Vaihdoin asuntoa. Uskovaisia tuli kylään. Yksi kyläläisistä oli onkinut tietoonsa yli 10 vuoden takaisia, jo anteeksisaatuja syntejäni. Hän kertoi tiedoistaan minulle. Hän kertoi olevansa jopa niin hyvä ja jalo, ettei kerro tietojaan muille.
Millaisia uskovaisia?
Minulta loppuivat seurahalut.
Ei voi olla totta, etta Jumalan lasten keskuudessa on paha olla siksi, että saattomiehet muistelevat lahimmäistensä menneitä syntejä.
Minua ei ole koskaan noin pahasti loukattu. Loukkaaja ei edes ymmärtänyt loukanneensa. Kehotin häntä hapeämaan ja muistelemaan mieluusti omia lankeemuksiaan.
Mitähän tässä tilanteessa oikein pitäisi tehdä?
Itse aion olla vain hiljaa ja mennä seuroihin johonkin, jossa ei ole noita vainoojia. Ei kai minulla muuta mahdollisuutta ole kuin yrittää loukattunakin olla uskomassa.
Millaisia uskovaisia?
Minulta loppuivat seurahalut.
Ei voi olla totta, etta Jumalan lasten keskuudessa on paha olla siksi, että saattomiehet muistelevat lahimmäistensä menneitä syntejä.
Minua ei ole koskaan noin pahasti loukattu. Loukkaaja ei edes ymmärtänyt loukanneensa. Kehotin häntä hapeämaan ja muistelemaan mieluusti omia lankeemuksiaan.
Mitähän tässä tilanteessa oikein pitäisi tehdä?
Itse aion olla vain hiljaa ja mennä seuroihin johonkin, jossa ei ole noita vainoojia. Ei kai minulla muuta mahdollisuutta ole kuin yrittää loukattunakin olla uskomassa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Puhuttele juoruilijaa ja tarjoa hänelle evankeliumia. Jos hän ei käsitä tilaansa, ota lisäksi yksi tai kaksi luotettavaa uskovaista ja puhuttele häntä heidän kanssaan. Jos hän ei vieläkään ymmärrä tilaansa, mene ja kerro seurakunnalle. Anna hänelle kuitenkin kussakin vaiheessa aikaa, ettet hätäilisi asiaa pilalle.
Kuinka tällainen juoruilija on lopettanut seurahalusi? Niidenhän luulisi vain lisääntyvän, jos Jumalan lapsi kohtaa vaikeuksia vaelluksellaan. Eihän seurakunta ole syyllinen, jos yksittäinen kristitty toimii väärin sinua kohtaan. Ja kuinka pyydät seurakunnan neuvoa asiassasi, jos hylkäät sen?
Sisarten ja veljien anteeksi saamien syntien tahallinen muisteleminen on hyvin paha synti. Jos omat anteeksi saadut synnit tulevat mieleen, sen saa käsittää sielunvihollisen työksi ja uskoa synnin saman tien anteeksi yhä uudelleen, niin monesti kuin vanha kehno sillä kiusaa. Toisen synnin muistelu on sen sijaan selvä tekosynti ja lisäksi aika paha sellainen. Sekään ei ole peruste muistella toisen syntejä, että "et ole tietääkseni tehnyt niistä parannusta", jos ei ole itse tarjonnut niistä vapautusta eli evankeliumia.
Otan vielä yhden esimerkin, jotta toisen syntien "muistelijaa" ei kuitenkaan heti leimattaisi: Joku kysyy sinulta aivan vilpittömästi, on se ja se totta, mitä hän on sinusta kuullut. Silloin voi aivan yhtä vilpittömästi ja vapaasti kertoa, että se on totta, mutta että olen saanut uskoa sen armosta anteeksi. Tällöin kysyjä, jos hän on tehnyt kysymyksen Kristuksen mielellä, iloitsee kanssasi autuudestasi. Jos se synti on kuitenkin yhä tunnolla, sitä kannattaa pyytää tältä vilpittömältä kysyjältä anteeksi. Kun hän sen anteeksi saarnaa, saavat kaksi Jumalan lasta taas yhdessä taivaan enkelien kanssa iloita.
Aina käy hyvin, kun vain kaksikin Jumalan armolasta pitää seuroja yhdessä uskossa ja yhdessä rakkaudessa. Siellä on itse Jeesus Kristus ja täydellinen syntien anteeksianto heidän keskellään.
Olen uskomassa, mutta niin yksin. Johtuen juuri juoruista, vanhoista, mutta niillä on pitkät ja kantavat siivet. En edes jaksa käydä seuroissa, kuuntelen netistä ja radiosta.
Juorujen aiheet ovat todellakin saanut mieleni siihen mittaan, etten ole pystynyt käymään seuroissa. todella harvoin.
