toinen lapsi

Olemme aloittaneet ihan vasta vauva projektin.
ennestään meillä on 4,5 v tyttö lapsi.
Miettinyt oon tässä että kuinkahan tyttö ottaa tulevan vauvan vastaan.
Kun hän on meidän kummankin suvun puolelta tällä hetkellä ainut pieni.ja on ollut sitä jo niin kauan. on saanut niin täyden huomion.
olen kyllä ajatellut että se on ihan hyvä ettei tule enää saamaan sitä täyttä huomiota, mutta onhan se pienelle aika "raakaa" kun lähes kaikki huomio yhtäkkiä häviää.
Kaikkein eniten minua pelottaa kun miehen puolelta tyttären mummo on jotenki "tyhmän" puoleinen..siis että minä tiedän että hän tulee kantamaan ja paapomaan vauvaa todella paljon, ja tytär jää vähälle huomiolle. Ja ikävä kyllä tämä mummo sattuu olemaan enää ainut isovanhempi mitä meillä on enää jäljellä. Ja mummo on tytölle todella tärkeä.

Mielessäni olen päättänyt että itse irtaudun vauvasta mikäli vaan mahdollista tietyin väliajoin ja omistaudun täksi ajaksi täysin tyttärelle. ja uskoakseni mieheni tekee samoin..

Liikaa huolehdin liian ajoissa, tiedän. mutta onko muilla ollut samanlaisia ajatuksia tai jopa ongelmia?miten selvitty?
4370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

irtaudut vauvasta,aika tylysti sanottu.Sinä olet äiti ja osaat varmasti antaa huomiota kummallekin yht aikaa..Siinä mitään jaottelua tarvitse kenenkään puolelta.Jos imetät,vanhempi tytär voi olla vierellä katsomassa toimitusta jne.Minä olen ainakin saanut kolme kasvatettua ilman jaottelua puoleen ja toiseen..

Äänestä
  • mietteitä toisen lapsen suhteen, joka siis on mahassa. Esikoinen 1,5 vuotta ja enemmänkin pohdin sitä, miten toisesta lapsesta voi tulla yhtä rakas kuin esikoisesta. Ja tietysti mietin sitä miten esikoinen tulee toiseen suhtautumaan. Mutta uskon kaiken menevän hyvin.. Olenhan itsekin selvinnyt pienemmistä sisaruksista ilman pysyviä traumoja ja sisarukset ovat minulle todella rakkaita..

    Äänestä

  • no oli ehkä tylysti sanottu mutta pointti tuli selväksi..? eli joskus vauva jää isälle, tädille tai muulle sukulaiselle hoitoon ja minä annan ihan erityistä aikaa tyttärelle, mitä milloinki. mennään hampurilaiselle, leikkipuistoon tai jotain. mutta siis että vain minä ja tytär.
    tottakai tytär on vauvan hoidossa mukana ja "apuna".

    Äänestä

  • Joujo kirjoitti:

    no oli ehkä tylysti sanottu mutta pointti tuli selväksi..? eli joskus vauva jää isälle, tädille tai muulle sukulaiselle hoitoon ja minä annan ihan erityistä aikaa tyttärelle, mitä milloinki. mennään hampurilaiselle, leikkipuistoon tai jotain. mutta siis että vain minä ja tytär.
    tottakai tytär on vauvan hoidossa mukana ja "apuna".

    Heippa. Kyllä se esikoisesi varmasti hyvin suhtautuu uuteen veikkaan/siskoon. Onhan se kuitenkin jo aika iso tyttö ja varmaan ymmärtää kun hoivaat pienokaista;) Ja varmaan hyvä idea sitten välillä antaa huomio kokonaan vain isommalle, lähteä vaikka shoppailemaan=)Meillä on kanssa mietitty toisen hankkimista, esikoinen on vuoden vanha...Tsemppiä kovasti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joujo kirjoitti:

Olemme aloittaneet ihan vasta vauva projektin.
ennestään meillä on 4,5 v tyttö lapsi.
Miettinyt oon tässä että kuinkahan tyttö ottaa tulevan vauvan vastaan.
Kun hän on meidän kummankin suvun puolelta tällä hetkellä ainut pieni.ja on ollut sitä jo niin kauan. on saanut niin täyden huomion.
olen kyllä ajatellut että se on ihan hyvä ettei tule enää saamaan sitä täyttä huomiota, mutta onhan se pienelle aika "raakaa" kun lähes kaikki huomio yhtäkkiä häviää.
Kaikkein eniten minua pelottaa kun miehen puolelta tyttären mummo on jotenki "tyhmän" puoleinen..siis että minä tiedän että hän tulee kantamaan ja paapomaan vauvaa todella paljon, ja tytär jää vähälle huomiolle. Ja ikävä kyllä tämä mummo sattuu olemaan enää ainut isovanhempi mitä meillä on enää jäljellä. Ja mummo on tytölle todella tärkeä.

Mielessäni olen päättänyt että itse irtaudun vauvasta mikäli vaan mahdollista tietyin väliajoin ja omistaudun täksi ajaksi täysin tyttärelle. ja uskoakseni mieheni tekee samoin..

Liikaa huolehdin liian ajoissa, tiedän. mutta onko muilla ollut samanlaisia ajatuksia tai jopa ongelmia?miten selvitty?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu