Nimessä ja veressä tuli vasta luettua. Mitä mieltä lestadiolaiset ovat teoksesta?
Remeksen
kirjasta
191238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
lukasin itsekin sen juuri. Ihan hyvä kirja,vaikka joissain kohdin meinasi hymyilyttää.
Kirjan kai oli tarkoitus kuvata nykyaikaa,mutta uskonnolliselta puolelta se kuvasi lestadiolaista uskoa ja kulttuuria noin sata vuotta taaksepäin.
Ehkäpä joskus on seuroissa saatettu polkea jalkaa ja pyörtyilla yms,mutta itse en ole sellaista nähnyt,enkä kuullut.
Ihan normaalisti siellä penkissä istutaan ja kuunnellaan. Joskus saattaa tosin itkettää,jos puhe oikein sattuu omalle kohdalle ja herättelee tuntoa.
Hyvä kirja,mutta kirjoittajalla ei selvästikään ole omakohtaista kokemusta seuroista,ei ainakaan lähimpiin vuosikymmeniin.
Tosin,saatettiinhan siinä tahallaankin tramatisoida,että saatiin kirjaan hyvä tunnelma. :-)
Remeksen kirjoista köykäisin. Ei tuntenut tapahtumapaikkaa ja silloin on paha kirjoittaa.Olisi voinut vaivautua käymään seuroissa ja katsomaan ja aistimaan ilmapiiriä. Suuremman työn Laila Hirvisaari (Hietamies) tekee, kun matkustaa Karjalaan katsomaan paikkoja ja tutkii historiaa, ennenkuin kirjoittaa. Eikä juonikaan ollut uskottava, olisiko vaikutanut se elokuva Taivaan tulet, jota tehtiin pohjoisessa. (Oliko se Taivaan tulet?)
Harmittava rimanalitus Remekseltä. Päästi keskeneräisen työn käsistään. Mutta kaikillehan sattuu. Toivotaan seuraavasta parempaa.
Hyväähän tuosa kirjassa oli se, että edes yritettiin kuvata entistä vanhoillislestadiolaista ja hänen suhdettaan vanhoillislestadiolaisiin. Ja sitä, miten vanhoillislestadiolaisia tuntematon helsinkiläinen heidät näkee. Tosin se on sanottava, että Ilkka Remes ei välttämättä ole paras henkilö Suomessa tällaista kuvaamaan.
Noin muuten sanoisin, että mielenkiintoisinta kirjassa oli tutustuminen termiin nimeltä eksegetiikka. Suosittelen tutustumaan sellaisten, jotka ottavat Raamatun ihan sokeasti Jumalan sanana. Ei kai ne Raamatun kertomukset kyllä paljon muuta ole kuin kansalliseeposta ja muunneltua vanhempaa itämaista tarustoa. Esim. ristiinnaulitsemismyytti on tuhansia vuosia vanhempi kuin Jeesus-myytti.
Muuteistä sen verran,että kukaan ei lopultakaan voi tietää,mistä ne ovat peräisin. Puhutaan paljon siitä,että Raamattu on sekoitus myyttejä,mutta mistä ne myytit ovat peräisin.
Jostakin tosi tapahtumastako,vai profeettojen ennustuksista?
Raamatun kertomukset ja ennustukset ovat kulkeneet satoja tuhansia vuosia suusta suuhun. Osa näistä tarinoista on toden näköisesti muuttanut muotoaan ja päätynyt myyteiksi eri kansojen keskuuteen.
Ristiin naulitseminen ennustettiin jo paljon ennen,kuin se tapahtui. Tästä ennustuksesta voi olla peräisin tarina ristiin naulitusta,joka ei tuntuisi liittyvän Raamattuun ja kristinuskoon mitenkään.
Samoin ovat voineet syntyä muutkin tarinat. Esimerkkinä erilaiset luomiskertomukset.
Kun maailma luotiin,niin tarina siirtyi jälki polville ja muutti muotoaan,leviten muunnoksina eri puolille maailmaa. näitä muunnoksia pidetään taruina,mutta niillä voi olla todellisuuspohjaa.
mistä kaikki tarut ja mytologiat saavat alkunsa?
onko aina totta toinen puoli,vaikka tarina olisikin muuttunut?
>>lukasin itsekin sen juuri.>Ehkäpä joskus on seuroissa saatettu polkea jalkaa ja pyörtyillä yms, mutta itse en ole sellaista nähnyt, enkä kuullut
Muistan kyllä vielä 90-luvulta ainakin suviseuroista, kuinka varsin usein kuului sitä "ole rakas Jeesus kiitetty" -kiitosääntä. Sitä en tiedä kuuleeko tuota enää, kun en ole ollut "piireissä" muutamaan vuoteen. Tuosta joskus heitettiin jotain vitsiäkin, että mummot siellä nostivat sauvojaan ylös (käsittääkseni näihin kiitosääniin kuului myös jonkinlaista pystyyn nousemista ja käsien nostelua) ja huusivat "viiskytä metriä hiihdetty!".
eräs poika kesiään mummonsa luona hän vietti veljieni kanssa paljon aikaa. Joskus oli suvis kasetti päällä ja joku siellä taustalla kiitti. poika ihmetteli että mitä nuo äänet on. Me sanottiin että koira haukkuu. Kuulosti ihan nimittäin siltä jos ei tiennyt mistä oli kysymys. Tämä on vähän höpö juttu mutta tulee aina mieleen kun kiitämisestä puhutaan.
...keksi satuja!
>>Muistan kyllä vielä 90-luvulta ainakin suviseuroista, kuinka varsin usein kuului sitä "ole rakas Jeesus kiitetty"- kiitosääntä.
Kylläpäs otti murberger herneen nenään kommenteista, joten täytyy itsekin kommentoida. Itsekin ihan vielä muutama vuosi sitten viimeksi kuulin noita "ole rakas Jeesus kiitetty" ja "Voi rakas Jeesus kiitetty" huutoja suvareissa ja nimenomaan poikain kanssa naureskeltiin tuota samaista "viiskytä metriä hiihdetty" juttua ja ylipäätään sitä touhua. Kivaa oli ja suviseuroista itsellä lähinnä hyviä muistoja vaikka itse usko ei enää silloinkaan kiinnostanutkaan=)
... kuka oletkin?
Viestisi on humalaisen kertomaa. En halua vaikuttaa, huumeisiin kuvitelmiisi.
Terv. A.
Kiittäminen kuuluu joskus vieläkin,mutta en ole nähnyt kenenkään pyörtyvän tai polkevan jalkaa. Enkä ole kovin nuorikaan. :-)
ei kiitetä tämän maailman ruhtinasta.
siksi siinä on asiavirheitä. Kuten se, että salaseura "siionin tyttärien" jäsenet käyttivät ristiriipusta kaulakoruna. SRK on kieltänyt sellaisten ekumeenisten korujen käyttämisen, vai oletko koskaan nähnyt ristiriipusta vl:llä?
Väittäisin kyllä, että olen nähnyt hyvinkin monesti ristiriipuksia VL:llä. Mistähän sinäkin mahdat tietosi ammentaa?
Uh, taas tänne roiskastaan tosta vaan kulunut hokema väärästä hengestä. Kaikki teksti, missä ei monin fraasein ylistetä vl-liikettä, on eräiden vl-uskoisten mielestä kirjoitettu väärässsä hengessä.
vanhurskauve varastostahan minä!
Kunha se hengelline viskaal ei tulis tarkastammaa sitä varastoo, ja nakkais niitä tavaroita ommaa säkkiisä ja joutusin tuomiolle muihe armovarkaihe kanssa, niiko Lestatius sannoo.
ja sillä siisti. Jokainen, joka sanoo yhtään poikkipuolista sanqaa erehtymättömästä SRK:sta, on väärässä hengessä kuin kuollut lokki.
Jokainen, joka SRK:n tahdon vastaisesti pitää kaulassaan ekumeniaan viittavaa ristiriipusta, on kuolemalla kuoleva.
hurskauve puojissa o monellaisia esineitä. Toisilla o riipuksettomuutta ja toisilla puhasoppisuutta, yms.
Puhasoppisuuvessaki o muutamaa lajia: yks o ekumeenittomuutta toine on uskovie tuomihtemise lahja: "VL-liikkee ulukopuolella ei oo pelastusta!" Kolomas on sellane, lahja, joka erottaa "kuolleita kaloja". Sille lahjalle on hirveesti käyttöö. Niitä löytyy niin kauva, ku porukassa on enemmä ku yks jäsen.