Vaikeaa elämää

kuvaeltua, elämäntuskaa ja ihanuuttakin kaiketi
sekaisin tässä.

Kasvaa pienemmäksi, olla olematta olemassa kun
ei itsekkään aina tiedä, onko parempi olla vaiko
yrittää olla olematta.

Niin juuri, kaiken pitäisi olla yhä suurempaa,
maxikaan ei enää riitä. Mutta elämä onkin sitten
toisenlainen mitattava, sitäpä ei kokoarvoilla
mitata, vaan elämä vastaan elämä, tuskaa ja
onnea sekaisin, luulen.

Hyvin paljon kiitoksia, palautteesi lämmitti
mieltäni.

tässähän menee aivan sanattomaksi lausumastasi,
en tiedä miten oikein vastata ...

Kyllähän oikeat runoilijat ovat asia aivan
erikseen, kuin täällä harrastelijakirjoittelijat,
eihän heistä ja meistä täällä, voi puhua samana
päivänäkään. Mutta en tietenkään voi kieltää, et-
teikö sanasi lämmittäneet - tietenkin
lämmittivät.

Kiitoshan kuuluu, kuten aina olen sanonut;
kommentoijalle, se on kiitos tehdystä työstä,
hengen tuotoksen loppuun saattamiselle mitä par-
haimmassa muodossa.

Joten - kiitos ja halaus Sinulle.

tässä ei fyysisesti eikä paperilla erottu.

Runoni kuvaa paremminkin sitä tunnetta, kuinka
joskus vain eroprosessia käy henkisesti läpi
päivä päivältä, pääsemättä eteen sen paremmin
kuin taaksekkaan päin ajatusmaailmansa kanssa.

Ja niitä kivukkaita kynnyksiä varmaan meillä jo-
kaisella tässä elämässä riittää. Ne joko
päästään yli tuskalla tai kompastutaan,
yhtä vaikeaa varmaan molemmissa tapauksissa.

Kasvaa pitää, ja yrittää uusista lähtökuopista
jaksaakseen uuteen päivään, uuteen parempaan
huomiseen.

Ehkä tyyliini vaan kuuluu turhakin dramatiikka
teksteissäni, se taitaa olla paheeni, en tiedä.

Kiittäen Sinuakin palautteesta, toivotan aurin-
koista suvi-iltaa Eleanor.

Varmaan me molemmat jo olemme kokeneet elämän ka-
rikoita niin, että sydän voi suorastaan vuotaa
verta, kun kirjoittaa tuntojaan paperille.
Vastapainoisesti tietenkin sitten rakkauden kau-
neinpia ja herkimpiä tuntojakin.

Sielu on niin herkkä, puhutteleva - kun
vaikeuksia kohtaa, eikä niitä sanoja ole aina
helppoa kirjoittaa, mitä tuntee.
Silloin, juuri silloin - kasvamme pienemmiksi.

Kiitos Tomppa, pää pystyssä huomiseen.

heh, vai hammasporastakin runo - pittääpä lait-
taa mietintämyssyyn aihe :)

Mutta, kuten tuossa jo aiemmin sanoin, niin ehkä
huono puoleni/heikkouteni runoissani todellakin
on olla liiankin dramaattinen.
Usein lukijat kokevat kuvaamani, nyt tässä
tapauksessa siis tuskan, syvemmältä, kuin mitä
olen sen todellisuudessa tuntenut.

Pitääköhän tässä alkaa harjoittamaan jonkinlais-
ta pehmentymistä tai jottain, en ossoo sannoo.

Taitavako, paraskin puhumaan - joka itse kirjoit-
taa hanskoista ja käsistä kauppajonossa ja päät-
tää runonsa kauniisiin rakkauden riimeihin.
Kyllä se taito on sielläkin likka.

Kiitos, rakkautta - tietty, jollakin
tasolla, samoin sinne ja huomiseeeeeeeen.