Milloin teille selveni, mitä haluatte tulevisuudelta? Millaisia oppilaita olette olleet lukiossa ja yläasteella?
Itse olen haaveillut siitä, että olisinpa todella hyvä koulussa, niin uskaltaisin hakea lääkikseen. Vähättelin itseäni, kuten suomalaisille on tyypillistä :p, en uskaltanut puhua edes asiasta, vaan mietin kaikkia muita vaihtoehtoja. "Eihän minusta ole lääkäriksi!"
Noh, kuitenki tuli se päivä, kun ajauduin ottamaan netistä selvää lääkärin työstä ja koulutuksesta. Tuntui vain, että se on se mun juttu! Tykkään niin paljon biologiasta ja kemiasta, fysiikkakin on ihan kivaa. Mutta taas lannistuin, koska vertasin itseäni koulumme priimus oppilaisiin. Ja koska yhdellä luokkamme parhaimmasta oppilaasta oli tavoitteena myös lääkärin ammatti, ajattein, että jos hän ja kaverinsa kuulisivat tällaisen tyypin kuin mä haluavan myös lääkäriksi, he nauraisivat ja ajattelisivat; "mikähän toiki luulee olevansa!?"...
Uteliaisuudesta taas aloin kuitenkin lueskelemaan juttuja liittyen alaan... Ja tein lopullisen päätökseni puntaroituani asioita; "en menetä mitään vaikka yritänkin! Ajatelkoot muut mitä haluaa! Tää on mun elämä, miksei elää sitä ainutta kultaisinta kalleinta elämäänsä niin kuin itsestä parhaimmalle tuntuu!" Siitä päivästä lähtien en ole epäröinyt hetkeäkään hakea tosissani lääkikseen. Haen vaikka 5 kertaa jos ei muu auta. Mutta en aio luovuttaa, en en ja en!
Ja kuin kohtalo olisi järjestellyt asiat aivan niin hyvin kuin mahdollista. Minulla on erittäin mahtavasti asiat opiskeluun liittyen, ja sitä myötä myös motivaatiota. Aion siis opetella asiat vettä valaen, jotta unelmani toteutuu :D
Pääsykokeissa nähdään!
ps.kertokaa omia tarinoitanne. Tässä oli omastani 1/4 :)
Itse olen haaveillut siitä, että olisinpa todella hyvä koulussa, niin uskaltaisin hakea lääkikseen. Vähättelin itseäni, kuten suomalaisille on tyypillistä :p, en uskaltanut puhua edes asiasta, vaan mietin kaikkia muita vaihtoehtoja. "Eihän minusta ole lääkäriksi!"
Noh, kuitenki tuli se päivä, kun ajauduin ottamaan netistä selvää lääkärin työstä ja koulutuksesta. Tuntui vain, että se on se mun juttu! Tykkään niin paljon biologiasta ja kemiasta, fysiikkakin on ihan kivaa. Mutta taas lannistuin, koska vertasin itseäni koulumme priimus oppilaisiin. Ja koska yhdellä luokkamme parhaimmasta oppilaasta oli tavoitteena myös lääkärin ammatti, ajattein, että jos hän ja kaverinsa kuulisivat tällaisen tyypin kuin mä haluavan myös lääkäriksi, he nauraisivat ja ajattelisivat; "mikähän toiki luulee olevansa!?"...
Uteliaisuudesta taas aloin kuitenkin lueskelemaan juttuja liittyen alaan... Ja tein lopullisen päätökseni puntaroituani asioita; "en menetä mitään vaikka yritänkin! Ajatelkoot muut mitä haluaa! Tää on mun elämä, miksei elää sitä ainutta kultaisinta kalleinta elämäänsä niin kuin itsestä parhaimmalle tuntuu!" Siitä päivästä lähtien en ole epäröinyt hetkeäkään hakea tosissani lääkikseen. Haen vaikka 5 kertaa jos ei muu auta. Mutta en aio luovuttaa, en en ja en!
Ja kuin kohtalo olisi järjestellyt asiat aivan niin hyvin kuin mahdollista. Minulla on erittäin mahtavasti asiat opiskeluun liittyen, ja sitä myötä myös motivaatiota. Aion siis opetella asiat vettä valaen, jotta unelmani toteutuu :D
Pääsykokeissa nähdään!
ps.kertokaa omia tarinoitanne. Tässä oli omastani 1/4 :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Päätin haluta lääkäriksi ekan kerran jo muistaakseni ehkä ala-asteella. Sittemmin, teini-ikäisenä, ajattelin omasta harrastuksesta itselleni ammattia, välillä kovin tosissanikin. Kuitenkin tämä lääkäri-haave kyti taka-alalla koko ajan. Yläasteella inhosin bilsaa ja fysiikkaa. Lukiossa tykästyin varsinkin kemiaan ja bilsaan, fysiikka ei niin jaksanut innostaa (luin sitä 2 kurssia). Vuosi yo-kirjoitusten jälkeen pääsin sisään lääkikseen, kummasti sen vuoden aikana kiinnostuin fysiikastakin. Paljon auttoi fysiikan itsenäisessäkin opettelussa se, että toinen lempiaineeni yläasteen ja lukion ajan oli matikka (lukiossa luin pitkän matikan).
Huomasin, että tärkeintä oli päättää haluavansa sisään, se motivoi niinäkin päivinä kovasti, kun ei olisi millään enää jaksanut lukea. Luin täysillä kolme kuukautta (ja opiskelin samalla yliopistossa luonnontieteitä), ja se riitti. (Ekalla yrityksellä heti yo-kirjoitusten jälkeen ajattelin vain "katsotaan, mitä tästä tulee" - enkä päässyt sisään.)
Yläasteella ja lukiossa olin tosi hyvä oppilas, ei paljon tarvinnut lukea hyviä arvosanoja varten. Yliopistossa onkin sitten ollut vaikeampaa, mutta sekään ei lannista minua, vaikka arvosanani ovatkin täällä huonoimmasta päästä, sillä opiskelen siihen ammattiin mihin haluan ja olen huomannut, että tämä on minun juttuni :D
Tajusin haluavani lääkäriksi vasta noin vuosi sitten. Siitä asti en ole pystynyt unohtamaan ajatusta.
En tiedä kuinka (epä)realistinen kuva minulla on lääkärin ammatista ja siihen opiskelusta. En vain usko, että minusta on siihen. En ole koskaan pitänyt itseäni superfiksuna, enkä ole matemaattisesti keskimääräistä lahjakkaampi. Olen siis yrittänyt unohtaa lääkärihaaveeni, mutta mahdottomalta se tuntuu.
Opiskelen yliopistolla toista alaa, joka kuitenkin liippaa jonkin verran lääketieteen läheltä. En tiedä varmasti, onko tämä ala juuri minun juttuni. En tosin tiedä, olisiko lääketiedekään. Tuntuisi niin suurelta askeleelta tehdä oikeasti jotain tämän lääkäriunelmani saavuttamiseksi. Varsinkin kun en usko itseeni, mahdollisuuteni koskaan päästä lääkikseen ovat aika pienet.
Olen siis aikamoisessa umpikujassa. En uskalla edetä lääkiksen suhteen, mutta en saa sitä pois mielestänikään.
Jos sinua kiinnostaa vaihtaa ajatuksia enemmänkin, mailaa osoitteeseen [email protected]
Yläasteella kahdeksannella luokalla 14-vuotiaana asia varmistui mielessäni, sitä ennen en ollut kovin tosissani edes miettinyt miksi sitä haluaisi "isona".
Yläasteella oli muistaakseni fysiikka ja kemia 10, ruotsi englanti ja saksa 8, muut 9.
Lukiossa fysiikka, kemia, uskonto, filosofia 10, englanti, historia, maantieto ja saksa 8, muut 9. Kirjoituksissa matematiikka (pitkä) E, englanti (pitkä) E, ruotsi (keskipitkä) E, reaali M ja äidinkieli (suomi) C.
Pääsin suoraan lukiosta sitten lääkikseen, silloin 90-luvulla sisäänottomäärät olivat pienempiä ja kilpailu ehkä vielä kovempaa (paha sanoa), meidän kurssille otettiin 80 sisään ja meistä 7 oli sen kevään uusia ylioppilaita ja vain 4 meistä 80:sta oli 19-v., kun 3 muista suoraan sisään päässeistä oli käynyt lukion 4 vuodessa vaihto-oppilasvuoden tai muun syyn takia. Pääsykokeissa jäi ihan hyvä marginaali vielä pisteissä alimpaan valittuun, pääsykokeet onnistuivat mielestäni hyvin omalla kohdallani.
jopa vaarallisia (ottaen huomioon toisen kyvyn/resurssit ottaa niitä vastaan, käsitellä niitä ja ehkäpä myös toimia niiden mukaan), kuitenkin rohkenen sinulle jotain nyt antaa, jos sallit? :) Ihan ensimmäisenä neuvona: Älä koskaan vertaa itseäsi muihin.Jokainen on oma yksilönsä ja kehittyy niin fyysisesti, kuin henkisestikin omaa tahtiaan. Myöskään koulunumerot eivät kerro aina kaikkea alalle soveltuvuudesta, eikä myöskään älykkyydestäkään. Suuntaa antavia ne toki kuitenkin ovat, joten on hyvä käydä koulu kunnolla.
Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet ja opettele olemaan läsnä jokaisessa hetkessä ... opettele kuuntelemaan (myös hiljaisia ihmisiä). Se on hyvin tärkeä taito. Sanotaan, että on hyvä kuunnella yhtä paljon, kuin puhuukin :).
Pidä kiinni unelmistasi ... aseta itsellesi kuitenkin realistiset tavoitteet. On hyvä koetella rajojaan, mutta on hyvä asettaa ne sellaiseksi, joihin itsellä on resursseja. Optimaalisia pettymyksiä on vielä helpompi sietää :).
Pelkkä älykkyys ei aina riitä ... jos haluaa tähdätä korkeammalle, siihen tarvitaan myös muita ominaisuuksia, kuten esim. pitkäjänteisyyttä, annos kunnianhimoa (toivottavasti tervettä sellaista), motivaatiota ja periksiantamattomuutta, kykyä soveltaa opittu käytäntöön, etc.
Tässä jotain ...
Kerroit, että olet päättänyt haluta lääkäriksi ja että se olisi sinun juttusi. Kysynkin nyt MIKSI? Miksi haluat lääkäriksi ja mitä odotuksia ja toiveita sinulla on sen suhteen?
kiitos kannustavasta viestistä ja neuvoista :D Tajuan olleeni tyhmä kun olen vertaillut itseäni muihin... ja välillä sen takia luovuttanut. olisin varmasti ajat sitten voinut luoda entistä vankemman pohjan unelmalleni jos olisin tajunnut. mutta olen vielä nuori ja aikaa on...
tiedän opiskelun ja työn olevan raskasta, ja vaivaa joutuu näkemään. mutta en haluakkaan päästä helpolla. haluan nähdäkin vaivaa asioiden eteen, en ole koskaan tottunut siihen, että elämässä pitäisi päästä mahdollisimman vähällä.
olen aina miettinyt, että mikä työ olisi sellaista, missä saisin auttaa ihmisiä ja että se olisi hyvin arvokasta, arvostettua ja kunnianhimoista (terveellä tavalla). kunnianhimoa on joten se myös vaikuttaa tavoitteisiini. ja muutamat sukulaiset ovat lääkäreitä, eli olen heiltä saanut innostusta.
tietysti myös, koska olen kiinnostunut fysiikasta, kemiasta ja biologiasta, ja HALUAN että ne kuuluvat elämääni.
ja yleensäkin IHMINEN kiinnostaa kokonaisuutena; se miten se toimii. kaikki on niin ihmeellistä ja monimutkaista, ja tähän asti selvää ottamani asiat ihmisestä eivät riitä minulle.
eikä taloudellisestikaan tulisi olemaan vaikeaa kun valmistuu.
olen nyt vain mm. edellä mainitsemieni perustein päättänyt hakea lääkikseen eikä päätäni enää käännetä!
muistan kuinka joskus muka "päätin", että minusta tulee sairaanhoitaja tai muuta vastaavaa. kerrankin sain päähäni että sisustussuunnittelija, koska olen myös taiteellinen ja aina ollut hyvä kuviksessa.
mutta ei ne oo ollut kuin viikon verran mielessä ja sit oon antanu olla. nyt oon puolivuotta jo ollut ihan varma ja tehnyt tulvat suunnitelmat niin, että joku päivä olen lääkäri. en ole epäröinyt hetkeäkään.
en siis odota että tulisin pääsemään helpolla. en. tiedän mihin ryhdyn. mihin jo ryhdyin. ja kunnialla selveän. vaikka en olekkaan kuin vähän päälle keskitason oppilas näin yleisesti, se riittää minulle. ja teen kaikkeni fy ke ja bi suhteen päästäkseni pääsykokeen läpi.
:)
eli tarkoitan siis vielä siis sitä, että en vertaa itseäni muihin :) olen nyt sitä mitä olen!