Tätä ihmettelen. Käsittääkseni ainakin 60 000 suomalaista on fanittanut Wishiä.
Enoni väitti, että uusi kama ei uppoa häneen.
Sanoi, ettei tykkää Anna Erikssoneista ja Maija Vilkkumaista. Miksi siis tykkäisi Olsonista, kysyi. Onhan se kumminkin nätti ääni, sanoin. Kyllä, kyllä, eno nyökytteli. Vastaavalle äänelle oli kuulemma tilaus 80-luvun aor-skenessä.
Kysyin, etteikö sanat ja melodia kuitenkin uppoa? Vastasi, että eipä oikein. Kuulemma esim. Greg Laken, Frippin ja Peter Sinfieldin yhteistuotos herätti tunnetta rinnassa ihan eri malliin ja pisti samalla aivotkin käyntiin. Sanoi sitten lukeneensa 80-luvulla Jallusta masokistisen aisankannattaja-novellin, joka riipaisi hiukan samalla tapaa kuin "wishihadanangel".
Sanoin, että eikö olisi kuitenkin kiva kuunnella tuota Tuomaksen ns. sinfonista? Vastasi, että kyllähän tuota Bachia ja vastaavaa. Vaan ettei Zimmerit ym. nykymiehet paljoa kosketa sielua. Lopulta suostui sanomaan, että esim. Yann Tiersenin kilkutus on kivaa pop-pianoa.
Kai se hevimättö kuitenkin uppoaa, kysyin kun kuitenkin tiesin vanhaksi hevimieheksi. Eipä juuri, eno murahti. Kuulin valtaosan noista jutuista jo 80-luvulla, hän sanoi.
Kai kokonaisuus on kuitenkin enemmän kuin osiensa summa, kysyin. No onhan se toisinaan, eno myönsi. Ei kuitenkaan tällä kertaa. Sitten eno heitti soimaan jotain Curtis Mayfieldiä ja heti perään omituista Popol Vuh -orkesteria. Tajusin, että keskustelutuokiomme päättyi.
Eno ei onneksi tiedä mistään mitään. Salkkarit ja tupakki on olennainen osa hippielämää.
Nyt kaikki ostoksille! Pääministerin johdolla!
Enoni väitti, että uusi kama ei uppoa häneen.
Sanoi, ettei tykkää Anna Erikssoneista ja Maija Vilkkumaista. Miksi siis tykkäisi Olsonista, kysyi. Onhan se kumminkin nätti ääni, sanoin. Kyllä, kyllä, eno nyökytteli. Vastaavalle äänelle oli kuulemma tilaus 80-luvun aor-skenessä.
Kysyin, etteikö sanat ja melodia kuitenkin uppoa? Vastasi, että eipä oikein. Kuulemma esim. Greg Laken, Frippin ja Peter Sinfieldin yhteistuotos herätti tunnetta rinnassa ihan eri malliin ja pisti samalla aivotkin käyntiin. Sanoi sitten lukeneensa 80-luvulla Jallusta masokistisen aisankannattaja-novellin, joka riipaisi hiukan samalla tapaa kuin "wishihadanangel".
Sanoin, että eikö olisi kuitenkin kiva kuunnella tuota Tuomaksen ns. sinfonista? Vastasi, että kyllähän tuota Bachia ja vastaavaa. Vaan ettei Zimmerit ym. nykymiehet paljoa kosketa sielua. Lopulta suostui sanomaan, että esim. Yann Tiersenin kilkutus on kivaa pop-pianoa.
Kai se hevimättö kuitenkin uppoaa, kysyin kun kuitenkin tiesin vanhaksi hevimieheksi. Eipä juuri, eno murahti. Kuulin valtaosan noista jutuista jo 80-luvulla, hän sanoi.
Kai kokonaisuus on kuitenkin enemmän kuin osiensa summa, kysyin. No onhan se toisinaan, eno myönsi. Ei kuitenkaan tällä kertaa. Sitten eno heitti soimaan jotain Curtis Mayfieldiä ja heti perään omituista Popol Vuh -orkesteria. Tajusin, että keskustelutuokiomme päättyi.
Eno ei onneksi tiedä mistään mitään. Salkkarit ja tupakki on olennainen osa hippielämää.
Nyt kaikki ostoksille! Pääministerin johdolla!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvähyvä!
Kyllä kyllä. Niissä 13 biisissä on jokaiselle jotakin ja loytyy kolme mahtibiisiä myös. Edellinen Once oli osin hyvä ja helmi oli Ghost Love Score. Turusen voimakas laulu kuului mutta lähes kaikki biisit olivat jollain tavalla samaa potköä. Ei koskaan bändin historiassa ole ollut näin erilaisia biisejä samalla levyllä, mutta ne kaikki on omalla tavallaan hyviä ja persoonallisia. Se on myös hyvä kun solisti ei ole niin dominoiva Marcon rooli kasvoi se jos mikä on Nightwish parasta antia. Anettella on bändissä oma paikkansa kirkasäänisenä maskottina, pieni sirpakka ihminen tulee jotenkin Björk mieleen. DPP uppoaa ja mitä onkaan vielä odotettavissa.