Onko teillä ystäviä jotka vievät tapaamistilanteessa kaiken tilan ja energianne itselleen? He vatvovat loputtomasti samoja ongelmia joissa eivät pääse puusta pitkään koska eivät tee niille mitään järkevää. He ovat myös täysin itseensä ja omiin tuntemuksiinsa keskittyneitä ja kuvittelevat että maailma pyörii heidän ympärillään. Nämä ihmiset usein myös esittelevät jatkuvasti saavutuksiaan ja odottavat muilta taukoamatonta kehumista. He uuvuttavat muut ihmiset loppuun mutta eivät helposti muuta tapojaan vaikka heille sanoisikin asiasta enemmän tai vähemmän suoraan. He eivät vastapalvelukseksi kuuntele teitä eivätkä anna tukeaan koska kaikki aika menee heidän asioidensa käsittelyyn. Nämä ihmiset ovat jatkuvasti jonkin prosessin keskellä ja kehittävät aina uusia ongelmia jos entisistä jotenkin päästään.
Itselläni on joitakin tällaisia ystäviä, mutta olen lopettanut itseni kuluttamisen heidän takiaan. Nykyään pidän tarkat rajat näiden ystävien kanssa enkä mene mukaan heidän vyörytykseensä. Tämä on vaatinut useita keskusteluja ja riitojakin sekä tapaamiskertojen säännöstelyä.
Jos teillä on samanlaisia ystäviä miten olette toimineet päästäksenne tästä suhdekuviosta toisenlaiseen jos ette ole halunneet katkaista ystävyyssuhdetta kokonaan?
Itselläni on joitakin tällaisia ystäviä, mutta olen lopettanut itseni kuluttamisen heidän takiaan. Nykyään pidän tarkat rajat näiden ystävien kanssa enkä mene mukaan heidän vyörytykseensä. Tämä on vaatinut useita keskusteluja ja riitojakin sekä tapaamiskertojen säännöstelyä.
Jos teillä on samanlaisia ystäviä miten olette toimineet päästäksenne tästä suhdekuviosta toisenlaiseen jos ette ole halunneet katkaista ystävyyssuhdetta kokonaan?
Vastaukset 29
Vanhimmat
enää edes kuunnella. Yksi luokkatoverini (3 lasta) on tottunut kertomaan mulle kaikki ongelmansa tai saadut kiitokset (ongelmat miehen, lasten tai naapurinaisten kanssa, lasten koulutodistukset, saamat arvosanat, aivan kaikki omat asiansa). Jossain vaiheessa kerroin jotain itsekin. Alussa jaksoin kuunnella ja kannustaa, mutta sain tarpeekseni ja teeskentelin kuuntelevani tarkkaan. Nytkin teeskentelen useimmiten, mutta toisaalta olen kyllästynyt itseeni, kun en jaksa edes kuunnella.
"tilittäjäksi" ja joidenkin kohdalla olen se jolle tilitetään. Ehkä korkeintaan pahastuisin, jos joku huomauttaisi asiasta ääneen...mutta ottaisin siitä opikseni. Kerro omista asioistasikin, äläkä jää kuuntelemaan aina toisen ongelmia.
Tuollaisia ihmisiä tosiaan on, eivätkä he itse välttämättä edes huomaa sitä ennenkuin joku sen suoraan heille sanoo. Minä ainakin pyrin välttämään sellaisia ystävyyssuhteita, joissa joutuisin olemaan kuin lapsi-vanhempi -suhteessa. Ystävyyssuhteen täytyy olla molemminpuolinen, vaikka toisinaan voi olla aikoja jolloin toisella on vaikeampaa ja tällöin toinen on enemmän tukevassa roolissa.
aamuyöntunteina. Ja monentunnin selvityksii.
Seuraavana iltana soitetaan sitten, että soitinkos mä sullekkin yöllä???
Kaikki joutuivat äänettömän soittoäänen taakse.
Päivällä huomaa värinästä.
...myöskin siihen tilittämiseen liittyy selkeä rankkuuskilpailu, kuinka paljon "rankempaa mun elämä on, kuin kenenkään muun" sitä blaa blaata, että kun mun elämässä on ollut niin paljon kaikenlaista jne.. eikä ymmärrä, että itsestään ne ongelmat johtuu. Juuri tämä, kun yhdestä pääsee eroon tulee tilalle tukku ongelmia lisää.
