bono haasattelu 1984
3
261
Vastaukset
- Bono on ikuinen pyhiinvaeltaja
Time-lehti nimesi U2-bändin rocktähden Bonon vuoden 2005 henkilöksi yhdessä Microsoftin perustajan Bill ja vaimonsa Melinda Gatesin kanssa. Syynä oli hyväntekeväisyys. Mikä mies on Bono, rukoileva rokkari? (Sana 26.1.2006)
U2 bändin rockartisti Bono eli irlantilainen Paul Hewson on vaatimaton aktivisti, joka kamppailee maailman kurjimpien puolesta. Hän toimii ja puhuu muun muassa kuten Afrikan köyhien ja Aids-sairaiden puolesta.
Herkkä mies vaikenee yleensä kristillisestä taustastaan, sillä hän pitää itseään huonona esimerkkinä ja ajattelee mieluummin, ettei Jumala tarvitse mainostamista. Paljon hän on kuitenkin tehnyt, kun amerikkalainen Time-lehti nimesi hänet yhdessä Gatesin pariskunnan kanssa Vuoden 2005 henkilöiksi. He ovat panostaneet hyväntekeväisyyteen ja pyrkineet vähentämään maailmanlaajuista köyhyyttä ja parantamaan heikoimpien terveystilannetta.
Bono, 45, on kampanjoinut rikkaita maita antamaan anteeksi köyhien maiden velkoja. Lehden mukaan pyrkimyksellä on ollut huomattava vaikutus maailmassa. Hän on vakuuttanut niin poliitikkoja puolueista riippumatta kuin maiden johtajiakin ottamaan kantaa maailman hätään.
Ilmiö Bono kiinnostaa. Mies aloitti tunnustavana kristittynä uransa, joka on vienyt musiikkimaailman huipulle. Uskostaan hän on puhunut melko vähän. Teot puhuvat sitäkin enemmän, vaikka hän korostaa myös, että hyvät teot eivät petaa tietä taivaaseen.
Mistä siis nousee hänen motiivinsa taistella kärsivien vuoksi?
http://www.sana.fi/etusivu/ajassa/u2-bandin_rokkari_bono_on_ikuinen_pyhiinvaeltaja/- muka pyhimyksiä, hah
U2 luistaa veroista
Jorma Penttinen 2.2.2007 | 4:00
U2 siirsi osan toiminnoistaan hollantilaisen yhtiön alle välttyäkseen veronkorotuksilta.
Irlannissa on matala verotus. Erityisen alhainen se on ollut lauluntekijöille, jotka eivät tähän asti ole maksaneet kappaleidensa tekijänoikeuksista lainkaan veroa.
Tilanne muuttui vuoden alussa. Verovapaus korvattiin asetuksella, jonka mukaan artisti saa tienata tekijänpalkkioita verottomasti 250 000 euroon asti. Ylimenevästä osasta on maksettava veroa enimmillään 42,5 prosenttia.
Yksi veroasetuksen häviäjistä on U2-yhtye, joka oli 210 miljoonan dollarin tuloillaan yksi viime vuoden parhaiten tienaavia yhtyeitä maailmassa. Välttääkseen kohonneita veroja se siirsi osan toiminnastaan hollantilaisen yhtiön hallintaan. Veroprosentti aleni viiteen.
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2007_2/5605
- vanhaa u2 infoa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1895109- 181812
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101507Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511185Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840