Niin, olen koko yön valvonut taas vaikka nyt taisin tunniksi nukahtaa kun tuli valoista. Näitä valvottuja öitä on nyt 3. Eilen yöllä luulin voivani hyvin nukahtaa mutta sitten alkoi vasenta kättä kihelmöidä ja puutuikin ylöspäin. Säikähdin rajusti, ajattelin että taitaa sydäninfarkti tai muuta sellaista tulla. Sain pelkotilan, piti panna valot päälle ja nousta sängystä istumaan pää polviin. Rauhoitun sitten n. 15 min. kuluessa kun hoin ittelleni ettei mitään tapahdu. Mutta nukkumisesta ei tullut enää mitään, kuulin muka hiljaista puhetta tai musiikkia, tai sitten kolauksia ja muita ääniä. Pari kertaa on tuntunut että joku tökkäsis sormella olkapäille. ÄÄniä ei kuulu nyt kun olen valveilla. Sormia kyllä kihelmöi. En nyt vielä ainakaan näe harhoja mutta voiko tämä nyt mennä siihen? Pelottaa hirveesti, varsinkin kun asun yksin ja jos ensi yönä tulee deliriumi, hyppään vielä parvekkeelta pihalle..?
Viimeiset kolme kaljaa join keskiviikkona aamupäivällä ja sen jälkeen olen ollut kuivilla. Ajattelin joka tapauksessa mennä lääkäriin nyt aamupäivällä, kun vaan selvitän, ketkä päivystävät. Minä kun en asu Suomessa niin täällä ei ole terveyskeskuspäivystystä eikä A-klinikkaa, akuuttitapauksissa ottavat kai sitten sairaalaan psykiatripuolelle, siellä on päihdeyksikkö.
Kertokaa hyvät ihmiset, jotka ootte vastaavaa kokeneet edes vähän rohkaisun sanoja :) En uskalla tänään illalla mennä sänkyyn, jos en saa nyt lääkitystä. Mahdollisuus on kai mennä jonkun kaverin luo kyllä ensi yöksi.
Viimeiset kolme kaljaa join keskiviikkona aamupäivällä ja sen jälkeen olen ollut kuivilla. Ajattelin joka tapauksessa mennä lääkäriin nyt aamupäivällä, kun vaan selvitän, ketkä päivystävät. Minä kun en asu Suomessa niin täällä ei ole terveyskeskuspäivystystä eikä A-klinikkaa, akuuttitapauksissa ottavat kai sitten sairaalaan psykiatripuolelle, siellä on päihdeyksikkö.
Kertokaa hyvät ihmiset, jotka ootte vastaavaa kokeneet edes vähän rohkaisun sanoja :) En uskalla tänään illalla mennä sänkyyn, jos en saa nyt lääkitystä. Mahdollisuus on kai mennä jonkun kaverin luo kyllä ensi yöksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tässäpä omia konstejani:
- varaat ajan lääkärille/käyt lääkärissä tms.
- etsit jonkun kaverin, jolla on antaa sinulle rauhoittava lääke ensi yöksi, että saat pahimmat tuskat pois (nukkuminen on ensiarvoisen tärkää)
- yrität nukkua päivällä
Tiedän tunteesi, sillä itselläni pahimpina kausina meni 5 yötä, ettei pystynyt nukkumaan. Pelkotilat iskivät yöllä ja sitä kuvitteli kaikki maailman taudit omalle kohdalleen. Minulla oli silloin eräs ystävä, joka toi lääkkeen (puolikas jostain tavallisesta diapamista tms.), jonka avulla sain poikki pelkokierteen. On tietenkin selvää, että jos on tottunut käyttämään enemmänkin lääkkeitä, niin pienellä annoksella ei ole vaikutusta. Minulle se tepsi.
Vaihtoehtona on tietysti kaverin luokse meno yöksi tai sitten juuri se, että yrittää itse itseänsä rauhoittaa, mikä ei aina kuitenkaan ole helppoa, kun on ypöyksin.
Tee kuitenkin asialle jotain konkreettista. Sinun on huolehdittava siitä, että saat nukuttua.
Kävin lääkärissä ja diazepaameja se antoi mukaan. Oli oikein kiva naislääkäri, jutteli kauan ja kyseli koko ryyppäyshistorian, elämäntilanteen ja kuinka kauan juomista on jatkunut. Sitten se antoi vielä parin asiaan erikoistuneen psykologin yhteistiedot. Sanoi, että on ehdottomasti haettava apua, tämä ei saa enää uusia. Että näillä lääkkeillä riippuvuusongelma ei poistu jos ei saa itsellensä apua jossain sopivassa muodossa. En ole koskaan mielialalääkkeitä ottanutkaan. Ihan pienellä annoksella ja iltaa kohdin, että uni tulee. Ja heti pitää lopettaa kun on päästy normaaliin päiväjärjestykseen. Se sanoi että deliriumia ei nyt kyllä tule eikä sydänkään pysähdy mutta jos vielä kerran sama toistuu, niin sitten voi käydä hullusti. Täysstoppi juomiselle, mitä kyllä haluan ehdottomasti itsekin. Oli hyvä että menin. Olisin halunnut hoitaa tämän ilman lääkkeitä mutta pelko kävi liika suureksi :(
Toivottavasti tuo kokemus sinua säikäytti sen verran, että löydät nyt motivaation raitistumiseen. Tosin en kyllä ole mikään paras neuvoja. Tässä vasta pari viikkoa sitten päättänyt lopettaa alkoholin käytön, mutta alku se on kait sekin.
mistä sitä saadaan ja siinä muodossa ku annetaa.
En miekää halunnu käyttää lääkkeitä koskaan mut ku vuosi sitte tota samaa kävin läpi ku sie nyt niin oli alistuttava. Paniikit iski ja niihin miedot mieliala lääkkeet.Niitä syön tänäpäivänäkin en tiiä onko hyötyy en uskalla poiskaan jättää. Mieli on sellai ku se järkkyy ni ei siin auta muu ku hyvä lääkäri ja lääkkeet.
Huumaavat ja riippuvuuteen johtavat lääkkeet on sit toinen juttu, niihin en haluu ite seota.
Tosi hienoo ku otit sen yhden askeleen kohti raittiutta ja muista päivä kerralllaan meitä on monta viinapirun kanssa tappelevaa naisholistia.miekii jatkan edelleenkin sen vesipullon kanssa seurustelua ja olen siitä onnellinen.
Otettava oli ja oon kyllä nyt ihan toisella mielellä. On ne kyllä vaan vahvaa kamaa täytyy sanoa, kun puolen tunnin päästä jo tilanne muuttui. Otan vielä ilta-annoksen ja jos huomenna ei tunnu oireita niin ne kannattaa sitten jättää siihen tai ei ainakaan ottaa enää koko päivän satsia. Jos mieli muuten järkkyy, se on taas ihan eri juttu ja silloin on kyllä syytä luottaa hyvään lääkäriin ja mielialalääkkeisiin. Minähän aiheutin tämän paskan itse itselleni ja voin kyllä sanoa eilisen jälkeen, että mielialapotilaitakin ajattelee ihan eri tavoin. Siis esim. sellaisia, joilla vaikka on paniikkikohtauksia tai muita pelkotiloja,jotka ei ole viinan vierotusoireita, ei kyllä kateeksi käy. Hyvä kun jatkat vesilinjalla, täällä maistuu omenamehu. Päivä kerrallaan tässä köpötellään.