Älkää uskoko

He ovat skientologeja eli mahdollisesti humanoideja (toisilta planeetoilta). He valehtelevat. Psykiatrisissa hoitolaitoksissa on kaikki hyvin. Uskokaa psykiatreja. Ketään EI pakoteta eikä KIDUTETA. Skientologit eivät ole ihmisiä vaan ehkä ulkoavaruudesta.
32122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Psykologinikin kertoi, että ovat muuntauneet ihmisen näköisiksi, mutta todellisuudessa ovat toisesta aurinkokunnasta. Ovat tulleet tänne tekemään ko. ammattiryhmän työttömiksi, että sitten itse voivat ryhtyä siihen hommaan. Psykologillani oli aivan varmaa tietoa. Oli kuulemma keskustellut sellaisen kanssa joskus.

Äänestä

Jalo Heikkisen salainen kotiinpaluu

Toimittaja: Kari Mokko

Melkoiseksi mediapersoonaksi kehkeytynyt 69-vuotias Jalo Heikkinen ehti elää Venäjällä Syvärin mielisairaalassa lähes 40 vuotta, ennen kuin hän pääsi isiensä maille Suomen Kuhmoon. Jalo on suomalaisen isän ja inkeriläisen äidin poika, Inkerinmaalla syntynyt Venäjän kansalainen. Hän loikkasi Neuvostoliittoon Ruotsista 1959 ja joutui lopulta mielisairaalaan - omasta mielestään mielipidevankina.

Jalon tapaus nousi suomalaiseen julkisuuteen näyttävästi viime syksynä, ja Jalon vapauttamiseksi käynnistyi monia operaatioita. Meno oli välillä jo lähes farssinomaista. Kun viranomaisten paperisota oli lopulta saatu päätökseen, halusivat Jalon asioita järjestelevät omaiset tuoda vanhuksen maahan piilossa skandaalinkäryiseltä julkisuudelta. Vain Ajankohtainen kakkonen pääsi seuraamaan Jalon Suomeen tuloa. Toimittajana oli Kari Mokko.

Jalo on virkeä ja terhakka vanhus, joka puhuu Suomea sujuvasti. Kuhmossa hän pääsee asumaan ns. tuettuun asuntoon ja pystyy harrastamaan lempihommaansa kuvanveistoa. Lähikuukausina ratkeaa hänen paluumuuttajastatuksensa.
- "Haluan elää niin kuin muutkin ihmiset - vapaudessa", sanoo Jalo kuhmolaisessa metsämaisemassa.

TIEDOKSI: Ilta-Sanomat väitti 5.2., että TV2 olisi maksanut 25 000 mk Jalon noutokuluja yksinoikeuden saadakseen. Väite on huikeasti ylimitoitettu: Ajankohtainen kakkonen korvasi matkan kustannuksia n. 7000 markalla. Mitään palkkioita tms. ei pyydetty eikä maksettu.

Lähde: KGB

Äänestä
  • Myös Kiinassa toisinajattelijoita todetaan mielisairaiksi ja viedään mielisairaalaan jossa heille syötetään psyykelääkkeitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


psykiatrian vastustajia! kirjoitti:

He ovat skientologeja eli mahdollisesti humanoideja (toisilta planeetoilta). He valehtelevat. Psykiatrisissa hoitolaitoksissa on kaikki hyvin. Uskokaa psykiatreja. Ketään EI pakoteta eikä KIDUTETA. Skientologit eivät ole ihmisiä vaan ehkä ulkoavaruudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu