Talouden ismit

Kokoomus tuskin on vaatinut koskaan muun kuin maan puolustusvoimien valtiollistamista. Kepussa sen sijaan on kyllä nähty kovin toivottuna se, että postilaitos, Finnair ja valtion rautatiet ovat olleet valtiollistettuina. Lisäksi Kepussa on suosittu valtiojohtoista teollisuutta. Nyt kun valtion omistusta on yritetty vähentää, suurin kanto kaskessa on ollut Kepu, eivät demarit.

SDP:ssä oli ennen itsenäistymistä mukana koko vasemmisto. Olet oikeassa, että puolueessa esiintyi silloin vaatimuksia pitkälle menevistä valtiollistamisista. Sisällisosdan jälkeen, radikaalimmat sosialistit kuitenkin jättivät puolueen ja maltilliset voimat Väinö Tannerin johdolla saivat vallan puolueessa. Tästä alkoi pitkä mutta hidas revisionistinen tie, jota voi yhdestä näkökulmasta kutsua vastuullisen markkinatalouden harjoittamiseksi, kun markkinatalouden vaihtoehdottomuus alettiin vähitellen tunnustaa. Monien kuten minunkin mielestäni demarit ovat saavuttaneet lähes kaikki "sosialistiset" tavoitteensa, jotka ovat huipentuneet hyvinvointivaltiona tunnettuun yhteiskuntamalliin ja sekatalousjärjestelmään.

viisastuko liikaa, kaikesta lukemastanne. Ihan yleisestikin.

Mielipidepankin "talousoppi" on sen verran tendenssimäisesti väritettyä, että suosittelen neutraalimpien lähteiden tutkimista.

Mielestäni kyllä kuvasinkin tuota muutosta. Elinkeinovapauden säätämisen jälkeen porvaristoon oli mahdollista päästä muunkin kuin perimyksen tai kuninkaan suosiollisen myötävaikutuksen ansiosta. Tottakai tuon ryhmän piiri silloin vähitellen muuttui ja kävi niin kuinprovilegioihin tottunut porvaristo pelkäsi. Sen etuoikeuksiin pääsivät muutkin käsiksi ja silloin kyse ei enää ollut etuoikeudesta.

Keskustassa on vierastettu porvari-käsitettä. Väliin siihen on tehty Kepussa selvä pesäero korostamalla Kepun keskustalaisuutta. Se ei ole halunnut olla sen paremmin porvarillinen eikä oikeistolainen kuin sosialistinen taikka vasemmistolainen puolue. Porvarillisuus onkin käsitteellisesti hämärä ja paremmin 1800-luvun ja sitä edeltävien vuosisatojen oloja kuvaava kuin nykyaikaa heijastava. Selkeämpää on puhua oikeistolaisista puolueista.

Yhtä lailla sosialistinen maailmankatsomus tai puolue on vieras nykypäivän todellisuudelle. Sosialismi on enemmän historiallinen käsite aikansa yhdelle maailmankatsomukselle ja poliittiselle virtaukselle kuin nykytodellisuutta kuvaava. Täälläkin usein viitataan SDP:n sosialismiin ikään kuin sellainen kuuluisia samalla tapaa puolueen ohjelmaan kuin 1910-luvulla täysin erilaisissa yhteiskunnallisissa oloissa.

Jos puolueiden nimet kulkisivat politiikan sisällön mukaan, Suomessa voisi olla esim.

Keskusta = Suomen maatilatalouden puolustusliitto
Kokoomus = Oikeistolainen Kokoomus (eli puolueen nimi voisi säilyä ainakin osana)
SDP = Demokraattinen hyvinvointipuolue
Vasemmistoliitto = Köyhien ja syrjäytyneiden puolue
Vihreät - Ympäristöpuolue Vihreät
RKP = RKP
Kristillisdemokraattinen puolue = ihan hyvä juuri noin
Perustuslailliset = Populistinen kansanpuolue
SKP - Edelleen uskovaiset kommunistit

Mielipidepankki kirjoitti:

Mielestäni kyllä kuvasinkin tuota muutosta. Elinkeinovapauden säätämisen jälkeen porvaristoon oli mahdollista päästä muunkin kuin perimyksen tai kuninkaan suosiollisen myötävaikutuksen ansiosta. Tottakai tuon ryhmän piiri silloin vähitellen muuttui ja kävi niin kuinprovilegioihin tottunut porvaristo pelkäsi. Sen etuoikeuksiin pääsivät muutkin käsiksi ja silloin kyse ei enää ollut etuoikeudesta.

Keskustassa on vierastettu porvari-käsitettä. Väliin siihen on tehty Kepussa selvä pesäero korostamalla Kepun keskustalaisuutta. Se ei ole halunnut olla sen paremmin porvarillinen eikä oikeistolainen kuin sosialistinen taikka vasemmistolainen puolue. Porvarillisuus onkin käsitteellisesti hämärä ja paremmin 1800-luvun ja sitä edeltävien vuosisatojen oloja kuvaava kuin nykyaikaa heijastava. Selkeämpää on puhua oikeistolaisista puolueista.

Yhtä lailla sosialistinen maailmankatsomus tai puolue on vieras nykypäivän todellisuudelle. Sosialismi on enemmän historiallinen käsite aikansa yhdelle maailmankatsomukselle ja poliittiselle virtaukselle kuin nykytodellisuutta kuvaava. Täälläkin usein viitataan SDP:n sosialismiin ikään kuin sellainen kuuluisia samalla tapaa puolueen ohjelmaan kuin 1910-luvulla täysin erilaisissa yhteiskunnallisissa oloissa.

Jos puolueiden nimet kulkisivat politiikan sisällön mukaan, Suomessa voisi olla esim.

Keskusta = Suomen maatilatalouden puolustusliitto
Kokoomus = Oikeistolainen Kokoomus (eli puolueen nimi voisi säilyä ainakin osana)
SDP = Demokraattinen hyvinvointipuolue
Vasemmistoliitto = Köyhien ja syrjäytyneiden puolue
Vihreät - Ympäristöpuolue Vihreät
RKP = RKP
Kristillisdemokraattinen puolue = ihan hyvä juuri noin
Perustuslailliset = Populistinen kansanpuolue
SKP - Edelleen uskovaiset kommunistit

Lue lisää

--Kokoomus = Oikeistolainen Kokoomus (eli puolueen nimi voisi säilyä ainakin osana)
SDP = Demokraattinen hyvinvointipuolue--
---------------------------------------------

Kokoomus ei ole oikeistopuolue siinä mielessä kuin oikeistopuolueet ovat oikeistolaisia muualla euroopassa. Kokoomus on maltillinen, keskusta-oikeistolainen puolue, joka painottaa vapautta suhteessa yhteiskunnan holhoukseen enemmän kuin sosialidemokratia Suomessa.

Hyvinvoinnin monopolisointi sosialidemokraattiseksi liikkeeksi on lähinnä populistista politikointia, jolle ei ole katetta. Kokoomus ja SDP pyrkivät kumpikin kansalaisten hyvinvoinnin maksimointiin.

Ero syntyy ainoastaan siitä, että kokoomus painottaa oikeudenmukaista tasa-arvoa mahdollisuuksien tasa-arvon sekä yksilön- ja yrittäjävapauden kautta, kun SDP perustaa tasa-arvonsa robinhoodimaisen "rikkailta otetaan ja köyhille annetaan" populismiin, jossa puolue ja valtio vastaavat tasa-arvon pääsääntöisestä jakamisesta.

En jaksa naivisti laillasi uskoa jonkun aatteen epäitsekkääseen jalouteen, joka perustuu siihen, että olisi voittopuolisesti vastuullista markkinataloutta.

Toisaalta kuitenkin tiedostat kirjoituksessasi globaalin uusliberalismin eli nykymuotoisen kapitalismin vaarat. Tuollainen kapitalismi juuri syö vapaata markkinataloutta ja on sen pahin vihollinen. On kuitenkin muistettava, että tällainen kapitalismi syntyy aina tuon vapaan markkinatalouden osana. Sehän ei vaadi itselleen erivapauksia, se vaatii vain yhteiskunnallisen säätelyn minimoimista. Globaali, pääomiin perustuva kapitalismin tietää pärjäävänsä tässä kilpailussa, koska sen on mahdollista globaalisti hyödyntää maailman pienin palkkataso, vähäisin työsuhdeturva, minimaalisimmat ympäristönormit jne. Kiinailmiö on juuri tätä eikä se edes pahiten liikuta Kiinaa, vaan Kiinaa paljon köyhempiä maita.

Sanot että vastuullinen markkinatalous ei kilpaile epärehellisesti eikä harhauta kuluttajia. Kuitenkin tarvitaan ainakin kilpaililainsäädäntöä. Sen yrityselämä on vielä niellyt. Eikö se sitten tarvita myös kuluttajansuojalainsäädäntöä. Siihen elinkeinoelämä on usein reagoinut kielteisesti vetoamalla siihen, että muulta tuleva kilpailu saa tässä edun. Eli kuluttajan oikeudet ollaan valmiita uhraamaan, jotta kilpailussa pärjätään. Sama koskee työsuhdeturvaa ja muita työelämään liittyviä kysymyksiä. Odotan siis mielenkiinnolla, millaisia rajanvetoja tämä kataismi eli vastuullinen markkinatalous tuo tullessaan.

Sosiaalidemokraateista kirjoittamisi oli jokseenkin käsittämätöntä. Demareilla ei ole ollut enää vuosikymmeniin mitään tekemistä minkään sorttisen sosialismin kanssa. Revisionistinen puolue on saavuttanut paljolti sosialistiset tavoitteensa ja siinä puolueen ongelma onkin. Ei ole enää tavoitteita, vaan saavutusten puolustamista. Demarien politiikan ydin on ollut vapaan markkinatalouden aiheuttamien ongelmien korjaamisessa. Tällä tavoin on syntynyt työelämän lainsäädäntöä, kuluttajansuojalainsäädäntöä ja sosiaalilainsäädäntöä. Toisaalta demarien politiikka on erittäin vahvasti tukenut vapaata markkinataloutta sen kautta, että tasa-arvoinen koulutuspolitiikka on tuottanut suuret reservit koulutettua työvoimaa markkinatalouden käyttöön.

