Tarina on pitkä mutta....
Äitini aikoinaan sairasti ensin rintasyöpää, joka vuosien saatossa levisi ties minne ja lopulta äiti menehtyi aivojen yläosaan levinneeseen syöpään v. 2004. Aina äiti oli posotiivinen ja asioista puhuttiin niin kuin ne olivat jne.
Nyt kummitätini rintasyöpä on uusiutunut 6v jälkeen ja levinnyt(ties minne). Hän ei ole asiaa vielä sisäistänyt eikä "kestä" keskustelua/kommentteja asiasta vaikka itselläni on "kokemusta" asiasta 12 vuoden ajalta. Nyt tilanne on se, että en ole soitellut tätini kanssa 1,5 kk, koska viimeksi sain "haukut" kun puhuin asiasta liian avoimesti.
Miten voisin keskustella ja soitella kuulumisia ilman ikäviä kommentteja"ai, no voi sentään....no kyllä se siitä....."? Olen laittanut iloisia sähköposteja sekä kertonut omien lasteni(joita hän rakastaa)kuulumisia jne mutta vastausta vain ei kuulu... Olen hukassa....:S
Äitini aikoinaan sairasti ensin rintasyöpää, joka vuosien saatossa levisi ties minne ja lopulta äiti menehtyi aivojen yläosaan levinneeseen syöpään v. 2004. Aina äiti oli posotiivinen ja asioista puhuttiin niin kuin ne olivat jne.
Nyt kummitätini rintasyöpä on uusiutunut 6v jälkeen ja levinnyt(ties minne). Hän ei ole asiaa vielä sisäistänyt eikä "kestä" keskustelua/kommentteja asiasta vaikka itselläni on "kokemusta" asiasta 12 vuoden ajalta. Nyt tilanne on se, että en ole soitellut tätini kanssa 1,5 kk, koska viimeksi sain "haukut" kun puhuin asiasta liian avoimesti.
Miten voisin keskustella ja soitella kuulumisia ilman ikäviä kommentteja"ai, no voi sentään....no kyllä se siitä....."? Olen laittanut iloisia sähköposteja sekä kertonut omien lasteni(joita hän rakastaa)kuulumisia jne mutta vastausta vain ei kuulu... Olen hukassa....:S
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse olen sairastanut rintasyövän ja kertonut/keskustellut asiasta avoimesti. Sisareni on sairastanut rintasyövän ja salasi sen kaikin keinoin eikä halunnut keskustella asiasta lainkaan. Jokainen meistä suhtautuu asiaan omalla tavallaan ja sitä tulee kunnioittaa. Tädilläsi on oikeus olla keskustelematta omasta sairaudestaan.
Teet aivan oikein kun kerrot tädillesi perheesi kuulumisia. Hän vastaa, kun sitten kun hän haluaa/jaksaa.
Onko sinulla rohkeutta kirjoittaa hänelle, että kunnioitat tätisi ajatusmaailmaa etkä halua enää "sotkeutua" hänen sairastamiseensa mutta haluaisit silti pitää yhteyttä?! Rehellisyys on monesti paras tie eteenpäin. Mutta muista: jos tätisi ei halua keskustella sairaudestaan- siitä ei sitten keskustella!
otin härkä sarvistaja soitin tädille. Kuulumiset olivat suht huonoja: sädetetty lonkka murtui, joka johti laikkaukseen ja tekoniveleen. Nyt ollut kotona muutaman pvn. Juttelimme niitä näitä ja puhelu meni kokonaisuudessaan aika hyvin. Tosin havaitsin pientä vaivautuneisuutta molemmin puolin mutta en antanut sen häiritä.
Kiitos sinulle neuvoista ja kannustuksesta ja voimia sinulle syksyyn :)
Sittenhän ovi on taas avattu. Voisiko jatkossa olla niin, etä annat vain tätisi kertoa sen mitä haluaa, jollei halua keskustella voinnistaan niin älä ota puheeksi äläkä kysy että " miten voit". Voihan sitä muuten kysellä että "mitä kuuluu" tms. neutraalia.
Toivottavasti saat tätisi kanssa vielä monta keskusteluhetkeä...!-oli keskustelunaihe mikä tahansa.
aloitin puhelun eli "mitä kuuluu pitkästä aikaa? " Siinä hän kertoi huonot uutiset ja osallistuin tyyliin" no hyvä ettei käynyt huonommin ja onneksi pystyt liikkumaan jne jne". Ja siitä puheet siirtyivät omaan japerheeni vointiin ja tekemisiimme...
Onneksi nyt on taas puheyhteys välillämme:)
on siis auki ja tätisi kertokoon sen mitä haluaa.
Uskoisin että tätisi arvostaa yhteydenpitoasi.
Hyvää alkanutta syksyä teille molemmille!
Voi Lady74, kylläpä olet hankalassa rakosessa. Älä missään tapauksessa syyllistä itseäsi tätisi vastaamattomuuteen. Laittele vaan edelleen kuulumisia muita juttuja. Kyllä ne aikanaan perille menee.
Syövän uusiminen on niin iso isku että sen mieluummin torjuu kun hyväksyy. Puhumattomuus on hänen tapa tehdä omaa surutyötä. Toista on vaikea neuvoa. Yksi tapa sopii yhdelle, toinen toiselle jne.
Kun itse sairastuin en halunnut tehdä siitä numeroa. Lapsille kerroin vasta leikkauksen jälkeen. Olen sellainen oman tien kulkija, joka ei halua omilla murheilla toisia rasittaa. En osaa edes kuvitella miten reagoin sitten kun syöpä uusii. Tai paremminkin tulee vielä kaksi eri syöpää perinnöllisen sairauden seurauksena. En ainakaan halua ketään valittamaan ja ruikuttamaan vierelleni.
Tivon todella hartaasti että tätisi löytää jonkinlaisen purkautumisreitin.Olkoon sitten vaikka joku hyvä ystävä tai verkkiksen vertaistuki. Elä omaa elämääsi, jatka entiseen malliin. Et voi muuttaa toista ihmistä jos hän ei sitä itse tahdo. KOVA ISKU UUSIMINEN HÄNELLE ON.