Miten tehään???

Synnytys tavan arviointi?
51178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tehtiin ensin sisätutkimus ja sen jälkeen menin kuvauksiis..kuvaillivat lantiota ja noin...itse menin lyhyyteni takia.

Äänestä

Minulle on tehty vain silloin, kun toinen lapsistani oli perätilassa. Eli tarkka sisätutkimus ja lantion röntgentutkimus. Ja tietysti vauvan kokoarvio, joka minulla on aina heittänyt n. kilolla. Sitten lääkärit pähkäilevät, voiko synnyttää normaalisti vai leikataanko. Perätilavauva yritetään ensin kääntää, ennen kuin sektioon päädytään.

Äänestä

Synnytystapatutkimus tehdään yleensä vasta siinä vaiheessa, kun mennään synnytyssairaalaan, joillekin se tehdään aiemmin. Itse kävin lääkärillä jossain 36 rv paikkeilla SYPE-asioissa, jolloin se minulle tehtiin. Siinä otetaan ultraääni, jossa arvioidaan sikiön koko. Tämän jälkeen lääkäri tekee sisätutkimuksen, jossa emättimen kautta lääkäri tunnustelee lantioluiden välin pituutta ja peräsuolen kautta kokeilee onko häntäluu luutunut (jos se on esim. joskus murtunut, se ei välttämättä anna periksi/jousta synnytyksessä). Sisätutkimuksen tekeminen oli hyvin vaivaton ja kivuton, ja kesti n. minuutin, kun lääkäri osasi jo sanoa että alatiesynnytys onnistuu minulta. Jos lääkäri arvioi tarpeelliseksi, lantiosta otetaan vielä magneettikuva (eri asia kuin röntgen).

Äänestä
  • ....synnytystapa-arviointiin omasta aloitteestasi vai ohjasiko neuvolan th sinne?

    ei ole minulla vielä ajankohtaista, rv 30 menossa, mutta jäin miettiin asiaa viime neuvolakäynnillä, kun th sanoi, et se katsotaan yleensä vasta synnyttämään mennessä. tuntuu hullulta, et vasta siellä tutkittais..jos tiedettäis etukäteen, ois kai se parempi kaikkien kannalta.

    huolehdin varmaan nyt turhaan ja etukäteen. onhan tässä vielä neuvolakäyntejä monta jäljellä ja lääkärikäyntejäkin 2.

    onko ihan yleistä, et raskausaikana ultraillaan vain kerran? täällä n. viikolla 10.
    sen lisäksi kävimme kyllä omasta halusta yksityisellä rakenneultrassa. nyt sitten loppuaikana ei enää ultrailla, jos siis kaikki menee normaalisti.
    onhan sitä tietty ennenkin ilman ultria pärjäilty, mut on kuitenkin paikkakuntia, missä ultraillaan rutiinisti kolmestikin.

    Äänestä

  • zara kirjoitti:

    ....synnytystapa-arviointiin omasta aloitteestasi vai ohjasiko neuvolan th sinne?

    ei ole minulla vielä ajankohtaista, rv 30 menossa, mutta jäin miettiin asiaa viime neuvolakäynnillä, kun th sanoi, et se katsotaan yleensä vasta synnyttämään mennessä. tuntuu hullulta, et vasta siellä tutkittais..jos tiedettäis etukäteen, ois kai se parempi kaikkien kannalta.

    huolehdin varmaan nyt turhaan ja etukäteen. onhan tässä vielä neuvolakäyntejä monta jäljellä ja lääkärikäyntejäkin 2.

    onko ihan yleistä, et raskausaikana ultraillaan vain kerran? täällä n. viikolla 10.
    sen lisäksi kävimme kyllä omasta halusta yksityisellä rakenneultrassa. nyt sitten loppuaikana ei enää ultrailla, jos siis kaikki menee normaalisti.
    onhan sitä tietty ennenkin ilman ultria pärjäilty, mut on kuitenkin paikkakuntia, missä ultraillaan rutiinisti kolmestikin.

    siis rv 23 menossa. mistähän tuo 30 tuohon hyppäsi ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mimosa kirjoitti:

Synnytys tavan arviointi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu