>Kassalla!
>
>Tämä on erityisesti kaikille niille, jotka ovat toimineet jossain
>elämänsä vaiheessa kassana. MUTTA tämä on myös kaikille niille, jotka
>asioivat kassoilla!!!
>
>Kun kone ei lue koodia tai tuotteesta puuttuu hinta, aina joku
>valopää heittää "Se on sitte varmaan ilmainen!" HÖHÖHÖHÖ. Tiedoksi: Se on
>vitun vanha läppä ja saa kassassa aikaan vain kuplia vereen. Oikeasta
>lääkityksestä nauttiva saattaa vaivautua naurahtamaan.
>
>Jaksaa kantaa tuotteen kassalle, mutta toteaa sitten siinä, että "mä
>jätän tän pois". Tiedoksi: Sen päätöksen voi tehdä aiemminkin, esimerkiksi
>jos siellä hyllyssä mistä tavaran ottaa ja laittaa sen kauniisti takaisin
>paikalleen. Kassa joutuu itse omalla tauollaan raahaamaan jätettyjä
>kamoja paikoilleen.
>
>"Paljos tästä saa alennusta?" -jankutus. Tiedoksi: Ei
>senttiäkään.
>Kassa ei päätä alennuksista.
>
>Kassa kysyy opetetusti jotain etukorttia. Vastaus:
>"Noeivittuoojaeikävittuikinävittutuuhaistavittupaskavitunkortteines".
>"Tiedoksi: Pelkkä "Ei" riittää.
>
>Em. kortti löytyy, mutta se annetaan vasta siinä vaiheessa kun kassa
>on jo lyönyt kuitin ulos. Tiedoksi: Korjaaminen tapahtuu useimmissa
>paikoissa korjauskuitin kautta ja vie aikaa ja vituttaa.
>
>Koko matka jonossa marmatetaan puoliääneen pitkiä jonoja ja sitten
>kassan kohdalle päästessä kiekaistaan kovaan ääneen "Teillä on ihan liian
>vähän kassoja täällä!" Tiedoksi: Se pieni tyttönen/poikanen joka sitä
>konetta näpyttää, ei omista paskaakaan päätösvaltaa kassojen määrää
>koskevissa asioissa. Heitä vituttaa ihan yhtä paljon kuin asiakkaita.
>Kassojen
>lukumäärästä ja työvuoroista päätetään muualla.
>
>Kassalle avaudutaan siitä, jos tuotetta
>ei ole koneella tai koodista
>tulee väärä hinta. Tiedoksi: Kassahenkilö ei syötä tuotteiden hintoja
>koneelle, eikä tällä tavoin ole missään vastuussa tapahtuneesta. Hän ei voi
>osastojen ihmisten mokille mitään.
>
>Luetaan lehdestä, että KKK-kaupassa on halpaa lihaa - mennään
>citymarkettiin ihmettelemään ja valittamaan kun tuotteet eivät
>olekaan siellä tarjouksessa. Tiedoksi: Mainoksissa kyllä lukee missä ne on
>voimassa. Tiedoksi 2: Anttila ja Kodin Ykkönen eivät ole sama asia.
>
>Myyjä aloittaa kassatapahtuman sanomalla asiakkaalle "Hei"! Asiakas
>vastaa "Muovikassi". Tiedoksi: Kassa haukkuu sinut illalla kavereilleen
>"vitun idioottina". Hein sanominen ei voi olla ylivoimaisen vaikeaa.
>
>Asiakas pakkaa kamojaan hihnan päässä ja pakkaa edelleen kun kassa
>yrittää loppusumman ilmoittamalla saada häntä maksamaan. Asiakas pakkaa
>sinnikkäästi ensin
>loppuun ja tulee sitten vasta maksamaan. Tiedoksi:
>Koko jono odottaa ja syyttää siitä kassahenkilöä.
>
>Kasataan hihnalle 10 tavaraa päällekkäin ja valtaviin massoihin.
>Tiedoksi: Hihna ei liiku kun tunnistimen edessä on tavaraa. Kassan työ
>vaikeutuu kun tavaroita joutuu tuuppimaan ja repimään.
>
>Hedelmät ja vihannekset jätetään punnitsematta. Tiedoksi: Unohdus tai
>ajattelemattomuus, sama seuraus: jono seisoo ja kassaa vituttaa.
>
>Lähtee/lähettää jonkun toisen hakemaan lisää rahaa/lisää tavaraa
>kesken kassatapahtuman. Tiedoksi: taas se jono seisoo ja kaikki odottavat.
>Muut asiakkat syyttävät tästä(kin) kassahenkilöä.
>
>Antaa pentujen imeskellä lakupatukkaa jo paketin läpi ja ojentaa
>kassalle limaa valuvan, muodottomaksi imetyn paketin ja ihmettelee kun
>kassa
>ei muka saa siitä viivakoodia. Tai avaa paketin jo valmiiksi ja repii
>viivakoodin.
>Tiedoksi: tämäkin vituttaa.
>
>Kuvittelee että "vain päivän lehdet" ostaessaan voi kiilata koko
>jonon ja vaan heittää rahat kassalle. Tiedoksi: Vaikka jossain onkin
>lehdille
>pikakoodit ja tällainen periaatteessa onnistuu, silti käytös pistää
>nyppimään. Useimmissa paikoissa lehti pitää kuitenkin skannata
>viivakoodilla, niinkuin muutkin tuotteet. Niin.
>
>Seisoo toisen kassan jonossa ja näkee kassahenkilön lähestyvän rahat
>kädessä viereistä. Kun kassa on vielä 20 metrin päässä kassasta,
>alkaa huutaa "AVAATSÄ??!" Tulee sitten huohottamaan siihen portin taakse ja
>nykii ja repii sitä ja tuijottaa koko ajan silmät kiiluen, että "vauhtia
>siihen avaamiseen, vauhtia saatana". Tiedoksi: Kassan avaamiseen kuluu
>tietty aika eikä
>se nopeudu sillä kyttäämisellä.
>
>Kassa pääsee tauolle/kotiin ja yrittää sulkea kassan. Aina siihen
>saapuu vielä yksi,
>joka kerjää "otathan vielä mut?" Tiedoksi: En ota.
Näitä tapauksia ylläolevista tulee ainakin meikäläiselle n.10 päivässä..
Kassalla työskenteleville
78
13366
Vastaukset
- vuodatus
Tiedoksi: alan vaihto on sallittua.
- pitäisikö kaupan
alalle aikoville myös järjestää pyskologinen testi jossa testataan soveltuvuutta alalle.
Sinne kassalla pääsee näköjään ketä pirullinen idiot vaan.
Taitaa vaivata oikein kunnon sunnuntaisyndrooma?
Huomenna taas töihin?
:D- kirjoitusvirhevammaisiakin
olemme, me asiakkaat.
Tuli sinne kirjoitusvirhepaholainenkin.
Nöyrä anteeksipyyntö :D :D - nyt repeän
Hehee, vai vielä psykologinen testi ja soveltuvuuskoe! Eihän siellä kaupassa silloin olis ketään! Jäis sulta ruoat ostamatta!
- 388727103+
Ei "ketä idiot tahansa vaan kuka idiot tahansa.
Taitaa vaivata sinuakin jokin syndrooma?
Kirjoitus oli hyvä ja paikkansa pitävä.Täyttä asiaa joka sana - Myös asiakkaille
;))
- vanha juttu
tämä viesti on erittäin vanha juttu. Olen itse nähnyt/kuullut saman litanian jo monta kertaa. Ja uskokaa pois, joka ikinen tapahtuma tulee vähintään kerran päivässä (olen itsekin joskus ollut kaupan kassalla töissä) Suurimpaan osaan jutuista ei enää jaksanut monen kerran jälkeen vaivautua edes kommentoimaan saatikka antaa niiden ärsyttää ja pilata oma päivä. Tällaisista viesteistä ei loppujen lopuksi ole mitään hyötyä, kun ihmiset ovat mitä ovat, nauravat tai sitten heittävät juuri sellaista läppää että "voi, voi, mikset vaihda työpaikkaa?" Ihmiset eivät vain halua ymmärtää...
- että kaupassa ja
eritoten kassalla työskentely on noin kamalaa ja suorastaan traumaattista.
Mutta minkäs teet, ruokaa nyt kuitenkin pitää hankkia, edes lasten pitäisi saada jotain syötävää.
Oletteko ajatelleet että erilaisia ammatinvalintatestejä on olemassa jos kouluaikana ei ole selvinnyt mikä on se unelmien työpaikka.
Jokaisessa ammatissa ja työpaikassa on nyt kuitenkin ne omat harmittavat asiat joita ei välttää.
Luuletteko että te olette siellä kassatuoleilla jotain prinsessoja?
Ei kuulkaas nyt, kasvakaa aikuiseksi, muuttakaa ajatustyyli tai ammatti. - keskustelun aloittaja!
että kaupassa ja kirjoitti:
eritoten kassalla työskentely on noin kamalaa ja suorastaan traumaattista.
Mutta minkäs teet, ruokaa nyt kuitenkin pitää hankkia, edes lasten pitäisi saada jotain syötävää.
Oletteko ajatelleet että erilaisia ammatinvalintatestejä on olemassa jos kouluaikana ei ole selvinnyt mikä on se unelmien työpaikka.
Jokaisessa ammatissa ja työpaikassa on nyt kuitenkin ne omat harmittavat asiat joita ei välttää.
Luuletteko että te olette siellä kassatuoleilla jotain prinsessoja?
Ei kuulkaas nyt, kasvakaa aikuiseksi, muuttakaa ajatustyyli tai ammatti.Ei prinsessoja, mutta ei myöskään toisten ihmisten sylkykuppeja. Kyllä minä omalla työpaikallani, olipa se mikä tahansa, odotan muiden ihmisten osaavan käytöstavat. Jos sellaisia ei osaa niin ei tarvitse vaivautua kotiovesta ulos.
- Halojjaaa
että kaupassa ja kirjoitti:
eritoten kassalla työskentely on noin kamalaa ja suorastaan traumaattista.
Mutta minkäs teet, ruokaa nyt kuitenkin pitää hankkia, edes lasten pitäisi saada jotain syötävää.
Oletteko ajatelleet että erilaisia ammatinvalintatestejä on olemassa jos kouluaikana ei ole selvinnyt mikä on se unelmien työpaikka.
Jokaisessa ammatissa ja työpaikassa on nyt kuitenkin ne omat harmittavat asiat joita ei välttää.
Luuletteko että te olette siellä kassatuoleilla jotain prinsessoja?
Ei kuulkaas nyt, kasvakaa aikuiseksi, muuttakaa ajatustyyli tai ammatti.Mikä siinä ostosten teossa on niin vaikeaa?? Pitääkö sinne kauppaan tulla riitaa haastamaan? Miksei voi vaan ostaa ruokansa, huikata heipat kassalle ja jatkaa elämää? Miksi pitää jäädä uhoamaan ja haukkumaan päin näköä? Miksi pitää tulla kassalle tivaamaan jokaisesta kaupan epäkohdasta??? Häh?
