Heipä hei!
Olen ujo ja kaiken lisäksi paha jännittäjä.
Nyt tilanne on se että olen ollut 6 vuotta kotona hoitamassa lapsia ja nyt tämän viikon maanantaina alkoi sellainen koulutus.Ja voi kamalaa,heti ekana päivänä siellä koulutuksessa meidät ohjattiin jumppasaliin ,jossa jokaisen piti mennä sinne eteen kertomaan kuka on ,ja mistä tulee ja sen sellaista.
Ihan karmea tilanne.No nyt sitten kai alitajuisesti ja ihan tietoisestikin rupesin kammoamaan sinne kouluun menoa,koska aamut tuntuvat helvetillisiltä.
Sydän tykyttää,hikoiluttaa ja ripuloin koska jännittää niin kovin.
Tilanne meni niin pahaksi että jouduin hirveän olon ja tykytyksen vuoksi perjantaina menemään terveysasemalle jossa minun tilannettani ei lainkaan ymmärretty.
Lääkäri vain määräsi minulle Xanor merkkisiä rauhoittavia ja lähetti kotiin.
Olin kerta kaikkisen ihmeissäni rauhoittavista koska ei minulla mielestäni ole sosiaalisten tilanteiden pelkoa,olen vain ujo ja jännitän ja saan sitten fyysisiä oireita.
No menin sitten mehiläiseen yksityiselle lääkärille joka sitten kuunteli asiani ja määräsi minulle beetasalpaajaa Propral merkkistä.
No niin ja nyt asiaan voiko siis tosiaan olla että tälläinen radikaali elämänmuutos saa aikaiseksi näin voimakkaita jännitys ja hermoilu oireita?
Tiedän esim. ettei tänään ole koulua mutta silti aamulla heräsin levottomana.
Kun vain ajattelenkin maanantaita ja kouluun menoa meinaan saada jännityksestä paskahalvauksen.
Olen kyllä päättänyt ilmoittaa etten jatka koulussa vaan menen toiselle alalle.
Tällänen jännittäminen on vaan niin tuskallista.En oikein ees tajua mitä jännitän.Lapset on ihanassa tarhassa,miehellä hyvä duuni.Kaikki on silleen ookoo.
Vaikka onhan se iso muutos tietty kun kuuden pitkän vuoden jälkeen yksin hoitelee tuolla asioita ja koittaa käydä työhaastatteluissa,kaikki on jotenkin niin uutta.
Mites sitten nuo rauhoittavat? Jääkö niihin helposti koukkuun? Itse pelkään että jos otan yhden niin en voi olla enää ilman.
Vaikka mehiläisen lääkäri sanoikin minulle että oireeni johtuvat elämäntavan radikaalista muuttumisesta -->joka sitten stressaa ja uudet tilanteet jännittää ja sitä rataa.Ja että kuulemma jos vaan sitkeästi liikun ihmisten parissa ja otan rohkaisuksi beetasalpaaja niin jossain vaiheessa aivonikin taas tajuavat ettei tässä nyt oo mitään jännitettävää.
Ihan loogista ,tavallaan.Ja ennen äitiyslomille jääntiä kaikki menikin ok.En mä mitään mömmöjä silloin tarvinnut.
Äitiys ja himassa olo on sekoittanut pollaa vissiin.
No mutta joo jos nyt sitten noita rauhoittavia ottaa niin kuinka helposti kiinni jää?
Tuntuu siltä että maanantaina niille voisi olla tarvetta vai pärjääkö tälläinen jännittäjä pelkällä beetasalpaajalla?
Kokemuksia mitä tuntemuksia on elämän muutokset aiheuttaneet ja siitä ovat oireet menneet ohi ,ja sitten vielä kokemuksia noista mainitsemistani lääkkeistä.
Kaunis kiitos :)
Olen ujo ja kaiken lisäksi paha jännittäjä.
Nyt tilanne on se että olen ollut 6 vuotta kotona hoitamassa lapsia ja nyt tämän viikon maanantaina alkoi sellainen koulutus.Ja voi kamalaa,heti ekana päivänä siellä koulutuksessa meidät ohjattiin jumppasaliin ,jossa jokaisen piti mennä sinne eteen kertomaan kuka on ,ja mistä tulee ja sen sellaista.
