Tuntuu, että olen täysin umpikujassa.
Tein positiivisen raskaustestin, ja hetken olin innoissani. Sitten jotenkin kaikki iski päälle, ja nyt vain ahdistaa että pilaan elämäni..
Tapasin nykyisen kumppanini opiskeluaikana, jolloin tuli deittailtua useita eikä miettinyt niin tarkkaan. "Jämähdimme" yksiin, vaikka peruslähtökohdat meillä aivan erilaiset. Minut opetettu määrätietoiseksi ja mm. opiskeluja korostettu aina, mies taas saanut aika heikot lähtökohdat elämässä ja työssä perustehdasammatissa. Hänen lähipiirinsä samanlaista. Nämä erot meissä näkyy tietysti kaikessa, ajattelutavassa ja keskustelujen hankaluutena (mies lähinnä ei keskustele vaikka kuinka yritän, ilmoittaa suoraan ettei osaa eikä ymmärrä).
Nämä erot ovat alkanut ärsyttää minua joka vuosi hieman enemmän, kyseenalaista suhdettamme ja tiedän että olisi toisenlaisiakin kumppanivaihtoehtoja. Toisaalta meillä peruselämä ihan kivaa, kotona kiva katsella leffaa yhdessä ja sen sellaista kun ei yritä mitään enempää. Mies oli suhteen alussa aika huithapeli, mutta nykyään panostaa aivan toisella lailla.
Sitten tämä raskaus! Nyt vaan tuntuu, että sidon itseni pakolla kaikkeen tuohon mitä en arvosta elämässä (esim. kunnianhimon puute), olen ehkä väärän ihmisen kanssa tekemässä lasta. Toki voin erota ja pitää vauva yksin, mutta varmaa on että kaikkeni tekisin suhteen puolesta jos tähän lapsi syntyy. Parempi tasapaksussa suhteessa kuin yh:na alusta alkaen, ja mieshän ilahtui positiivisesta testistä. Itse en vain ole tippaakaan iloinen, masentunut koko ajan. Mies sanoi etten enää hymyilekään, stressaa niin tämä tilanne!
Mitä teen? Abortti on vaihtoehto, mutta mistä tietää katuisinko sitä? Onko kukaan tehnyt aborttia minun kaltaisessani tilanteessa? Lapsista olen aina pitänyt, vaan tahtoisin hyvälle pohjalle sellaiset hankkia. Ikää on jo sen verran etten olisi mikään teiniäiti, mutta mutta... Mielipiteitä ja näkemyksiä!!
Teenkö abortin? Väärä mies mulle...
20
1647
Vastaukset
- ongelmia
Sori nyt vaan mutten oikein ymmärrä mikä sulla ois huonosti. Asiat kuulostaa olevan perus puolin kunnossa.
Mullakin oli joskus samantyyppinen tilanne, tosin exä ei innostunu isyydestä, yritti pakottaa aborttiin, kohteli väkivaltasesti, petti, ei kiinnostanu koko raskaus/lapsenhoito jne.
Pidin kuitenkin pääni eli en suostunu aborttiin. Elämäni paras päätös. Muutimme yhteen, vaikka erohan siitä lopulta tuli (toinen hyvä päätös!).
Miehiä on ollu ja menny ja yh.na enimmäkseen oon ollu mutta onhan mulla tuo lapseni minkä takia sitä on jaksanu ne synkimmätkin ajat läpi kahlata..
nyt olen vihdoin löytäny ihanan ja kunnollisen miehen, olemme olleet yli vuoden kihloissa, muuttamassa isompaan perhekämppään ja lastakin olemme yrittäneet, jota ei kuitenkaan ole kuulunut 1,5 vuoteen. Joten voin sanoa että viimeistään nyt kaduttais jos olisin aikoinaan sen väärän ja hätiköidyn päätöksen tehny.
