Oliko sellaista kuin kososlaisuus enää olemassakaan 70-luvulla? Taisi olla pelkkä heikkisaarislaisten keksintö. Sillä oli hyvä lyödä vastustajia.
Kososlaisuuden piikkiin pantiin kaikenlaista. Historiallisia juuria sillä ei ole 30-luvulla vaikuttaneeseen saarnaaja Kososeen.
Kososlaisuutta ei ole kukaan pystynyt määrittelemään eikä kuvailemaan. Kaikki siitä tehdyt luonnehdinnat ovat ylimalkaisia ja ristiriitaisia.
Koko kuvitelma kososlaishengestä taisi syntyä vallanhimoisten vl-johtajien sairaissa päissä.
Kososlaisuuden piikkiin pantiin kaikenlaista. Historiallisia juuria sillä ei ole 30-luvulla vaikuttaneeseen saarnaaja Kososeen.
Kososlaisuutta ei ole kukaan pystynyt määrittelemään eikä kuvailemaan. Kaikki siitä tehdyt luonnehdinnat ovat ylimalkaisia ja ristiriitaisia.
Koko kuvitelma kososlaishengestä taisi syntyä vallanhimoisten vl-johtajien sairaissa päissä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
srk:ta arvosteleva henki oli kososlaisuus
Määrittely lepäsi siis tyhjän päällä. Sille vaan keksittiin joku nimi, joka ei oikeastaan viitannut mihinkään aiempaan eriseuraan. Kosonen ei ilmeisesti 30-luvulla arvostellut SRK:ta senkään vertaa kuin isoesikoiset tai uuseheränneet tai pikkuesikoiset.
Millainen käytös tahansa, millaiset ajatukset tahansa tai mikä muu tahansa laitettiin kososlaisuuden tittelin alle. Olipa sitten kylmä, palava tai penseä -kososlaisuutta yhtä kaikki!
Keskittyä ainoastaan Jeesus nasaretilaisuuteen, niin pysyisi pääasia hallussa.
joillakin Jeesus meni hukkaan silloin kun keksittiin kososlainen henki. Eli tavallaan tässä etsitään Jeesus nasaretilaista uudelleen ja siksi nyt pitää palata sinne alkupisteeseen, minne se Jeesuskin jäi, hoitokokouksiin.
Puhutteleva on saarna, jossa Jeesus meni hukkaan omilta vanhemmiltaankin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000028526922
Jeesus ei jäänyt hoitokokouskiin vaan Jeesus katosi hoitokokouksissa. Missä on Jeesus?
Maria ja Joosef löysivät Jeesuksen temppelistä selittämässä sanaa.
Siis että Jeesus meni hukkaan Jumalan valtakunanalta, ainoalta oikealta ja erehtymättömältä seurakunnalta (SRK) maan päällä? Hei älkää nyt viitsikö höpöttää.
On se hiukan rohkeanpuoleista soveltaa Jeesuksen temppeliin meno vanhempien tietämättä 1970-luvun vl-liikeekn sisäiseen tilanteeseen. Oltiin siis aina oikeassa, hoitokokoukset olivat siunauksellisia ja Jeesus oli kuitenkin hukassa vl-liikkeeltä 70-luvulla.
Hei kamaan, älkäähän nyt pelleilkö. Jos tämä ei ole järjen juonia, niin mikä sitten. Ja eikös se vl-liikkeesä ole juuri järki, joka pitää ottaa kiinni.