä.

    Hammasvauriot: Nikotiinipurukumin jauhaminen vopi pahentaa.

    Mahahaava: Nikotiini hidastaa paranemista.

    Syöpävaara on havaittu vasta vuonna 2000. Sen jälkeen julkaistut tutkimukset ovat paljastaneet, että nikotiini aiheuttaa syöpäsairauden vaaraa monen eri mekanismin välityksellä.

    Yhteisvaikutuksia: kofeiini, setaminofeeni, imipramine, oxazepam, pentazosiini, propanololi, teofylliini. Nikotiini kiihdyttää aineenvaihduntaa ja voi alentaa näiden lääkkeiden pitoisuutta veressä. Kahvi, kolajuomat ja muut ruuat ja juomat saattavat alentaa syljen pH-arvoa, jolloin nikotiinin teho alenee.

    Minnesotan yliopiston syöpätutkijat osoittivat tohtori S. Hechtin johdolla ensimmäisinä maailmassa , jonka mukaan nikotiini muuttuu nisäkkäiden elimistössä karsinogeeeniksi (NKK), joka lisää syöpävaaraa ja kiihdyttää syöpäsolujen kasvua (1). NKK aiheuttaa erityisesti keuhkosyöpää (lue tutkimusraportti suomeksi).

    Asiasta nousi suuri kansainvälinen häly. Uutistoimisto BBC uutisoi tutkimuksen, Ruotsissa Aftonbladet kirjoitti, että tutkimus voi olla kuolinisku nikotiinipurukumille, jota ruotsalainen lääketehdas Pharmacia valmistaa. Myös Suomessa Hufvudstadbladet ja eräät muut lehdet julkaisivat BBC:n uutisen. Hechtin tutkimus poiki heti jatkoa, ja uutiset vain pehenevat.

    Stanfordin yliopiston tutkijat osoittivat, että nikotiini kiihdyttää hiirten keuhkosyövän kasvua ja suurentaa myös valtimoissa olevia plakkeja (ateromia), ja että nikotiini stimuloi uudisverisuonten kasvua eli angiogeneesiä (2). Syöpäkasvain suurenee ja leviää muualle elimistöön nimennomaan angiogeneesin avulla. Nature Medicine kirjoitti tutkimuksesta pääkirjoituksen (3). Tutkimus herätti suurta huomiota kaikkialla, sillä angiogeneesin esto on uusi lupaava keino estää syöpää. Reuters uutisoi sen 2.7.2001 ja Espanjan suurimpiin päivälehtiin kuuluva El Mundo uutisoi tutkimuksen 7.7.2001 ja piirsi hienon graafisen esityksen siitä, miten nikotiini kasvattaa verisuonia. British Medical Journal kertoi tutkimuksesta niinikään 7.7.2001. (Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että angiogeneesi on kaksiteräinen miekka. Siitä saattaa olla myös hyötyä tietyissä tilanteissa, jolloin ihminen tarvitsee uusia kollateraalisuonia esimerkiksi tukkeutuneiden tilalle.)

    Vuoden 2001 lopulla osoitettiin, että nikotiini myös estää apoptoosia eli solujen luonnollista ohjelmoitua kuolemaa (4,5). Tällaiset kuolemattomat solut muuttuvat helposti syöpäsoluiksi.

    Lueppas läksysi vastaisuudessa paremmin ja huolella!

    sie lopettanu tupakanpolton vai mikä siut on saanu innostumaan lukemaan tupakan haittavaikutuksista? vai lapsillekko sie jo luet niitä?? ihan hyvää asiaa kuiteskii kerrankii... =D

    Äänestä

  • dasunshine kirjoitti:

    sie lopettanu tupakanpolton vai mikä siut on saanu innostumaan lukemaan tupakan haittavaikutuksista? vai lapsillekko sie jo luet niitä?? ihan hyvää asiaa kuiteskii kerrankii... =D

    mie tässä yrittelen lopettaa:) Pitäs vaan olla yksinään jossain pommisuojassa, ku hermo mennee niiiin kirreelle, että jokkainen ääni ärsyttää...mut eiköhän se siitä! Lapsille mie paasaan vaan karkkien vaaroista:)

    Äänestä

Tupakka ompi myrkkyä ......... harmi vaan että ukosta/eukosta on helpompi päästä eroon kuin tästä.

Äänestä

Itel keuhkosyöpä ja oon 19v :DD

Äänestä

Nikotiinia kun löytyy perunastakin, se siitä, menkää töihin tai tehkää jotain hyödyllistä.

Äänestä
  • Menen sonnalle.

    Äänestä

Kaksi siskoani on henkitoreissaan, molemmilla keuhkoahtaumatauti, molemmat olivat nuorempina kovia tupakoimaan. Tutkimusten mukaan tupakka ei sisällä mitään, mikä rauhottaisi hermoja, joten turha hermoilla.

Äänestä

Ja tätä MYRKKYÄ on saanut myydä APTEEKEISSA

Äänestä

Vain tyhmät työntää huuleensa nikotiinia, ei paranna suoritusta, eikä rentouta.
Mutta syövän kyllä saa.

Äänestä

Nikotiinilla on hyötyjä ja haittoja. Hyötyjä on anti-inflammatoriset vaikutukset. Eli se voi hillitä suussa ja nielussa olevien bakteerien kasvua ja leviämistä. Sillä on myös pro-inflammatorisia vaikutuksia, sillä se voi edesauttaa bakteerien tunkeutumista syvemmälle limakalvoihin. Nikotiini voi hillitä esim. haavaisen paksusuolen tulehdusta.

Tälläisia puolesta ja vastaan ominaisuuksia on useita, mutta kun negatiiviset vaikutukset voi kuitenkin kumota positiiviset, se pitää nikotiinia haitallisen kemikaalin maineessa. Että mitä hyötyä on siitä, että se ehkäisee tai lieventää esim. suolitulehdusta, mutta samalla aiheuttaa tai pahentaa valtimotautia?

Äänestä
  • Paksunsuolen tulehdus on helpompi parantaa, kuin keuhkosyöpä.

    Äänestä

  • Kaikkea ne ihmiset itselleen uskottelevatkin jotta saavat olla luvan kanssa riippuvaisia

    Äänestä

Olet varmaankin Kosmos Leena!? Aikoinaan tuli neuvoja unettomuuteen lämmintä maitoa ja rakkauden sanaa paksusta kirjasta lukien.

Äänestä

Jehovantodistajat lääkäri puhelut Kärsämäki kulkee itsemurha avun rejobtanibä olen auttav Herra carastan ensin käsirasbat

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


BadMyntton kirjoitti:

Tapasin erään Savonlinnalaisen, jonka kanssa keskustelimme tupakoinnin haitoista ja nikootiinin myrkyllisyydestä. Tämä melkein tohtoristason tutkinnon omaava kansanparantaja kertoi minulle suu vaahdoten, kuinka nikotiini ei ole se sairauksia aiheuttava tekijä tupakassa. Nikotiini ei aiheuta kuin riippuvuutta tämä tohtori Sykerö valisti. Ettei tämä väärä tieto pääsisi enemmälti leviämään niin alla on "oikeaa" tietoa aiheesta.

NIKOTIINI
Nikotiini on saanut nimensä ranskalaisen diplomaatin, Jean Nicot’n mukaan, joka toimi suurlähettiläänä Lissabonissa, Portugalissa. Hän esitteli tupakan Catherine de Medicille, suositellen sitä sen oletettujen lievittävien vaikutusten vuoksi. Tämä vuorostaan synnytti tupakan käytön leviämisen Euroopassa. Nikotiini on alkaloidi, jota esiintyy runsaasti tupakanlehdissä; nikotiini edustaa yli 5 % kasvin painosta.

Nikotiini on myrkky, jota esiintyy luonnostaan tupakkakasvissa. Sitä käytetään lukuisissa torjunta-aineissa sen neutraloivan vaikutuksen vuoksi. Nikotiini, tupakan olennainen osa, stimuloi hermostoa. Sen voimakkuus ja myrkyllisyysa voi kuitenkin johtaa vakavaan myrkytykseen.

Nikotiini kohottaa verenpainetta ja pulssia, lisää adrenaliinin erittymistä ja vähentää ruokahalua. Liikakäytössä nikotiini johtaa pahoinvointiin ja oksenteluun, joka vuorostaan voi johtaa kuolemaan hengityksen lamaantumisen vuoksi. Vierotusoireet vuorostaan ilmenevät ärtyisyytenä, päänsärkynä ja levottomuutena, jotka voivat johtaa masennukseen.

Nikotiini on kokaiinin ja heroiinin kaltainen huume, joka luo vahvan riippuvuuden vaikuttamalla dopamiinireseptoreihin. Nikotiini on merkittävin karsinogeeninen aine tupakassa. Se on osaksi syyllinen tupakan haitallisuuteen ja sen aiheuttamiin sairauksiin (syöpä, sydän- ja verisuonitaudit ja krooninen keuhkoputken tulehdus...), jotka voivat johtaa käyttäjän kuolemaan.

Euroopan tupakanvastainen HELP-ohjelma tarjoaa runsaasti tietoa ja tukea tupakoinnin lopettamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu