ollako yksinäinen yksin vai yksinäinen ihmisten ja ystävien keskellä?siinä vasta pulma.menetin kohta kolme kuukautta sitten rakkaani,yhdeksän yhdessä vietetyn vuoden jälkeen.hän nukkui pois traagisesti ja yllättäin.tuntui ja tuntuu yhä että elämästä vietiin kaikki pois.ystävät ovat jättäneet minut rauhaan.olenhan kai heidän mielestään nyt huonoa seuraa,surullinen ja masentunut.kaipaan vain rakasta.en jaksa lähteä baariin pitämään hauskaa,eihän minulla ole järin hauskaa tällä hetkellä.miten voisi olla kun suru ja murhe kuuluu päiviini kokoajan.en jaksa yrittää esittää hauskaa,teeskennellä että minulla on kivaa kun vaan haluaisin olla hiljaa ja jutella.viettää aikaa hissukseen.poissa ihmisten katseilta ja kysymyksiltä.
ystävillä joilla on perhe on tarpeeksi tekemistä arjessa,en halua tupata sinne itseäni.
ystävät jotka ovat sinkkuja viettävät kaiken vapaa-aikansa baareissa.minä en siihen kykene.
onko teitä muita jotka tunnette olevanne yksin ystävien seurassa?
yksinäisyys
5
864
Vastaukset
olla ihmisen kanssa joka on menettänyt jonkun läheisen, jos esim itse ei ole sellaista menetystä kokenut, ei tiedä mitä voi sanoa tai tehdä tai puhua, ei tiedä mitä toinen käy läpi.
- 25.v tyttönen
sanoa mitään jos ei tiedä mitä sanoa.riittäisi vaan se että toinen olisi läsnä.kuuntelisi kun minä puhuisin.ymmärrän että ystävät varmasti miettivät juuri tuota,mitä sanoa.
olisi mukavaa vaan vaikka puhua muista asioista.ei olisi pakko puhua kuolleesta miehestäni.enhän minäkään jaksa hänestä koko ajan puhua.se ottaa muutenkin voimille.
ehkä ajan kanssa hekin ottavat rohkeasti yhteyttä minuun.en vaan jaksaisi olla aina se joka soittaa ja yrittää pitää yhteyttä kasassa.
- sinulle...
Varmasti on raskasta sinulla,otan osaa.
Onhan se ymmärrettävää, että tuossa tilanteessa eivät kiinnosta ja ilahduta ne tavalliset asiat, ja siinä jää niinkuin syrjään, yksin surunsa kanssa, koska kukaan muu ei voi tuntea tilannettasi niin syvästi kuin sinä, vaikka he varmasti ovat surullisia puolestasi. Mutta toisaalta, kyllä tosi ystävän pitäisi jaksaa kuunnella surujakin, niin ettei sureva tuntisi jäävänsä täysin yksin. Se yhteisöllisyys, mikä joissain kulttuureissa näkyy varmasti juuri näissä tilanteissa, taitaa aika lailla puuttua täällä meillä. Nuorena pääasia tuntuu olevan, pitää hauskaa ja "elää täysillä". Ei kuolemaa haluta ajatella. Onkohan teilläpäin mitään "sururyhmiä", (joita tiedän ainakin jossain järjestettävän), kysy seurakunnalta esimerkiksi (eikä tarvitse olla uskonnollinen mennäkseen sellaiseen).
Minun elämäntilanteeni on aivan erilainen, mutta kyllä, tunnen usein olevani yksin ystävien seurassa. On harvoja, joiden seurassa voi tuntea olevansa oma itsensä. En koskaan ole ollut se "hauska" tyyppi, joka saa toiset nauramaan.
En ole mikään neuvomaan tässä asiassa mutta, haluaisin vain sanoa, että mielestäni kolme kuukautta on lyhyt aika, sinulla on oikeus olla surullinen, älä vaadikaan itseltäsi, että vielä jaksaisit iloita muiden kanssa. Mutta kyllä se aika tulee vielä. - jjkr79
Tuttua on. Multa ei suoraan läheisiä ole koskaan kuollut, mutta tiedän silti tunteen. Olen elämäni aikana muulla tavalla menettänyt niin monta tärkeää ihmistä. Ihan lapsesta alkaen muuton takia, sitten muista erinäisistä syistä. Olen myös joutunut kasvamaan "hyvässä perheessä" vailla riittävää turvaa ja läheisyyttä.
Voisi olla niin helppoa hankkia uusia tärkeitä ystäviä, mutta en vain enää tahdo pysty. Liian paljon olen menettänyt. Ahdistun vain jos pitäisi puhua ja tehdä tuttavuutta. En pysty muutakuin olemaan toisen lähellä ja puhumaan ehkä harvakseltaan jotain. Tai jos saisin halaamista ja läsnäoloa, kuuntelua, hyväksyntää, niin hyvinkin nopeasti tilanne lähtisi muuttumaan. Mutta ei näin.
Monet ihmiset ahdistuvat kun eivät tiedä mitenkä lohduttaa tai auttaa. Mutta ei siinä paljoa tarvi tehdä. Olla vain läsnä. Ehkä halata tai jollain muulla tavalla osoittaa hyväksyntää ja tukea.
Mutta meeppä sitten näin miehenä tällei tekeen, niin tuskin kukaan kuuntelee. Suru ja yksinäisyys voi kestää koko elämän ja tuhota täysin, jollei ole jotain ihmistä johon voi riittävästi nojautua ja saada riittävästi läheisyyttä.- 25.v tyttönen
että ei tarvitsisi kuin olla läsnä,se riittäisi minulle.
ennen mies oli mulle se tuki ja turva.se joka auttoi surun ja murheen keskellä.häneltä sain sisällön elämääni.nyt yksin huomaa kaiken sen mitä ei enää ole ja mitä ei enään saa takaisin.ja pitäisi jaksaa eteenpäin,yksin.ei ole helppoa.miten sitä koskaan tulevaisuudessa pystyy tapaamaan uusia ihmisiä kun yksinäisyys on tehnyt sulkeutuneeksi ja kovaksikin?
en tottatosiaan haluaisi elää loppuelämääni aivan yksin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi: Kymmenhenkinen pohjalaisperhe ollut vuoden kateissa kansainvälinen etsintäkuulutus Poliis
Poliisi: Kymmenhenkinen pohjalaisperhe ollut vuoden kateissa – kansainvälinen etsintäkuulutus Poliisi pyytää yleisön apu2712310En kadu sitä, että kohtasin hänet
mutta kadun sitä, että aloin kirjoittamaan tänne palstalle. Jollain tasolla se saa vain asiat enemmän solmuun ja tekee n831011Oisko mitenkään mahdollisesti ihan pikkuisen ikävä..
...edes ihan pikkuisen pikkuisen ikävä sulla mua??.. Että miettisit vaikka vähän missähän se nyt on ja oiskohan hauska n55989- 108980
Noniin rakas
Annetaanko pikkuhiljaa jo olla, niin ehkä säilyy vienot hymyt kohdatessa. En edelleenkään halua sulle tai kenellekään mi81931- 44861
Au pair -työ Thaimaassa herättää kiivasta keskustelua somessa: "4cm torakoita, huumeita, tauteja..."
Au pairit -sarjan uusi kausi herättää keskustelua Suomi24 Keskustelupalvelussa. Mielipiteitä ladataan puolesta ja vastaa21848Helena Koivu : Ja kohta mennään taas
Kohta kohtalon päivä lähestyy kuinka käy Helena Koivulle ? Kenen puolella olet? Jos vastauksesi on Helenan niin voisi67746Tässä totuus jälleensyntymisestä - voit yllättyä
Jumalasta syntyminen Raamatussa ei tässä Joh. 3:3. ole alkukielen mukaan ollenkaan sanaa uudestisyntyminen, vaan pelkä299694- 33687