Mielipidepankki kirjoitti:

En jaksa naivisti laillasi uskoa jonkun aatteen epäitsekkääseen jalouteen, joka perustuu siihen, että olisi voittopuolisesti vastuullista markkinataloutta.

Toisaalta kuitenkin tiedostat kirjoituksessasi globaalin uusliberalismin eli nykymuotoisen kapitalismin vaarat. Tuollainen kapitalismi juuri syö vapaata markkinataloutta ja on sen pahin vihollinen. On kuitenkin muistettava, että tällainen kapitalismi syntyy aina tuon vapaan markkinatalouden osana. Sehän ei vaadi itselleen erivapauksia, se vaatii vain yhteiskunnallisen säätelyn minimoimista. Globaali, pääomiin perustuva kapitalismin tietää pärjäävänsä tässä kilpailussa, koska sen on mahdollista globaalisti hyödyntää maailman pienin palkkataso, vähäisin työsuhdeturva, minimaalisimmat ympäristönormit jne. Kiinailmiö on juuri tätä eikä se edes pahiten liikuta Kiinaa, vaan Kiinaa paljon köyhempiä maita.

Sanot että vastuullinen markkinatalous ei kilpaile epärehellisesti eikä harhauta kuluttajia. Kuitenkin tarvitaan ainakin kilpaililainsäädäntöä. Sen yrityselämä on vielä niellyt. Eikö se sitten tarvita myös kuluttajansuojalainsäädäntöä. Siihen elinkeinoelämä on usein reagoinut kielteisesti vetoamalla siihen, että muulta tuleva kilpailu saa tässä edun. Eli kuluttajan oikeudet ollaan valmiita uhraamaan, jotta kilpailussa pärjätään. Sama koskee työsuhdeturvaa ja muita työelämään liittyviä kysymyksiä. Odotan siis mielenkiinnolla, millaisia rajanvetoja tämä kataismi eli vastuullinen markkinatalous tuo tullessaan.

Sosiaalidemokraateista kirjoittamisi oli jokseenkin käsittämätöntä. Demareilla ei ole ollut enää vuosikymmeniin mitään tekemistä minkään sorttisen sosialismin kanssa. Revisionistinen puolue on saavuttanut paljolti sosialistiset tavoitteensa ja siinä puolueen ongelma onkin. Ei ole enää tavoitteita, vaan saavutusten puolustamista. Demarien politiikan ydin on ollut vapaan markkinatalouden aiheuttamien ongelmien korjaamisessa. Tällä tavoin on syntynyt työelämän lainsäädäntöä, kuluttajansuojalainsäädäntöä ja sosiaalilainsäädäntöä. Toisaalta demarien politiikka on erittäin vahvasti tukenut vapaata markkinataloutta sen kautta, että tasa-arvoinen koulutuspolitiikka on tuottanut suuret reservit koulutettua työvoimaa markkinatalouden käyttöön.

Lue lisää

Kokoomuksen vastuullinen markkinatalous on pikemminkin periaate joka ohjaa politiikkaa: tavoitetila, johoin pyritään lainsäädännöllä ja yhteiskunnan toimin. Se sisältää luonnollisesti sekä kilpailu- että kuluttajalainsäädännöt, joita - ikävä kyllä - tarvitaan ihmisen itsekkään ahneuden suitsimiseen riippumatta yhteiskuntajärjestelmästä ja siitä minkä nimiset puolueet kulloinkin ovat vallassa.

Uusliberalismin ja kapitalismin välille ei kannata asettaa yhtäläisyysmerkkejä. Uusliberalismi (tai libertarismi) lähtee yhteiskunnan vaikutuksen minimoimisesta, kun kapitalismi taas lähtee tilanteesta, jossa sijoitetun pääoman (kapitaalin) tuotto päästäisi maksimoimaan mahdollisimman tehokkaasti.

Liberalismi (libertarismi) suosii mahdollisimman täydellistä kilpailun vapautta, kun kapitalismi pyrkii omilla toimillaan eliminoimaan kilpailun mm. kartellien ja mahdollisimman vahvan markkina-aseman kautta. Kokoomuslainen, vastuullinen markkinatalous ei ole kumpaakaan, koska kilpailun vapautta ei koskaan ole ilman sellaista kilpailulainsäädäntöä, joka turvaa vapauden markkinoilla ja estää kartellien syntymisen ja suuryritysten hallitsevan markkina-aseman sellaisen käytön, joka estää uusien yritysten tulon markkinoille.

Elinkeinoelämä ei ole koskaan vastustanut kuluttajalainsäädäntöä, vaikka onkin tuonut hyvin vahvasti esiin sen, että kuluttajansuojalakeja ei tarvita, jos markkinat toimivat siten, että kilpailu on mahdollisimman vapaata. Jos pääsisimme tilanteeseen, jossa markkinoilla on suuri määrä keskenään tasavahvoja yrityksiä eikä kellään ole hallitsevaa markkina-asemaa, niin tässä tilanteessa menestyy ainoastaa sellainen yritys, joka tuttaa kuluttajan odottamaa laatua muita edullisempaan hintaan.

Vapaa kilpailu monien tasavahvojen yritysten kesken takaa kuluttajan edun toteutumisen parhaalla mahdollisella tavalla. Ikävä kyllä tämä tilanne ei käytännössä toteudu ilman kartellit estävää lainsäädäntöä. Suomessa emme ole lähelläkään vapaata kilpailua (vapaata ja vastuullista markkinataloutta), kun meilläkin on teollisuuden ja kaupan omistus hyvin vahvasti keskuttynyt harvoihin käsiin.

Demareiden "saavutuksista" en ole suuremmin eri mieltä. Työelämän lainsäädäntö, kuluttajalainsäädäntö ja sosiaalilainsäädäntö ovat toki tarpeen, mutta kaikissa näissä demareiden tavoite on holhous eikä mahdollisuukjsien vapauden aikaansaaminen.

Kaikki demareiden aikaansaamat lait on lisäksi laadittu suuryritysten näkökulmasta; siitä keinotekoisesta ja vanhanaikaisesta vastakkainasettelun harhasta, että yritykset ovat riistäjiä ja palkansaaja/kuluttaja vain voimaton hyväksikäytettävä, jota on suojeltava. Juuri tämä suuryritysten näkökulman yksipuolisuus on saanut aikaan, että lainsäädäntö estää kilpailua, kun se aiheuttaa tilanteen, jossa pienyritysten kustannukset nousevat lakisääteisten velvoitteiden kautta sellaisiksi, että yritykset olisi perustettava suoraan suuriksi. Näitäpääomiahan ei ole muilla kuin kapitalisteilla. vapaa kilpailu ei siis toteudu - kiitos sosialidemokratian vanhakantaisen vastakkainasettelun.

Koulutuspolitiikassa demareilla ja kokoomuksella ei ole sellaista eroa, joka antaisi aiheen pistää suomalaisten hyvän tilanteen yksin demareiden ansioksi.

Mitä sosialistiseen valtionkapitalismiin tulee, niin sitä ei käy kieltäminen, etteivätkö demarit olisi suurimpina vastustajina kepun kanssa olleet jarruttamassa valtionomistusten purkamista viime vuosikymmenellä, kun Suomi liittyi EU:iin ja markkinat maailmalla vapautuivat. Juuri SDP:n vasen siipi, Tuomiojan häärätessä päällimmäisenä, aiheutti eniten tuhoa siinä, ettei valtionomistuksia (valtionkapitalismia) päästy ajoissa purkamaan, mikä syvensi vahvasti työttömyyttä Ahon hallituksen aikana ja sen jälkeren, kun lamasta olisi pitänyt päästä toipumaan nopeammin.

Meillä oli toki varhain yrityksiä parantaa työoloja myös työnantajien toimesta. Tällaista työntekijöiden ja työnantajien liikettä kutsuttiin wrightiläiseksi ay-liikkeeksi. Työantajien motiivina oli sosialismin pelko. He siis käsittivät osin jo 1800-luvun lopulla, että marxilainen kurjistumisteoria luo edellytykset sosialismille ja se piti yrittää torjua ennakolta.

Kuitenkin käsityksesi suomalaisen markkinatalouden vastuullisuudesta on melko kummallinen. Työolot ja työn teettämisen ilmentymät olivat varsin surkeat jo heti teollistumisen alkaessa eikä niissä tapahtunut mitään erityistä kohentumista vapaaehtoisuuden pohjalta oikeastaan koskaan. Kaikki työelämän uudistaminen perustui valtiolliseen sääntelyyn, joilla epäkohtiin haluttiin puuttua ja ne korjata.

Aika kuvaavaa on tässä suhteessa maamme ensimmäinen työsuojelullinen asetus vuodelta 1889. Siinä määrättiin ehdottomaksi alimmaksi lasten työhönottoiäksi 12 vuotta. Lasten päivittäinen työaika rajoitettiin 6,5 tuntiin ja nuorten työaika 12 tuntiin. Lasten ja nuorten yötyö ja kaivostyö kiellettiin kokonaan. Tällaisia lainsäädännöllisiä uudistuksia ei luonnollisestikaan olisi tarvittu, ellei olisi havaittu vastuuttoman lapsia hyväksikäyttävän markkinatalouden olevan yleinen ongelma.

Työolot ja tyäväestön kasvava tyytymättömyys lisääntyivät 1900-luvun alussa. Osin tähän vaikutti työväestön itsetunnon kohentuminen järjestäytymisen ja poliittisen toiminnan myötä. Autonomian aikana ei kuitenkaan saatu mitään olennaisia parannuksia aikaan. Vasta 1920-luvulla alettiin säätää erilaisia työelämän lakeja ja myös muuta sosiaalilainsäädäntöä. Tässä oli selvästi nähtävissä se, että tarvitaan lainsäädäntöä eikä työväen olojen kehitystä voi jättää työnantajien hyväntahtoisuuden ja mielivallan varaan. Vasemmiston poliittinen toiminta tähtäsikin hävityn sisällissodan jälkeisinä vuosina revisionistisiin uudistuksiin.

