Asiaa

Kovasti on kommentteja tullut ja agressioita herättänyt, eivät kaikki elä saman tusinakaavan mukaan ja olen itse oravanpyörästä jättäytynyt ja valinnut elämäkseni taistelutaidot.
En suinkaan ole ainoa Suomalainen joka on ulkomailla treenannut ja daneja saavuttanut, voinpa mainita muutamia muitakin esimerkkejä, mestaribudoka Ilpo Jalamo on paljon kiertänyt maapalloa treenannut japanissa ja saavutti koreassa ensimmäisenä suomalaisena tae kwondon mustan vyön ja vyö myönnettiin Ilpolle muutaman kuukauden tkd-harjoittelun jälkeen.
80-luvun alussa suomen karatemaajoukkueessa otteli Pentti Jokiaho joka sittemmin muutti Usaan ja treenaili ja otteli siellä Tae kwondossa.
Hannu Hiltunen on kalin Jeet kune don ja Silatin myötä paljon kiertänyt maailmaa.
Jo 60-luvulla Jussi Ikonen harjoitteli kodokanissa judoa, suoritti jujutsun mustan vyön ja tutustui kyokushin-karateen, Pekka Oye opiskeli Usassa ja sai siellä Kokondo-karaten danin, myöhemmin Pekka teki maailmanympärimatkan tutustuen eri taistelutaitoihin.
Entäs tämä Kaarlo Valkonen kas-pin oli merillä nuorena ja harjoitteli jo silloin kamppailutaitoja, lukemattomia muitakin esimerkkejä löytyy.
Olen tässä pohjustanut omaa tarinaani kun aloitan kamppailutaitojen opettamisen Suomessa, koska on aika rauhoittua ja en välttämättä jaksa ulkomailla enää asua.
Te jotka ette ymmärrä avarakatseisesti katsoa ,ette näe ympärillenne elämää on muuallakin kuin siellä suomen niin kovin pienessä kamppailupiirissä.
Trevetuloa kaikki ennakkoluulottomat tutustumaan kamppailutyyliini ja kesän jälkeen toiminta alkaa.
Jos kaikki olisivat noin kuppikuntaisia ei Suomessa tänä päivänäkään harjoiteltaisi esim Jujutsua kiitos Auvo Niinikedon, krav magaa tai korealaisia lajeja.
Ajattelevin terveisin

Slava kamppailuopettaja 2 dan.
272491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kovasti nimeni kiinnostaa ja ymmärrettävistä syistä, olen kuitenkin sopinut etten vielä nimeäni julkista, malttakaa vielä vähän aikaa.
Slava

Äänestä

meinasitko levittää lajiasi myöhemmin myös muualle suomeen ?
Tuleeko lajissasi olemaan ikärajaa 15v? 18v? ?????

Äänestä

Lajin luonteesta johtuen ikäraja 18,, joustoa voi olla henk.kohtaisen haastattelun perusteella 1 vuosi.
.olen lähdössä viikonlopuksi saksan-maalle krav maga erikoisharjoituksiin, kerrotaan niistä sitten jotain viikonlopun jälkeen, oppia haen koko ajan ja tulen myöskin tietoa jakamaan eteenpäin.

Slava kamppailuopettaja ja opiskelija.

Äänestä

mäkin oon lukenu jostain saitilta noista kavereista ja niiden elämänkerrat.

Mutta slava näin ihan privana, saatko sä oikeasti hirveet kiksit tuosta pätemisestä täällä palstalla? Mä en ainakaan ymmärrä että mikä hohto tuossa sun hommassas on...

Äänestä
  • Ootko käynyt kisoissa? monessako? mitä lajia? oletko joutunut käyttämään itsepuolustusta kadulla?

    Niin tosiaan mikä se laji on jota meinaat ruveta opettamaan?? mitä se sisältää(potkut,lyönnit,sidonnat,kuristukset,polvi,ym..ym)

    Äänestä

  • Palmako kirjoitti:

    Ootko käynyt kisoissa? monessako? mitä lajia? oletko joutunut käyttämään itsepuolustusta kadulla?