Itse ajattelen tästä ystävien välisestä vuorovaikutuksesta suurinpiirtein näin: Oikeilta ystäviltä saa energiaa ja sitä kykenee myös antamaan ja toinen osapuoli vastaanottamaan. Energiasieppari ei ole sun ystäväs.
..tuttua on, eräs ex-ystävä pisti aina paremmaksi,tai sanotaan huonommaksi. tuli sellainen olo, että hänen ongelmat olivat ihan eri sarjaa kuin meikäläisen.
päätin että riitti. en vaan jaksanut, kyllä aikuisen ihmisen pitäisi älytä, että ystävät eivät ole pelkkiä terapeutteja.
on seurausta siitä kun on ensin vedetty sikalärvit ja riidelty tyttöystävän kanssa. Ja joka viikonloppu sama stoori.
ON ,ja herranen aika on tällainen kaveri..pahimmasta päästä.
Naikkonen kävi vatsanpienennys kuristuksessa..ja siitä seurasi sitten tarkka seuranta mitä mahaan mahtuu ja montako desiä sitä tai sitä porkkanapilttiä tai hernettä tai mehua yms.
Laihtu joo mutta olisi laihtunut tolla ruokavaliolla muutenkin ilman vatsan pienennystä ;)))
Noooh..sitten tuli ns lieveilmiöt:-roikkuvan vatsanahkan leikkaus,silmäpussit,yläluomet,tissit,uudestaan vatsanahkan kiristys (eka epäonnistu),tatuointia yms yms.
koskaan hän ei kysynyt että mitä mulle kuluu..
sit kerran poksahdin että T:...kuulehan,ei millään pahalla mutta maailma ei nyt vaan kulje sun navan ympärillä.mua ei kiinnosta montako desiä olet jotain bonaa itsees saanut oksentamatta työnnettyä että voisitko ottaa jonkun muun uhriksesi näissä asioissa ja että by the way mitä sun lapsilles kuuluu?
Olinko ilkeä?
uuden kuuntelijan? Toivottavasti hih hih!
kokemus mua vanhemmasta ja mielestäni kauniista naisesta. Ei mun mielestäni olisi tarvinnut rasvaimua ollenkaan. Tulehtui pahastí. Silikonit rintoihin jossain Virossa. Epäonnistui ja korjattiin Helsingissä. Kasvojen ihon korjaus, tulokseen tyytymätön. Tässä vaiheessa mun pinna paloi
eikä ystävyys siihen sitten katkennut, mutta sai uuden perspektiivin ;)))
en muutenkaan ole erityisemmin ,vaippakakkaoksennus ihmisiä,saatika toista vuotta kuunnella jonkun oman kropan korjaussarjoista ;)
toinen kaveri soittaa reilusti että : Hei nyt sitten VIT***aaa kerkeetkö kuunnella..sitten istutaan,haukutaan mahdollisesti kaikki,parannellaan maailma ja nauretaan räkäsesti päälle.sopii mulle paremmin tuollainen kertaromahdus kuin jatkuva vinkuna turhanpäiväisistä.eiks je?
just siihen, että avoimesti voi kertoa kaikki kipupisteet ja hyvätkin asiat. Tuntematta mitään itsesyytöksiä. Onnellinen se ihminen, jolla on tällainen ystävä. Tietysti tämäkin voi mennä joskus yli ymmärryksen, ja jonkun lasi täyttyy. Tätä suhdetta on varmaan vaikea edes muuttaa.
Mutta kuka tahansa voi aloittaa tänään ja tehdä uuden lopun.
sitten on nämä "ammattivalittajat"..
Ikävä kyllä vanhemmista ihmisistä ;(
onkohan musta tulossa samanlainen kun nytki kolottaa ;))
Tosin minulla on surullinenkin tarina takana eräästä ystävästäni joka sairasti vakavaa masennusta monta vuotta ja vieressä kulki jatkuva särky.
Se oli raskasta.
Kuuntelin toki mutta elämä jauhoi samaa rataa ja samat vaikeudet ja vaivat puitiin tuhansia ja tuhansia kertoja..huhhhuh.
Kun kipu yltyy pahaksi eli oikeaksi, silloin loppuu valittaminen.
Yleensä tilittäjät kaihtavat minun seuraani, koska minusta tiedetään, että minulla on ollut oikeasti kova elämä, tosin tiedän monia muita, joilla elämä on ollut kovempi kuin minulla itselläni. Tavallaan he pelkäävät, että minä mitätöin heidän kärsimyksensä, haukun heitä surkeiksi itsesäälisiksi nahjuksiksi ja kehotan nostamaan itseään niskasta kiinni.
Riki Wilchins on sanonut "pray for a bottom you can recognize" eli ihmisen pitää elämässään joutua kunnolla pohjalle ja pihalle. Sieltä löytyy se voima.
eivät tokene ennenkuin jäävät totaalisen yksin. Jos joku ystävä kyllästyy kuuntelemaan yksipuolista marinaa, niin he etsivät uuden. Ei heillä riitä mielenkiintoa muuhun kuin omien ongelmiensa vatvomiseen.
Minä kierrän kaukaa tälläiset tyypit ja olen jo oppinut tunnistamaankin heidät jo alkumetreillä.
Ystävyys perustuu vastavuoroisuuteen, antamiseen ja saamiseen. Tyhjän saa pyytämättäkin. Uhrautumisesta ei saa kuin "pilkkuja pyllyyn".
Kun avaa ne joka viides minuutti niin saa sopivan koosteen angstiryöpystä ja vaikuttaa kuuntelevalta.
..olen huomannut että kun salattuja eläimiä seuraa joka 10 tai 15 jakso niin silti pääsee mukaan ;)))))))
jossain sanomalehden pakinassa oli mainio juttu näistä arkielämän vampyyreista. Veren sijasta he imevät toisesta vähitellen elämänvoiman. Vertaus on minusta erittäin osuva.
Pakko on myöntää, että itsellänikin on ollut pari ihmistä elämän varrella, joihin tämä kuvaus sopii. Tällaisen ystävyyden ylläpito on henkisesti äärimmäisen kuluttavaa ja samalla myös todella epäreilua ja yksipuolista. Minun asioitani ei yksinkertaisesti ollut olemassa näille ihmisille. Kaikkein vähiten iloisia, onnellisia, hyviä asioita, koska niistä mainitseminenkin "loukkasi ja satutti" eikä "tehnyt hänen oloaan pisaraakaan paremmaksi, päinvastoin". Eli tilitykseen voi kuulua myös toisen syyllistäminen siitä, että tämä on onnellinen ja elämässä kiinni, selviytyy omista ongelmistaan eteenpäin.
Kummankin kanssa minun on ollut pakko lopulta lopettaa yhteydenpito. Itse koin, että mitään välimuotoa ei ollut olemassa. Se oli siinä mielessä surullista, että molemmissa ihmisissä oli myös huikean hienoja puolia, lahjakkuutta, elämänkatsomusta, jotka vain tukehtuivat nekin tuon kaiken alle liian usein.
Heillä molemmilla oli mielenterveyden ongelmia, jotka osaltaan varmasti lisäsivät tätä ilmiötä. Toinen oli puolittain hoitosuhteessakin niiden takia, toinen ei koskaan edes myöntänyt ongelmiaan vaan syytti muita aina lääkäreitä myöten siitä, että nämä "yrittävät leimata hulluksi". Uskon, että tiukasti oman itsen ja siihen liittyvien asioiden, vaivojen, ongelmien taukoamattomaan pyörittämiseen ja niihin takertumiseen liittyy jonkin asteinen mielen epätasapaino aina.
jossain sanomalehden pakinassa oli mainio juttu näistä arkielämän vampyyreista. Veren sijasta he imevät toisesta vähitellen elämänvoiman.
PSYKOPATIA
You say physco like it's a bad thing!
...uhrina olen ollut minäkin. Toisinaan hän oli hyvin hauskakin seuralainen (jos oli hyvä kausi menossa), mutta tapaamisen jälkeen oli aina oli tyhjiin imetty olo ja tunne "ei pitkään aikaan samaa".
Lopulta oli pakko katkaista "ystävyys". Enkä kadu.
kommenteista. Joku sanoi, että tilittäjät eivät älyä ikinä lopettaa vaan etsivät uuden kohteen, jos joku ystävä ei enää jaksa. Tämä on kokemukseni mukaan totta. Kuitenkin heillä käy lopulta samoin kaikkien ystävien kanssa. Mutta aina on muka vika toisissa, kun he eivät ole tilittäjän mukaan tarpeeksi empaattisia, ovat itsekkäitä jne. Tilittäjässä ei koskaan ole mitään puutteita. Jos heitä arvostelee jostain, he heittäytyvät marttyyriksi ja kääntävät syyn taas muihin ihmisiin. Kukaan ei muka ymmärrä heitä. Onneksi tilittäjän tunnistaa aika nopeasti (jos on aikaisempaa kokemusta) ja voi heti alussa välttää sitoutumasta häneen liian tiiviisti. Tosin tilittäjä haluaakin vaan sellaisia ystäviä, jotka sitoutuvat tiiviisti häneen, muista tilittäjä ei saa hyötyä. Ja ihmeen paljon näitä ihmisiä on liikkeellä, varokaa vaan kaikki:D
heistä tai hänestä, kun huomasin oman elämäni oleva niin arvokasta että päätin valita sen.
En jaksanut enää kuunnella minkä tahansa aiheen ennemmin tai myöhemmin hänen yksinpuhelukseen kääntyvää mihinkään päätymätöntä pohdintaa. Syvällistä ja tunteellista muka, kattia kans!
Pelkästään omassa ahtaassa maailmassaan kehän kiertämistä. Kuka sellaista olisi jaksanut ja kenellä olisi ollut loputtomasti aikaa mistä hän ystäviään moitti. Tunsin itseni usein vain paikalle sattuneeksi ohikulkijaksi, jonka tarpeilla kertoa edes jotain itselle tärkeää ei ollut sijaa.
Minulla on ilmeisesti sellainen olemus, että vedän puoleeni nimenomaan, vain ja ainoastaan tilittäjiä. Olen jo vuosia sitten tottunut asiaan, enkä ota asiasta paineita. Jos menen yksin ravintolaan (pari kertaa vuodessa odottelemaan jotakin ystävää), ei kestä kauaakaan, kun seuraan lyöttäytyy joku, joka alkaa tilittää ongelmiaan, uskoutuu ja kyselee neuvoa.
Olen ollut aina se Leelian lepotuoli, jolle kerrotaan ne synkimmät jutut. Jolle soitetaan ja vatvotaan samaa asiaa viikosta toiseen, vuodesta toiseen. Yritän olla ratkaisukeskeinen, ehdottaa uutta näkökulmaa. Krooninen tilittäjä kuitenkin osaa nopasti kehitellä uudesta ehdotuksestakin uuden ongelman, Minusta ilmiö on mielenkiintoinen. Ongelmahakuinen ihminen on mielenkiintoinen tapaus.
Olen itse lähes päinvastainen. Minusta ei saa pihdeilläkään selville, mikä minua vaivaa. Ehkä siksi vedänkin puoleeni näitä, joilla on pakonomainen tarve vatvoa, velloa ja jauhaa sisäistä elämäänsä vuodesta toiseen.
Minulla on ollut tänä vuonna helvetillinen vuosi. Olen sairastanut aivokalvontulehduksen (sairaalareissu), leikkauttanut pari kasvainta pois (sairaalareissu 2) ja joutunut aloittamaan uudenlaisen ruokavalion sekä vähentämään stressiä. Pari läheistä on kuollut, vanhemmilla on pahoja terveysongelmia, siipalla myös ja työpaikka on vaarassa mennä alta, kun firma myytiin. Kukaan ystäväpiirissäni ei itse asiassa tiedä näistä asioista mitään, koska eivät ole tulleet kysyneeksi, mitä minulle kuuluu...sen sijaan tiedän heidän lastensa hampaiden puhkeamiset, miesten öiset juoksut, anoppien vihamieliset soittelut.....vävypojan keljuilut.....
On minulla yksi hassu ystävä myös. Tämä entinen anorektikko on oikea hikipinko nyt aikuisiällä opiskellessaan. Jatkuvasti hän mainitsee, kuinka moni proffa on kehunut hänen saavutuksiaan, miten hyvin mikäkin tentti meni, kuinka moni ihminen ihailee hänen tyyliään ja kuinka mainiosti hän onkaan menestynyt milloin missäkin. Työpaikallaankin hän on kuulemma aivan kertakaikkisen korvaamaton ja kaikkien kadehtima, kuin oli myös edellisissä työpaikoissaan. Kaikki, mitä hän tekee, on erinomaista ja kaunista. Jos hän tekee ruokaa, sitä pitää muistaa kehua erikseen vähintään kolmisen kertaa. On jännä käydä hänen ja hänen miehensä luona kylässä. Vaimo esittelee tekemiään kuva-albumeja ja vaatii miestään jatkuvasti kehumaan itseään ja ylistämään otettuja kuvia ja kuvien asettelua sivuilla. Minusta tuollainen on jo koomista. Tämän naisen todellisuudenpakoisuus saa suupielet hymyyn kerta toisensa jälkeen.....
mua itkettäisi nähdä tuollainen täydellisyyden tavoittelija, koska se johtaa täydelliseen romahdukseen kun kulissit putoo!
toivottavasti hänen siippansa kestää ikuista ihailua häntä kohtaan.
täydellinen masentunut ystävättäreni menetti siis miehensä,terveytensä,ihailunsa,kontrollinsa ja hänen paperitalo oli romahtanut.
mikään ei enään auttanut häntä..
hänestä täällä? Eikö hänellä ole jo tarpeeksi ongelmia? Pidätkö itseäsi hyvänä ystävänä? Minusta vaikutat kirjoituksen perusteella itse marttyyrilta, erittäin itsekkäältä ja sulkeutuneelta. Ehkä tekisi hyvää joskus kertoa omista asioista. Silloin keskustelu ei jää pelkäksi toisten yksinpuheluksi heidän yrittäessään saada sinua avautumaan vaan voit itse tilittää. Kaikille se tilitys on joskus tarpeellista. Mutta jos se on jokapäiväistä on syytä huolestua. Tilityksen puuttuminen on huolestuttavaa sekin!
siirtynyt rajan taakse.
nyt alkuperäisesti kyseltiin että onko sellaisia ystäviä meillä..ja vastasinettä on minulla ollut.
en tilitä itsestäni koska se ei ole mielenkiintoista.
ja olet ihan oikeassa että koin olevani marttyyri kun hän piti minua roskiksenaan ja annoin sen tapahtua.Sulkeutunut en ole vaan päinvastoin.Itsekäs..KYLLÄ!
liiankin tutulta. itsellä on siis yksi tuollainen ystävä, aina vain hänen asoistaan jauhetaan, tai siis hän jauhaa ja minä kuuntelen. sitten kun vielä ehdin johonkin väliin jotain kommenttia sanomaan niin hän puhuu päälle, joka ärsyttää minua sitten hemmetisti.
en tiedä miten pitäisi kauniisti ilmaista asiasta hänelle, kuitenkaan sen takia ei viitsisi katkaista ystävyyttä. tosin jos on kunnon ystävä niin luulisi että edes joskus kysyisi mitä minulle edes kuuluu, mutta empä muista koska olisi kysynyt...
mä olen itse se joka tilittää ystäville. en tosin tee sitä ihan tarkotuksella, siihen tyyliin, että haluan nähdä ystäviäni vain silloin kun on jotain kerrottavaa itsestäni. yleensä se menee niin, että kysyn ystävältäni voinko puhua hänen kanssaan, saatan jopa sopia edellisenä päivänä, että huomenna voitaisiin käydä asioita läpi. keskusteluni ovat viime aikoina olleet raskaita itselleni, enkä aina tiedä jaksavatko ystäväni kuunnella, jaksamisella tarkoitan, että kestävätkö he sen.
minulle se on terapeuttista kun tietää, että seuraavana päivänä voi puhua pahan olon pois.
en myöskään ikinä sano ei jos ystäväni haluavat puhua minulle.