Nuoremmalla tyttärelläni on ilmennyt kaiken näköisiä isompia ja pienempiä ongelmia. Ennen niiden kanssa vielä pärjäiltiin ja tuntui, että hän myös uskoi kun häntä niist kotona "ojennettiin", mutta nyt ollaan menty siihen suuntaan, että alan olla melko neuvoton!
Tämä kesävarsinkin on ollut erityisen vaikea ja jopa ahdistava!
Tyttö valehtelee sujuvasti ja pitää kiinni tarinoistaan, vaikka muilla on esittää selvää näyttöä hänen tekosistaan. Kotona olemme jo aiemmin huomanneet hänen käyttäytyvän toisten tavaroita kohtaan, niinkuin ne olisivat hänen omiaan ja tästäkin olemme puhuneet lukuisia kertoja!
Kesällä sitten tapahtui suurempi "moka", jonka jälkiä tässä sitten paikkaillaan. Tosin hän itse joutuu korvaukset suorittamaan, mitä ei kyllä oikein tunnu tajuavan... luulee että "mamma betalar"...
Viime perjantaina sitten paloi lopullisesti hihat. Pitkän arestin muiden sanktioiden jälkeen hän sai luvan lähteä ystävänsä luo, mutta selvisi, että oltiinkin oltu bielttämässä ja kotiintulo aikaa ei noudatettu ym. ym. Jälleen kaikkea sitä mistä ollaan ennenkin puhuttu!
Olen neuvoton,mitä tehdä? Mielessä käynyt jo, että pitäisi lapsi siirtää sijaisperheeseen, kun omat neuvot eivät enää riitä?! Ja olen kuitenkin itsekkin ammattikasvattaja, sen takia tuntuukin varmaan entistä neuvottomammalta!!!!!! Oman lapsen "pois lähettäminenkin" tuntuu pahalta, enkä olisi koskaan uskonut sitä edes joutuvani itseharkitsemaan!! (Työni puolesta olen niitä mielestäni tarpeeksikin nähnyt!)
Näkyykö hänelle parempaa tulevaisuutta?
Selviämmekö tästä perheenä vai tuleeko muita muutoksia?
Tuntuu tosi pahalta ja ahdistavalta!
-Äitiliini
Tämä kesävarsinkin on ollut erityisen vaikea ja jopa ahdistava!
Tyttö valehtelee sujuvasti ja pitää kiinni tarinoistaan, vaikka muilla on esittää selvää näyttöä hänen tekosistaan. Kotona olemme jo aiemmin huomanneet hänen käyttäytyvän toisten tavaroita kohtaan, niinkuin ne olisivat hänen omiaan ja tästäkin olemme puhuneet lukuisia kertoja!
Kesällä sitten tapahtui suurempi "moka", jonka jälkiä tässä sitten paikkaillaan. Tosin hän itse joutuu korvaukset suorittamaan, mitä ei kyllä oikein tunnu tajuavan... luulee että "mamma betalar"...
Viime perjantaina sitten paloi lopullisesti hihat. Pitkän arestin muiden sanktioiden jälkeen hän sai luvan lähteä ystävänsä luo, mutta selvisi, että oltiinkin oltu bielttämässä ja kotiintulo aikaa ei noudatettu ym. ym. Jälleen kaikkea sitä mistä ollaan ennenkin puhuttu!
Olen neuvoton,mitä tehdä? Mielessä käynyt jo, että pitäisi lapsi siirtää sijaisperheeseen, kun omat neuvot eivät enää riitä?! Ja olen kuitenkin itsekkin ammattikasvattaja, sen takia tuntuukin varmaan entistä neuvottomammalta!!!!!! Oman lapsen "pois lähettäminenkin" tuntuu pahalta, enkä olisi koskaan uskonut sitä edes joutuvani itseharkitsemaan!! (Työni puolesta olen niitä mielestäni tarpeeksikin nähnyt!)
Näkyykö hänelle parempaa tulevaisuutta?
Selviämmekö tästä perheenä vai tuleeko muita muutoksia?
Tuntuu tosi pahalta ja ahdistavalta!
-Äitiliini
Vastaukset 6
Vanhimmat
en ole ennustaja mutta tavallisena äitinä olen sitä mieltä että ammattikunnasta riippumatta meidän kasvavat lapsemme saattavat joutua hankaluuksiin ja ilman omaa syytämmekin.itse aikanaan mopo karkasi käsisitä koska tytölläni on myös neurologinen asia vaikuttamassa.paloin loppuun ja hain vihdoin ulkopuolista apua että pääsen henkisesti huilaamaan.ilman tukea yksin ankeissa olosuhteissa elämäni oli kärsimysnäytelmää häpen takia.sain tyttäreni sijoitukseen ja sain henkisen vapauden kerätä voimia jota tarvitsin.ymmärrän kyllä tilanteesi ja ammattikasvattajana epäilet epäonnistuneesi,pois turhat häpeät ja sijoituskotiin.lapsi saa siellä nähdä kumoi on parempi paikka elää ajan kanssa.molemmat ehken saavat rauhoittua.suosittelen.
Palasiko tyttäresi joskus kotiin sinun luo vai miten teille kävi?
Oliko sijoituksesta "hyötyä"? Oppiko tyttäresi jotain?
sijoitus oli sikäli hankalahko tytölle koska hänellä on asperger ja siellä asui useita eri-ikäisiä lapsia ja nuoria ja hän vaati aikaa enemmän.mutta sijoitus ei oikein sujunut ja isänsä otti luokseen asumaan kunnes tuli täysi-ikäiseksi,ja sai jälkitukea avohuollon taholta.nyt on jo järki kasvanut ja viihdymmekin tosi hyvin keskenämme,vaikkemme asukaan yhdessä.pahin aika 15-17 v aikoihin.häne sai nuorisoasunnon.opimmeko jotain? minä opin antamaan ajan hoitaa asioita ja itselleni oiuden rauhoittua.hurjaa oli yhteiselomme.tytär on oppinut jo iänkin karttuessa asioiden rajan-hän oli mahtava manipuloimaan jopa ammatti-ihmisiäkin.nyt hänellä on suhteellisuudentajua ja onneksemme ei koskaan päihteisiin kajonnut,vaikka ystäväpiiri oli hurjempaa laitoskietäjätyyppejä.itse en elämäni tavoilla antanut oppia ja olen raitis ja urheilijatyyppinen.asioilla on paljon merkitystä ja meillä vaikutti myös isän pitkä poissaoleminen ja vastuuttomuus asiaan.avohuollon sektorireilla on myös tukimuotoisia vaikutuksia.uskoisin että tyttäresi olisi hyvä päästä keskustelemaan nuorisopsykiatrin kanssa.ja tuo neurologinen tutkimuspuolikaan ei olisi haitaksi.paljolta murheelta olisimme päässeet mikäli tyttäreni aspergerin oire olisi jo tunnistettu pienestä alkaen ja koulu ei olisi sen tähden mennyt poskelleen.älyä hänellä on ja käi iltalukioita vaikka itekseen elää kissansa kanssa.nyt totean että hänestä olisi melkein mihinkä vaan.voimia.
Ongelma on se että tyttäresi on eksynyt väärään kaveripiiriin.Hän etsii rankemman kautta rajojaan ja joutuu siinä käymään kovan elämän koulun. Näen että tyttäresi oppii vasta kun tie nousee pystyyn. Te vanhempina joudutte myös koville.Tärkeää olisi se että ilmaiset hänelle suoraan keskustelemalla miltä sinusta tuntuu ja miten hänen käytöksensä vaikuttaa sinuun. Kerro kuinka huolissasi olet ja ilmaise välittämisesi ja rakkautesi kaikesta huolimatta.Näen että tyttäresi rauhoittuu, mutta joudutte vielä vaikeaan tilanteeseen. Hakekaa apua sosiaalityöntekijältä tai ota yhteyttä lastensuojeluun.Mutta ennen kaikkea koita jaksaa antaa rakkautta hänelle ja kerro kuinka tärkeä hän on ja että olet huolissasi. Älä uhkaa sijoituksella koska silloin tilanne pahenee kun hän tuntee ettei sitten ole enää millään väliä.Toivon voimia teille ja rukoilen puolestanne.
Ongelma on se että tyttäresi on eksynyt väärään kaveripiiriin.Hän etsii rankemman kautta rajojaan ja joutuu siinä käymään kovan elämän koulun. Näen että tyttäresi oppii vasta kun tie nousee pystyyn. Te vanhempina joudutte myös koville.Tärkeää olisi se että ilmaiset hänelle suoraan keskustelemalla miltä sinusta tuntuu ja miten hänen käytöksensä vaikuttaa sinuun. Kerro kuinka huolissasi olet ja ilmaise välittämisesi ja rakkautesi kaikesta huolimatta.Näen että tyttäresi rauhoittuu, mutta joudutte vielä vaikeaan tilanteeseen. Hakekaa apua sosiaalityöntekijältä tai ota yhteyttä lastensuojeluun.Mutta ennen kaikkea koita jaksaa antaa rakkautta hänelle ja kerro kuinka tärkeä hän on ja että olet huolissasi. Älä uhkaa sijoituksella koska silloin tilanne pahenee kun hän tuntee ettei sitten ole enää millään väliä.Toivon voimia teille ja rukoilen puolestanne.
minä en uhkaillut ainakaan nuorisokodeilla tai sijaiskodeilla.me puhuimme yhdessä tästä asiasta koska sekä tyttäreni että minä emme tällöin tulleet toimeen ja olimme molemmat väsyneitä silloiseen tilanteesseen.tyttöni ja minä molemmat halusimme ns taukoa ja pesäeroa vallitsevien tilanteiden takia.tyttäreni kärsi koulukiusaamisesta ja ympäristössämme ei ollut mukavaa asua ikävien naapureidenkaan vuoksi-elimme kuin helvetissä,kummastakaan johtumatta.ympäristöasiat vaikuttivat asioihin myös.ahditava asuinympäristö ei myöskään parantanut asioita,tyttäreni asui kavereidensa luona ja minä menin kaverini luokse koska asuinympäristössäni asui oikeasti kauheita ihmisiä.uteliaita ilkeitä ja juoppoja.itsekin ahdistuu.aina ei voi valita kotiympäristöaan jos ei ole taloudellisesti hyvin asiat ja ilman tukea .kaikesta ikävistä asioista huolimatta elämä taas hymyilee,asioilla on ajan saatoissa tapana hoitua.uskot sen jonkun vuosien kuluttua kun tyttäresi kasvaa pois lapsellisesta tasolta.