Suomessa on toki voinut olla työväestään huolta pitäviä patruunoita, mutta on ollut myös paljon niitä, jotka vähät välittivät työväen tai kenenkään muunkaan oikeuksista. Tämän vuoksi meillä Suomessa työelämän kysymykset on hoidettu poliittisin päätöksin, lainsäädännöllistä kautta. Tässä poliittisessa historiassa voidaan nähdä, että aina oikeisto on näiden lakien säätämistä vastustanut ja vasemmisto ja keskusta puoltaneet.

Kun tarkastellaan työväen olosuhteiden kehitystä, keskeistä ei ole vertailla patriarkalismin ja taylorismin taikka fordismin keskinäistä suhdetta. Nämä aatesuuntaukset lähtivät työantajien omista intresseistä ja niillä oli erilaisia motiiveja. Patruunoiden huolenpito saattoi johtua juuri työmotivaation ja sitoutumisen kasvattamisesta. Fordismissa keskeistä oli työtehtävien jako (liukuhihnatyö), mutta myös korkeampi palkkataso.

Työväen tavoitteista on kuitenkin voinut vastata vain työväestö ja sen ympärillinen kehittyneet poliittiset ja ammatilliset järjestöt. Paremman kuvan tilanteesta saa sitä kautta, kun tarkastelee kuinka työväenliike on saavuttanut eri aikoina tavoitteitaan ja mikä on noiden saavutusten sisältö. Niin vastuullista markkinataloutta ei ole vielä nähty, joka työväenliikkeen omia ponnisteluja paremmin olisi kyennyt huolehtimaan työväen eduista.

Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalipolitiikasta voi saada tietoa lukemalla esim. Heikki Wariksen vuonna 1961 ilmestyneen klassikkokirjan Suomalainen sosiaalipolitiikka.

Mielipidepankki kirjoitti:

Meillä oli toki varhain yrityksiä parantaa työoloja myös työnantajien toimesta. Tällaista työntekijöiden ja työnantajien liikettä kutsuttiin wrightiläiseksi ay-liikkeeksi. Työantajien motiivina oli sosialismin pelko. He siis käsittivät osin jo 1800-luvun lopulla, että marxilainen kurjistumisteoria luo edellytykset sosialismille ja se piti yrittää torjua ennakolta.

Kuitenkin käsityksesi suomalaisen markkinatalouden vastuullisuudesta on melko kummallinen. Työolot ja työn teettämisen ilmentymät olivat varsin surkeat jo heti teollistumisen alkaessa eikä niissä tapahtunut mitään erityistä kohentumista vapaaehtoisuuden pohjalta oikeastaan koskaan. Kaikki työelämän uudistaminen perustui valtiolliseen sääntelyyn, joilla epäkohtiin haluttiin puuttua ja ne korjata.

Aika kuvaavaa on tässä suhteessa maamme ensimmäinen työsuojelullinen asetus vuodelta 1889. Siinä määrättiin ehdottomaksi alimmaksi lasten työhönottoiäksi 12 vuotta. Lasten päivittäinen työaika rajoitettiin 6,5 tuntiin ja nuorten työaika 12 tuntiin. Lasten ja nuorten yötyö ja kaivostyö kiellettiin kokonaan. Tällaisia lainsäädännöllisiä uudistuksia ei luonnollisestikaan olisi tarvittu, ellei olisi havaittu vastuuttoman lapsia hyväksikäyttävän markkinatalouden olevan yleinen ongelma.

Työolot ja tyäväestön kasvava tyytymättömyys lisääntyivät 1900-luvun alussa. Osin tähän vaikutti työväestön itsetunnon kohentuminen järjestäytymisen ja poliittisen toiminnan myötä. Autonomian aikana ei kuitenkaan saatu mitään olennaisia parannuksia aikaan. Vasta 1920-luvulla alettiin säätää erilaisia työelämän lakeja ja myös muuta sosiaalilainsäädäntöä. Tässä oli selvästi nähtävissä se, että tarvitaan lainsäädäntöä eikä työväen olojen kehitystä voi jättää työnantajien hyväntahtoisuuden ja mielivallan varaan. Vasemmiston poliittinen toiminta tähtäsikin hävityn sisällissodan jälkeisinä vuosina revisionistisiin uudistuksiin.

Suomessa on toki voinut olla työväestään huolta pitäviä patruunoita, mutta on ollut myös paljon niitä, jotka vähät välittivät työväen tai kenenkään muunkaan oikeuksista. Tämän vuoksi meillä Suomessa työelämän kysymykset on hoidettu poliittisin päätöksin, lainsäädännöllistä kautta. Tässä poliittisessa historiassa voidaan nähdä, että aina oikeisto on näiden lakien säätämistä vastustanut ja vasemmisto ja keskusta puoltaneet.

Kun tarkastellaan työväen olosuhteiden kehitystä, keskeistä ei ole vertailla patriarkalismin ja taylorismin taikka fordismin keskinäistä suhdetta. Nämä aatesuuntaukset lähtivät työantajien omista intresseistä ja niillä oli erilaisia motiiveja. Patruunoiden huolenpito saattoi johtua juuri työmotivaation ja sitoutumisen kasvattamisesta. Fordismissa keskeistä oli työtehtävien jako (liukuhihnatyö), mutta myös korkeampi palkkataso.

Työväen tavoitteista on kuitenkin voinut vastata vain työväestö ja sen ympärillinen kehittyneet poliittiset ja ammatilliset järjestöt. Paremman kuvan tilanteesta saa sitä kautta, kun tarkastelee kuinka työväenliike on saavuttanut eri aikoina tavoitteitaan ja mikä on noiden saavutusten sisältö. Niin vastuullista markkinataloutta ei ole vielä nähty, joka työväenliikkeen omia ponnisteluja paremmin olisi kyennyt huolehtimaan työväen eduista.

Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalipolitiikasta voi saada tietoa lukemalla esim. Heikki Wariksen vuonna 1961 ilmestyneen klassikkokirjan Suomalainen sosiaalipolitiikka.

Lue lisää

Lähestymme samaa asiaa hieman eri tavalla.

Kuvasin juuri tuota ammattillisen järjestäymisen ja valtion sääntelyn syntyä ja mukaan tuloa talouden vaikuttajaksi vapaan markkinatalouden rinnalle ja sijaan. Korporatismin syntyä.

Korporatiivinen talous perustuu eturyhmien välisiin sopimuksiin jossa julkiset organisaatiot ja viranomaiset ovat eri tavoin mukana, mutta eturyhmillä (kuten pankit teollisuus, ay-liike) on suurin vaikutusvalta. Sitähän meidän työväen olojen kehittäminenkin on ollut.

Virheellisesti uusliberalismiksi nimetty nykyinen talousmallimme on sekoitus korporatismia ja vapaata markkinataloutta, Uusliberalismi sellaisena kuin se tunnetaan esim. britanniassa on kaukana suomalaisesta mallista. Meillä vain valtion sääntelyä on vähennetty, etujärjestöjen vaikutusvalta on säilytetty.

yksi kylähullu kirjoitti:

Lähestymme samaa asiaa hieman eri tavalla.

Kuvasin juuri tuota ammattillisen järjestäymisen ja valtion sääntelyn syntyä ja mukaan tuloa talouden vaikuttajaksi vapaan markkinatalouden rinnalle ja sijaan. Korporatismin syntyä.

Korporatiivinen talous perustuu eturyhmien välisiin sopimuksiin jossa julkiset organisaatiot ja viranomaiset ovat eri tavoin mukana, mutta eturyhmillä (kuten pankit teollisuus, ay-liike) on suurin vaikutusvalta. Sitähän meidän työväen olojen kehittäminenkin on ollut.

Virheellisesti uusliberalismiksi nimetty nykyinen talousmallimme on sekoitus korporatismia ja vapaata markkinataloutta, Uusliberalismi sellaisena kuin se tunnetaan esim. britanniassa on kaukana suomalaisesta mallista. Meillä vain valtion sääntelyä on vähennetty, etujärjestöjen vaikutusvalta on säilytetty.

Lue lisää

Olen samaa mieltä siitä, että uusliberalismi ei ole ulottanut lonkeroitaan Suomeen samassa määrin kuin USAssa ja erityisesti kehittyvissä maissa sekä kehitysmaissa. Uusliberalismin opit ovat rantautuneet kuitenkin jo hyvin lähelle meitä esim. Viroon. Me emme voi Suomessakaan täysin suojautua uusliberalismilta. Kansainvälisestä kilpailukyvystä huolehtimiseen vedotaan useinkin, jos emme liiku siihen samaan suuntaan, mihin uusliberalistisissa maissa on menty.

Vastuullisen markkinatalouden on siten vaikea toimia myös Suomessa, kun toiminnan edellytyksiä heikennetään kansainvälisesti. Hyvä tahto ei ei silloin pelkästään riitä. Emme voi tämän vuoksi oikein luottaa markkinatalouden vastuullisuuteen ainakaan jonkinlaisena itsesäätelynä.

Korporaatioiden valta on jo heikentynyt. Palkankorostusvaatimusten seurauksena voi olla yrityksen toimintavaikeudet ja siirtyminen halvemman työvoiman maihin. Aiemmin kyse oli enemmän tulonsiirroista omistajilta työntekijöille ja yhteiskunnalle. Nyt yritystoiminnalla on enemmän liikkumavaraa ja normitus alkaa sen vuoksi lähentyä sitä tasoa, missä normitus on aina vähäisin. Markkinataloudessa on uusliberalismin aikakaudella tullut mahdolliseksi kilpailuttaa myös yhteiskuntia siitä, millaisia lakeja ne laativat. Valtion kansalaiset asetetaan puun ja kuoren väliin. Ota yritystoiminta näillä ja noilla ehdoilla tai muuten menemme muualle.

Etujärjestöjen vaikutusvalta on toki edelleen suuri niillä sektoreilla, jossa työvoimaa ei ole korvattavissa halvemmalla ulkomaisella työvoimmalla lyhyessä ajassa. Metsäteollisuus on kuitenkin esimerkki alueesta, jossa on tapahtumassa voimaksta liikettä korporaatiovallan heikentämiseksi. Samaa koskee teknologiateollisuutta. Vahvoja korporaatioita löytyy tällä erää metalli- ja rakennusteollisuudesta, koska näillä sektoreilla menee paremmin kuin koskaan ja työvoimasta on pulaa.

Toivottavasti mahdollisimman moni lukisi erinomaisen kirjoituksesi.

Siinä on asiat taas kerrottu juuri niin kuin ne ovat tapahtuneet.

Mielipidepankki kirjoitti:

Meillä oli toki varhain yrityksiä parantaa työoloja myös työnantajien toimesta. Tällaista työntekijöiden ja työnantajien liikettä kutsuttiin wrightiläiseksi ay-liikkeeksi. Työantajien motiivina oli sosialismin pelko. He siis käsittivät osin jo 1800-luvun lopulla, että marxilainen kurjistumisteoria luo edellytykset sosialismille ja se piti yrittää torjua ennakolta.

Kuitenkin käsityksesi suomalaisen markkinatalouden vastuullisuudesta on melko kummallinen. Työolot ja työn teettämisen ilmentymät olivat varsin surkeat jo heti teollistumisen alkaessa eikä niissä tapahtunut mitään erityistä kohentumista vapaaehtoisuuden pohjalta oikeastaan koskaan. Kaikki työelämän uudistaminen perustui valtiolliseen sääntelyyn, joilla epäkohtiin haluttiin puuttua ja ne korjata.

Aika kuvaavaa on tässä suhteessa maamme ensimmäinen työsuojelullinen asetus vuodelta 1889. Siinä määrättiin ehdottomaksi alimmaksi lasten työhönottoiäksi 12 vuotta. Lasten päivittäinen työaika rajoitettiin 6,5 tuntiin ja nuorten työaika 12 tuntiin. Lasten ja nuorten yötyö ja kaivostyö kiellettiin kokonaan. Tällaisia lainsäädännöllisiä uudistuksia ei luonnollisestikaan olisi tarvittu, ellei olisi havaittu vastuuttoman lapsia hyväksikäyttävän markkinatalouden olevan yleinen ongelma.

Työolot ja tyäväestön kasvava tyytymättömyys lisääntyivät 1900-luvun alussa. Osin tähän vaikutti työväestön itsetunnon kohentuminen järjestäytymisen ja poliittisen toiminnan myötä. Autonomian aikana ei kuitenkaan saatu mitään olennaisia parannuksia aikaan. Vasta 1920-luvulla alettiin säätää erilaisia työelämän lakeja ja myös muuta sosiaalilainsäädäntöä. Tässä oli selvästi nähtävissä se, että tarvitaan lainsäädäntöä eikä työväen olojen kehitystä voi jättää työnantajien hyväntahtoisuuden ja mielivallan varaan. Vasemmiston poliittinen toiminta tähtäsikin hävityn sisällissodan jälkeisinä vuosina revisionistisiin uudistuksiin.

Suomessa on toki voinut olla työväestään huolta pitäviä patruunoita, mutta on ollut myös paljon niitä, jotka vähät välittivät työväen tai kenenkään muunkaan oikeuksista. Tämän vuoksi meillä Suomessa työelämän kysymykset on hoidettu poliittisin päätöksin, lainsäädännöllistä kautta. Tässä poliittisessa historiassa voidaan nähdä, että aina oikeisto on näiden lakien säätämistä vastustanut ja vasemmisto ja keskusta puoltaneet.

Kun tarkastellaan työväen olosuhteiden kehitystä, keskeistä ei ole vertailla patriarkalismin ja taylorismin taikka fordismin keskinäistä suhdetta. Nämä aatesuuntaukset lähtivät työantajien omista intresseistä ja niillä oli erilaisia motiiveja. Patruunoiden huolenpito saattoi johtua juuri työmotivaation ja sitoutumisen kasvattamisesta. Fordismissa keskeistä oli työtehtävien jako (liukuhihnatyö), mutta myös korkeampi palkkataso.

Työväen tavoitteista on kuitenkin voinut vastata vain työväestö ja sen ympärillinen kehittyneet poliittiset ja ammatilliset järjestöt. Paremman kuvan tilanteesta saa sitä kautta, kun tarkastelee kuinka työväenliike on saavuttanut eri aikoina tavoitteitaan ja mikä on noiden saavutusten sisältö. Niin vastuullista markkinataloutta ei ole vielä nähty, joka työväenliikkeen omia ponnisteluja paremmin olisi kyennyt huolehtimaan työväen eduista.

Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalipolitiikasta voi saada tietoa lukemalla esim. Heikki Wariksen vuonna 1961 ilmestyneen klassikkokirjan Suomalainen sosiaalipolitiikka.

Lue lisää

Pari täydennystä jotta ei synny väärää kuvaa.

1889 lasten ja nuorten työntekoa säädellyt laki tehtiin porvarisäädyn aloitteesta silloisilla säätyvaltiopäivillä.

Syytä on myös muistaa, että kaksi kolmasosaa kansastamme vielä itsenäistyessämme sai elantonsa maataloudesta ja sosiaalisesti paljon teollisuuden työoloja suurempi ongelma oli maaseudun torpparien ja tilattoman väestön kysmykset. Työväenaate kukoistikin aluksi juuri maaseudulla ja sosiaalidemokraattienkin päähuomio oli maaseudun vähäväkisten kysymyksissä. Se ei silloin vielä ollut sellainen ay-politiikkaan monopolisoinut liike kuin 70-luvulta lähtien se on ollut

Sosialidemokraatit eivät myöskään juuri hallitusvastuussa ennen 30 luvun loppua olleet (Tannerin vähemmistöhallitus poikkeuksena) ja yleisestä sosiaalipolitiikan kehityksestä tuolloin radikaaleimmin vastasi Edistyspuolue.

Kaikkea hyvää ei pidä aina laittaa sokeasti SDP:n ansiolistalle.

Mielipidepankki kirjoitti:

Olen samaa mieltä siitä, että uusliberalismi ei ole ulottanut lonkeroitaan Suomeen samassa määrin kuin USAssa ja erityisesti kehittyvissä maissa sekä kehitysmaissa. Uusliberalismin opit ovat rantautuneet kuitenkin jo hyvin lähelle meitä esim. Viroon. Me emme voi Suomessakaan täysin suojautua uusliberalismilta. Kansainvälisestä kilpailukyvystä huolehtimiseen vedotaan useinkin, jos emme liiku siihen samaan suuntaan, mihin uusliberalistisissa maissa on menty.

Vastuullisen markkinatalouden on siten vaikea toimia myös Suomessa, kun toiminnan edellytyksiä heikennetään kansainvälisesti. Hyvä tahto ei ei silloin pelkästään riitä. Emme voi tämän vuoksi oikein luottaa markkinatalouden vastuullisuuteen ainakaan jonkinlaisena itsesäätelynä.

Korporaatioiden valta on jo heikentynyt. Palkankorostusvaatimusten seurauksena voi olla yrityksen toimintavaikeudet ja siirtyminen halvemman työvoiman maihin. Aiemmin kyse oli enemmän tulonsiirroista omistajilta työntekijöille ja yhteiskunnalle. Nyt yritystoiminnalla on enemmän liikkumavaraa ja normitus alkaa sen vuoksi lähentyä sitä tasoa, missä normitus on aina vähäisin. Markkinataloudessa on uusliberalismin aikakaudella tullut mahdolliseksi kilpailuttaa myös yhteiskuntia siitä, millaisia lakeja ne laativat. Valtion kansalaiset asetetaan puun ja kuoren väliin. Ota yritystoiminta näillä ja noilla ehdoilla tai muuten menemme muualle.

Etujärjestöjen vaikutusvalta on toki edelleen suuri niillä sektoreilla, jossa työvoimaa ei ole korvattavissa halvemmalla ulkomaisella työvoimmalla lyhyessä ajassa. Metsäteollisuus on kuitenkin esimerkki alueesta, jossa on tapahtumassa voimaksta liikettä korporaatiovallan heikentämiseksi. Samaa koskee teknologiateollisuutta. Vahvoja korporaatioita löytyy tällä erää metalli- ja rakennusteollisuudesta, koska näillä sektoreilla menee paremmin kuin koskaan ja työvoimasta on pulaa.

Lue lisää

Kun omistajien ja työntekijöiden edut asetetaan vastakkain, niin kuin mpp aina tekee, on hyvä muistaa, että sekä omistajat että työntekijät saavat osinkonsa ja palkkansa ainoastaan siitä rahasta, jonka yritys pystyy hankkimaan vapailta markkinoilta, eli asiakkailtaan.

Näinollen politiikassa ja lainsäädännössä tulisi hyväksyä se tosiasia, että yrityksille olisi luotava sellainen toimintaympäristö, jossa ne pystyvät toimimaan sellaisella tavalla, joka antaa mahdollisuudet myyntituolojen (liikevaihdon) maksimoimiseen sekä viennissä että kotimarkkinoilla vapaan kilpailun olosuhteissa.

Vasta sen jälkeen, kun asiakkailta saatavat myyntitulot kasvavat, voivat omistajat ja palkansaajat ryhtyä jakamaan näitä rahoja: paljonko palat nousevat ja paljonko jaetaan osinkoja, kun yrityksen on luonnollisesti huolehdittava myös kasvunsa edellyttämistä investoinneistaan, markkinoinnistan, asiakaspalvelustaan ja kaikista kilpailutekijöistään, jotka voivat tehdä siitä muita yrityksiä paremman ja houkuttelevamman sekä laatu- että hintakilpaulun suhteen.

Omistajien ja palkansaajien intressi on siis yhteinen: yrityksen menestyminen kilpailussa.

Muuten ei kumpikaan saa mitään. Ei tuottoa sijoitetulle pääomalle eikä lisää liksaa korvaukseksi palkansaajan työpanoksesta ja sitoutumisesta.

Onhan siellä tosiaan ollut erinomainen yksi kylähullu ja ainakin yksi toinen hyvä vastaaja.

jatkoa. kirjoitti:

Onhan siellä tosiaan ollut erinomainen yksi kylähullu ja ainakin yksi toinen hyvä vastaaja.

Mielipidepankin odottaisi hieman enemmän kommentoivan saamiaan hyvin asiallisia vastineita.

hiukan pahoittelua kirjoitti:

Mielipidepankin odottaisi hieman enemmän kommentoivan saamiaan hyvin asiallisia vastineita.

MPP:n talousopit ovat punapääoman perua, ei riitä konkurssipankin miehellä kompetenssi käydä asiakeskustelua, kyvyt riittää vain kepun ja kokoomuksen pilkkaamiseen.