tä on vaikeeta kirjottaa tänne koska en koskaan puhu näistä asioista kellekkään. Mulla masennus alko ku olin 15 (nyt 21). Se alko salakavalasti mut paheni nopeesti.. mulla oli jo sillon ystäviä, perhe koossa, ja paha murkkuikä.. sähläillyt olen joo, villi nuoruus. jotenki silti tuntuu et nyt vasta ku täytin 18, joku muuttui.
mä tapasin jätkän, ja mua ei edes aluks kiinnostanu. kun se aikansa siinä roikkus, annoin periks.. sit josain vaiheessa tuntu ku oisin rakastanu, en halunnu olla yksin, oli hyvä ku sai olla jonkun lähellä..puolvuotta tosta muutettiin yhteen, ja tä mies muuttus väkivaltaseksi. ei vakavasti, mut kännissä.. erottiin, palattiin, erottiin ja taas... yhden tauon välissä seurustelin vähän aikaa toisen kanssa, ja kas! tulin raskaaksi. en miettinyt, pidin ihanan poikani, enkä kadu. jo raskauden alkuvaiheessa palattiin taas ex:äni kanssa yhteen..hän oli hienosti tukenani, olin todella onnellinen, masennuskin hävisi. kunnes 2kk ennen synnytystä hän meni taas ja petti. se iski niin kovin, että mun maailma oli täysin palasina. mä tyhmä vaan uskoin ku se lässytti anteeksantoaan ym.. synnytys meni todella hienosti. poika ei siis ole kyseisen miehen, vaan hänen, jonka kanssa välissä seurustelin. 2 ensimmäistä kuukautta meni hyvin, kunnes taas.. oli muutenkin vaikeaa pienen vauvan kanssa, ku toinen oli töissä koko ajan, ja yöt hän nukkui, yhteistä aikaa ei ollut kun viikonloppuna.ja sillon piti päästä baariin, mun yöunet oli todella vähäiset, mutta kiitän suuresti yhä läheisiäni, ketkä on jaksanut katsoa poikaa, että saan nukuttua, ja oltua omissa oloissani.
suhteemme muuttui kireäksi, molemmat olivat väsyneitä. muutuin täysikäännöksen siitä, mikä olin. suht pirteästä, huumorintajuisesta, ja iloisesta tuli väsynyt ärtynyt, huutava kaikesta negatiivinen akka! nyt juhannuksena päätin, että riittää..en edes muista iten monta kertaa hän on pettänyt, saatikka monta kertaa olen itseteosta saanut kiinni!! 2 viikkoa sen jälkeen tutustuin netissä tosi ihanaan mieheen. loistotyyppi! viihdyin todella hänen kanssaan, kaikki oli täydellistä. kunnes... ihmettelin, missä ovat menkat..
ja eikun labraan testiin, ja positiivinen! vaikka söin säännöllisesti pillereitä!! ei helvetti voi olla!!! ei ainuttakaan pilleriä välistä, ja olen niitä jo vuosia syönyt.. no..olin sekasin, tietenkin, laskujen mukaan hän olisi saanut alkunsa jo 1-3 kerralla!! tuli sellanen olo, että näin kuuluikin käydä..jotain tässä nyt oli pakko olla! totuttelin ajatukseen, että pitäisin lapsen. mies oli ensin myös sekaisin, mutta loppujenlopuksi ihan tohkeissaan. olin ihan sekaisin, olen edelleen.. jossain vaiheessa tuli paniikki.. mullahan on jo 10kk ikäinen poika, miten pärjään sen kanssa, onko se terve, mitä jos tämäkin mies tekee samoin ku ensimmäinen seurustelukumppanini. en pystynyt enää käsittelemään asiaa.. en osannut vastaanottaa iloista tunnetta siitä, että ehkä nyt saan sen tytön, mistä niin kauan olen haaveillut. masentusin taas..tipuin pilvilinnoista kovalle maalle, ja katkaisin molemmat jalkani! hätäännyin, etäännyin, ja loppujenlopuksi en halunnut miestä lähelleni ollenkaan. päätin asian yksin, en pidä lasta. varasin ajan, peruutin..varasin sitten uudelleen, kun luulin olevani varma. nyt siitä on 3pvää.. en kadu, vaikka silti kadunkin. itken vaan, kaverit jättävät juuri nyt kun eniten tukea tarvitsen. exäni yrittää sekottaa päätäni puheluin, ja nykyinen ei halua enää nähdä, ja ymmärrän sen hyvin, tein väärin, kun päätin asiasta yksin.
olen aivan yksin myös nyt, ei ketään, kenelle voisin puhua. en halua lääkkeitä, enkä halua puhua psykiatrille. haluaisin vaan jonkun tuen. kenelle itkeä kun on paha olo, ja saada sen turvallisen olon. en jaksa tehdä enää mitään.. pitäisi jaksaa, kun poikanikin tarvitsee paljon huomiota, ja yritän sitä hänelle antaa, mutta silti tuntuu etten kykene siihen. en enää tiedä olenko kykenevä koskaan enää antaa miehelle mahdollisuutta, pelkään, että hajoan. olen niin rikki, etten usko minkään auttavan, ellei edes joku tajua, miten paljon tarvitsen ihmistä lähelleni.
mä tapasin jätkän, ja mua ei edes aluks kiinnostanu. kun se aikansa siinä roikkus, annoin periks.. sit josain vaiheessa tuntu ku oisin rakastanu, en halunnu olla yksin, oli hyvä ku sai olla jonkun lähellä..puolvuotta tosta muutettiin yhteen, ja tä mies muuttus väkivaltaseksi. ei vakavasti, mut kännissä.. erottiin, palattiin, erottiin ja taas... yhden tauon välissä seurustelin vähän aikaa toisen kanssa, ja kas! tulin raskaaksi. en miettinyt, pidin ihanan poikani, enkä kadu. jo raskauden alkuvaiheessa palattiin taas ex:äni kanssa yhteen..hän oli hienosti tukenani, olin todella onnellinen, masennuskin hävisi. kunnes 2kk ennen synnytystä hän meni taas ja petti. se iski niin kovin, että mun maailma oli täysin palasina. mä tyhmä vaan uskoin ku se lässytti anteeksantoaan ym.. synnytys meni todella hienosti. poika ei siis ole kyseisen miehen, vaan hänen, jonka kanssa välissä seurustelin. 2 ensimmäistä kuukautta meni hyvin, kunnes taas.. oli muutenkin vaikeaa pienen vauvan kanssa, ku toinen oli töissä koko ajan, ja yöt hän nukkui, yhteistä aikaa ei ollut kun viikonloppuna.ja sillon piti päästä baariin, mun yöunet oli todella vähäiset, mutta kiitän suuresti yhä läheisiäni, ketkä on jaksanut katsoa poikaa, että saan nukuttua, ja oltua omissa oloissani.
suhteemme muuttui kireäksi, molemmat olivat väsyneitä. muutuin täysikäännöksen siitä, mikä olin. suht pirteästä, huumorintajuisesta, ja iloisesta tuli väsynyt ärtynyt, huutava kaikesta negatiivinen akka! nyt juhannuksena päätin, että riittää..en edes muista iten monta kertaa hän on pettänyt, saatikka monta kertaa olen itseteosta saanut kiinni!! 2 viikkoa sen jälkeen tutustuin netissä tosi ihanaan mieheen. loistotyyppi! viihdyin todella hänen kanssaan, kaikki oli täydellistä. kunnes... ihmettelin, missä ovat menkat..
ja eikun labraan testiin, ja positiivinen! vaikka söin säännöllisesti pillereitä!! ei helvetti voi olla!!! ei ainuttakaan pilleriä välistä, ja olen niitä jo vuosia syönyt.. no..olin sekasin, tietenkin, laskujen mukaan hän olisi saanut alkunsa jo 1-3 kerralla!! tuli sellanen olo, että näin kuuluikin käydä..jotain tässä nyt oli pakko olla! totuttelin ajatukseen, että pitäisin lapsen. mies oli ensin myös sekaisin, mutta loppujenlopuksi ihan tohkeissaan. olin ihan sekaisin, olen edelleen.. jossain vaiheessa tuli paniikki.. mullahan on jo 10kk ikäinen poika, miten pärjään sen kanssa, onko se terve, mitä jos tämäkin mies tekee samoin ku ensimmäinen seurustelukumppanini. en pystynyt enää käsittelemään asiaa.. en osannut vastaanottaa iloista tunnetta siitä, että ehkä nyt saan sen tytön, mistä niin kauan olen haaveillut. masentusin taas..tipuin pilvilinnoista kovalle maalle, ja katkaisin molemmat jalkani! hätäännyin, etäännyin, ja loppujenlopuksi en halunnut miestä lähelleni ollenkaan. päätin asian yksin, en pidä lasta. varasin ajan, peruutin..varasin sitten uudelleen, kun luulin olevani varma. nyt siitä on 3pvää.. en kadu, vaikka silti kadunkin. itken vaan, kaverit jättävät juuri nyt kun eniten tukea tarvitsen. exäni yrittää sekottaa päätäni puheluin, ja nykyinen ei halua enää nähdä, ja ymmärrän sen hyvin, tein väärin, kun päätin asiasta yksin.
olen aivan yksin myös nyt, ei ketään, kenelle voisin puhua. en halua lääkkeitä, enkä halua puhua psykiatrille. haluaisin vaan jonkun tuen. kenelle itkeä kun on paha olo, ja saada sen turvallisen olon. en jaksa tehdä enää mitään.. pitäisi jaksaa, kun poikanikin tarvitsee paljon huomiota, ja yritän sitä hänelle antaa, mutta silti tuntuu etten kykene siihen. en enää tiedä olenko kykenevä koskaan enää antaa miehelle mahdollisuutta, pelkään, että hajoan. olen niin rikki, etten usko minkään auttavan, ellei edes joku tajua, miten paljon tarvitsen ihmistä lähelleni.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sun tarinasi oli todella koskettava. Tiedän varsin hyvin kuinka kauheaa on kun ei ole ketään ihmistä lähellä tai läheisenä. Joo itsellänikin on tarina ja pitkä sellainen. Itselläni ei koskaan ole ollut luottamuspulaa toiseen eikä toistepäinkään. Se ei ole ongelma, mutta toki aivan kauheata olisi jos huomaisi toisen pettävän.
Itsekin olen joskus ollut iloinen ja huumorintajuinen. Nyt olen väsynyt ja muutenkin olo on mitä on. Ei oikein jaksaisi mitään. Sitä toivoo vaan, että olisi joku jonka kanssa olisi ettei tarvitsisi yksin olla. Ei tarvitse välttämättä sen enempää puhua. Kunhan vain olisi läsnä. Tai joka halaisi, jos tulee kyynel silmään.
Ei sitä tosiaan voi tajuta kuinka paljon toista ihmistä voi tarvita ennenkuin itse joutuu sen kokemaan.
Täällä siis olisi yksi mies josta olisi kiva vaihtaa enemmänkin juttua.
Mailaile:) [email protected]