Ostin juuri West Bend merkkisen perämoottorin, 10 hp. Mistä tiedän mitä vuosimallia se on ja saakohan siihen mistään varaosia, jos tarvis tulee.
West Bend
Oletsu
81700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Googletin pikkuisen hommaa. Kuten muistelin, kyseessä on 60-luvun merkki. Eli West Bend perämoottorivalmistus myytiin Chryslerille 1965. Jenkeissä näkyy olevan kauppiaita, jotka ilmoittavat varaosista. Minä muistan kyllä komean suomenkielisen mainosvihkon 60-luvulta, mutta itse en ole tainnut nähdä yhtään moottoria Suomessa. Onnea selvityksille, ehkä löytyy asianharrastajia Suomestakin.
Eka nykäisyllä lähti käyntiin ja kone käy tasaisesti. Käynnistyy myös lämpimänä hyvin, joten varmaan aika vähän käytetty kone; niinhän se myyjä väittikin. Uskaltaakohan siinä käyttää ysivitosta bensaa, vai pitäiskö ostaa ysikasia? Kolmeprosenttisen seoksen tein eikähän tuo savuttanut muitakaan kakstahtimoottoreita enemmän.
Kuule tiedoksesi, että USA:ssa 1960 luvulla käytettiin autoissa ja perämoottoreissa bensaa, joka oli lähinnä 85 oktaanista.
Jenkit mittaavat oktaaniluvun eri menetelmällä eli heidän 85:nsa on Euroopassa jotain 92-93.
Lyijy on nykyisin korvattu ilmeisesti muilla aineilla. Edellyttääkö vanhan moottorin käyttö nykyisillä p.aineilla joitakin erityisiä toimenpiteitä?
Kaksitahtinen ei käsittääkseni kaipaa lyijyä missään muodossa. Vanhat nelitahtiset tarvitsee.
Niinhän se tietenkin on. Kiitos tiedosta.
Miten muistaisin,että kone on Shark ja malli West Bend?
Isäukolla oli sellainen, valkoinen koppa ja sen kiinnitys takaa kahdella kierretapilla, kopan etu-osa kovera jossa ryyppy sekä vaihde mustilla ulosvedettävillä vivuilla ja kaasu liukuvivulla - tuosta en ole ihan varma sekä - sekä käynnistinnaru konka jousi tuppasi menemään poikki. Muistan konetta sanotun 7,5 hevosvoimaiseksi.
Kerran se sylkäisi peräöljyt pihalle ajossa,meteli oli kuin betonimyllyssä. Ajoin muistaakseni pakilla rantaan noin neljän kilometrin päästä,se jyristi vähemmän kuin vaihde eteen - jos tuo muistikuva on oikea,koneessa oli myös pakki.
Sen muistan varmasti,että bensaksi ostettiin viisiprosenttista. Isällä kyllä oli tapana muissakin asioissa pelata ns. varman päälle joten tuon voi laittaa sen piikkiin.
Koneen nostimme pari vuotta sitten tyhmyyttämme Kuusakosken kuormaan,vanha punainen kymmenen litran tankki on vielä tallessa. Se on kahdesta osasta prässätty,sauma vaakatasossa ja kantokahva tankin yläpinnan tasolla,sormia varten kahvan kohtaan on tehty kanteen upotus.
Potkuri oli kaksilapainen alumiinipotkuri,halkovaraston seinällä roikkuu mahdollisesti yksi sellainen,en ole varmistanut asiaa.
Kestävähän kone oli kun kerran kesti äijän ajot ja neljän veljeksen rääkkäämisen.