gallup ryöstöt varnassa

ryöstetty

Onko muita ryöstetty Varnassa?

Minut ryöstettiin Varnassa, ilmeisesti pari mustalaistyttöä. Oltiin perheen kanssa omatoimimatkalla ja alkoholilla ei osuutta asiaan. Vyölaukusta nostettiin rahapussi. Onneksi ei kaikki ollut mukana. Kuulin myös, että useampia muitakin oli ryöstetty elokuun alussa. Ovat tosi taitavia. VAROKAA!!!!!!

17

3696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tapauksia

      Meidät ryöstettiin viime kesänä, nähtiin myös yksi varkaustapaus bussissa ja toinen varkausyritys , lisäksi kaksi henkilöä kertoi, miten heidät oli ryöstetty kaupassa ja taas bussissa.
      Siis 4 varkautta yritys eikä yhdessäkään ollut viinan kanssa mitään tekemistä.
      Myöhemmin kuultiin, miten romanit ylpeilevät taskuvarkaiden korkeasta ammattitaidosta, hehän ovat lapsensa tähän ammattiin kouluttaneet.

      • Yritys

        Minut yritettiin ryöstää Burgasissa tänä kesänä (mustalaislapsia). Sain potkaistua yhtä niistä persuksille (kävi itkemään). Tuo auttoi - ja kaikki muut lähtivät karkjuun.

      • Sielläkin on

        Elettävä.
        Vai luuletko että eu heitä auttaa?
        Mustalainen on mustalainen ja saa mustalaiskohtelun.
        Ei sekään ole helppo osa.

    • koitettiin

      tuossa kuukausi sitten kääntää, siinä Varnan kävelykadulla. Rolex myyjä manne vei mun lompakon etutaskusta ja lähti juoksemaan karkuun, niin perhanasti. Onneksi kaveri käveli edellä ja pääsi lyömään sitä pataan, muuten olis äijä ja lompakko hävinnyt ikuisesti.

    • TERVETULOA !

      Tervetuloa minun rahapussilleni ! Niitä käyttää enää vain ne jonka päätä ei mikään tieto ole saavuttanut turismista ja varkaista.

      • Totta..

        Todellinen suomituristi pitää lompakkoa ja passia mukana, takataskussa.
        Eikä missään vyölaukussa.
        Missäs sitä lompakkoa / rahoja kannattais säilyttää?

      • että näin
        Totta.. kirjoitti:

        Todellinen suomituristi pitää lompakkoa ja passia mukana, takataskussa.
        Eikä missään vyölaukussa.
        Missäs sitä lompakkoa / rahoja kannattais säilyttää?

        Varnassa yksi pikkupoika käänsi pari kännistä brittituristia ihan nenän edestä. Kummallakin lompakot näyttävästi perstaskussa.

      • rahavyölaukku
        Totta.. kirjoitti:

        Todellinen suomituristi pitää lompakkoa ja passia mukana, takataskussa.
        Eikä missään vyölaukussa.
        Missäs sitä lompakkoa / rahoja kannattais säilyttää?

        Litteän ja kevyen rahavyölaukun voi laittaa huomaamattomasti vyötärölle vaatetuksen alle. Laukussa voi säilyttää rahoja, matkasekkejä, luottokortteja, matkalippuja ja passeja turvassa varkailta.

      • neuvotko täällä
        rahavyölaukku kirjoitti:

        Litteän ja kevyen rahavyölaukun voi laittaa huomaamattomasti vyötärölle vaatetuksen alle. Laukussa voi säilyttää rahoja, matkasekkejä, luottokortteja, matkalippuja ja passeja turvassa varkailta.

        kantamaan kaikkia rahoja, matkashekkejä, luottokortteja, matkalippuja ja passia mukana?? Äly hoi!!
        Ja tuollaisen varustuksen jälkeen rahapussukka ei todellakaan ole enää litteä ja huomaamaton!
        Mukana pidetään vain tarvittava määrä rahaa ja sekin jaettuna eri paikkoihin, ei kaikki samaan pussukaan, jonka nappaamalla saa matkalaisen todelliseen kuseen.

        Passia ei tarvita, kuin passin tarkastuksessa, loma-ajan se odottaa turvaboksissa hotellilla, kuten myös matkaliput (joita et tarvitse kuin vasta lentokentällä, kotiin lähtiessä) ja matkashekit ja luottokortit ja ylimääräiset rahat.
        Kaikista tärkeistä papereista otat tietysti kotona kopiot, kuten esim. passin kuvasivu ja matkavahvistus ja matkavakuutustodistus.Nämä säilytät taas eri paikassa kun alkuperäiset.

