Eräs läheinen ihminen on juonut koko kesän lähes putkeen, muutamia selviä päiviä ollut silloin tällöin, mutta nyt kohta kuukauden juonut päivittäin. Viinapullo jos ei parikin menee vuorokaudessa. Ei koskaan ehdi polttaa entisiä viinaksia, kun jo pitää alkaa kiskomaan lisää.. Henkilö ei itse tajua enää oikeaa ja väärää, asioita joita on tapahtunut ja ajantaju muutenkin alkaa heiketä. Ääni mennyt ja ihan pultsaritouhua muutenkin. Henkilöllä on yksi alaikäinen lapsi vielä, joka kyllä muiden hoidossa.. Henkilö ei itse tajua ongelman vakavuutta, niin onko sukulaisten mahdollista laittaa henkilöä mihinkään hoitoon (henkilö itse luultavasti vastustaisi tätä ja pahasti)?
'pakkohoito'
väsynyt
5534
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Taida onnistua, jos ko. henkilö ei itse ole halukas menemään hoitoon.
Mua kylläkin vietiin kuin pässiä narussa vaimon taholta vaikka en olisi halunnut, säännöllisin väliajoin oli jos jonkinmoista koppiautoa pihalla ja taas mentiin...
Tuolta päihdehuoltolaista 2. luvusta ne edellytykset pitäisi löytyä mutta ehkä on muitakin sitä koskevia säännöksiä.
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1986/19860041
Vapauksien hinta on kallis. Kuka hyvänsä saa tuhota oman ja läheistensä elämän viinalla aivan vapaasti, ja tahdonvastainen hoito tulee kysymykseen vain siinä tapauksessa, että juopottelu muodostaa ylipäätään jonkinlaisen uhkan pääsääntöisesti muille.
Mutta loppupelissä pitää olla kovat otteet. Aina kun syytä on, niin poliisit paikalle, ja jos hekään eivät saa putkakeikoilla tokenemaan, niin silloin alkaa tahdonvastainen kuvio:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=Tahdonvastainen psykiatrinen sairaalahoito&p_artikkeli=dlk00479&p_teos=dlk
Joka juo joka päivä korillisen kaljaa. Sillä on todettu jo maksavaurioita ja keuhkoahtautuma, koska se on kans kova smoukkailemaan. Tupakkaa;) Ihan spuge, vaikka se on ihan opiskellu ihminen, mutta nykyään son ihan spuge. En tiijä onko se enää elossakaan, koska en aio pitää siihen enää mitään yhteyttä. Siihen on kaksi syytä. a) oon raitistunut ja b) se vitun molopää ei maksanut velkojaan, väitti muka jo maksaneensa. Prkl. Ei onneks ollu ku 12 eurosta kysymys. Jos se mulkku ottaa viel yhteyttä niin käsken sen maksaa tai painua hevon v*ttuun. Kunnon alkosolisti prkl.