    Niin tosiaan mikä se laji on jota meinaat ruveta opettamaan?? mitä se sisältää(potkut,lyönnit,sidonnat,kuristukset,polvi,ym..ym)

    ...ylempi

    Äänestä

  • "Slavan" takana oleva (multi-)persoona on astunut
    tai astumaisillaan sen rajan yli,jolloin alkaa us-
    komaan olevansa sepittämäsä mielikuvitus-hahmo.

    Patologisia valehtelijoita läytyy muiltakin elä-
    män aloilta mm. ns. naisten naurattajat."Slava"
    lienee lukenut kreivi Lindgrenin elämänkerran,
    jonka opetuksia pyrkii soveltamaan "martial-
    piireissä".

    Nettihän on myös pullollaan näitä "mestareita",
    jotka kertovat sivuillaan tuhat ja yksi syytä
    sille miksi he ovat erityisen päteviä(toki
    myönnetään,jotkut saattavat olla,mutta huomion
    kipeän "EGON" taustalla yleensä on lapsuudessa
    koetut traumat:kaltoin kohdeltu,jäänyt ison vel-
    jen varjoon yms.)

    ("Slava",näin meidän kesken annan neuvon:mene vas-
    taanotolle,ota lääkkeet ja etsi hyvä terapeutti).

    Äänestä

  • totuus kirjoitti:

    "Slavan" takana oleva (multi-)persoona on astunut

    Oletko psykologi vai patologi?
    Sielusi syvyyksiä en tunne mutta leikitään niinkuin sinä haluat, kaikki diplomini seinällä kaikki valokuvat albumissani ja kaikki luomani kamppailuopettaja suhteet ovat vain sairaan mielikuvituksen tuotetta.
    Olenko itsekään olemassa, entä arvet kehossani ovatko ne myös kuviteltuja.
    Elän ja hengitän ja koen ja olen kokenut.

    Slava 2 dan.

    Äänestä

  • Palmako kirjoitti:

    Ootko käynyt kisoissa? monessako? mitä lajia? oletko joutunut käyttämään itsepuolustusta kadulla?

    Niin tosiaan mikä se laji on jota meinaat ruveta opettamaan?? mitä se sisältää(potkut,lyönnit,sidonnat,kuristukset,polvi,ym..ym)

    Nuorena ikävuosina 12-18 kilpailin hyvinkin aktiivisesti judossa, Usassa osallistuin muutamaan kenpo-karaten kilpailuun ja ottelin myöskin tae kwondon säännöillä muutaman ottelun ja ne säännöt eivät minulle sopineet kun päähän lyöminen oli kielletty ja pisteitä tuli vain potkuista.
    Kadulla olen joutunut itseäni joskus puolustamaan ja olen tilanteista selvinnyt, tuurilla ja taidolla ja kovuudella.
    Tulen opettamaan kaikki kamppailun osaalueet pystyssä polvet, kyynärpäät, mattokamppailu ja aseita vastaan puolustautumisen.

    Slava.

    Äänestä

Itse en ole Korean Hapkidosta kuullut.

Harrastanut olen Sin Moo Hapkidoa, mielenkiintoista olisi tutustua oppimaasi tyyliin, joka lienee saman suuntaista "Flying Eaglen" kanssa?

Jos saan jostain sähköpostiositteesi tms. voinen ottaa yhteyttä tarkemmin ja katsoa onko meillä toisillemme opetettavaa.

Ketä muuten Te pidätte lajin perustajana? Siitä on monia mielipiteitä, riippuen tyylisuunnasta. Ameriikoissa vaikuttava Master Choe on tehnyt itseään tykö erinäisten julkaisujen avulla. Itse pidän Hapkidon "founderina" Master Ji Han Jaea.

PS.
Kovin on varauksellista tämä porukan vastaanotto täällä.

Äänestä
  • Mestareita on paljon mutta kyllähän lajin juuret ovat paljon pidemmällä, laji on tietenkin kehittynyt ajan mittaan ja niin mestari Ji han Jae kuin Bong Soo Han tai Choe kaikki ovat muodostaneet omanlaisensa tyylin.
    Katsotaan myöhemmin voimme varmasti tekniikoiden eroavaisuuksia kokeilla ja ottaa vaikutteita.