Ihan karmea tilanne.No nyt sitten kai alitajuisesti ja ihan tietoisestikin rupesin kammoamaan sinne kouluun menoa,koska aamut tuntuvat helvetillisiltä.
Sydän tykyttää,hikoiluttaa ja ripuloin koska jännittää niin kovin.
Tilanne meni niin pahaksi että jouduin hirveän olon ja tykytyksen vuoksi perjantaina menemään terveysasemalle jossa minun tilannettani ei lainkaan ymmärretty.
Lääkäri vain määräsi minulle Xanor merkkisiä rauhoittavia ja lähetti kotiin.
Olin kerta kaikkisen ihmeissäni rauhoittavista koska ei minulla mielestäni ole sosiaalisten tilanteiden pelkoa,olen vain ujo ja jännitän ja saan sitten fyysisiä oireita.
No menin sitten mehiläiseen yksityiselle lääkärille joka sitten kuunteli asiani ja määräsi minulle beetasalpaajaa Propral merkkistä.
No niin ja nyt asiaan voiko siis tosiaan olla että tälläinen radikaali elämänmuutos saa aikaiseksi näin voimakkaita jännitys ja hermoilu oireita?
Tiedän esim. ettei tänään ole koulua mutta silti aamulla heräsin levottomana.
Kun vain ajattelenkin maanantaita ja kouluun menoa meinaan saada jännityksestä paskahalvauksen.
Olen kyllä päättänyt ilmoittaa etten jatka koulussa vaan menen toiselle alalle.
Tällänen jännittäminen on vaan niin tuskallista.En oikein ees tajua mitä jännitän.Lapset on ihanassa tarhassa,miehellä hyvä duuni.Kaikki on silleen ookoo.
Vaikka onhan se iso muutos tietty kun kuuden pitkän vuoden jälkeen yksin hoitelee tuolla asioita ja koittaa käydä työhaastatteluissa,kaikki on jotenkin niin uutta.
Mites sitten nuo rauhoittavat? Jääkö niihin helposti koukkuun? Itse pelkään että jos otan yhden niin en voi olla enää ilman.
Vaikka mehiläisen lääkäri sanoikin minulle että oireeni johtuvat elämäntavan radikaalista muuttumisesta -->joka sitten stressaa ja uudet tilanteet jännittää ja sitä rataa.Ja että kuulemma jos vaan sitkeästi liikun ihmisten parissa ja otan rohkaisuksi beetasalpaaja niin jossain vaiheessa aivonikin taas tajuavat ettei tässä nyt oo mitään jännitettävää.
Ihan loogista ,tavallaan.Ja ennen äitiyslomille jääntiä kaikki menikin ok.En mä mitään mömmöjä silloin tarvinnut.
Äitiys ja himassa olo on sekoittanut pollaa vissiin.
No mutta joo jos nyt sitten noita rauhoittavia ottaa niin kuinka helposti kiinni jää?
Tuntuu siltä että maanantaina niille voisi olla tarvetta vai pärjääkö tälläinen jännittäjä pelkällä beetasalpaajalla?
Kokemuksia mitä tuntemuksia on elämän muutokset aiheuttaneet ja siitä ovat oireet menneet ohi ,ja sitten vielä kokemuksia noista mainitsemistani lääkkeistä.
Kaunis kiitos :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
tarvittaessa Propraliin ja jonkinlaiseen valmennustyyppiseen toimintaan ujouden voittamiseksi jos se ei ala katoamaan sitä mukaa kun tottuu "esiintymään".
Alpratsolaami (Xanor) on kaikista bentsoista koukuttavin ja siitä irtipääseminen voi olla kuukausien, ellei vuosien urakka jonka aikana katuu kaiken aikaa kellon ympäri noin sata kertaa sekunnissa ryhtyneensä niihin pillereihin.
Pienen määrän toki voi ottaa jos oikein pahalta tuntuu, esim. puolikas 0,25mg valkoisesta pilleristä mutta päivittäistä käyttöä kannattaa ehdottomasti välttää. Huomattavasti parempi tosin on totuttaa itsensä siihen että suurimman osan elämisen ongelmista on voitettava itseään kehittämällä ja elämäntaitoja kartuttamalla, ei pillereillä.
Just tollasta mäkin aattelin,ettei kande lähtee mihinkään koukuttaviin mömmöihin.Sen verran sitä vaan huomaa et kun on tarpeeks arka ja sit on tää elämänmuutos joka ressaa,niin jo sitä äsken kaupassa tuntu siltä et haluisin vaan vetäytyy kuoreen ja kadota ja taas sitä kaupan kassalla punasteltiin.
Toisaalta taas huomaan et nää mun punastun ja ahdistun kaupassa jutut menee aika lailla sen mukaan onko mulla ressiä ja pikkasen sen kuukautiskierronkin mukaan ne menee.
On aika varmaa et ahistaa ja punastuttaa enempi viikko ennen menkkoja kun viikko menkkojen jälkeen.Ja lisäks viel tää ujostelu ja arkuus on mulla jotenkin geeneissä.Jokaiseen neuvola tarkastus korttikohtaan on kirjoitettu että mahdottoman arka lapsi tai sitten vastaavasti todella ujo tyttö.
Minkäs tällekin mahtaa,paitsi sen että olen huomannut aikaisemmin saaneeni apua tähän vaivaan e-epa ja karnosiini yhdistelmästä,joten niitä nyt kävin myös ostamassa.
Pahintahan tässä on se kierre,et sitä kelaa et sillon ku mä olin siellä ja siellä,niin menin ihan lukkoon ja sitä rataa.Sit sitä rupee päässään kelaa moisia ja tietty sitä suurentelee asiaa.
Toistaseks mä koitan välttää moista ajattelua ja nytkin vaan pakottauduin kauppaan.Mut on tääkin oikeen riesa vaiva,änkyttää ja punastella,jännittää ja hermoilla.
No koitan kyllä ehdottomasti selvii noilla beetasalpaajilla ja sit noil luontaismömmöillä,ei meinaan oikein huvita koukuttautua mihinkään.
varmin tapa saada pasmat sekaisin, älä päästä itseäsi ajattelemaan sensuuntaisia juttuja ollenkaan, koeta katkaista ne ajatukset ja keskittyä vaikka johonkin fyysiseen juttuun sen sijasta. Jos et muuta keksi niin nipistä vaikka itseäsi että aivot saavat muuta tekemistä sen pelon sijasta.
Itse olen täysin vakuuttunut siitä että nämä pelot, masennus, paniikit sun muut ovat tavallaan itseaiheutettuja, ainakaan niitä tunteita ei pistä päähämme mukään ulkopuolinen vaan ulkopuolisten asioiden suhde sisäisiin asioihin ja siitä alkavat väärät prosessit.
Jos ihminen kykenee joogan avulla pysäyttämään sydämensä ja käynnistämään sen uudelleen, luulisi olevan helppo nakki piestä ujous ja masis henkisillä resursseilla kunhan viitsii ja uskaltaa löytää ne ja opetella käyttämän niitä.
Voi että! Onko minunlaisia muitakin olemassa?
Luulin olevani ainut kovan sarjan jännittäjä, ihan kaikessa! Ainut ero sinuun on että mulla ei ole lapsia ja olen kärsinyt tästä ikävästä ongelmasta kokoikäni. Kouluja en ole tämän takia käynyt, ihmisten parissa liikun päivittäin ja töissä piipahdan, mutta se ei ole auttanut itselläni tippaakaan tähän.
Kerran kävin lääkärissä ja päätin rohjeta kertomaan koko tarinani, hän antoi kanssa Propralia ja sanoi että nämä auttavat. KOkeilin, mutta TOSIpaikan edessä (kuten vaihdoin työpaikkaa jaa jouduin kertomaan itsestäni) tämä ei auttanut tippaakaan! Sanoin vain kaikkien edessä täristen ja hikoilleen ja ääniväristen, että "olen **** ja asun Vantaalla".
Pomo armahti kun näki tilanteen ja kertoi hiukan minusta. En muista tapahtuneesta paljoa, koska päässäni sumeni kun jouduin olemaan muiden edessä. Kuin tällätavalla nolasin itseni ja siitä on jäänyt pahat arvet sisimpääni, aion tälläviikolla lopettaa kyseisessä paikassa, en kertakaikkiaan pysty palamaan sinne. Elämäni on päin helvettiä tämän takia. Tämä estää kaiken normaalin kanssakäymisen ja työnteon. Mitään jokapäiväisiä lääkkeitä en haluaisi, ja mitkään sillointällöin otettavat eivät sovi koska näitä tilanteita on jokapäivä. Parempi jäädä vain kotiin. Ei kukaan kenelle olen kertonut voinu käsittää ja sanoo vain että kyllä se siitä kun tottuu. Joten tiedän tasantarkkaan miltä sinusta tuntuu, tosin tilanteesi ei ole niin paha kuin minulla, koska et ole kärsinyt tästä aina niinkuin minä. Mutta elämä on :(
Kyllä meitä tosiaan on ja paljon.Ja ymmärrän täysin tilanteesi.Kyllä tää mullakin on vissiin selkeästi pahempaan päin menossa,sillä eilen aamulla ja tänä aamuna heräsin taas sellaiseen oloon kuin olisin menossa esiintymään satapäiselle joukolle.
Ja oireet olivat sen mukaisia.Sanoinkin aviomiehelleni että on tämäkin nyt sitten vaiva ,kun heti aamusta on tälläset jännitys fiilarit päällä vaikka tässä vaan sunnuntai aamua vietetään.
No onneksi mies sitten jutusteli mun kanssa ja koitti kartoittaa mun oloa.Ja kyseli että mitä siellä koulussa nyt ensiviikolla on.Noh mitäs siellä maanantaina minua odottaa siellä arviointi raati ,tiistaina lääkelaskennan koe(olen aivan kamalan huono matikassa),torstaina luovaa toimintaa( ja jos se on samaa luovaa toimintaa kun tämän viikon maanantaina niin se meinaa taas jotain esiintymistä) ja sitten perjantaina päättäjäiset ja ilmoitus siitä kuka pääsee itse koulutukseen.Eli siis tälläselle jännittäjälle siinä on paljon kaikkea.
Onneks mies oli varsin ymmärtäväinen ja yhdessä selvitimme sitäkin mahdollisuutta jos ottaisin aina akuuteissa tilanteissa yhden xanorin.
Itse säikähdin kovin kun minulle tollasia koukutus lääkkeitä määrättiin ,mutta sitten luin lääkelaitoksen sivuilta että noita normisti syödään kolmasti päivässä.Ja minulle lääkäri oli repsuun kirjoittanut että yksi kappale ,tarvittaessa.
Eli kaippa ne voisi käydä sieltä hakemassa,varuiksi.
Miehenkin kanssa tultiin nyt siihen tulokseen että jos jännitysoireita on näin viikonloppuisinkin niin mun kandee ottaa ihan joka aamu samantien kun herään niin sellainen beetasalpaaja.
Siitä on nyt 2 h kun sellaisen otin ja sellainen vapina,sydämmentykytys ja vatsaoireet ovat poissa.
On selkeästi helpompi olo.
Ymmärrän kyllä aivan tyystin sun tilantees ja tollaset ikävät tilanteet duunissa on tuskaa.
Ja sitten rupeaa tuntumaan siltä etten voi enää ikinä palata tonne takasin.Sama fiilis mullakin on kun kelaan koulua.Olen edelleen kahden vaiheilla että menenkö vai en.
Mutta toisaalta koitan ajatella tätä haasteena.Enhän sentään ole mikään arkajalka,ihmiset ovat ystäviäni ja uusi vain jännittää.Koitan vain ajatella positiivisesti,ei tässä muukaan auta.
Hajatelmana laitan tähän Aku Ankan mietteen.
.....................................................
Rohkeutta on ,mutta pelko estää toimimasta.
.....................................................
Ja niinhän se on.Kyllä sitä rohkeutta on mutta kun pelko saa otteen ,niin vaikea siinä on sitten olla .
Itse vain koitan taistella tätä vastaan.Olen valmis siedätyshoitamaan itseäni,olen valmis napsimaan beetasalpaajaa,olen valmis kokeilemaan luontaismömmöjä,olen valmis menemään vaikka akupuktioon vaikka en niin innoissani olekkaan neuloista,olen jopa valmis kokeilemaan reiki hoitoa.
Ihan mitä vain kunhan olo paranee.
Toivon sydämmestäni jaksamista ja voimia kaikille.
On helpottavaa huomata, etten ole ainoa jännittäjä maan päällä. Olen jo 40- vuotias ja aina olen pelännyt esiintymistä ihan mielettömästi. Olen yrittänyt kyllä vapautua peloistani suggestioharjoituksin ja rentoutumalla säännöllisesti, mutta alitajuinen pelko esiintymistä kohtaan on niin suuri, etten ole vielä tähän ikään mennessä päässyt sen yli. Aloitin vasta opiskelun ja heti kylmiltään jouduimme pareittain luokan eteen kertomaan joku kuvitteellinen opetustilanne. Menin aivan kipsiin tuossa tilanteessa, sain jotenkin puheeni pidettyä, vaikka tärinä valtasikin minut ihan kauttaaltaan, olin aivan kauhuissani. Siitä suiviintuneena otin lääkärinajan ja sanoin vastaanotollani, että olen jo näin vanha ja koko ikäni olen ollut jännittäjä, haluaisin jo saada tähän vaivaani jotain helpotusta! Lääkäri oli tosi ymmärtäväinen ja kirjoitti sipralex-lääkkeen paniikkihäiriön hillitsemiseksi ja propraia tukilääkitykseksi. Sipralex-lääke on kuulema mielialalääke, mutta sillä on saatu tosi hyviä tuloksia jännittäjien keskuudessa. Nyt aloitin pienellä annoksella lääkityksen ja tarvittaessa voin turvautua beetasalpaajaan oireiden minimoimiseksi. Haluan todella elää normaalia elämää, ilman esiintymisen aiheuttamaa kauhua. Muuten olen tosi sosiaalinen ja positiivinen ihminen, harrastan kaikenlaista ja aina ennen tätä opiskeluani olen ollut työelämässä. Toivon sydämestäni kaikille jännittäjille voimia ja uskoa ja luottamusta omaan itseen, me pärjätään kyllä joko lääkityksen avulla taikka ilman!
Itselläni oli aika paha sosiaalisten tilanteiden pelko ja pelkäsin normaalia keskustelua ihmisten kanssa. Siitä on nyt 8 v. kun oli pahimmillaan. Oli kyllä elämys käyä kaupassa tai postissa kun jännitti niin että ei suusta saanut sanottua mitään järkevää. Ja kylmähiki nousi, huimasi ja naama kalpeni.
Alkoi ylä-asteella koulukiusauksen seurauksena luulisin. Sain Lääkkeeksi Propralia. Kyllä se pahimman tykytyksen vei, mut huimaus säilyi, ja olo oli vähän kuin olisin ollut lääkkeen takana suojassa. Halusin olla ilman lääkettä. Tämä lääke oli mukanani 12v. Silloin tällöin otettuna. Kun oli tiukka paikka edessä.
MINUA AUTTOI:
Olin niinkin epätoivoinen ja uskoni menettänyt että soitin kaukoparantajalle joka lupasi olla hengessä mukana kun esiinnyn. Jotenkin tämä rauhoitti. Lisäksi sallin itselleni olla heikko ja jännittää. Näin minulla jäi lääke ottamatta ja en ole sen koommin ottanut. Olisiko ollut marraskuu/2001.
Nyt opiskelen terveysalaa ja voin käsi sydämellä sanoa että oli parhaita kursseja maan päällä tuo jännittämisaika. Olen kiitollinen siitä, tietenkin näin jälkeenpäin. Niin tulette olemaan tekin jotka nyt jännitätte. Se on oikeasti arvokas kokemus jonka arvo aukeaa vasta myöhemmin!