Ja todellakaan kaikissa ei ole edes puolia totta, ne vaan kasvoi ja kasvoi... esim, että olen irvistellyt pyhäkouluväelle ym. älytöntä, on kuin kanan höyhen tippui...niin kana oli jo kuollut kun kana parka sai juorun takaisin. Ei edes tunnistanut, että kyseinen juttu oli hänestä lähtöisin.
Näillä on hyvin vahingollinen taipumus, varsinkin jos ei ole yhtään puolustajaa.
Kukaan ei ole tullut anteeksi pyytelemään, vaikka olen mainunnut asiasta. Olen suvun onneton, onnellinen, joka kerran löysi Jumalan valtakunnan. Mutta nykyään olen yksin räpiköivä tuskin hengissä... Ei ole seurapaikalla kukaan kaipaillut... vaikka saarnoissa niin siitäkin puhutaan kauniisti ja kuinka uskovaisten tulee huolta kantaa niistä jotka uupuvat ja väsyvät.
Itse olen itkenyt iltaisin itseni uneen, yksinäisyyttäni. USKOVAISIA kaipaillut, niitä joista seurapuheissa puhutaan, matkaystävistä.
Minun ystäväni ovat mun rakas epäuskoinen perheeni ja työkaverineni.
Olen kylläkin yrittänyt viestittää ns. uskon ystäville useita kertoja, että kaipaan myös uskon ystäviä, mutta kukapa se kaipaisi ihmistä joka "ei ehkä olekkaan oikeasti uskomassa". Kuka voi tuomita toisen, tästä tuomitsemisesta Jeesus puhui, kun sanoi, että ei voi tuomita toisen uskoa...
Kirjoitin vaan tänne kun täälläkin käy näköjään oikeita uskovaisia, vaikka käypi muitakin, tallin haju näköjään erottaa, vaikka onkin vain näköjuttu.
hampaisiin joutuneita tuntuu tälläkin palstalla olevan useampia. Mutta usko pois, niin kateuden piru kalvaa heitä niin, etteivät he saa yöllä edes nukuttua, kun heidän täytyy miettiä kierouksia omien päämääriensä saavuttamiseksi. Itse perättömien juorujen vuoksi täysin väärään valoon joutuneena olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, etten haluaisi olla juoruajienkaan "housuissa". Heidän tehtävänä on selvittää puheensa niin laajasti kuin he ovat perättömiä juorujaan levittäneet. Sääli on se suurin tunne tällä hetkellä, kun kuulen puhuttavan heistä.
...on väärää uskoa.
Ripissä tunnustetut synnit, tulee rippi-isän unohtaa heti kun hän ne on kuullut.
Jos hän niitä kuitenkin muistelee, tai tuo esiin, on hän osallinen samaan syntiin.
Rippisalaisuus on ehdoton. Anteeksiannettuja syntejä ei saa muistella, tai koskaan tuoda esiin. Ne on ikuisesti armonmereen hukutettuja asioita.
Observer.
pahin omavanhurskas. Onhan tuossa hänen kirjoituksessaan siteeksi asiaakin, mutta kirjoittaja itse on kylla niin kauas eksynyt, ettei näe eika edes halua nähdä tilaansa.
juuri tuon minun
tarinan ja Kohtalon!
Se vahvisti uskoani,
Kiitos psalmistasi,
en sittenkään ole yksin!
ja kertoa_kin kiitos psalmeja,
miten suuri on ollut Herran
rakkaus minuakin suurinta
syntistä kohtaan,
että minäkin pääsin alta lain,
kiitos lauluja Armosta,
laulamaan!
Jatkan tarinaani:
Asianomainen juoruilija ei siis lainkaan ymmärtanyt eika ymmärrä tehneensä mitään väärin. Hän on vain uteliaisuuttaan kaivanut tietoja (ja menneitä syntejä) minusta ja sitten tulee kerskaamaan minulle, että hän tietää, mutta on niin jalo, ettei kerro kenellekään.
Minusta on vaikeaa ymmärtää, että kukaan itseään uskovaiseksi kutsuva voisi tehdä mitään tuollaista. Mitä hyötyä ja iloa on toisten asioiden kaivelemisesta?
Minusta tuntuu, että tuo riiviö käyttäytymisellään pilasi elamäni pitkäksi aikaa. Lueskelin ketjua... en minä osaa sanoa, miksi seurahalut tuon takia katosivat, mutta kait se meni niin, että ajattelin, ettei tarvitse moisia kyttääjiä enää nahdä.
Olen sanonut loukkaajalle, että minua ei koskaan ole näin pahasti loukattu. Hän ei ymmärrä. Minulla ei ole aikomustamaan työstää asiaa enempää - samalla levittelisin vain omia vanhoja syntejäni. Ns. Kristuksen kirkkolaki ei tässä siis voi toimia. Ei se mikaan oikea 'laki' olekaan, vaikka erityisesti 1970-luvulla niin haluttiin uskoa.