    Slava 2 dan.

    Äänestä

Haastan sinut otteluun valitsemanasi päivänä valitsemallasi salilla.

Vastaa viestiin missä ja milloin.

Äänestä
  • jep vanhassa japanissa eletään ja kunnian puolesta taistellaan vaikka kuolemaan asti

    Äänestä

  • Taas yksi haastaja lisää, olen aikoinani näitä haasteita käynyt ja turhiksi ne todennut, voimme toki harjoitella yhdessä ja kokeilla tekniikoiden tehoa omalla vastuulla.

    Slava 2 dan.

    Äänestä

  • slava kirjoitti:

    Taas yksi haastaja lisää, olen aikoinani näitä haasteita käynyt ja turhiksi ne todennut, voimme toki harjoitella yhdessä ja kokeilla tekniikoiden tehoa omalla vastuulla.

    Slava 2 dan.

    Kokeillaan tekniikoiden tehoa kehässä, ei sääntöjä, ei suojia.

    Äänestä

Mistä löydämme sopivan kehän jossa voimme otella täysin ilman sääntöjä, ensin allekirjoitat sitoumuksen vastuukysymyksissä, kyseisenlaisia otteluja olen käynyt joskus vuosia sitten ja enää ei niihin intoa olisi koska toisen satuttaminen jonkin typerän haasteen takia ei innosta, mutta jos olet kovin itsepäinen niin pitää harkita.

Slava. 2 dan

Äänestä
  • älä vaivaudu. Näppis sankari se sielä vaan luulee liika ittestään

    Äänestä

  • kung fu mies kirjoitti:

    älä vaivaudu. Näppis sankari se sielä vaan luulee liika ittestään

    Olet oikeassa Kung Fu mies ei todellakaan kannata.
    Slava

    Äänestä

  • slava kirjoitti:

    Olet oikeassa Kung Fu mies ei todellakaan kannata.
    Slava

    kokeilkaa nyt ihmeessä. Hyvällä tuurilla molemmat voi jäädä henkiinkin.

    Pantse, shotokan ;-)

    Äänestä

  • slava kirjoitti:

    Olet oikeassa Kung Fu mies ei todellakaan kannata.
    Slava

    15 vuotta on takana aktiivista harjoittelua, lajeina sekä karate, että vapaa-ottelu.

    Että tuleeko siihen haasteeseen vastausta vai ei, valitse joku Helsingin sali. Ottelen muuten yli 110 kiloisissa nykyään ja tarkoitus olisi siirtyä ammattilaiseksi parin vuoden sisällä. Sopimukset on Aasiaan jo tehty.

    Tulen ja tungen sen mustan vyösi kurkkuun ja sieltä aina kantapäihin asti.

    Äänestä

  • v-mies kirjoitti:

    ...taitaa olla suun ympärillä. Taidat olla vain suunpieksäjä eikä sua kannata kenenkään ottaa vakavasti.

    Äänestä

  • Ho Shin Sool kirjoitti:

    ...taitaa olla suun ympärillä. Taidat olla vain suunpieksäjä eikä sua kannata kenenkään ottaa vakavasti.

    ..sen verran ,että mitä sä yrität todistaa tolla uhoamisella ja haasteiden esittämisellä?

    Äänestä

  • Ho Shin Sool kirjoitti:

    ..sen verran ,että mitä sä yrität todistaa tolla uhoamisella ja haasteiden esittämisellä?

    Niin pelkkä paskahousuhan se on. Tuleeko sitä paikkaa ja aikaa vai ei.

    Alkaa kyllästyttämään nuo ninjapuheet, joissa ei ole mitään perää. Katsotaan onko siinä perää vai ei, eli kehässä se nähdään mikä ninja siellä oikein on.

    Olkoon vaikka mikä ninja, niin se ninjahuppu vedetään kurkun kautta peräreikään ja sieltä taas takaisin muutaman kerran.

    Slavalla ei ole uskallusta ottaa minkäänlaista haastetta vastaan. Paskaa housussa. Menkää kurssille ja luovuttakaa rahanne, saatte paskaa tilalle.

