Meillä on 8 vuotias naaraskissa joka katosi viikonloppuna. Nyt ensiyönä (ma-ti)klo. 04 tulee kolme vuorokautta viimeisestä havainnosta. Kissa on ollut aina sellainen sisäkissa, eikä se esimerkiksi talvella edes halua ulos. Kesällä se on tuossa pihalla ollut ja syönyt heinää ja käpsehtinyt. Pikkuhiljaa on kuitenkin voinut havaita, että reviiri laajenee. Ja ikkunalaudalla se on istunut haikeana itikkaverkon takana. Pikku viestitys(kö?)pissoja on myöskin viimeaikoina alkanut esiintyä.
Aiemmin kissa on todellakin ollut sisäkissa. Oikein avuton ja passattu yksilö, sellainen rötvääjä. On se joskus ennenkin karannut ja parhaillaan ollut melkein kaksi päivää poissa, mutta se oli eri osoitteessa se. Tällä seudulla kyllä on kissoja muillakin.
Mitä siis on voinut tapahtua? Etsitty on ja ei havaintoa, mitä nyt viimeyölliset kissojen tappeluäänet mitä kuulin. Naapurissa asuu myöskin eräänlainen erakoitunut luonnevikainen äijjä, mistä en varmuudella osaa sanoa olisiko tuo kissavihaaja. Mutta jos on meidän kissalle pahaa tehnyt ja vaikka hengen ottanut, niin omastaan hengestä jotuu luopumaan toimestani.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ja palailee yleensä kotoisten lihapatojen ääreen. Leikkaamaton taasen saattaa häipyä omille teilleen viikkokausiksikin ja sitten palata tai olla palaamatta. Laita herkullista ruokaa tarjolle, kolistele ruoka-astiaa yms. jos on kuuloetäisyydellä tulee syömään.
Hei, meidän leikattu narttukissa oli pari kertaa viikon poissa ja tuli sitten takaisin. Epäiltiin, että oli jäänyt naapurin maatilalla ovien taakse tai sitten saanut vain niin paljon ruokaa, ettei jaksanut lompsutella kotiin. Tosin oli kyllä paljon ulkona ja aina itse halusi ulos.
Eli meillä on naaraskissa, nyt jo 13 vuotta ja sisäkissä. Nuorempana neidillä oli tapana tehdä pitkiäkin matkoja, tämä siis oli silloin kun neiti oli vielä leikkaamaton ulkokissa. Pisimmät reissut saattoivat kesällä olla parikin viikkoa, mutta oli tuota reviiriäkin aika paljon.
viimeisen pidemmän reissun neiti teki ollessaan viimeisillään tiineenä, silloin kyllä huolestutti kovasti, sen ja pentujen puolesta. Mutta kotiin tuo tuli parinviikon reissun jälkeen ja sai terveet vauvat. :) Pian sen jälkeen neiti menikin leikattavaksi, joka kyllä vähensi näitä pidempiä reissuja huomattavasti. Muuten ei käytös muuttunut mitenkään, samanlainen äksyilijä edelleen. :)