Pattaya, pattaya...

Hei kaikille täältä Pattayalta!
Matka Bangkokista tänne sujui mukavasti linja-autolla. Matkaan lähdin Ekkamain linja-autoasemalta. Varasin itselleni kaksi paikkaa sillä minulla oli kookas kultainen Buddha-patsas edelleen mukanani. Se oli varhaista aamua kun bussi starttasi liikkeelle. Aurinko paistoi ja linnut lauloi, elämä hymyili. Ensimmäistä pysähdystä tarvitsikin odottaa jopa viitisen minuuttia kun jollekin matkustajalle sattui tulemaan vessahätä. Matkaan taas päästyämme bussi kiihdytti vauhdin jopa 80 kilometriin tunnissa kunnes sen oli taas pysähdyttävä. Nyt oli jonkun saatava muutama olut kaupasta mukaan matkalle. Tätä kiihdytys, jarrurus, pysähdys, vessaan, kauppaan, muuten vaan huvikseen pysähtelyä jatkui koko matkan ajan. Senverran kovilla oli bussin jarrut että jarrupalat oli vaihdettava kahdesti matkan aikana. Perille Pattayalle pääsimme mukavasti seuraavana aamuna. Hyppäsin asemalla odottavan lavataksin lavalle. Ajattelin mennä Beach Roadin päähän asti. Hyppäsin kyydistä ja ojensin kuljettajalle 20 bahtia. Jotkut turistit maksavat tästäkin matkasta huomattavasti enemmän kun erehtyvät kysymään kuljettajalta hintaa.
Istahdin rantahietikolle, se ei ollutkaan niin valkoista ja hienoa mitä olin nähnyt matkaoppaiden sivuilla esimerkiksi Koh Samuin Chaweng beachilla tai Kuuban Guardalavacassa. Olin hieman pettynyt. Kaivoin kuitenkin repustani snorkkelin ja uimalasit päähäni sekä räpylät jalkapöytien jatkeiksi. Sukelsin veteen. Uin kuin kala. Maskini ei ollut kovinkaan tiivis. Imaisin keuhkoni täyteen vettä. Se tuntui hyvin epämiellyttävältä. Kaikesta huolimatta etenin pohjaa myöten taistelukalan tavoin. Murskasin kaikki edessäni olevat esteet. Tunsin olevani koko Pattaya Bayn valtias. Näkyvyys oli huono. En tiedä oliko vesi normaalisti näinkin sameaa vai johtuiko se pakoon luikkivista kaloista? ...vai pääni ympärille kietoutuneesta muovipussista? Olin kiertänyt Koh Larnin korallisaaren. Palasin rannalle. Istuskelin rantahietikolla. Ilta alkoi hämärtyä. En tiennyt mitä tehdä. Ohitseni kulki nuorehkoja miehiä jotka kaupustelivat minulle kokaiinia, marihuanaa, amfetamiiniä, ecstasy ja yaba tabletteja. En ryhtynyt tekemään kauppaa koska en tiennyt mitä ne ovat. Thaimaassa, kuten ei muuallakaan kannata sotkeentua huumeisiin. Jos nyt välttämättä kuitenkin olette huumeiden kanssa tekemisissä niin olkaahan varpaillanne sillä kovimmillaan tuomio voi olla kuolemanrangaistus vaikka ei 50 vuotta thaimaalaisessa vankilassakaan kovin houkuttelevalta kuulosta. Siis nuoret ja vanhat, pojat ja miehet, äidit ja tyttäret, isät ja lapset, mummot ja vaarit, sukulaiset ja ystävät, naapurit ja entiset naapurit, sinäkin kaikenkokenut vanha narkomaani, sanokaa rohkeasti huumeille EI! Tarkennetaan nyt vielä ettei kukaan vaan ymmärtänyt väärin niin en tarkoittanut tuolla "olkaahan varpaillanne" -sanonnalla että teidän täytyisi jatkuvasti seistä varpaillanne balleriinan tavoin.
Nyt tarkoitukseni on lähteä etsimään majoituspaikkaa täältä rauhallisesta kalastajakaupungista. Ihmeellisen paljon täällä on värikkäitä valoja ja jonkinlaisia juottopisteitä. Ilmeisesti ne ovat baareja. Missään ei ole kuitenkaan miehiä töissä. Ehkä thaimaalaiset miehet ovat niin laiskoja etteivät vaivaudu tekemään työtä baarissa. Tarkemmin katsottuani esimerkiksi Jenny Star Barin henkilökuntaa niin kaikilla viehättävän näköisillä tytöillä on suurehkot kämmenet ja miesmäinen aataminomena kurkussa. No antaa olla, lähden Buddha-patsaani kanssa etsimään yösijaa. Palataan taas asiaan. Terveisin Peltsi