huolestunut

olen seurustellut noin vuoden erään miehen kanssa, josta puolet asuneet yhdessä, kuvioihin on tullut jollain tavoin eräs nainen pubi reissulla,heillä oli havaittavissa pientä flirttiä, mies ystäväni mukaan hänellä ei ole mitään juttua kyseiseen naiseen,mutta aina kun tulee puhettä tästä naisesta mies ystäväni ns. suuttuu ja haluaa välttää aiheen. aina kun näemme tämän naisen yllätän tämän miehen katselevan tätä naista erikoisesti?! olisitko ystävällinen ja kertoisit minulle mistä tässä on kyse näkijä?
2125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä mies on etupäässä vain itsekseen ihastunut tähän naiseen- ei ole molemminpuolista. Nainen näyttää olevan flirttaava,mutta kuuluu hänen tyyliinsä eikä hän tarkoita mitään pahaa käytöksellään. Ei edes huomioi sitä flirtiksi.Hän ei ole myöskään miestä viemässä.
Tämä mies on kauan salaa ihaillut tätä naista ja pienessä sievässä ei edes huomaa muuttuvansa mustasukkaiseksi hänestä.
En näe muutosta tilanteeseen,koska mies ei voi tätä naista saada itselleen millään muotoa niin hänestä jää haavekuva muistoihin.

Äänestä

Tällä naisella vaikuttaa olevan huono itse tunto hän pönkittää sitä filrtailemalla toisten miehien kanssa, sun miehes ei näytä olevan ainoa, hän tekee sen pahoittaakseen toisen naisen/ naisten mielen ja saa siitä omalla sairalla tavalla tyydytyksen,näen miehesi rakastaa sinua todella ja on säälistä jutellu tämän kyseisen naisen kanssa kuten ne muut miehet,hyvää jatkoa sinulle elätte onnellisen elämän

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mandi63 kirjoitti:

olen seurustellut noin vuoden erään miehen kanssa, josta puolet asuneet yhdessä, kuvioihin on tullut jollain tavoin eräs nainen pubi reissulla,heillä oli havaittavissa pientä flirttiä, mies ystäväni mukaan hänellä ei ole mitään juttua kyseiseen naiseen,mutta aina kun tulee puhettä tästä naisesta mies ystäväni ns. suuttuu ja haluaa välttää aiheen. aina kun näemme tämän naisen yllätän tämän miehen katselevan tätä naista erikoisesti?! olisitko ystävällinen ja kertoisit minulle mistä tässä on kyse näkijä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu