Seuraavassa hieman todellisuutta bulimikon arjesta kaikille teille aloitteleville sekä jo sairastuneille kanssasisarilleni.. Oma bulimiani alkoi hieman ennen rippileiriä siitä syystä, etten halunnut menkkojen alkavan kesken juhlien, joten päätin laihduttaa muutaman kilon. Alku olikin helppoa, koska asuin yläasteen loppuun saakka kotona vanhempien luona, joten oksenteluja oli vain muutaman kerran viikossa. Sitten kun muutin yksin kaupunkiin, oireilu paheni ja oksensin jo päivittäin. Edes silloinen avoliittoni ei hillinnyt kuin hetkellisesti tautia, valehtelu kun sujui ja sujuu edelleenkin loistavasti. Kaikenlaisia muutoksia elämässä tapahtui, mutta yksi asia oli varmaa; oksensin joka päivä. Välillä (5v jälkeen) tuli stoppi, enkä saanut mitään kurkusta ylös, joten otin avuksi lasten myrkytystapauksiin tarkoitetun oksennusvalmisteen ja johan tyhjeni koko mahalaukku. Ikävä kyllä oksennukset alkoi olla niin rajuja, että pelkäsin kuolevani vessan lattialle ja järki pakotti lopettamaan. Sitten seurasi anoreksia. Urheilin joka päivä, mutten syönyt juurikaan mitään. Jopa purkka aiheutti huonoa omaa tuntoa.. Pahimmillaan painoin ylpeänä 40kg (165cm) ja makasin sairaalassa tippaletkuissa ainoana huolena tippaliuoksen kaloripitoisuus. No, sitten tapahtui jälleen notkahdus bulimian puolelle ja sillä tiellä edelleen ollaan. Oksennan joka päivä. Otan yöksi varmuuden vuoksi 9 metalaxia tyhjentämään loput mahasta ja suunnittelen menot tarkkaan ruokailujen mukaan ja valehtelen nykyiselle kihlatulleni asian kun asia. Hampaista tähän mennessä vain yksi takaa on poistettu, mutta särky viittaa moneen reikään. Mahaan sattuu usein ulostuslääkkeiden väärinkäytön takia, posket on mukavan pyöreät, kurkku usein kipeä ja elämä tiukasti hallittua. En todellakaan tyytyväinen tilanteeseen, mutten vaan halua enkä kyllä enää osaa lopettaakaan sairautta, ainoastaan vaihdella tyyppiä syömishäiriöistä. Toivon todella, ettei kukaan ehdoin tahdoin halua tätä omalle kohdalle, koska sormien työntänimen kurkkuun jokaisen ruokailun jälkeen ja haiseminen oksennukselle vielä suihkunkin jälkeen, on aikas kaukana ihanne-elämästä..
Faktaa bulimiasta
Jo 10v takana
41085
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
muita vaihtoehtoja? KOkeile lopettaa ahmiminen ja syödä joka päivä pikkuisen enemmän... pikkuisen... ja lasket vaikka kalorit niin tarkkaan että et varmasti liho- mutta et myöskään laihdu. Koska --etkö halua terveitä lapsia? elää onnellisesti ystäviesi kanssa huolehtimatta joka päivä? Haluatko elää vielä seuraavat 10 vuotta? Vai haluatko kuolla tajuten kuinka tuhlasit elämäsi? Miksi murehtia kaloreista kun elätäään vain kerran? Miksi ei voi elää niin että elimistökin ja hampaat voivat hyvin? EI tarvitse lihoa... VOit syödä sopivasti - ettet liho-- se on terveellisen ruuan lahja: se ei oikeastikaan lihota. Ja muistutan vielä että kohtuu on terveellistä .
Minulla on takana vajaa 3 vuotta bulimiaa. Viimeisin vuosi on ollut raju. Ymmärrän niin hyvin miltä sinusta tuntuu, kun luin tekstiäsi. Itsekin olen kylmän viileä, suorastaan tunteeton tämän asian suhteen. En voisi kuvitellakaan lopettavani, haluan vain laihtua.
Oksennan joka päivä. Useimmiten alle 5 kertaa.
Ulostuslääkkeitä en ole VIELÄ uskaltanut kokeilla, koska oksentaminenkin on toiminut, mutta houkuttaa kyllä. Itsekin olen mestari valehtelemisessa, niin vitun hyvä, ettei kukaan saisi kiinni. Tuntuu kai vaan siltä, että kuolema tässä tulee, kun en vain halua tai voi parantua.
Itselläni ei ole ollut juuri minkäänlaisia terveydellisiä haittoja, mitä nyt joskus pyörryttää ja pulssi on liian alhainen ja varmaan vaan korkeintaan kerran viikossa tuleva paska on kovaa kuin kivi. Olen todella kriittinen itseäni ja muita kohtaan ja arvostelen paljon.
Olen lähes tunteeton tai minimissään kylmä.
Tämä vaan sattui kohdalle joten sormet kurkkuun. Ei ole tietoa siis parantumisesta.
Jakselemisia ja toivon että vielä paljon päiviä elämääsi. Millään vaan ei tunnu olevan niin suurta merkitystä. Kiitos, kun kirjoitit tänne, koska kirjoituksesi kosketti, koska suhtautumisesi bulimiaan vaikutti samalta kuin minun..
Lieköhän..
kiitos, että tuot realistista näkökulmaa aiheeseen! Moni oiken haaveilee oksentelemisesta, että laihtuisi. Ehkäpä tämä kirjoitus saa haaveet taka-alalle. Tosi pahalta kuulostaa kyllä tilantesi. Kai poikaystäväsi jotain tietää asiasta? Muuten olet kyllä piilottelun mestari, kun bulimia hallitsee elämääsi niin rajusti. Et kertonut, oletko hoidon piirissä nykyään. Jos et ole, parasta, että hakeudut, tiedät sen ehkä itsekin. ensimmäinen iso askel olisi täydellinen rehellisyys läheisille, alkaen poikaystävästäsi. Lieventää häpeän tunnetta. Anteeksi, jos pahoitin mielesi tällä, tarkoitksena on vain auttaa! Kovasti voimia!
Kiitokset etenkin edelliselle, etkä todellakaan mieltäni pahoittanut!!! Poikaystäväni kyllä vuosien saatossa on ehkäpä omat johtopäätöksensä osannutkin jo tehdä, mutta ikinä ei oikealla nimellä asiasta oikein pystytty puhumaan. Ystävät ja vanhemmat asiasta kyllä enemmän tietävät, liian rankkaa kun olisi kaikkea sisällä pitää.. Myöskin hoitoa yritän kovasti kokeilla ja tällä hetkellä onkin juuri meneillään seronil-kuuri. Toivon todella kaikille niille, jotka käyttävät tätä sivustoa kimmokkeena helpolle laihduttamiselle, että miettisivät asiaa vielä uudemman kerran!!!!!!