Kassan homma ei ole kenenkään unelmaa. Sitä vain täytyy jostain opiskelujen lomassa tienata leipänsä. Helsinki on helvetillisin paikka hakata kassaa, kokemusta on.... - Muuttua?
että kaupassa ja kirjoitti:
eritoten kassalla työskentely on noin kamalaa ja suorastaan traumaattista.
Mutta minkäs teet, ruokaa nyt kuitenkin pitää hankkia, edes lasten pitäisi saada jotain syötävää.
Oletteko ajatelleet että erilaisia ammatinvalintatestejä on olemassa jos kouluaikana ei ole selvinnyt mikä on se unelmien työpaikka.
Jokaisessa ammatissa ja työpaikassa on nyt kuitenkin ne omat harmittavat asiat joita ei välttää.
Luuletteko että te olette siellä kassatuoleilla jotain prinsessoja?
Ei kuulkaas nyt, kasvakaa aikuiseksi, muuttakaa ajatustyyli tai ammatti.Sen hemmoteltujen kakaroiden ruuan voi ostaa narisemattakin ja pitäkää edes ne kakaranne kurissa.Kiipeävät joka paikkaan kun apinat ja sotkevat paskasilla käpälillään kaiken mikä eteen sattuu ja äiti vaan katselee somasti hymyillen.
Vieläköhän hymyilisit ja puolustelisit jos osat olisivat toisinpäin.? - nimim.
että kaupassa ja kirjoitti:
eritoten kassalla työskentely on noin kamalaa ja suorastaan traumaattista.
Mutta minkäs teet, ruokaa nyt kuitenkin pitää hankkia, edes lasten pitäisi saada jotain syötävää.
Oletteko ajatelleet että erilaisia ammatinvalintatestejä on olemassa jos kouluaikana ei ole selvinnyt mikä on se unelmien työpaikka.
Jokaisessa ammatissa ja työpaikassa on nyt kuitenkin ne omat harmittavat asiat joita ei välttää.
Luuletteko että te olette siellä kassatuoleilla jotain prinsessoja?
Ei kuulkaas nyt, kasvakaa aikuiseksi, muuttakaa ajatustyyli tai ammatti.No voi hitto, sinä oot varmaan sitten se joka ei osaa kaupassa käyttäytyä. Sinä varmaan annat lapsen imeskellä lakupatukkaa ja annat sen limaisena kassalle. Ja teet kaikki muutkin typerät asiat ihan vaan sen takia että ei ne kassat mitään prinsessoja ole.. Eihän kukaan oo niin väittänytkään että jotain erikoiskohtelua pitäis saada vaan ihan NORMAALIA käytöstä.
Miksi ei saisi palstoilla purkaa sydäntään ja ihmetellä asioita jotka ärsyttää! Mitä täällä sitten pitäisi kirjoittaa! Luuletko että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus tehdä vain ja ainoastaan unelmatyötä?
Ja se on ihan inhimillistä että ihmisten typerää käytöstä kummastellaan.Ei kaikkea pidäkään hyväksyä. Itse et varmaan pystyis hetkeäkään olemaan kassalla. Minä ihailen niitä jotka sitä työtä tekevät ja kiltisti hymyillen jaksavat ottaa kaiken sonnan vastaan. Sallittakoon heille se että täällä saavat kirjoittaa tuntemuksistaan. - Anonyymi
että kaupassa ja kirjoitti:
eritoten kassalla työskentely on noin kamalaa ja suorastaan traumaattista.
Mutta minkäs teet, ruokaa nyt kuitenkin pitää hankkia, edes lasten pitäisi saada jotain syötävää.
Oletteko ajatelleet että erilaisia ammatinvalintatestejä on olemassa jos kouluaikana ei ole selvinnyt mikä on se unelmien työpaikka.
Jokaisessa ammatissa ja työpaikassa on nyt kuitenkin ne omat harmittavat asiat joita ei välttää.
Luuletteko että te olette siellä kassatuoleilla jotain prinsessoja?
Ei kuulkaas nyt, kasvakaa aikuiseksi, muuttakaa ajatustyyli tai ammatti.Voi se olla traumaattista
- ja melkein arvaan
patologin asiakkaat ei turhista marise.
- sivusta seurannut
Mutta omaiset senkin edestä.Purkavat reppanat pahaa mieltään ja suruaan;( Ei se patologikaan voi mitään sille että omainen kuoli enempää kuin kassa jos asiakkaalla on huono päivä.
- olitpa
siellä vastaan ottamassa tai antamassa rahaa molemmilla puolen tahtoo löytyä sellaisia ihmisiä joita asiat vaan vituttaa. sellaista se elämä on....
- turisee
Aloittajan viesti on täysin totta. Ja todellakin, aivan päivittäisiä asioita joka ikinen.
Hieman turhaa puhua jostain ammatinvalintatesteistä ja alan vaihdosta... suurin osa kassalla työskentelevistä on kuitenkin opiskelijoita, jotka istuvat siinä koulun ohella saadakseen rahaa elämiseen. Tuskinpa kovinkaan monelle kaupan kassa on se ihan ihka oikea ammatti. Ei todellakaan, tavoitteet jossain ihan muualla..
Ja mitä ihmeen psykologisia testejä? On kai sallittua postata aiheeseen liittyvälle keskustelupalstalle asioita, jotka siinä työssä oikeasti ihan joka päivä ärsyttää ja nostaa vitutusta. Ei kukaan työntekijä kuitenkaan siinä kassalla kenellekään (asiakkaille) noista asioista purnaa; varmasti alasta riippumatta lähes jokainen löytää työstään myös jotain ärsyttäviä puolia, ja niitä voi tuoda esille.
... peeäs. Kaupassa olevat tavarat ovat kaupan omaisuutta niin kauan, kunnes ne on maksettu. Voisivat äidit ja isät opettaa niille omille ihanille vilipettereilleen vähän kärsivällisyyden hyvettä (ja osoittaa kasvatustaitojaan) siinä asiassa, että niitä jäätelöitä, lakuja tai trippimehuja ei todellakaan availla ja syödä siellä kaupassa kierrellessä, vaikka oma kullannuppu kuinka aina saisi kaihen hetinyt. - kyllä
turisee kirjoitti:
Aloittajan viesti on täysin totta. Ja todellakin, aivan päivittäisiä asioita joka ikinen.
Hieman turhaa puhua jostain ammatinvalintatesteistä ja alan vaihdosta... suurin osa kassalla työskentelevistä on kuitenkin opiskelijoita, jotka istuvat siinä koulun ohella saadakseen rahaa elämiseen. Tuskinpa kovinkaan monelle kaupan kassa on se ihan ihka oikea ammatti. Ei todellakaan, tavoitteet jossain ihan muualla..
Ja mitä ihmeen psykologisia testejä? On kai sallittua postata aiheeseen liittyvälle keskustelupalstalle asioita, jotka siinä työssä oikeasti ihan joka päivä ärsyttää ja nostaa vitutusta. Ei kukaan työntekijä kuitenkaan siinä kassalla kenellekään (asiakkaille) noista asioista purnaa; varmasti alasta riippumatta lähes jokainen löytää työstään myös jotain ärsyttäviä puolia, ja niitä voi tuoda esille.
... peeäs. Kaupassa olevat tavarat ovat kaupan omaisuutta niin kauan, kunnes ne on maksettu. Voisivat äidit ja isät opettaa niille omille ihanille vilipettereilleen vähän kärsivällisyyden hyvettä (ja osoittaa kasvatustaitojaan) siinä asiassa, että niitä jäätelöitä, lakuja tai trippimehuja ei todellakaan availla ja syödä siellä kaupassa kierrellessä, vaikka oma kullannuppu kuinka aina saisi kaihen hetinyt.se on semmoista työtä tuo kassahomma. ei kiinnosta mutta pakko tehdä että saa rahaa. tuskin kukaan sinne loppu elämäkseen jää. en ainakaa minä. pisti pikkuisen naurattamaan tuo teksti:D
- kassatyöntekijät
Eikös pitäisi tulla sellaisten automaattikassojen, että asiakas itse väläyttää viivakoodinsa ja maksaa kortilla etc.
Jää monelta yksinäiseltä taas yksi ihmiskontakti kokematta. Voi vanhuksia!
Aivan liian kiireellä pitää kassojen nykyisin työskennellä. Asiakkaat hermostuu ja kassaneiti hermostuu ja omistaja hermostuu, kun mikään tulos ja raha ei riitä. Mihin kaikilla ihmisillä kiire, elämään elämää vai? Koska sitä sitten on? Voi maailmanmenoa!- asiassa kuin asiassa
Olin yhden kesän Alkossa ja siinä kassalla mua alkoi tympiä se tuttu lause jota mun mielestä jo kaikki ns. vitsikkäät jankutti:
-"Voiko tämän kuitin vähentää verotuksessa..heh..heh"?
Siis aivan urpoo kitsota tästä, mutta ei enää vikalla viikolla paljon jaksanut.
Kaikkihan luuli tietty että se sen oma ihana ja hieno vitsi. - aivan ne..
asiassa kuin asiassa kirjoitti:
Olin yhden kesän Alkossa ja siinä kassalla mua alkoi tympiä se tuttu lause jota mun mielestä jo kaikki ns. vitsikkäät jankutti:
-"Voiko tämän kuitin vähentää verotuksessa..heh..heh"?
Siis aivan urpoo kitsota tästä, mutta ei enää vikalla viikolla paljon jaksanut.
Kaikkihan luuli tietty että se sen oma ihana ja hieno vitsi.Just nää ihme ukot tulee siihen vetään jotain vitsiä!! HALOO ei meitä kiinnosta! Sitte pitäis vielä nauraa sille vitsille! Ei kiitos! Parempi ku kaikki ne olis vaan hiljaa niin ei tarttis turhaan tekonaurua hekottaa :DD
- Mapezu
aivan ne.. kirjoitti:
Just nää ihme ukot tulee siihen vetään jotain vitsiä!! HALOO ei meitä kiinnosta! Sitte pitäis vielä nauraa sille vitsille! Ei kiitos! Parempi ku kaikki ne olis vaan hiljaa niin ei tarttis turhaan tekonaurua hekottaa :DD
Ei tarvi tulla kassalle heittää vitsiä ja naureskelemaan omille jutuille. Kyllä tuttavapiirissä löytyy varmaan joku joka jaksaa nauraa. Jos kassa näyttää väsyneeltä, niin harvoinpa kuulee niin hyvää vitsiä asiakkaalta että siitä piristyisi.
- itse töissä
Siis kaikki nuo jutut mitä eka kirjoittaja sanoi, tapahtuu mulle joka päivä, ja joskus monta kertaa päivässä, voi että! Ja minä olen "vakituinen" enemmän kaupan puolella mutta olen myös kassavara, eli soitetaan kun tarvitaan... Voisi myös lisätä siihen listaan:
Kassalla kauheat jonot ja ihmiset hermostuu kun täytyy odottaa, kassalta soitetaan lisäapua, lisäapu tulee, muttei pääse asiakkaiden ohi! Neiti sanoo ystävällisesti "Anteeksi, pääsenkö kassalle, ursäkta, får jag komma förbi till kassan?" eli molemmilla kielellä mutta asiakas ei millään liiku, neiti sanoo saman vielä kaksi kertaa vielä kovemmalla äänellä ja sitten tulee "oho", eikä anteeksi... Voi jumalauta onko niin vaikea siirtyä pikkase että ihmiset pääsee töihin??!
Esimerkki 2:
Kassa pistämässä kiinni. Kassalla on valot kiinni ja pistää vielä "Nästa kassa tack, seuraava kassa kiitos"-kyltti hihnan päässä ja sulkee hihnan, sitten tulee asiakas joka kuitenkin tunkee tavaroitaan hihnalle ja siirtää sen kyltin. Olin kyllä jumalauta sulkemassa kassan idiootti! Tietysti ei voi sanoa mitään pahaa, joten neiti hymyilee kohteliasti ja pistää kyltin taas hihnan päässä. Sitten asiakas sanoo: "Oi, olitkos sulkemassa vai? Minä kun en ymmärtänyt kun luki ruotsiksi, luulin että tarkoitti seuraava asiakas... Oikeesti, missä kaupassa on se ämmä/äijä nähnyt A4-kokoisen kyltin joka pistetään hihnalle että seuraava asiakas ole hyvä? täytyykö siitä ilmoittaa? Onko niin vaikea lukea loppuun saakka (suomeksi)?
Esimerkki 3:
Ensin kerrotaan ruotsiksi summan, sitten suomeksi. Asiakas vittuilee: Suomessa riittää kun puhuu suomea, ruottia ei tarvi puhuu... Tiedoksi: ruotsinkielisellä alueella täytyy sanoa summa ensin ruotsiksi, sitten vasta suomeksi (Jos ei tunne asiakasta)! Tiedoksi myös, että kuuluu saada palvelua omalla kielellä!
Esimerkki 4:
Kassa on sulkenut ja jo lähtenyt pois kassalta (mutta näkee vielä kassan) ja on vahingossa jättänyt valot päälle. Ja arva tuleeko joku ämmä siihen kassaan, tunkee tavaroita hihnalle vaikkei ole edes ihminen siellä palvelemassa! Ja sen lisäksi ei ole edes jonoja muille kassoille! Vähän saa kyllä käyttää aivojaan ja silmiään asiakkaana, jos ei ole ketään kassalla ja valot on päällä, niin ehkä on neiti unohtanut ne pitkän päivän jälkeen. Jumalauta.
Olin tänään myös hyllyjen välissä ja seisoin jakkaralla. Noin 60 v mies tulee ja päästää suustaan: "tekisi mieli potkaistaa tuon jakkaran sun jalojen alta, että dyykkaisit kunnolla" Siis anteeksi? Olisi pitänyt sanoa "jos sulla on oikein hyvä lakimies, niin ole hyvä vaan" mutta sanoin kiltisti vain "ei kiitos". En ollut edes hänen tiellä, miksi sanoisi noin toiselle ihmiselle? Enkö minäkin ole ihminen joka tarttee rahaa?- Bootman
"Olin tänään myös hyllyjen välissä ja seisoin jakkaralla. Noin 60 v mies tulee ja päästää suustaan: "tekisi mieli potkaistaa tuon jakkaran sun jalojen alta, että dyykkaisit kunnolla""
Oho, itse olisin tuossa vaiheessa, sanaakaan sanomatta, potkaissut kengänkärjen ukon hampaisiin, ja sitten jatkanut kylkiluitten ja munuaisten parissa vuorojaloin.
On teillä kaupanväellä hyvät hermot, itselläni ei ole, siksipä en olekaan palveluammatissa. - nuoruuden utuisessa
Bootman kirjoitti:
"Olin tänään myös hyllyjen välissä ja seisoin jakkaralla. Noin 60 v mies tulee ja päästää suustaan: "tekisi mieli potkaistaa tuon jakkaran sun jalojen alta, että dyykkaisit kunnolla""
Oho, itse olisin tuossa vaiheessa, sanaakaan sanomatta, potkaissut kengänkärjen ukon hampaisiin, ja sitten jatkanut kylkiluitten ja munuaisten parissa vuorojaloin.
On teillä kaupanväellä hyvät hermot, itselläni ei ole, siksipä en olekaan palveluammatissa.huumassa.
Valivalivali.
- myyjissä...
- Missä teillä on lisää Reissumiestä?
- Jos ei hyllyssä ole, niin ne on loppu.
NO EI OLE!!! Ei vain paskalaiska myyjä jaksa lähteä etsimään niitä takahuoneesta. Kun kysyy yleensä iältään vanhemmalta myyjältä, niin hän tulee pakettien kanssa kohta takahuoneesta. Sitten kun näyttää niitä sille nuoremmalle myyjälle, niin hän toteaa jotain seuraavaa "ai niitä oli sittenkin" tai "ai ne on varmaan just tulleet".
Toinen mikä ärsyttää on, että myyjät eivät tiedä missä mikin on. Pyöritään ensin (jos viitsii) parin hyllyn välissä ja sanotaan sitten "ei meillä varmaan ole niitä valikoimassa". Sitten kun itse jatkaa etsimistä niin kohtahan ne joltain hyllyltä löytyvät. Pitäisi varmaan laittaa joka vuorossa myyjä pariksi tunniksi hyllyttämään tuotteita vaikka edes takaisin, että jäisi paikat mieleen prkl!!!- tiedoksi
Ihan vaan tiedoksi sulle ja kaikille muillekin sun kaltaisille, että kyllä niillä myyjillä on EHKÄ siellä kaupassa muutakin tekemistä kun etsiä joka asiakkaalle joka ikinen tuote siitä ostoslistasta!!! Kyllä nykypäivänä melkein joka kaupasta löytyy katosta tai hyllyjen reunoista jonkinlaiset opasteet mitä mistäkin hyllystä löytyy.
Ja joskus osa niistä leivistä ym. saattaa todellakin tulla myöhässä, ja jos myyjä juoksee koko päivän kaupan puolella, niin hän ei todellakaan voi tietää sieltä että niitä leipiä onkin ehkä varastossa.
Pitäisi varmaan teille asiakkaille myydä jostain hyllystä aivoja, että osaisitte miettiä näitä asioita muidenkin kuin itsenne kannalta. Mietippä miltä susta tuntuu jos sun työpaikalle kävelee vaikkapa reilu tuhat ihmistä päivässä, ja heti ovelta jo nappaa hihasta kiinni, että missä teillä on sitä ja missä teillä on tätä. Ja koita niille sitten muistella ulkoa hintoja,tuoteselosteita, ym. kun eihän niitä tuotteita ole siellä kaupan hyllyillä kun ihan muutama vaan. Ja yritä siinä samalla sitten vielä esim. hyllyttää ja tehdä tilaukset ym.ym. Harvalla kauppiaalla on varmasti varaa pitää yhtä ylimääräistä työntekijää joka päivä vuorossa, ihan vaan asiakkaiden juoksupoikana. Ja kun te asiakkaat ette tunnu ymmärtävän että siellä kaupassa VOI TODELLAKIN olla muutakin tekemistä kuin kassalla istuminen. Ei ne tavarat itestään sinne hyllyihin hyppää, eikä edes tuolta tuottajilta kauppoihin juokse.
En voi muuta sanoa kun että voivoi teitä raukkoja. Oottakaa vaan kun suomeenkin saadaan täysin itsepalvelukaupat, mitähän ihmettä te sit keksitte. Eipä oo enää kukaan hakemassa leipiä loppuneiden tilalle, tai etsimässä tavaroita puolestanne. - esimies......
tiedoksi kirjoitti:
Ihan vaan tiedoksi sulle ja kaikille muillekin sun kaltaisille, että kyllä niillä myyjillä on EHKÄ siellä kaupassa muutakin tekemistä kun etsiä joka asiakkaalle joka ikinen tuote siitä ostoslistasta!!! Kyllä nykypäivänä melkein joka kaupasta löytyy katosta tai hyllyjen reunoista jonkinlaiset opasteet mitä mistäkin hyllystä löytyy.
Ja joskus osa niistä leivistä ym. saattaa todellakin tulla myöhässä, ja jos myyjä juoksee koko päivän kaupan puolella, niin hän ei todellakaan voi tietää sieltä että niitä leipiä onkin ehkä varastossa.
Pitäisi varmaan teille asiakkaille myydä jostain hyllystä aivoja, että osaisitte miettiä näitä asioita muidenkin kuin itsenne kannalta. Mietippä miltä susta tuntuu jos sun työpaikalle kävelee vaikkapa reilu tuhat ihmistä päivässä, ja heti ovelta jo nappaa hihasta kiinni, että missä teillä on sitä ja missä teillä on tätä. Ja koita niille sitten muistella ulkoa hintoja,tuoteselosteita, ym. kun eihän niitä tuotteita ole siellä kaupan hyllyillä kun ihan muutama vaan. Ja yritä siinä samalla sitten vielä esim. hyllyttää ja tehdä tilaukset ym.ym. Harvalla kauppiaalla on varmasti varaa pitää yhtä ylimääräistä työntekijää joka päivä vuorossa, ihan vaan asiakkaiden juoksupoikana. Ja kun te asiakkaat ette tunnu ymmärtävän että siellä kaupassa VOI TODELLAKIN olla muutakin tekemistä kuin kassalla istuminen. Ei ne tavarat itestään sinne hyllyihin hyppää, eikä edes tuolta tuottajilta kauppoihin juokse.
En voi muuta sanoa kun että voivoi teitä raukkoja. Oottakaa vaan kun suomeenkin saadaan täysin itsepalvelukaupat, mitähän ihmettä te sit keksitte. Eipä oo enää kukaan hakemassa leipiä loppuneiden tilalle, tai etsimässä tavaroita puolestanne.No nyt on kyllä erään kaupan esimiehenä sanottava, että sinulla on asennevamma. Eikö teillä ole opetettu, että asiakasta autetaan ja neuvotaan aina? Ja se aina pitää sisällään todellakin milloin tahansa kun töissä ollaan. Hyllytys keskeytyy jos apua kysytään ja jatkuu kun asia on selvitetty. Vaikka keskeytyksiä tulisi kahden minuutin välein, se ei ole merkityksellistä. Tämä kuuluu myyjän työhön ja meillä se kyllä kerrotaan jo työsuhteen alussa.
Minun työurani aikana ei yksikään asiakas ole kysynyt jokaista tuotetta myyjältä. Vain korkeintaan muutamia, joita hän ei ole löytänyt. On siis turha käydä edes näsäviisastelemaan. Ja vaikka hän kysyisi ihan jokaisen tuotteen, on meidän ketjun politiikassa asiakas aina nro.1. Eli tarvittaessa myyjä kyllä auttaa AINA, eikä lause sisällä poikkeuksia.
Ja olen noin periaatteessa samaa mieltä, että myyjän pitää löytää melkein tuote kuin tuote asiakkaan sitä kysyessä. Kaupoissa on aina selvä logiikka miten tuotteet menevät ja vaikka myyjä ei juuri kyseistä tuotetta olisi hyllyttänyt, hänen tulisi ainakin osata etsiä sitä suunnilleen oikealta hyllyltä oikealta korkeudelta.
Noita sun mielipiteitä et kyllä oikeasti edes uskalla sanoa esimiehellesi. Sillä olen aivan varma, että työpaikkasi olisi kohta entinen tuota rataa. - "##"#"#...
esimies...... kirjoitti:
No nyt on kyllä erään kaupan esimiehenä sanottava, että sinulla on asennevamma. Eikö teillä ole opetettu, että asiakasta autetaan ja neuvotaan aina? Ja se aina pitää sisällään todellakin milloin tahansa kun töissä ollaan. Hyllytys keskeytyy jos apua kysytään ja jatkuu kun asia on selvitetty. Vaikka keskeytyksiä tulisi kahden minuutin välein, se ei ole merkityksellistä. Tämä kuuluu myyjän työhön ja meillä se kyllä kerrotaan jo työsuhteen alussa.
Minun työurani aikana ei yksikään asiakas ole kysynyt jokaista tuotetta myyjältä. Vain korkeintaan muutamia, joita hän ei ole löytänyt. On siis turha käydä edes näsäviisastelemaan. Ja vaikka hän kysyisi ihan jokaisen tuotteen, on meidän ketjun politiikassa asiakas aina nro.1. Eli tarvittaessa myyjä kyllä auttaa AINA, eikä lause sisällä poikkeuksia.
Ja olen noin periaatteessa samaa mieltä, että myyjän pitää löytää melkein tuote kuin tuote asiakkaan sitä kysyessä. Kaupoissa on aina selvä logiikka miten tuotteet menevät ja vaikka myyjä ei juuri kyseistä tuotetta olisi hyllyttänyt, hänen tulisi ainakin osata etsiä sitä suunnilleen oikealta hyllyltä oikealta korkeudelta.
Noita sun mielipiteitä et kyllä oikeasti edes uskalla sanoa esimiehellesi. Sillä olen aivan varma, että työpaikkasi olisi kohta entinen tuota rataa.Vai että kassalla päätoimisesti olevan täytyy osata etsiä oikealta hyllyltä ja vielä oikealta korkeudelta kun ei ole hajua muutenkaan talon valikoimasta kun eri artikkeleita löytyy n. 90000. Elä viitsi naurattaa. Hyvä jos oikean suunnan osaa neuvoa asiakkaalle. Ja sen logiikkas voit unohtaa. Saman tuoteryhmän/koodin alta kun voi löytyä tavaraa jotka ovat jopa 3 eri osastolla. Silloin kävellään asiakkaan kanssa talossa ristiin rastiin ja lopuksi todetaan ettei sitä tällä hetkellä talosta löydy. Joo puhelimet on mutta nekin voi olla varattuja joten silloin kävellään päästä päähä taloa. Hyvä jos olet oikeasti esimies ja olet omalta osaltasi saanut hommat kertomallasi tavalla toimimaan siitä sulle. Kaikkialla ei vain ole niin ja se on seurausta talon johdosta/muutoksista. Mitä enemmä paikkakunnalla vanhuksia niin sitä enemmän keräät tuotteet hänelle henkilökohtaisesti koriin/kassiin ja talutat vielä kassalle ja pakkaat tavarat ostotapahtuman jälkeen. Kyllä tätä tapahtuu useasti päivässä ja auttaahan ne mutta tartteeko sitä ruveta henkilökohtaiseksi kauppa-apulaiseksi? Ja kun asiakkaiden "kiire" pukkaa päällensä niin silloin ollaan lukutaidottomia, jalattomia ja lopuksi vielä kädettömiä (päättömät jättäisin pois).Juu juu nehän ne palkat maksaa tiedän. Ja tiedän senkin et henkilökuntaa vaaditaan lisää ja palkat on huonoja... Koskaan ei olla tyytyväisiä...
- yleistä
Jos meidän kaupassa ei ole reissumiestä, NIIN SITÄ EI SITTEN OLE!! Et voi yleistää noin! Eikä se ole iästä kiinni. Leipäkuskit tuovat kuormat suoraan kauppaan myymälän puolelle, ei todellakaan jotain reissumiehiä seisoteta takahuoneessa!! Huh! Kuormat puretaan samantien hyllyyn, joten jos sitä leipää ei ole niin sit sitä ei ole.
Muiden tavaroiden suhteen on sama homma. Teolliset puretaan heti aamusta hyllyjen väleihin ja siitä sitten hyllyyn. Taas sama homma, tavaraa ei todellakaan jemmata asiakkailta takahuoneessa. Ilmeisesti asioit kaupassa/kaupparyhmässä, jossa ei ymmärretä hitustakaan valikoiman hallinnasta tai tuotteen kierrosta. Vaihda kauppaa!
Meillä kaikkia asiakkaita autetaan ja etsitään tuotteita. Kyllä myyjän pitää osata kysyä apua muilta, jos ei löydä jotain tuotetta/ei tiedä onko valikoimissa. Jokaisen ei todellakaan tarvitse tietää jokaikistä tuotetta, kuuluuko valikoimiin vai ei, mutta pitää osata edes etsiä oikeasta paikasta. Tämäkin tietysti riippuu kaupan koosta. Ei voi olettaa, että jossain Prismassa tai Cittarissa kaikki tietää kaiken. - todellakin pännii...
tiedoksi kirjoitti:
Ihan vaan tiedoksi sulle ja kaikille muillekin sun kaltaisille, että kyllä niillä myyjillä on EHKÄ siellä kaupassa muutakin tekemistä kun etsiä joka asiakkaalle joka ikinen tuote siitä ostoslistasta!!! Kyllä nykypäivänä melkein joka kaupasta löytyy katosta tai hyllyjen reunoista jonkinlaiset opasteet mitä mistäkin hyllystä löytyy.
Ja joskus osa niistä leivistä ym. saattaa todellakin tulla myöhässä, ja jos myyjä juoksee koko päivän kaupan puolella, niin hän ei todellakaan voi tietää sieltä että niitä leipiä onkin ehkä varastossa.
Pitäisi varmaan teille asiakkaille myydä jostain hyllystä aivoja, että osaisitte miettiä näitä asioita muidenkin kuin itsenne kannalta. Mietippä miltä susta tuntuu jos sun työpaikalle kävelee vaikkapa reilu tuhat ihmistä päivässä, ja heti ovelta jo nappaa hihasta kiinni, että missä teillä on sitä ja missä teillä on tätä. Ja koita niille sitten muistella ulkoa hintoja,tuoteselosteita, ym. kun eihän niitä tuotteita ole siellä kaupan hyllyillä kun ihan muutama vaan. Ja yritä siinä samalla sitten vielä esim. hyllyttää ja tehdä tilaukset ym.ym. Harvalla kauppiaalla on varmasti varaa pitää yhtä ylimääräistä työntekijää joka päivä vuorossa, ihan vaan asiakkaiden juoksupoikana. Ja kun te asiakkaat ette tunnu ymmärtävän että siellä kaupassa VOI TODELLAKIN olla muutakin tekemistä kuin kassalla istuminen. Ei ne tavarat itestään sinne hyllyihin hyppää, eikä edes tuolta tuottajilta kauppoihin juokse.
En voi muuta sanoa kun että voivoi teitä raukkoja. Oottakaa vaan kun suomeenkin saadaan täysin itsepalvelukaupat, mitähän ihmettä te sit keksitte. Eipä oo enää kukaan hakemassa leipiä loppuneiden tilalle, tai etsimässä tavaroita puolestanne.Joo, oon todellakin samaa mieltä sun kanssa siitä, että myyjä ei todellakaan aina voi tietää (ainakaan suoralta kädeltä) jonkin tietyn tuotteen paikkaa, eikä siitä tarvitse asiakkaan alkaa räyhätä. Ja ainakin meillä tiedän kyllä aika tarkkaan, että mitä tuotteita siellä varastossa on, joten jos vastaan asiakkaan kysymykseen, että ei, se tuote on päässyt loppumaan, niin minua ei todellakaan tarvitse juoksuttaa sinne varastoon vielä tarkistamaan.
- Kaupanpomo
"- Missä teillä on lisää Reissumiestä?
- Jos ei hyllyssä ole, niin ne on loppu.
NO EI OLE!!! Ei vain paskalaiska myyjä jaksa lähteä etsimään niitä takahuoneesta"
Varastonarvot pyritään pitämään mahdollisen pieninä, joten kaikki mitä on pistetään hyllyyn... Harvoissa tapauksissa tavaraa on niin paljon, että pitää varastoon pistää. Ota ensin selvää, ennen kuin puhut paskaa... - pomolta
Kaupanpomo kirjoitti:
"- Missä teillä on lisää Reissumiestä?
- Jos ei hyllyssä ole, niin ne on loppu.
NO EI OLE!!! Ei vain paskalaiska myyjä jaksa lähteä etsimään niitä takahuoneesta"
Varastonarvot pyritään pitämään mahdollisen pieninä, joten kaikki mitä on pistetään hyllyyn... Harvoissa tapauksissa tavaraa on niin paljon, että pitää varastoon pistää. Ota ensin selvää, ennen kuin puhut paskaa...No huh huh, ei ihme, että ovat kaupanneidit väsyksissä ja purkavat täällä pahaaoloaa, kun ei voi asiakkaille sanoa mitään eikä ainakaan sinullekaan tulisi mieleen sanoa miltä tuntuu. Miten voi menestyä kauppa, jossa pomona on tuollaista kieltä käyttävä henkilö?
- Mielistelevää
pomolta kirjoitti:
No huh huh, ei ihme, että ovat kaupanneidit väsyksissä ja purkavat täällä pahaaoloaa, kun ei voi asiakkaille sanoa mitään eikä ainakaan sinullekaan tulisi mieleen sanoa miltä tuntuu. Miten voi menestyä kauppa, jossa pomona on tuollaista kieltä käyttävä henkilö?
Työmaalla koska asiakkaita täytyy mielistellä jos haluaa ne pitää.
Myös pomo samoin kuin myyjät kassaneidit ovat ihmisiä kuten asiakaskin.
Jos asiakaan kielenkäyttö on kaupassa mitä tahansaa on pomoilla myyjillä/kassoilla oikeus kielenkäyttöönsä edes vapaa-ajalla. - jälkeeen ? !
tiedoksi kirjoitti:
Ihan vaan tiedoksi sulle ja kaikille muillekin sun kaltaisille, että kyllä niillä myyjillä on EHKÄ siellä kaupassa muutakin tekemistä kun etsiä joka asiakkaalle joka ikinen tuote siitä ostoslistasta!!! Kyllä nykypäivänä melkein joka kaupasta löytyy katosta tai hyllyjen reunoista jonkinlaiset opasteet mitä mistäkin hyllystä löytyy.
Ja joskus osa niistä leivistä ym. saattaa todellakin tulla myöhässä, ja jos myyjä juoksee koko päivän kaupan puolella, niin hän ei todellakaan voi tietää sieltä että niitä leipiä onkin ehkä varastossa.
Pitäisi varmaan teille asiakkaille myydä jostain hyllystä aivoja, että osaisitte miettiä näitä asioita muidenkin kuin itsenne kannalta. Mietippä miltä susta tuntuu jos sun työpaikalle kävelee vaikkapa reilu tuhat ihmistä päivässä, ja heti ovelta jo nappaa hihasta kiinni, että missä teillä on sitä ja missä teillä on tätä. Ja koita niille sitten muistella ulkoa hintoja,tuoteselosteita, ym. kun eihän niitä tuotteita ole siellä kaupan hyllyillä kun ihan muutama vaan. Ja yritä siinä samalla sitten vielä esim. hyllyttää ja tehdä tilaukset ym.ym. Harvalla kauppiaalla on varmasti varaa pitää yhtä ylimääräistä työntekijää joka päivä vuorossa, ihan vaan asiakkaiden juoksupoikana. Ja kun te asiakkaat ette tunnu ymmärtävän että siellä kaupassa VOI TODELLAKIN olla muutakin tekemistä kuin kassalla istuminen. Ei ne tavarat itestään sinne hyllyihin hyppää, eikä edes tuolta tuottajilta kauppoihin juokse.
En voi muuta sanoa kun että voivoi teitä raukkoja. Oottakaa vaan kun suomeenkin saadaan täysin itsepalvelukaupat, mitähän ihmettä te sit keksitte. Eipä oo enää kukaan hakemassa leipiä loppuneiden tilalle, tai etsimässä tavaroita puolestanne....tästä ajasta. Elämme vuotta 2007 ja nämä ITSEPALVELUMYYMÄLÄT tulivat valloilleen joskun vuonna.... hmmm? , en muista, niin monia vuosikymmeniä siitä on. Siis siellä ihmiset palvelevat itse itseään mahdollisimman pitkälle. Avun saanti on sitten extraa, mutta ei itsestään selvää, ehkä olette huomanneet. Tästä ei tarvii kyseistä kauppaa syyttää, vaan lieneen ihan maan ja maailman tapa. Oottekos olleet ulkomailla markettiostoksilla? !
- kassanhoitaja
Kun noin paljon vituttaa, olet väärällä alalla.
ja: kassa on kone, ja henkilö joka sitä kassaa hoitaa on "kassanhoitaja". Opettele termistöt. - asenetta kehiin
Sulle ja suntapaiselles olis terveellistä ja hyvin kouluttavaa mennä vähäksi aikaa vaikka sairaalaan asiakaspalvelutöihin.
Oppii hyvin pian ymmärtämään että ihan kaikkea ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti.
ja nimenomaan sitä asiakaspalvelu taitoa.- Siellä oppii pahoja tapoja
Viime aikaiset lehtiuutiset. Ota huomioon että aloitteen tekijä oli kassaneiti jonka kuuluu tervehtiä ja veloittaa kasaamasi ostokset kiittää rahasta ja sanoa ole hyvä.
Ei kuunnela sun narinoita enempää hinnoista kuin tuotteistakaan. Näkemiin Kiitos! - fsafsd
Siellä oppii pahoja tapoja kirjoitti:
Viime aikaiset lehtiuutiset. Ota huomioon että aloitteen tekijä oli kassaneiti jonka kuuluu tervehtiä ja veloittaa kasaamasi ostokset kiittää rahasta ja sanoa ole hyvä.
Ei kuunnela sun narinoita enempää hinnoista kuin tuotteistakaan. Näkemiin Kiitos!Täytyy kerätä pitkää pinnaa ja päästää toisesta korvasta sisään toisesta ulos.
Ei meidän sairaalassakaan (potilastoimistossa) toimenkuvaan kuulunut vastaanottaa haukkumisia jonkun lääkärin huonosta kohtelusta tai miten joku muu taho sairaalassa oli antanut vääriä laskuja tai aikoja.
Silti meidän piti kuunnella ja ottaa kantaa.
jo neljännes vuosikymmen sitten kun olin myyjän koulutuksessa, meille opetettiin sellaista asiakaspalvelua tuohon hommaan jos kysytään jotain tuotetta, mitä tiedetään että ei ole. niin pitäis mennä varastoon nurkan taakse vähäksi aikaa "etsimään" ja sitten sanoa että valitettavasti ei ole.
Ja "löytyy", ei saanut sanoa. kun se kuulemma kuvastaa, että jonkun tuotteen löytymiseksi vaaditaan enemmänkin aikaa etsimiseen.
Kyllähän jokainen asiakas varmaan sen ymmärtää, että väärinhän se silti on kassalle alkaa urputtaa jostain hinnasta, koska tuskin ne kassanhoitajat niitä tuotteita on hinnoitellut.
Kerran sanoin kanssa kun mitta täyttyi, että "teidän kannattaa varmaan sieltä naapurikaupasta käydä hakemassa" kun yksi muikki valitteli kun naapurikaupassa oli niin paljon halvempaa.
- se on!!
Yhdyn aika moneen esittämääsi läppään 10 kuukauden kassalla olon jälkeen. Asiakkaat tekee vaikka ja mitä, hidastelee,sössii jne.kassa yrittää hiljaa odottaa ja olla kivasti ja tietysti muiden asiakkaisen mielestä kassahenkilö on taas vastuussa kaikesta ja syyllinen muiden touhuihin. Jos kaikki tapahtuisi kerran pari niin sitä ei ottaisikaan vakavasti mutta kun päivästä toiseen ei jaksa olla syntipukki muiden tupeksimiseen. Kyllähä se asiakas voisi mennä kassalle töihin pariksi päiväksi niin oppisi aika paljon uutta.. Mä en tolla kauoan alan palkalla aio enää koskaa kuunnella käskytystä ja ruikutusta ja pahimmillaan huutoa ja haukkumista. Ei kiitos.Parempi hermoiset tehkööt sen ja nostan heille hattua!!!! Itse asiakkaana yritän parhaani mukaan tehdä kassan työstä helppoa ja mukavaa.Siihen voi todellakin vaikuttaa mitä tekee ja sanoo..
- se on
Kassa on aina se, joka on vastuussa koko myymälästä. Jos asiakkaalle on joku muu asiakaspalvelija ollut töykeä, niin tottakai se asiakas purkaa pahan olonsa kassaan, joka asiasta ei tiedä mitään.
Kerran päivässäkin tuota vielä kestäisi, mutta kun täytyy joka välissä kuunnella kuinka paska ihminen minä olen, koska joku muu on sanonut näin, niin kyllä se hiukan pistää vituttamaan.
ja jos asiasta menet jollekin sanomaan, on vastaus loppupeleissä (tyynnyttelyjen jälkee) asiakaspalvelu nyt on semmosta.
ei tarvitse olla! käytöstavat asiakkaille!!
- hurlu
Ihana kirjotus :) luulisin, että olisin itse tuon kirjoittanut, jos en tietäisi etten ole.. Olen ollut kassalla joskus töissä ja juuri nuo asiat jääneet mieleen.. välillä ihmetyttää, kun perus käyttäytymissäännöt unohtuvat asiakkailta eikä osata käyttäytyä ollenkaan, miten se sisäinen eläin tuleekin juuri kaupassa ulos?
- jokapaikanhöylä-myös kassa
Waude,nuo on totisinta totta tuo sun kirjoitukses.Uskomatonta millaisia"pölökkyjä"kommentteja kuuluu kassalla.Väliin tulee tunne et onkohan niillä ees lääkitys kohdillaan...Joskus rupee naurattaa asiakkaiden tontut kommentit.MUT,nautin työstäni ja asiakkaista ja kun tulee tuollaisia "taunoja" laitan ne huumorix..ja taas jaksaa.
- Kyllä
välillä tuntuu että asiakkaat jättävät aivonsa sinne duunipaikalle sännätessään vartin yli neljä haalimaan päivän eineksensä.
Itse työskentelin kassalla opiskelujen ohessa. Olen monissa asiakaspalveluhommissa aiemmin ollut,ja nauttinut, mutta täytyy sanoa että voi helvetti siinä kassalla nousi verenpaine.
Juuri nämä jotka yrittävät pölliä muovipusseja ostettuaan ensin 200 eurolla safkaa, perheenäidit jotka katoavat kassalta kesken rahastuksen hakemaan vielä yhden viilipurkin.
Ja voi sitä roskan määrää kun jokainen ostos pitää ensin pakata omaan pikkumuovipussiin, ja sitten ne yhdessä isompaan.
Ja sitten on vielä nämä jotka tulevat kassalle vain vaihtamaan rahaa. Kaupassa jossa olin, oli aulassa rahanvaihtokone, kassojen ei ollut lupa vaihtaa rahaa. Mutta eihän se mene asiakkaiden jakeluun! Ja sitten haukutaan ja sekin on kassan vika.
Tänään tuli taas todistettua yhtä idioottia kun kävin vakiokaupassani, jossa asioin noin kaksi kertaa päivässä. Olin siinä tutun kassan luona maksamassa, kun kärryjä palauttamasta säntää kovat kaulassa perheenisä, käsissään vaippapaketit ja ne iänikuiset mäyräkoirat.
Mies aloittaa kunnon möykkäämisen ja huutaa ko. kassalle (vanhempi nainen) "Huora, palvele paremmin!"
Koska olin asiakkaana, oli ihan vähän vaan pakko avautua tälle nimittelijälle, ja opettaa hieman ihmisten tapoja. No, tuskinpa paksukallo mitään oppi. - Nauraa ja nauraa
Kyllä kirjoitti:
välillä tuntuu että asiakkaat jättävät aivonsa sinne duunipaikalle sännätessään vartin yli neljä haalimaan päivän eineksensä.
Itse työskentelin kassalla opiskelujen ohessa. Olen monissa asiakaspalveluhommissa aiemmin ollut,ja nauttinut, mutta täytyy sanoa että voi helvetti siinä kassalla nousi verenpaine.
Juuri nämä jotka yrittävät pölliä muovipusseja ostettuaan ensin 200 eurolla safkaa, perheenäidit jotka katoavat kassalta kesken rahastuksen hakemaan vielä yhden viilipurkin.
Ja voi sitä roskan määrää kun jokainen ostos pitää ensin pakata omaan pikkumuovipussiin, ja sitten ne yhdessä isompaan.
Ja sitten on vielä nämä jotka tulevat kassalle vain vaihtamaan rahaa. Kaupassa jossa olin, oli aulassa rahanvaihtokone, kassojen ei ollut lupa vaihtaa rahaa. Mutta eihän se mene asiakkaiden jakeluun! Ja sitten haukutaan ja sekin on kassan vika.
Tänään tuli taas todistettua yhtä idioottia kun kävin vakiokaupassani, jossa asioin noin kaksi kertaa päivässä. Olin siinä tutun kassan luona maksamassa, kun kärryjä palauttamasta säntää kovat kaulassa perheenisä, käsissään vaippapaketit ja ne iänikuiset mäyräkoirat.
Mies aloittaa kunnon möykkäämisen ja huutaa ko. kassalle (vanhempi nainen) "Huora, palvele paremmin!"
Koska olin asiakkaana, oli ihan vähän vaan pakko avautua tälle nimittelijälle, ja opettaa hieman ihmisten tapoja. No, tuskinpa paksukallo mitään oppi.Että osasi viedä kärryt paikalleen sitä vaain 000,1 prosentti suomalaisista osaa. Nehän heitetään/tönäistään mihin sattuu.Yleensä
- kassaneiti...
Nauraa ja nauraa kirjoitti:
Että osasi viedä kärryt paikalleen sitä vaain 000,1 prosentti suomalaisista osaa. Nehän heitetään/tönäistään mihin sattuu.Yleensä
ketäs se haittaa että kärryt tönästään vaan johonki? asiakkaita! :D
itse en ainakaan vedä stressiä ostoskärryistä, ihan sama vaikka asiakkaat tönis niitä vaikka kymmenen siihen kassan luo sikinsokin. koska minun edessä ne ei ole, vaan muiden asiakkaiden.
ja ajattelevaisen asiakkaan tunnistaa, joka vie parin edellisen asiakkaankin kärryt :)
eilen viimeksi eräs asiakas totesi että kaikilla on näköjään kiire marjametsään, kun ei kärryjä ehdi viedä pois, ja lykkäsi ne itse paikoilleen. kiitos että tällaisiakin asiakkaita on :)
kaikillehan olis helpointa että jokainen veisi omansa pois, mutta näinhän ei koskaan tule tapahtumaan...
- tiedoksi!
Ompa täällä tosikkoa porukkaa! Tuohan on tarkoitettu hauskaksi läpäksi, joka kylläkin pitää aivan paikkaansa. Eikä tuon kirjoittajasta voi päätellä mitään, onko hyvä vai huono työssään.
Itse olen kaupassa töissä ja tykkään kovasti työstäni ja viihdyn kaikenlaisten tallaajien kanssa. En ota henk. koht. vittuiluja ym. Silti tuo juttu saa minut nauramaan joka kerta ja kaikki pitävät paikkansa, vaikkakin jotkut jutut on aika tiukkaan sävyyn kirjoitettu.- onneksi poissa jo
Olen tosi järkyttynyt näistä kirjoituksista.
Tälläisiäkös ne kaupan kassat ajattelevat?
Se on varmaan vaan tää aikakausi ja se että otetaan vaan opiskelijoita ja sellaisia jotka eivät muualle pääse ja sitten meinaavat että ovat vaan vähän aikaa ja sitten menevät "parempiin" työpaikkoihin.
Sitten se ei onnistu ja jäädään siihe tuoliin kiukuttelemaan.
Sillä, olen ollut kyllä minäkin kaupassa työssä, en tosin kassalla, vuosiluku 1977 ja siitä ylöspäin.
Silloin naputeltiin kaikki käsin. Ei ollut vielä liukuhihnojakaan.
Kassat oli aina vakioita, ei mitään opiskelijoita eikä muutaman tunnin määräaikaisia tai ruuhkaan kutsuttuja.
Tätä se sitten on.
Kauppiaat vaan omaa pussiinsa haluavat kaikki maailman miljoonat.
Asiakkaiden pitää ostaa aina vaan enemmän ja kuluttaa, toisten pitää sitä valtavaa ostosmäärää venuuttaa mahdollisimman nopsaan, ettei asiakkaalla tule paha mieli kun on niin hidasta.
Menisi yksikin kauppas sinne vaikka päiväksi, sellaiseen vappuruuhkaan vaikka.
Minä en tälläistä ymmärrä "läppäpuhe"...että ensin sanotaan jotain, toiset vastaa ja sitten joku tulee naureskelemaan ja sanoo että se on "läppää". - muitakin
onneksi poissa jo kirjoitti:
Olen tosi järkyttynyt näistä kirjoituksista.
Tälläisiäkös ne kaupan kassat ajattelevat?
Se on varmaan vaan tää aikakausi ja se että otetaan vaan opiskelijoita ja sellaisia jotka eivät muualle pääse ja sitten meinaavat että ovat vaan vähän aikaa ja sitten menevät "parempiin" työpaikkoihin.
Sitten se ei onnistu ja jäädään siihe tuoliin kiukuttelemaan.
Sillä, olen ollut kyllä minäkin kaupassa työssä, en tosin kassalla, vuosiluku 1977 ja siitä ylöspäin.
Silloin naputeltiin kaikki käsin. Ei ollut vielä liukuhihnojakaan.
Kassat oli aina vakioita, ei mitään opiskelijoita eikä muutaman tunnin määräaikaisia tai ruuhkaan kutsuttuja.
Tätä se sitten on.
Kauppiaat vaan omaa pussiinsa haluavat kaikki maailman miljoonat.
Asiakkaiden pitää ostaa aina vaan enemmän ja kuluttaa, toisten pitää sitä valtavaa ostosmäärää venuuttaa mahdollisimman nopsaan, ettei asiakkaalla tule paha mieli kun on niin hidasta.
Menisi yksikin kauppas sinne vaikka päiväksi, sellaiseen vappuruuhkaan vaikka.
Minä en tälläistä ymmärrä "läppäpuhe"...että ensin sanotaan jotain, toiset vastaa ja sitten joku tulee naureskelemaan ja sanoo että se on "läppää".http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000001878&posting=22000000028339783
Niin, että turha mollata vain kaupan kassanhoitajia!! Miksi muuten näihin takerrutaankin niin hanakasti? Miksi ihmisille on niin arka paikka joutua arvostelluksi kaupan asiakkaana?
- kaupassa töissä
Aloittajan posti on kyllä täyttä totta. Näitä asiakkaita näkee kyllä päivittäin.
Itse en ymmärrä, miksi asiakkaiden pitää kohdella myyjiä kuin paskakasaa!? Ollaan mekin tavallisia ihmisiä! Jos esimerkiksi Valio ei ole pystynyt toimittamaan kaikkia tilattuja tavaroita tai muuta vastaavaa, niin sitten se on myyjän vika, kun ei ole asiakkaan lempijogurttia myynnissä. Kaikilla asiakkailla ei kai vain äly riitä siihen ajattelemiseen...
Itse viihdyn työssäni ja teen sitä mielelläni. Kaikki asiakkaat eivät ole inhottavia ja hankalia, vaan löytyy niitä ihaniakin asiakkaita! Itse saan ainakin voimaa jatkaa juuri noista "paremmista" asiakkaista.
Ja nyt on turha jauhaa paskaa siitä, että nuoret myyjät ovat aivan kauheita ja epäkohteliaita jne. Asiakaskin voisi joskus katsoa peiliin. Jos myyjä tervehtii, niin siihen voisi edes vastata. Itse olen huomannut, että keski-ikäiset ihmiset ovat yleensä niitä, jotka eivät osaa edes tervehtiä. Nuoretkin käyttäytyvät paremmin. Osaavat kiittääkin!
Ja vinkki kaikille myyjille:
jos asiakas lähtee hakemaan sitä perhanan viilipurkkia toisesta päästä kauppaa, niin eihän niitä jonoja tarvitse sen takia seisottaa. Itse ainakin keskeytän kuitin ja otan seuraavan asiakkaan. Ja jos viilipurkin kanssa tuleva asiakas joutuu hetken odottamaan, jotta saan siitä viilipurkista hinnan ja kaikki laskutettua, niin mitä sitten? - naur
Tämä kirjoitus ja muut tämän kaltaiset ovat puhtaasti asiakaspalveluhenkilökunnan työpaikkahuumoria, ja kannattaa sellaisena säilyttääkin. Mitä julmempaa, sen hauskempaa. Kun niitä julkaistaan yleisesti, on seurauksena juuri tätä "vaihda alaa" -marinaa.
- blueberry85
Joo, vitsinä nämä on hauskoja..koska nuo tilanteet ovat niin tuttua ja jokapäiväistä- :D
Mutta jos kaupassa meinaa olla töissä saa kyllä kovettaa itsensä ja jättää vittuilevat ja ärsyttävät asiakkaat ihan omaan arvoonsa. On minutkin asiakas saanut itkemään, taisi olla joku sekopäinen avohoito tapaus. Asiakkaat vaan tuppaa unohtamaan usein että mekin ollaan ihmisiä ja toimitaan sääntöjen mukaan, eikä voida niitä noin vain muuttaa. (takuu, vaihto-palautus)ja tietysti jos jokin ei mene asiakkaan mielen mukaan, se on myyjän vika.
Ilman loistavia työkavereita ei kyllä jaksaisi myyjän hommaa päivästä toiseen..
- kanssaimmeisesi
Olkoon tarkoitettu vitsiksi tai läpäksi tai miksi hyvänsä, tuo alkuperäinen on valittettavan paljon täysin factaa humoristisesti krijoitettuna. Kyllä nykypäivän asiakkaat, myös ne hienot eläkeläisrouvat, etenkin pääkaupunkiseudulla, ovat yllättävän usein unohtaneet käytöstavat ja sen, että se kassa tai myyjä ei tosiaankaan ole syypää tilanteeseen, että on yksin osastolla tai ei ole tarpeeksi kassoja auki. Tämän päivän asiakkaat olettavat, että kun he keksivät lähteä ostoksille, heidän pitää saada palvelua heti vaikka sitten toisen asiakkaan palvelu keskeyttämällä ja esittämällä "vaan yden kysymyksen". Sitten ne pyörii hermostuneina ympäriinsä eikä käsitä, että se osaston ainoa henkilökunnan edustaja joutuu kyllä palvelemaan asiakkaat siinä järjestyksessä, kun he myyjää asiallisesti jonottaen lähestyvät. Ihan vaan tiedoksi, että tavaratalossa asioidessaan asiakkaat saavat kyllä maksaa mille kassalle vain, eikä tarvitse jäädä aukomaan päätään sille ressukalle, joka yksin osastolla parhaansa joka suuntaan yrittää ehtiä. Peräänkuulutankin jonkinlaista kunnioitusta kaikilta asiakkailta niitä kohtaan, jotka vielä tänä päivänä jaksavat olla aidosti kiinnostuneita asiakaspalvelusta. Kyllä siihen jokseenkin voimakasta kutsumusta ja vähän silkkaa hulluuttakin tarvitaan tämän päivän liksoilla. Mainittakoon vielä, että parhaat naurut yhdessä nauretaan juuri niiden tökröimipien asiakkaiden toilailuista.
- se on.
Tuo juttu on totta. Mutta tehdään me työtä, jota meillä on. ei jaksa valittaa. Parempi sekin kun ei mitään.
- sit on
näitä vanhoja juntin näköisiä miehiä,joidenka arvostelut menevät henkilökohtaisuuksiin.
Koulukiusaamisesta puhutaan aina,mutta entäs kun vanhat äijät lässyttää kassalla!
Positiivistä palautetta on kyllä tullut suurimmaksi osaksi,mutta mielestäni ei ole asiakkaan tehtävä mennä henkilökohtaisuuksiin.
On näitä äijiä jotka kuulevat kun kehutaan niin yksin alkoi ilkkumaan mun meikeistä ja yks totes että älä nyt liikaa kehu!!
Voi herran jumala,mulla todennäkösesti olisi noussut kusipäähän äijien puheista jos yksi ei olisi "palauttanu" maanpinnalle!!!TUSKIMPA! - Onko vielä tällaista?
Tein "urani" kassalla vuosina 89-93.
Muistelen, että ainakin tuolloin asiakkaat epäilivät kassaa perusteettomasti huijaamisesta/varastamisesta.
Esim. Asiakkaat laskivat omilla laskimillaan vielä kuitit, ettei siinä ole kassalle käynyt yhteenlaskussa virhettä. (?) Joo, kassahenkilöhän ne päässään laskee....
Tavallista oli myös, että kun kaikki tavarat oli maksettu, käytiin vielä asiakkaan kanssa kuitti yhdessä läpi tuote tuotteelta. Joskus myös kävelimme pitkin kauppaa ja piti todistaa hyllystä, että kuitissa ja hyllynreunassa on sama summa. Asikas yleensä muisti hinnat aina halvemmiksi. Ja kassa oli näin ollen taas huijannut asiakas-parkaa.
Seuraavana päivänä saattoi asiaks tulla valittamaan, että otin häneltä eilen 5 penniä liikaa. Ja hän haluaa nyt hyvitystä esim. tuotteina.
Pahin tapaus oli ukko, joka vaati kassasta 500 markkaa, koska se oli häneltä varastettu ja jollain sumealla logiikalla se pitä hänelle kassastani maksaa. Ei toki maksettu...
Siihen aikaan oli usein limsatarjouksia.
Jossa oli 1 mk/limupullo 0.50 mk:n pantti.
Asikas osti sitten 10 limua, no kuitissa luki:
10 x 1.50 = 15 mk. Asiakkaalla oli kuitti 10 palautuspullosta, eli -5 mk. Eli pullojen hinnaksi tuli ihan oikein ne riivatun 10 mk. Joka oli täysin oikein. Mutta tämä laskutoimitus oli liian korkeaa matematiikkaa n. 30 % asiakkaista väitti kiven kovaa, että kuitti on väärin.
Voi sitä huudon ja haistatuksen määrää, kun oltiin taas huijattu ja varastettu... Tähän oli usein varauduttu, että vuorossa oli henkilö joka "opetti" asiakkaille matematiikkaa. Mutta eihän ne peijoonit antaneet periksi vaan huusivat ja vaativat saada ne limupullot halvemmalla. Ja eihän siinä voinut periksi antaa, vaan sen takia että asikas ei osannut laskea.
Myös oli ainakin siihen aikaan hyvin tavallista, että asikas osti ilmestyneen lehden. Ja viikon kuluttua, kun uusi lehti oli jo ilmestynyt halusi hän tietenkin uusimman lehden, koska olimme viikko sitten myyneet hänelle vanhan.
Tällä logiikalla, jokainen ostaisi lehden yhden kerran elämässään ja aina vaihtaisi sen joka viikko uuteen (?)
Koin kaikista raskaimpana tässä työssä jatkuvan vakuuttelun siitä, että en ole rouvalta/herralta varastanut mitään. Eikä tarkoitukseni ole huijata tai pelata epärehellsitä peliä kenenkään kanssa. Ja teemme kaikki työtä täysin vilpittömässä mielessä.
Se, että asiakas ei ymmärrä jotain asiaa, EI TEE KASSASTA/MYYJÄSTÄ/KAUPASTA RIKOLLISTA.
Onko vlelä tällaista kaupan kassalla? - Kuin omasta suusta
Allekirjotan tämän heti kun vaan tiedän mihin nimi laitetaan. Eipä siihen oikeen ole edes mitään lisättävää. T: Ex kassa
- Paremmissakin piireissä
Myös minä olen törmännyt kaupassa työskennellessäni kaikkiin ensimmäisessä viestissä esitettyihin tilanteisiin.
Mieleeni tuli myös muutama asia, joita kukaan ei ole tuonut vielä esille mutta ainakin itse törmään niihin lähes päivittäin.
Jo esitetyt muovikassien "varastelut" tuntuvat naurettavilta ostosten loppusumman ollessa lähellä 100 euroa. Yksilötasolla se on minimaalinen säästö mutta kaupalle melkoinen tulojen menetys pidemmällä aikavälillä. Ilmeisesti ei ymmärretä että jos jokainen asiakas vie 0,15snt:n arvoisen muovikassin ja asiakkaita käy päivässä esim. 1000, on kyse 150 euron hävikistä. Se on aika suuri summa vuodessa!
Ja sitten lisää huumoria kehiin:
1. Lehtihyllyjä täyttäessäni olen kuullut usein valituksia siitä, miksi myymme esim. 24.5 lehteä, josta ilmestyy uusi numero 25.5. Miettikääpäs tosiaan sitä...
2. Kun pullokoneen tölkkisäkki tulee täyteen kesken asiakkaan pullonpalautuksen seuraa järkyttyneellä äänellä kysymys "Miksei sitä voitu tyhjentää aikaisemmin!!?? Saanko nyt ollenkaan rahojani??" Niinpä niin... Kuinka olisinkaan osannut arvata että 200 tölkin raja tulee täyteen juuri tämän asiakkaan kohdalla. (Säkkiin siis mahtuu kerrallaan 200 tölkkiä.)
3. Isot ostokset tullaan maksamaan 5 snt:n kolikoilla ja ne pitää laskea useampaan kertaan uudelleen ennen kuin asiakas uskoo että tästä todellakin puuttuu vielä se tonni!! Nokkelimmat jättävät ostoksensa kassalle ja lähtevät hakemaan lisää valuuttaa autosta tai pankista. Eiköhän ne rahat kannattaisi laskea valmiiksi jo kotona. Niin minä ainakin itse asiakkaana teen, ettei sitten tarvitse kaikkien nähden nolata itseään.
4. Ostoksia ei jakseta/viitsitä lastata hihnalle vaan koko kori täräytetään nenän eteen ja ihmetellään miksi kassahihna ei liiku. Kas kun kukaan ei ole vielä keksinyt nostaa ostoskärryjään kassahihnalle. Ehkä sekin päivä vielä koittaa.
5. Lasten annetaan riehua ja aukoa päätään muille asiakkaille ja kaupan henkilökunnalle.
Ja tämä on ehdottomasti kaiken huippu:
6. Asiakas heittää setelin/pullokuitin kassahihnalle ostosten alle ja hups! hihna imaisee sen uumeniinsa. Etsinnöistä huolimatta sitä ei enää löydy tai se on revennyt kappaleiksi. Lopputulos: Kauhea huuto ja syyttely, joka kohdistetaan kassahenkilöön. Sopisi hieman asiakkaankin miettiä kenen syyksi tuon pistäisi. Jälkikäteen tämän asian johdosta sain elämäni ehdottomasti makeimmat naurut!
Näiden seikkojen takia olen harkinnut, että myymäläämme sijoitetaan kyltti, jossa lukee:
HYVÄT ASIAKKAAMME! PAIKKA JOSSA OLET ON KAUPPA. VALITETTAVASTI EMME HARJOITA/TARJOA
- PSYKIATRISIA PALVELUJA
- SIVUTOIMISTA LASTENVAHTITOIMINTAA
- VANHUSTENHOITOA
Ps. HENKILÖKUNTAMME VARUSTUKSEEN EIVÄT KUULU SYLKYKUPIT!
Hyvää alkavaa maanantaita kaikille! :)
- v-laulu se soi ja soi
">Kun kone ei lue koodia tai tuotteesta puuttuu hinta, aina joku
>valopää heittää "Se on sitte varmaan ilmainen!" HÖHÖHÖHÖ. Tiedoksi: Se on
>vitun vanha läppä ja saa kassassa aikaan vain kuplia vereen. Oikeasta
>lääkityksestä nauttiva saattaa vaivautua naurahtamaan. "
Oon tuon joskus lohkaissut,jopa ilamisksi jotain saanutkin!!
">"Paljos tästä saa alennusta?" -jankutus. Tiedoksi: Ei
>senttiäkään.
>Kassa ei päätä alennuksista."
Ainakin minä ole jostain tuotteista saanut alennusta kassan itsensä päätöksellä(jokin pikku vika tms.tuotteessa)
Jostakin jutuista on samaa mieltä täysin,vaikka asiakkaan näkökulmasta katsonkin.Esim.miksi ne mehupurkit,jäätelöt,karkit ym.pitää vetää naamaariin kaupoissa, eikä vasta sen jälkeen kun ne on jo maksettu!!! Tuollaiset vanhemmat on täysin tampiota,jotka tuollaista tapaa pennuilleen opettaa!!
Onneksi ite oon tosi täydellinen asiakas =) - jo20vuotta
Kyllä naurattaa. Tätähän se kaupan arkipäivä on, mitäs siitä sen enempää murehtimaan. Tekee vaan oman työnsä parhaalla mahdollisella osaamallaan tavalla ja lähtee kotiin, niin helppoa se on.
- miespuolinenkassa
Tästä puuttuu yks niin legenda kans.
Ruvetaan inttämään että NÄIT OLI SIT 5 KPL 2 EUROO!!
Selvä.. Melkein tiedän kun tuotteita on jotain 100 00 kpl et mitkä tänään mahtais olla tarjoukses. kone kyl laskee ja noi on viel usein plussakortti tarjoukses ym. - Sain Remo
Osuva naulan kantaan kirjoitus.
Ihmiset käyttäkää maalaisjärkeä.
Kassan työ on vain rahastaa. Ei kuunnella kenenkään marmatuksia - Kassaneiti87
Minä niin tiedän kaiken tuon. Mulle tulee samaa valitusta suunnasta tai toisesta.
Asiakkaat,astukaapa meidän kassalla olijoiden asemaan,ette tekään kestäis aina sitä valitusta mitä aina valitatte. - myös kassa
Tuosta pisti silmään asia mistä ei oo tässä taidettu puhua, ja silti omasta mielestäni se on aika iso asia.
Eli pankki- tai muun maksukortin käyttäminen. TODELLA monet käyttävät poikaystävän, avovaimon, aviomiehen, siskon tai kumminkaiman pankkikorttia.
En tiedä painotetaanko nykyään pankeissa enää sitä seikkaa että maksukortit on HENKILÖKOHTAISIA eikä niillä saa kukaan muu maksaa vaikka kortin omistajalta olisi "lupakin" tai odottaisi pihalla autossa.
Kuitenkin kassatyöntekijöillä on velvollisuus seurata, että kortilla maksaja on myös kortin omistaja. Ja jos väärinkäyttöä ilmenee, kortti pitää ottaa pois asiakkaalta. MUTTA... mitä tapahtuu kun kassa näin tekee? Ensinnäkin huudot asiakkaalta. Vittuilua ja kiroilua. Lupaus ettei asiakas eikä kukaan hänen sukulaisensa, kaverinsa tai kaverinsa kouluaikainen kaverikaan enää asioi kyseisessä liikkeessä. Eli kaiken pahan alku ja juuri on tapauksessa se kassa, joka tekee niinkuin edellytetään ja käsketään, ja myös vahingoittaa asiakassuhteita.
Tietysti jos oikea varkaus olisi tapahtunut niin siitäkin syytetään ellei kassa sitten korttia ota pois.
Mielestäni pankit saisivat pistää jonkin tehokampanjan ja kuuluttaa korttien henkilökohtaisuudesta. Moni kun ei enää pankin sisällä asioi, kortitkin saadaan postissa, mikä lisää hirveästi sellaisien korttien määrää mitä ei oo allekirjotettu.
