mistä tietää milloin on valmis vanhemmaksi? oikeaa ikää ei voida määritellä, mutta millaisia tunteita herää silloin kun tuntee olevansa valmis vanhemmaksi? olen pitkään jo pohtinut elämäni suuntaa ja sitä että olisinko valmis vanhemmaksi.. tiedän sen, että lasta ei pidä yrittää saada vain siksi, että tuntee tyhjän kolon elämässään, mutta kun tuntuu että sitä paikkaa ei juuri mikään täytä...ja lapset pyörii hyvin paljon mielessä.. nähdessäni lapsia ajattelen, että millaista olisi olla pienen ja viattoman lapsen tuki ja turva..
lapsi?
tyhjä paikka
6387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minkä ikäinen olet? Seurusteletko? Vai oletko avo/avioliitossa?
Äitiys, vanhemmmuus on loppuelämän mittainen projekti, ja yksi maailman epäkiitollisimmista ja arvostelluimmista hommista. Se ihana, pieni, suloinen lapsi kasvaa ja ... ei enää tai aina olekaan niin ihana. Vanhemmuus on raskasta ja välillä aika uuvuttavaa..
Mihin tarvitset lasta? Miksi?
Sinulla on sisälläsi tyhjä kolo joka täyttyy lapsella? Ei kuulosta hyvältä. Kyse on siis SINUN tarpeestasi sada täyttymystä elämään? Sen voi toki saada muutenkin kuin lapsen kautta - silloinhan vaarana olisi, että lapsi on sinun koko elämä ja omistaudut lapselle,ja vain tätä, mikä ei välttämättä ole hyvä. Ihmisellä pitää olla muutakin elämää kuin lapsi ja vanhemmuus.
Oikea aika tulee, ja sen huomaa sitten, ei sitä enää pohdi sitten olenko kypsä ja valmis vai en. (vähän niinkuin nuoret, kun ne pohtii, ovatko valmiita menettämään neitsyytensä ja seksiin, ja kysyvät neuvoa muilta - silloin he eivät ole vielä valmiita!!!)
Itse podin lievää vauvakuumetta jo n. 30-v. lähtien, vaikka oli jo kaksi lasta, murrosikää lähetenteleviä jo. Oli parisuhde, oli rahaa, olisi ollut tilaa lapselle. Mutta mies ei halunnut enkä minäkään, mutta kaikki vauvaan liityvää oli niin suloista.
Erosimme.
Tapasin yllättävän paljon miehiä jotka halusivat vielä lapsen.. ja minä en, joten ei kiitos! Kunnes tapasin tämän miehen, joka oli samaa mieltä kuin minä: ei lapsia enää. Kunnes sitten.. ei yhtään hassumpi ajatus.. ja nyt olen raskaana. :) ja aivan valmis tähän.
Ps. oikeasta iästä: kovin nuorena ei kannata lasta tehdä, kannattaa elää nuoruus nuorena. Tyhjän paikan täyttöön voi siis hakea jotain muutakin ja sitten vasta, kun on ehjä ja täysi, on tilaa lapselle; sitten kun tyhjiä paikkoja ei enää ole.
aivan ehkä kyse on vain minun tarpeistani saada elämääni joitain muutoksia ja tiedän että lapsi ei ole ratkaisu siihen. olen vasta 23 vuotias ja avoliitossa eli minulla on aikaa täyttää ensin ne tyhjät kolot ja katsoa elämää lapsen vanhempana myös myöhemmin, mutta välillä sitä vain miettii, että millaista olisi, jos meille tulisi lapsi jo nyt... olen hyvin onnellinen parisuhteessani joten tyhjä paikka ei johdu siitä. kai elämä on vain jatkunut samanlaisena liian "kauan" eli päivät ovat samanlaisia toisensa jälkeen. Mutta eiköhän tähän ole suht helppojakin ratkaisuja olemassa, kun osaa vain irroittaa arjesta ja ottaa riskejä suuntaan jos toiseenkin. Rutiinit puuduttavat aikalailla ja niistä olisi hyvä joskus irroittaa, kai? Mutta mihin vaihtaa rutiinit, siinä lienee monia vaivaava kysymys. Kiitos sinulle vastauksestasi :)
pohdit miten täyttää ja mitä tehdä että elämässä olisi jotain muutakin. edell. liitossa sen miehen kanssa puhuttiin, että "hankitaanko vauva vai moottoripyörä? hmm. hankitaan moottoripyörä: se tulee halvemmaksi, se vaatii vähemmän, sen voi myydä pois kun siihen kyllästyy" *hehee* Ja minulla siis oli jo ne kaksi murosikäistä ja lievä vauvakuume, tai ei kuume, vaan .. kun ne tavarat ja kaikki on niin ihania ja.. no, hankimme moottoripyörät.
ero tuli, moottoriyörä jäi. Nyt on edelleen se motska, tällä uudella miehellä on myös, ja lapsi tulossa :)
lemmikkieläimen hankinta saa myös uutta vipinää elämään, perinteisen kissan tai koiran sijaan voi ottaa kaloja, marsun tms.
täysi-ikäinen tyttäreni huokailee omaan kotiinsa lemmikkejä ja minä olen saarnannut, että hanki vaikka ensin kukkia: nekin vaativat situtumista ja hoitamista, ja yrität saada pysymään ne hengissä, vasta sitten voit harkita lemmikkiä. Äidin neuvo ei menevälle nuorelle kelpaa, lemmikin hankinta kuitenkin siirtyy syksyyn -huh-.
myös sijaisvanhemmuustoiminta on antoisaa, sitovaa ja tavallaan lopun ikää kestävää. Voit pyytää että saisit leikki-ikäisen. Pelastakaa lapset ry .ltä saa tietoja, tai pienimmillä paikkakunnilla sosiaalitoimista, ehkä MLL:kin on omaa vastaavaa..
Tyhjyyden täyttö voi löytyä (sisällyksetön, tyhjä elämä?) myös uskosta, vaikka se kliseiseltä kuulostaakin. Etismällä löytää.
Kyllä sinä tiedät sen itse milloin olet(te) valmiita vanhemmiksi, kun vauva kuume nousee, niin se on menoa sitten, sitä ei siinä vaiheessa enää mieti, että olisiko aika hankkia lapsi
Jotkut lasta haluavat tuntuvat pelkäävän kaikkea sitä työtä ja sitoutumista mitä lapsi tullessaan tuo eivätkä siksi uskalla päättää.
Jos lasta kaipaa, niin on turha kauheasti punnita "hyötyjä ja haittoja". Ei se niin kauhean raskasta eikä vaikeaa ole, kautta aikojen vanhemmat ovat tehtävään pystyneet. Lapsen ihanuus ja ihmeellisyys korvaa pienet vaivat.
Sitä huomaakin, että lapsi on se maailman tärkein ja ihmeellisin asia eikä sitoutuminen silloin olekaan mikään uhraus vaan sitä itse haluaakin sitoutua ja antaa aikansa tuolle ihmeelle, eikä muut menemiset enää kiinnostakaan.
Tuon ihmeellisen tunteen kokee vasta kun se lapsi on olemassa, ja siihen pääseminen vaatii vain vaistonvaraista uskallusta. Mutta ihan nuorillahan ei ole mikään kiire, siihen elämänvaiheeseen ehtii siirtyä sitten kun on kokenut riittävästi muuta.
.. ei se ajatus vastuusta ja kaikesta pelota ainakaan tällä hetkellä.. mietin paljon sitä, että mitä annettavaa minulla olisi lapselle ja päädyn aina toteamaan, että sitä on paljon. Ystäväni ovat aina pää kolmantena jalkana menossa opiskelijabileissä ja muissa viikonlopun yöriennoissa ja huomaan että omat menokenkäni pölyyntyvät nurkassa, johon ne pistin pari vuotta seurustelun alkamisen jälkeen. Totta kai käymme myös ulkona, mutta vain 2-3 kertaa vuodessa. Katson vanhempia lastensa kanssa ja mietin kuinka onnellisia he ovat yhdessä (vaikka välillä varmasti vi***taakin)ja mitä kaikkea he voivat tehdä ja mitä kaikkea vanhemmat voivat lapsilleen opettaa elämästä.
Avopuolisoni ei vielä ole valmis vanhemmaksi, joten minun tulee odottaa ja odotankin, sillä kunnioitan myös toisen päätöstä, vaikka se ei olekkaan niin mieluisa minulle.