ja kysyä siltä, seisoiko hän siinä vieressä odottamassa minua 20.15 eräänä myöhäis syksyn iltana? Enkö koskaan saa tietää. Minä en päässyt sillä kertaa perille asti. Onko toista mahdollisuutta?
Katsella harmaata
betoni seinää
9906
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En minäkään päässyt 7.8., mutta ei varmaankaan ollut sama paikkakaan tai sama henkilö.
kerran, mutta kyseinen henkilö oli sisällä...
Oli eka ja vika kerta, en ole aikasemmin saannut kahta ns. paparatsia alle viiden minutin kimppuuni vielä...Tapasinko muuten erään xx:n aulassa?
Ps. Joo, tiedän ap. ei ollut minulle, mutta en voinut vastustaa...
ES
Lähti varmaan yhtä hiljaa kuin oli tullutkin. Etkös sitä tiennyt? Söheltämiset on söhelletty.
miksi ihmiset aina elokuvissa lähtevät karkuun, kun olisi mahdollista päästä rakkaan syliin? Ootte te varmaan nähnyt sellaisia elokuvia. Painella karkuun onneaan. Aina ei käy niin että toinen tulee perässä.Huoh*
on mahdoton selittää. Se tulee lahjana.
ihmiselle. Sillähän se selviää. Keksi joku tekosyy, jonka turvin voit edetä.
Tunteet on hulluutta. Mitä vähemmän, sitä parempi. Ei ole tarvetta soitella, ei edes mistään nimettömästä yleisöpuhelimesta.
Minulla on ikävä, nimittäin aikaa ennenkuin nämä v***n tunteet syntyivät.
Suurena onnettomuutana itse sen välillä (tai enimmäkseen) koen.
vaikka kaikki on näin vaikeaa, silti valitsisin tämän. Ja se ensimmäinen tunne tuli, en osannut varoa. Se ei ollut valinta. Mutta näillä mennään ja kärsitään. Saimmepahan kärsiä ja rakastaa.