Ja siis tiedoksi sekin että ellei korttia allekirjoiteta (viimeistään siinä kassalla) niin sitä ei voi hyväksyä maksuvälineenä.
Jotenkin outoa että tuollaiset perusasiat joiden luulee olevan selvää kauraa...niin ne ei ookkaan. - ihana, sujuva,
eläväinen tarina tapahtumista ! Hyvin kuvattu, kiitos. Sai minut myös iloiseksi, ei voinut olla nauramatta. - Minusta sinun asenteesi on just näin hyvä ja sovit alalle, koska pystyt asettumaan analysoivasti ikäänkuin tapahtumien yläpuolella ja vielä pitämään pilke silmäkulmassa. Siis asiakkaat eivät sitä pilkettä ehdi nähdä, mutta kun tähän kirjoitin, niin johan nauratti - me poloiset asiakkaat!
Kiitos tästä kertomastas, sillä itse olen ajatellut, josko jokus hakeutuisin kokeilemaan kassan hommaa. En yhtään tästä säikähtänyt, rohkaistun vain, että no selviäähän tuosta, just samanlaisella asenteella kuin sinulla on. Asetut ihanasti kuin sivuun tarkkailemaan etkä ota henkilökohtaisesti, plus lisättynä humoristisuus, saa sinut jaksamaan, päivän kerrallaan.
Vaikutat hyvältä, kokeneelta työntekijältä!- yhden tapani
asiakkaana. Kun olen jonossa asiakkaana ja näen edelläni, että siinä kassalla on jokin hässäkkä ja tosi kova kiire ja stressaantuneita ihmisiä jonossa. Sitten huomaan, että kassa yrittää siinä välissä tehdä jonkin extra asian (laittaa jotakin jonnekin, ottaa jotakin, kuten vaihtorahaa lisää jostakin kaapin alta, tms.); koettaa saada sekunnin raon saadakseen hoitaa jonkin tukitoimen, jotta homma taas luistaisi... tiedätte. Tai muuten vain näen, että kyllä hänen nyt olisi hyvä saada ihan normaalisti hengittää ja toimia normaalisti edes hetki.
Teen niin, että kun vuoroni tulee, hidastan vähän ja pyrin välittävään suurta rauhallisuutta kassanhoitajaan (se toimii heti!); järjestelen tavaroitani sillai kivasti 'oikein päin' hihnalle ja tuumaan rauhallisella, kuuluvalla äänellä ja pienen hymyn säestämänä, että "minulla ei ole yhtään kiire" ! - On ihana nähdä, kassan helpottuneen hölmistynyt ilme, että voiko tommosta kuulla ihan oikeasti kesken kaiken. Lausahdukseni auttaa häntä saamaan todella tarpeellisen lepohetken ja ilahduttaa hänen mieltään, että joku sentään NÄKEE, joku on kaveri. Minun rauhallinen, ystävällinen toimintani kassatapahtumassani ei yhtikäs varsinaisesti hidasta koko jonoa. Tämä on lähinnä tekninen temppu, mikä ei vaadi mitään.
Siis, mielestäni ihmiset turhaan, tavan vuoksi, esittävät kiireistä, sekös on jotenkin hienoa, olla menevä mies/nainen.... Tärkeä, nääs.
Tuo lausahdus, että 'mulla ei ole yhtään kiire' on joskus ihan järisyttävä tälle kassahenkilölle ! Kokeilkaapa, miten paljon hän saa siitä iloa ja voimaa. Ilmoittautukaa hänelle jokainen, jolla oikeasti ei ole kiire mihinkään.
- Muutenkin, sanottakoon, että sivusta seuranneena, kyllä tosi mukavia ja kohteliaitakin ja ihan söpöjä asiakkaita ON ain' välissä, eikö !? Monetkin ihmiset käyttäytyvät tosi fiksusti ja sääntöjen mukaan; sillai ovat hiljaisia, kun töistään väsyneitä itse, mutta kuitenkin säilyttävät arvokkuuden kanssakäymisessään kassalla. Minusta monetkin miehet ovat kohteliaita myös kassaneideille, ihan luonnostaan. - Tämä on minun oma huomioni ison kaupungin keskustan kaupoista ainakin. Fiksuja asiakkaita ON. Silloinhan siinä työssä hyvin kestää jonkun, jolla on vain KONTAKTINTARVE ja siksi heittelee jotakin typerää.... Purkaa paineitaan tai yksinäisyyttään kassaan, se terapeuttista, vaan ei henkilökohtaista.
Tsemppiä kassaneideille, -rouville, ja -herroille! - kassatäti
yhden tapani kirjoitti:

Tsemppiä kassaneideille, -rouville, ja -herroille!Sinunlaisia saisi olla useampia. Turhan moni heiluttelee maksukorttia nenän edessä kun palvelen edellistä asiakasta ja huokailee raskaasti. Siitä tulee kassahenkilölle tunne että pitäisi palvella nopeammin. On totta, että rauhallinen asiakas piristää myös kassan mieltä.
Ja se piti vielä sanomani, että suurin osa asiakkaista on ystävällisiä ja ymmärtäväisiä. Kiitos teille. Positiivisuus tarttuu myyjäänkin, joka jaksaa palvella hyvin jatkossakin.
- Hyviä uutisia !
Minullapa oli tänään syy (täällä Hesassa) käydä kolmessa ruokakaupassa. Ja nyt tämän ketjun luettuani jäin miettimään ja muistelemaan tämän päivän kokemuksiani.
Asiakkaana olen tänään ollut kolme kertaa ruokakaupan kassajonossa. Kaikissa tilanteissa molemmat osapuolet, asiakas ja kassahenkilö, toimivat täysin korrektisti, kohteliaasti, asiallisesti. Missään jonon tienoilla tai varsinaisesti kassatapahtumia duunatessa ei kukaan ollut kenellekään mitään extraa kielteisessä mielessä. - Ei voi sujuvampaa ja rauhallisempaa toimintaa olla. En voi käsittää, mikä on tämä kielteisyyden määrä tässä ketjussa. Kyllä minä silti uskon kaikki nuo hullunkurjat tapahtumat ja episodit (eli itsekeskeiset asiakkaat!), varmaan tämmöistä tapahtuu. Mutta, tämä hyvä puoli ja se miten hienosti kaikki sujuu, jäi nyt ihan varjoon.
Ihmiset ovat hyvin asiallisia ja fiksuja kassalla, ei mitään kummallista, ei mitään ylimääräistä saati rasittavaa. - Hyvä homma ja hienot asiakkaat! - ex-kassatyöntekijä
Kirjoituksesi osui aivan nappiin! Nousi heti mieleen muistot muutaman vuoden takaisista kesätyökokemuksista ja minulle on sattunut nämä kaikkia jutut, useita kertoja päivässä..
Yleensä sellaiset ihmiset, jotka eivät ole olleet asiakaspalvelutyössä päiväkään, ovat niitä vittumaisimpia, koska eivät voi ymmärtää, että se kassaneiti/poika EI VOI osata ulkoa citymarkitn jokaisen hyllyn valikoimaa...!!
Onneksi ei enää tarvitse tehdä noita kassahommia, mutta opinpahan ainakin itse käyttäytymään kaupassa asiallisesti. - Anonyymi
Hieno ketju
- Anonyymi
Tietyn tyyppiset yliflirtit naismyyjät voisi ohjata kaupanalalla ystävällisten käytöstapojen kurssille. Olen aikoinaan ollut vaimoni kanssa S-marketissa jossa blondi aspa ylitti flirttailullaan rajansa. Vaimollani oli lähellä, ettei antanut naisellista avokämmentä tälle hempukalle. Tuon jälkeen on kymmenkunta kertaa vastaavaa tapahtunut ja olen välillä miettinyt liittyykö asia pukeutumiseen. Töissäni joudun pukeutumaan suoriin housuihin, puvuntakkiin ja krakaan. Välillä tuntuu, kuin siellä blondissa/brunetessa pikku päässä ei ymmärrys liikkuisi sen vertaa , että ymmärtäisi kuinka jokainen mies ei ole otettu aikuisviihdenäyttelijän kaltaisista flirttieleistä. Toisaalta niitä mukavia ja ehdottoman asiallisia aspoja on sitten valtaosa.
- Anonyymi
Totuus lienee käänteinen. Miehet luulee itsestästään liikoja. Tulevat kauppaan asiakaina ja olettavat itsestäänselvyytenä, että heille flirttaillaan. Kun näin ei tapahdu niin alka kostotoimet ja paskan puhuminen. Narsisti mies ei kestä, että häneen päin ei edes vilkaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Tai sitten totuus on juurikin se, etteivät pissismyyjät kestä jos heidän flirttailuunsa ei vastata ja siksipä he luulottelevat, ettei mitään ole tapahtunut ja uskottelevat olevansa uhreja joista puhutaan paskaa. Se on tämä sateenkaarilippujaan heiluttavien uusmoraalittomien ydinviesti kuinka heillä on oikeus on nautintonsa nimissä häiritä itselleen tuntemattomia ihmisiä ja uhriutua välittömästi jos joku ei heidän sugardaddykseen ehdoitta halua. Tiedän jo, ettei monikaan pissismyyjä osaa, edes hävetä käytöstapojensa puutetta.
- Anonyymi
Valitusta vähittäiskaupan tai muun vastaavan kaupan hallintoon vain eteenpäin ja yksilöity viesti tyyliin mitä valitus koskee. Parempi aina tietenkin jos mukana puoliso tai kaveri joka voi todistaa asiattoman palvelun. Sana sanaa vastaan tilanteessa aletaan seuraamaan tuleeko kyseisestä kaupasta muitakin valituksia ja osuvatko valitukset tietyille myyjille. Tämän jälkeen on toimenpiteiden vuoro.
- Anonyymi
Automatisoidut vähittäiskaupat ovat 10 vuodessa täällä meilläkin todellisuutta. Alanvaihtoa ajatellessa vastaan tulee väistämättä ajatuksia, miksi ei ole vieläkään panostettu enempää monipuolisempiin robotiikan ja keinoälyn toisen asteen sekä amk-tason opintoihin. Miellyttävämpää todennäköisesti tulevaisuudessa on pitää huolta logistiikkaketjun huolloista siis mikäli uudelleensuuntautuu pois kassa työstä. Toki alkutuotannossakin maatalous ja puutarhatalouden dronien kautta on jo nyt aivan uusia mahdollisuuksia, mikäli alanvaihto ei tunnu liian vaikealta.
- Anonyymi
Koska halutaan, että kaikki ovat työttömiä ja köyhiä. Opintoalat pitää olla nimenomaan semmoisia, jotka eivät työllistä koskaan niin näin saadaan massatyöttömyys ja suuri köyhyys, tarkoituksella
- Anonyymi
Miksi en pääse kassalle olenkaan! Olen yrittänyt monta kertaa. Haluaisin maksaa laskun 2 erässä!!!!!!!!!!!!!
HELENA SAASTAMOINEN PIEKSÄMÄELTÄ- Anonyymi
jaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445199Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243420Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982802Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552608- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261871Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161381