Entinen poikaystäväni sai joskus outoja kohtauksia kun oli juonut liikaa alkoholia. Hän oli kuin toinen ihminen ja puhui ihan sekavia. Pelkäsin häntä ihan oikeasti. Jälkeenpäin mietin, että oliko hänellä skitsofrenia tai joku jota alkoholi ruokki. Selvinpäin hän on mielestäni ihan täysjärkinen ihminen.
Skitsofrenia tms.
4
860
Vastaukset
- U-Ö.
Kovemman juopottelun jälkeen kuka hyvänsä on aika raiteiltaan. Kerran hämmästyin itse, kun olin tosissaan pohtinut, että kuka olen? Siis mietin, että kuka olet? Aika outo asetelma.
On ollut aikamoisia pelkotiloja ja säikky olo vaikka mikään ei uhkaa.
Viina vie hermot. eli juoppohulluus saattaa aiheuttaa kuvaamasi kaltaisia ilmiöitä.
- mielenterveysongelmia
masennusta yms.. muita mielenhäiriöitä.
Juoppohulluus on ihan yleistä suomessa.
Poikakaverisi jos on skitsofreeninen.
Hän on ihan normaali viinan muokkaama suomalainen mies.
Viina on jo kulttuurillisesti niin hyväksytty huume, että kaikkea sen aiheuttamaa pidetään normaalina ihmisen käyttäytymisenä.
Syy seuraus suhteet aineen ja ihmisten käyttäytymisen välillä ovat hämärtyneet.
Eikä asioita edes tutkita tarpeeksi syvältä.
Tai tutkimuksia ei julkisteta mielellään, kun ei valtio halua mustamaalata pyhää lehmäänsä eli alkoa. Se tuottaa paljon rahaa valtiolle ja alkoholiteollisuus lobbaa tutkimuksia, joissa punaviini esim muka edistäisi ihmisen terveyttä tai olut etc... näitä aina putkahtelee. Pienellä präntätään vain totuus jonnekin, että oluessa tai viinissä olevat muut ainesosat ovat ne terveyttä edistävät asiat ja alkoholi sitä tuhoava. Mutta "viinanhimoinen" kansa "ymmärtää" lukemansa tahallaan väärin. Alkoholisoituneessa kieroutuneessa mielessä, ei halua katsoa sitä totuutta.
Esim. Alkoholistiperheiden lasten mielenterveysongelmat ovat täysin arkipäivää ja johtuvat pelkästään niistä "alkolistisen todellisuuden" luomista pelkotiloista, vääryyksistä ristiriidoista. Eli ympäristötekijöistä.
Sitten syytä lasten ja ihmisten mielenterveysongelmiin etsitään perintötekijöistä.
Vaikka ihmisen mieli ja ajattelu on oppimisprosessin tulos. Ja lopputuloksen tietää, millainen mieli ja pää ihmiselle tulee, kun opettajana on tunne- ja ajatusmaailmaltaan ailahtelava sairas alkoholistivanhempi.
Oikea kunnon roolimalli, pojalle alkoholisti isä ja tytölle alkoholisti äiti. Tai sekoitus sitä kaikkea p...skaa.
Näen noita tyttö ja poikaraasuja baareissa päivittäin ihmettlemässä omia ihmissuhdeongelmiaan kun ei ketään löydä eikä kukaan heitä ota. Voi voi kun ei ole vanhemmat lapsilleen kunnon roolimalleja antaneet.
Vastuu jätetään yhteiskunnalle tai lapselle itselleen. Syytä ei itsestään tietenkään tunnusteta.
Yksi perus alkoholistinen piirre onkin, että syy on aina jossain muussa kuin itsessään. - crocoodiile
juoppohulluutta voi hyvinkin olla.
Itselläni on ollut vastaavanlaista. Muistan että heräilin keskellä yötä ja olin ihan varma että huoneessani on joku minun lisäkseni jne. Yöllä saatoin herätä niin että olin muka halvaantunut jne.
Ja opiskelu ei onnistunut ei sitten yhtään.
Kannattaa lopettaa viinan suurkulutus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096556Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884191L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453509TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72891Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251501- 66918
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55903- 9889
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193868Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47849