    Äänestä

  • v-mies kirjoitti:

    Slavalla ei ole uskallusta ottaa minkäänlaista haastetta vastaan. Paskaa housussa. Menkää kurssille ja luovuttakaa rahanne, saatte paskaa tilalle.

    Kylläpä V-mies on turhautunut olio, ilmeisesti harrastat jotain hmd:tä ja kuvittelet olevasi jotain, pelkureitten kanssa voi mitään haasteita ottaa, minua vastaan et seisoisi pystyssä kuin 10 sekunttia ja mattokamppailuun ei tarvitsisi lähteä.
    Juuri sinunlaisesi kaverit ovat minut joskus haastaneet ja sen jälkeen on huudeltu poliisia apuun kun satuin kerran lyömään.
    Omaan arvoosi jätän nuo pullistelusi, oletko edes täysiikäinen?
    Slava 2 dan.

    Äänestä

  • v-mies kirjoitti:

    15 vuotta on takana aktiivista harjoittelua, lajeina sekä karate, että vapaa-ottelu.

    Että tuleeko siihen haasteeseen vastausta vai ei, valitse joku Helsingin sali. Ottelen muuten yli 110 kiloisissa nykyään ja tarkoitus olisi siirtyä ammattilaiseksi parin vuoden sisällä. Sopimukset on Aasiaan jo tehty.

    Tulen ja tungen sen mustan vyösi kurkkuun ja sieltä aina kantapäihin asti.

    Vai karateka ja vapaa-ottelija hah hah ,itte oon noia karatekoita opettanut ja löylyttänyt matseissa ihan pellejä, oma taustani on jujutsu ja silä pärjää aika hyvin.
    Aasiaan ammattilaiseksi on sulla jutut, oletko videoita katellut viimeaikoina?

    Äänestä

Vieläkö nämä edellämainitut kaverit treenaavat lajeja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

slava kirjoitti:

Kovasti on kommentteja tullut ja agressioita herättänyt, eivät kaikki elä saman tusinakaavan mukaan ja olen itse oravanpyörästä jättäytynyt ja valinnut elämäkseni taistelutaidot.
En suinkaan ole ainoa Suomalainen joka on ulkomailla treenannut ja daneja saavuttanut, voinpa mainita muutamia muitakin esimerkkejä, mestaribudoka Ilpo Jalamo on paljon kiertänyt maapalloa treenannut japanissa ja saavutti koreassa ensimmäisenä suomalaisena tae kwondon mustan vyön ja vyö myönnettiin Ilpolle muutaman kuukauden tkd-harjoittelun jälkeen.
80-luvun alussa suomen karatemaajoukkueessa otteli Pentti Jokiaho joka sittemmin muutti Usaan ja treenaili ja otteli siellä Tae kwondossa.
Hannu Hiltunen on kalin Jeet kune don ja Silatin myötä paljon kiertänyt maailmaa.
Jo 60-luvulla Jussi Ikonen harjoitteli kodokanissa judoa, suoritti jujutsun mustan vyön ja tutustui kyokushin-karateen, Pekka Oye opiskeli Usassa ja sai siellä Kokondo-karaten danin, myöhemmin Pekka teki maailmanympärimatkan tutustuen eri taistelutaitoihin.
Entäs tämä Kaarlo Valkonen kas-pin oli merillä nuorena ja harjoitteli jo silloin kamppailutaitoja, lukemattomia muitakin esimerkkejä löytyy.
Olen tässä pohjustanut omaa tarinaani kun aloitan kamppailutaitojen opettamisen Suomessa, koska on aika rauhoittua ja en välttämättä jaksa ulkomailla enää asua.
Te jotka ette ymmärrä avarakatseisesti katsoa ,ette näe ympärillenne elämää on muuallakin kuin siellä suomen niin kovin pienessä kamppailupiirissä.
Trevetuloa kaikki ennakkoluulottomat tutustumaan kamppailutyyliini ja kesän jälkeen toiminta alkaa.
Jos kaikki olisivat noin kuppikuntaisia ei Suomessa tänä päivänäkään harjoiteltaisi esim Jujutsua kiitos Auvo Niinikedon, krav magaa tai korealaisia lajeja.
Ajattelevin terveisin

Slava kamppailuopettaja 2 dan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu