viimeviikolla näin sellasta unta, että olin jossakin festareiden tapaisilla missä joku mies pyöri ympärilläni ja mä nautin huomiosta täysin rinnoin. Sitten siihen tuli mun vanha koulukaveri yläasteajoilta ja pyysi ensin muka apua jonkun ristikon täytössä mutta sitten vinkkasikin, että missäs mun mies on? ja pakotti sanomaan iskijätyypille, että mulla on mies kotona odottamassa. Sanoin vastahakoisesti ja mies häipyi sanomatta mitään ja olin hiukan ärtsy. Myöhemmin samana yönä näin unta että minä ja hyvä ystäväni olimme jossakin luokkahuoneessa. En muista tapoimmeko ihmisen vai kuoliko se ilman meidän vikaamme, mutta lavuaarissa oli ruumis, en tiedä sukupuolta. Olin ihan paskana luokkahuoneen ulkopuolella, yhtäkkiä kerrostalon pihalla roskisten edessä. Ystäväni tuli ihan tavallisen oloisena ulos, hänellä oli kädessään ruumiin käsi jonka hän oli piilottanut lapsen vesilelun (vene) sisälle. Sanoin, että laittaa nyt edes jonkun roskiksessa jo valmiina olevan muovipussin sisälle, koska veneestä näkyi läpi se käsi! Kun kaverini heitteli ruumiin palasia ihan liekeissä roskikseen, näimme kun luokkahuoneeseen meni vanhoja ihmisiä ja siellä oli se ruumis! Juoksimme karkuun heti kerrostalon pihan edestä vaikka kuinka pitkän matkaa ja siinä vaiheessa sanoin, että tiedän olevani unessa koska tää on liian omituista eikä mua pelottanut yhtään.
uni jonka näin taas viimeyönä, oli kuin elokuva jossa en itse esiintynyt ollenkaan, vaan seurasin sivusta kuin töllön ääreltä tapahtumia. Mies salakuljetti pieniä tynnyreitä ja rahaa mutta tynnyreissä olikin rahan sijasta ihan pieniksi silputtuja ananaksia ja persikoita! (?) joita maistelin vaikka en esiintynyt itse unessa. Ihan omituista mutta mies yritti huijata odottamaansa tyyppiä, sekoittamalla persikkaa ananaksen sekaan, ja ananas tässä unessa oli siis arvokasta rahaa ja persikka vain persikkaa. Mies toivoi että ehtisi vaihtaa tynnyrit ennenkuin petos huomataan. Itse kuitenkin maistellessani tätä omituista höttöä, yritin kokoajan löytää persikan palasia suuhuni koska ne maistuivat paremmalta kuin ananas. Mies odotti tien reunassa rekkaa. ohi ajoi kokoajan todella kovaa omituisia hienoja autoja.
Paikalle pysähtyi ambulanssi, josta nousi kerran tuntemani tuttava hepenissään. Ambulanssin kyljessä oli poseerauskuva hänestä. Tyttö sanoi että vaihtaa alaa, sillä hän on muiden mielestä liian nirppanokka tai neiti alalle.
En nähnyt miehen ananaspersikka-'vaihtoa' ollenkaan, sillä siirryin metsän läpi seuraamaan jonkun kiltin oloisen hirviön metsästystä. Hirviöllä oli lemmikkinään jokin vedessä liikkuva, tiikerin näköinen otus joka oli pyydyksenä vedessä. He yrittivät löytää lammesta toisen, mutta pienemmän hirviön kuin tämä metsästäjähirviö oli. Pelkäsin kooajan 'tiikerin' puolesta kuin se hillui vedessä, mutta yhtäkkiä se nousikin maalle ja näin hirviön nousevan vedestä. Isompi kiltti hirviö oli täysin ylivoimainen ja hakkasin ja kuristi pienempää vaarallista hirviötä leikiten. Muistan siirtyneeni 'töllön puolelta' itsekin vähän hakkaamaan nyrkillä hirviötä joka oli mua todella paljon isompi eikä varmaan edes tuntenut lyöntejä. Hirviö kuoli. ja se jätettiin veteen lillumaan.
Nämä kaksi tapahtumaa (rekkaa odottava mies ja hirviöt) liittyivät jotenkin oleellisesti toisiinsa, en vain muista miten.
unessa näin myös jonkun kissoistani synnyttävän aivan pienen, valkoisen kissanpennun.
Alkuyöstä uni oli erilainen: Olin faijan entisen kämpän alapuolella. Parvekkeelta joku hullu mies huuteli meille ärsyttäviä asioita ja me vastasimme (en tiedä kenen kanssa edes olin) samalla mitalla. Myöhemmin ukko oli valehdellut jollekkin isommalle talon kiholle, että me olimme hajottaneet jotain pyöräkellarissa vaikka se ei ollut totta. Tajusin myöhemmin, että ukkeli olikin aave! Kävelin erään kaupan ohi ja sielläkin hillui joukko haamuja joista muutama oli ärsyttäviä mutta vaarattomia. taisin vähän tutustuakkin heihin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.