        Täällä surffaa niin monenlaista matkaajaa, että älä enempää kasvata ryöstö/varkaustilastoja kommenteillasi, koska kaikki eivät osaa lukea näitä sivuja ajatus kytkettynä päälle, vaan noudattavat tyhmiäkin vinkkejä innokkaasti...

      • en todellakaan neuvo täällä
        neuvotko täällä kirjoitti:

        kantamaan kaikkia rahoja, matkasekkejä, matkalippuja ja passia mukana rahavyössä. turvaboxit on säilyttämistä varten mutta rahavyölaukku on todella hyvä jos tarvitsee kantaa mukanaan rahaa, luottokortteja tai passia.

      • varkaiden varalta

    • tossu

      Tyttöporukka yritti ryöstää, veitsellä vetivät kassin auki ja kun eivät onnistuneet niin löivät...

    • .........

      Meillä aina arvottomat tavarat paikallisissa muovipusseissa. Muut housujen vetoketjutaskuissa. Vuosia käyty eikä ryöstetty koskaan.

      • älä tule ryöstetyksi!

        Itse en ole koskaan käynyt Bulgariassa (onneksi) mutta olen käynyt monta kertaa etelä-Italiassa ja Espanjassa eikä koskaan ole ryöstetty vaikka olenkin joutunut olemaan epäilyttävillä paikoilla (mm. juna-aseman läheisyydessä yötä)

        Älä koskaan pidä lompakkoa takataskussa tai näkyvillä, mielestäni myöskään avonaisen näköinen vyölaukku, laukku tai reppu ei ole hyvä vaihtoehto eikä myöskään todellakaan kaulassa roikkuva kukkaro! (pyöräilijä voi yrittää kiskaista sen kaulasta ja pahimmassa tapauksessa voi vaikka kuristua)

        älä pukeudu liian hienoihin vaatteisiin, se herättää huomiota paljon etenkin paikallisissa, ei väliä missä maassa olet huomaavat kyllä turistin (olen itse todennut tämän, saattaa antaa itsestään rikkaan vaikutelman tms.)

        Yksi vaihtoehto on, että ei pidä lompakkoa ollenkaan mukana vaan pientä kukkaroa. Ulos mennessä ei varmasti tarvitse aina monia seteleitä, joskus riittää kun laittaa taskuun kolikoita ja muutaman setelin. Jos ryöstetään, niin ei ole niin paljon väliä kuin esim. silloin jos koko lompakko olisi viety ja kaikki kortit ja muut!

      • asiaaa
        älä tule ryöstetyksi! kirjoitti:

        neljä kertaa käynnyt varnassa ja lähikohteissa. ja millään reissulla en ole nähnyt enkä kuullut että joku olis ryöstetty . ihan turvallista siellä on kävellä , sama ku olis hesan keskustassa.

      • varnassa
        asiaaa kirjoitti:

        neljä kertaa käynnyt varnassa ja lähikohteissa. ja millään reissulla en ole nähnyt enkä kuullut että joku olis ryöstetty . ihan turvallista siellä on kävellä , sama ku olis hesan keskustassa.

        elokuun alkupuolella.
        On kai monista niin noloa etteivät viitsi kertoa.
        Eikä näissä neljässä tapauksessa ollut alkoholi kyseessä.

        Mutta osaanpahan itsekin olla ensi kerralla viisaampi ja hommata taskulliset housut tai rahavyön tai työnnän isommat setelit rintsikoiden sisään. Vyölaukkua en käytä enää ikinä.

      • jauha
        asiaaa kirjoitti:

        neljä kertaa käynnyt varnassa ja lähikohteissa. ja millään reissulla en ole nähnyt enkä kuullut että joku olis ryöstetty . ihan turvallista siellä on kävellä , sama ku olis hesan keskustassa.

        paskaa. Vai on sama kävellä hesan keskustassa kuin varnan. Mahdatko sä nyt olla ihan tosissasi, mä olen kyllä sitten varmaan käynyt ihan eri paikassa kuin sinä. Se ei todellakaan tarkoita, että ketään ei ole ryöstetty, jos sä et siitä ole kuullut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      102
      4639
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      27
      2415
    3. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      110
      2312
    4. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2199
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      426
      1997
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      175
      1545
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      100
      1279
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      33
      1087
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      986
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      79
      870
    Aihe