Ja ei mekään sentään kaikissa asioissa samanlaisia olla, ei mikään suhde oo pelkkää ruusuilla tanssimista ja jokaisessa on jotain sellasta mikä ärsyttääkin mutta kun semmosta mr.täydellisyyttä tuskin onkaan (tai sitä ei ainakaan saa/näe koskaan..) Jotkut puutteet vaan täytyy niellä ja niihin pitää totuttautua. Realistisesti ottaen niitä on kaikissa.
Monet uudet ja yllättävät asiat voi aluks vaikeelta tuntua mutta niillä on tapana aina jotenki järjestyä ja sit taas elämä rullaa...- Anonyymi
Aijai, kun näyttää käyvän niin katkerasti kateeks taas yhdellä traumaisella mukavuusaborttöörillä. XD Eikö lapsen tappaminen tuonutkaan sitä autuuden onnelaa, voimaannuttavaa vapautta jne. kun joudut täällä kaakattamaan raivoasi muille sinua viisaammin valinneille, jopa melkein 14 vuotta kirjoituksen jälkeen? Varmaan kivaa.
- Anonyymi
Ai niin, itselläkin kokemusta yh:na useita vuosia eikä kellekään miehelle ole pienetkään lapset tuntuneet olevan ongelma eikä mikään. Eikä kenenkään muun ole todellakaan tarvinnut osallistua lasten elätykseen euron lanttiakaan. Katsos kun tässä avokätisten perhetukien maassa yh:tkin pärjää vallan mainiosti, mistä sinulla ei tietenkään ole tietoakaan. ;) Mahtaa harmittaa. Heivasko uusi ukko sut heti pihalle kun sai selville mitä olet tehnyt lapsellesi? Ilmankos tekeekin mieli vuodattaa täällä mustaa myrkyllistä sappeasi.
- Nainen25v.
Et kai halua liittyä abortoijien joukkoon? Olet varmasti lukenut monia muita juttuja täällä, joissa tolkutetaan, miten kamala se abortti on ym. Se on peruuttamaton viattoman lapsen murha.
Todennäköisesti se alkaa kaduttamaan myöhemmin, jos sitä nytkin jo mietit. - miehestäsi,,
Miehesi ei kuulosta mitenkään kamalalta. tekee kuitenkin töitä. Sen olen tässä elämässä oppinut, että oikeesti ei oo mitään väliä minkälaisa työtä joku tekee, se on ihan sama. Ennen ajattelin vähän samoin, kuin sinä, olisi pitänyt olla hyvä työ molemmilla, edetä uralla ja kaikkea sellaista. Mutta sillä ei olekaan mitään merkitystä elämässä. Tapasin liian monia miehiä, joilla oli tätä kunnianhimoa, loistava työ jne, mutta niissä ei sitte oikeen muuta ollukaan. Elämä ei ole sellaista kuin satukirjoissa..siis, että todella harvoin kaikki "vaatimukset" mahtuu samaan pakettiin. Ja kaikki me ihmiset olemme erilaisia. Monesti sitä alkaa myös vaatimaan ja odottamaan toiselta enemmän silloin, kun itse on tyytymätän omaan elämään, omiin tekemisiin. Sitä ei vaan huomaa, että kysymys onkin omasta itsestä. Pitäisikin itse alkaa tekemään jotain mistä todella pitää.
Mutta sinuna miettisin, että mikä sinulle on todella tärkeää elämässä.- nainen-69
miehet eivät välttämättä edes halua perhettä, tai sitten se on ainakin naisen homma pitää siitä huolta että mies saa luoda uraa. Voihan olla että nykyinen kumppanisi saattaisi olla nimenomaan ihanteellinen perheenisä, jos työ ja ura ei ole kaikki kaikessa!? Ehtisi ehkä vaikka hoitaa lapsia joskus tai jopa pitää vaikka isyyslomaa/vanhempainvapaata, joka tuntuu olevan monelle uraohjukselle mahdoton ajatus, kun työpaikalta ei voi viikkoa olla poissa...
Mietipä miten toivoisit lastesi isän osallistuvan perheen ja lasten elämään?
- maizu80
Tää on vain mun mielipiteeni, voit toki tehdä abortin, sinun päätöshän se on, MUTTA jos olet pikkusenkin erpävarma kannattaisi pitää lapsi. Lapsen isän kanssa ei ole pakko elää, mutta isä voi olla muulla tavalla mukana lapsen elämässä.
Sinulla saattaa olla nyt tunne epävarmuudesta, koska aluksi olit kuitenkin iloinen raskaudesta.
Itselläni on monta kertaa tullut tunne juuri epävarmuudesta...
Uskon kuitenkin, että päädyt oikeaan ratkaisuun oli se mikä tahansa. - Anonyymi
Minä olen tehnyt abortin siksi että mies oli väärä. Jokaisella on oikeus perustaa perhe sen kanssa jonka kanssa tuntee oikeaksi hankkia lapsia avioliitossa ja ne hankitaan yhteisestä tahdosta. Miestä ei saa pakottaa isyyteen. Mulla toisin päin että mies halusi sukuun väkisin ja raskaus oli hänen oma juoni ja halu. Onneksi vältin siteet mieheen joka ei kelpaa kuin seksiin mutta perhe on todellakin ihan eri asia. Ei sellainen ole mistään kotoisin että seksi muka oikeuttaa lasten tekoon. Jos lapselta kysytään ei kukaan halua syntyä vain siksi että on pantu ja vahinko sattunut.
- Anonyymi
Mutta sinulla on yli"oikeus" pakottaa lapsesi kuolemaan.. mitäs luulisit, halusiko lapsesi tulla väkivalloin tapetuksi, vai olisiko kiitollinen elämästään adoptoituna tai vaikka isänsä kanssa, joka häntä toivoi ja yritti puolustaa? Onneksi mies on sentään ilmeisesti älynnyt hankkiutua eroon tuollaisesta lapsia teilaavasta pohjasakkaisesta ihmissaastasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta sinulla on yli"oikeus" pakottaa lapsesi kuolemaan.. mitäs luulisit, halusiko lapsesi tulla väkivalloin tapetuksi, vai olisiko kiitollinen elämästään adoptoituna tai vaikka isänsä kanssa, joka häntä toivoi ja yritti puolustaa? Onneksi mies on sentään ilmeisesti älynnyt hankkiutua eroon tuollaisesta lapsia teilaavasta pohjasakkaisesta ihmissaastasta.
"Onneksi mies on sentään ilmeisesti älynnyt hankkiutua eroon tuollaisesta lapsia teilaavasta pohjasakkaisesta ihmissaastasta."
Ei vaan minä hankkiuduin eroon miehestä koska hän ei ollut sopiva sukuumme vaikka oli ihan ok sängyssä. Vanhempani eivät hyväksyneet myöskään. Elämäni tärkein päätös oli olla hankkkimatta miestä sukuun, vaikka tottakai rakastan lapsia. Mut jokaisella on oikeus hankkia lapset vasta avioliitossa eikä miehet halua katsella toisten siittämiä lapsia. Jos vahinko käy kuten mulla niin abortti on ainut järkevä vaihtoehto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Onneksi mies on sentään ilmeisesti älynnyt hankkiutua eroon tuollaisesta lapsia teilaavasta pohjasakkaisesta ihmissaastasta."
Ei vaan minä hankkiuduin eroon miehestä koska hän ei ollut sopiva sukuumme vaikka oli ihan ok sängyssä. Vanhempani eivät hyväksyneet myöskään. Elämäni tärkein päätös oli olla hankkkimatta miestä sukuun, vaikka tottakai rakastan lapsia. Mut jokaisella on oikeus hankkia lapset vasta avioliitossa eikä miehet halua katsella toisten siittämiä lapsia. Jos vahinko käy kuten mulla niin abortti on ainut järkevä vaihtoehto."tottakai rakastan lapsia. "
Aika erikoinen tapa osoittaa se.. tapatko muitakin ketä ns. rakastat?
Tai sitten olet vain tekopyhä lässyttäjä. Tuskin ymmärrät mistään muusta kuin korkeintaan sairaasta ITSErakkaudesta.
"Mut jokaisella on oikeus hankkia lapset vasta avioliitossa eikä miehet halua katsella toisten siittämiä lapsia."
Jos niitä sitten enää saa. Ehkä ne fiksummat miehet katselee mieluummin lapsia kuin omansa teilannutta kylmäävää murhamantaa. Ainoa järkevä vaihtoehto miehille onkin jättää kaltaisesi lastentappajat omaan alhaiseen arvoonsa.
Sinusta eroon pääsy koitui tosiaan miehen onneksi. - Anonyymi
Niin? Se oli tosiaan miehen onni, kuten todettiin.
Nykyinen mies on samaa moraalivajeista lahopuuta kuin sinä tai valehtelee, jotta tietyt edut jatkossakin säilyisi, kunnes löytää jotakin parempaa.
"Jokaisella lapsella on oikeus syntyä hyville vanhemmille toivottuna"
Lopeta nyt jo tuo oksettava tekopyhistely ja tekosi naurettava parhain päin selittely.
Tappamallasi lapsella olisi ollut tuo kaikki jos olisi saanut jatkaa elämäänsä häntä vuosikausia odottaneessa adoptioperheessä.
Kerro nyt miten lapsi voisi "syntyä toivottuna" jos ei saa edes elää niin kauaa?!
Pitääkö sinusta "huonon genetiikan" taka ryhtyä tappamaan ihmisiä? Aloitettaisiinko vaikka... sinusta?
Olet varmaan oikea asiantuntija spermalabran karsintakriteereistä. XD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin? Se oli tosiaan miehen onni, kuten todettiin.
Nykyinen mies on samaa moraalivajeista lahopuuta kuin sinä tai valehtelee, jotta tietyt edut jatkossakin säilyisi, kunnes löytää jotakin parempaa.
"Jokaisella lapsella on oikeus syntyä hyville vanhemmille toivottuna"
Lopeta nyt jo tuo oksettava tekopyhistely ja tekosi naurettava parhain päin selittely.
Tappamallasi lapsella olisi ollut tuo kaikki jos olisi saanut jatkaa elämäänsä häntä vuosikausia odottaneessa adoptioperheessä.
Kerro nyt miten lapsi voisi "syntyä toivottuna" jos ei saa edes elää niin kauaa?!
Pitääkö sinusta "huonon genetiikan" taka ryhtyä tappamaan ihmisiä? Aloitettaisiinko vaikka... sinusta?
Olet varmaan oikea asiantuntija spermalabran karsintakriteereistä. XD", jotta tietyt edut jatkossakin säilyisi, kunnes löytää jotakin parempaa."
Mitä tarkoitat tällä? Mitkä edut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin? Se oli tosiaan miehen onni, kuten todettiin.
Nykyinen mies on samaa moraalivajeista lahopuuta kuin sinä tai valehtelee, jotta tietyt edut jatkossakin säilyisi, kunnes löytää jotakin parempaa.
"Jokaisella lapsella on oikeus syntyä hyville vanhemmille toivottuna"
Lopeta nyt jo tuo oksettava tekopyhistely ja tekosi naurettava parhain päin selittely.
Tappamallasi lapsella olisi ollut tuo kaikki jos olisi saanut jatkaa elämäänsä häntä vuosikausia odottaneessa adoptioperheessä.
Kerro nyt miten lapsi voisi "syntyä toivottuna" jos ei saa edes elää niin kauaa?!
Pitääkö sinusta "huonon genetiikan" taka ryhtyä tappamaan ihmisiä? Aloitettaisiinko vaikka... sinusta?
Olet varmaan oikea asiantuntija spermalabran karsintakriteereistä. XD"Kerro nyt miten lapsi voisi "syntyä toivottuna" jos ei saa edes elää niin kauaa?!"
Toivottu lapsi tietenkin syntyy normaalisti ja elää jos ei sairastu ja kuole. Eihän sille mitään voi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
", jotta tietyt edut jatkossakin säilyisi, kunnes löytää jotakin parempaa."
Mitä tarkoitat tällä? Mitkä edut?Olet tietenkin haarat ammollaan vokottelemassa kalmankammioosi. Jotkut miespolot sitten puutteessaan sortuvat näihin kun ei parempaakaan ole vielä löytynyt.
""Kerro nyt miten lapsi voisi "syntyä toivottuna" jos ei saa edes elää niin kauaa?!"
Toivottu lapsi tietenkin syntyy normaalisti ja elää "
Eipäs, jos yksi omanapainen ei-toivoja keksii tappaa abortilla sitä ennen.
- Anonyymi
N WO tarkoittaa Juutalaissalaliittoa. Juutalaiset ovat kaatamassa maailman talousjärjestelmä kaikkialla. Velkavipujörjestelmä Euroopassa on valtarakenteisiin soluttautuneiden Juutalaisten luomus. Tarkoituksena on romauttaa maailmantalous velan avulla. Tällöin pankki ja muut liikeyritykset saadaan Juutalaisten haltuun Toinen vaihe on romauttaa kotitaloudet velan avulla.. Näin kotitaloudet ja koko kansantalous saadaan Juutalaisten haltuun. Siitä seuraa kansalaisten velkaorjuus Juutalaisille. Näin he saavat kansalaiset näooeihinsä ja orjikseen. Tästä edetään kohti NWO järjestystä. Jossa Juutalaiset ovat hallitseva eliitti ja muut kansat heidän orjiaan. Tätä varten toteutetaan kansanmurha, Joka voidaan toteuttaa vaikka rikoteihjelmalla tai kuten nykyään tehdään lääkintöhallituksen ohjeistuksella.. Juutalaisethan eivät kykene hallitsemaan suuria kansa massoja Tämä heidän päämääränsä perustuu Talmudin määräyksiin joista he eivät luovu väitteistään huolimatta. Siksi heidän suunnitelmansa ei voi pysäyttää mukautumalla siihen. Tästä seuraa vain orjuus ja kuolema meille muille.
- Anonyymi
Kaikkia sekopäitä ja hörhöjä sitä vaan on. 😆🤡
- Anonyymi
"Mitä teen? Abortti on vaihtoehto, mutta mistä tietää katuisinko sitä? Onko kukaan tehnyt aborttia minun kaltaisessani tilanteessa? !
Todellakin olen tehnyt. Jos minä olen tykännyt seksistä jonkun kanssa se ei meinaa sitä että haluan lapsia. Jokaisella on oikeus lisääntyä silloin kun on oikea aika ja oikea ihminen rinnalla. Tai olla täysin olla hankkimatta yhtään lasta. Siltikin tulee vahinkoja eli ehkäisy pettää vaikka on perhekin niin lisää lapsia ei ole voimia tai halua enää vastaanottaa.- Anonyymi
Miten surullista. Tuo lapsesi ei koskaan voi laulaa esim. laulua "Kiitos elämän lahjasta".
Suomessa on monia pariskuntia jotka haluaisivat adoptoida lapsen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten surullista. Tuo lapsesi ei koskaan voi laulaa esim. laulua "Kiitos elämän lahjasta".
Suomessa on monia pariskuntia jotka haluaisivat adoptoida lapsen.Ei se haittaa. Kortsun nokassa on miljoonittain laulavia siittiöitä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257788Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161432- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601220Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901039