Päätös(kö)?

Minä olen juonut ensimmäiset humalani jo 12-vuotiaana ja sitten alkoholin käyttöni onkin ollut jatkuvaa. Juhliminen on kuulunut elämääni aina. Minulla on kaksi lasta joiden raskaus aikana en juonut mutta muistan koko ajan odottaaneeni , että pääsen taas baariin vetämään jurrit. Olen eronnut ensimmäisen lapseni isästä luultavasti alkoholin tuomien ongelmien myötä ja tutustunut uuteen mieheeni kuinkas muuten kuin baarissa. Alkoholin käyttöni ei varmasti kuullosta monen mielestä mitenkään ruunsaalta varsinkaan nykyään. Käyn ulkona ehkä kerran kuussa ja pystyn juomaan myös vain muutaman. Ongelmani on kuitenkin ajoittainen "nollaaminen" jolloin en pysty kontrolloimaan itseäni ollenkaan, varsinkaan seksuaalisella puolella. Tästä on koitunut minulle ja läheisilleni jo niin paljon harmia. Olen monta kertaa sanonut itselleni puolitosissani, että en enää ikinä juo. Mutta sitten kaikki taas unohtuu, yleensä kaava on sama käyn pari kertaa ulkona juon muutaman ja kaikki menee kivasti ja voin olla ylpeä itsestäni, että onnistuin. Sitten onnistumisen rohkaisemana lähden ulos yhä useammin ja kaikki lähtee käsistä ja aamulla voisin kuristaa itseni siihen paikkaan. Nyt olen päättänyt raitistua, onnistuinhan minä lopettamaan tupakan poltonkin. Ongelma onkin, että miten? A-A tuntuu ehkä liioittelulta onko muita vastaavia ryhmiä?
2290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tapauksessasi. Mulle aa on sopinut hyvin, kun siellä palavereissa voi käydä milloin vain on aikaa eikä ole pakko luvata mitään, ainakaan lopullista raittiutta. Raittiuteni on vapaaehtoinen tavoite ja sitä olen nyt saanut päivän kerrallaan.

Äänestä

ihan loogista, sinä ja vain sinä itse päätät:

jos aiot juoda, niin se on liioittelua.
jos taas haluat olla raittiina ja saada siihen tukea, se ei sitä ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haisuli77 kirjoitti:

Minä olen juonut ensimmäiset humalani jo 12-vuotiaana ja sitten alkoholin käyttöni onkin ollut jatkuvaa. Juhliminen on kuulunut elämääni aina. Minulla on kaksi lasta joiden raskaus aikana en juonut mutta muistan koko ajan odottaaneeni , että pääsen taas baariin vetämään jurrit. Olen eronnut ensimmäisen lapseni isästä luultavasti alkoholin tuomien ongelmien myötä ja tutustunut uuteen mieheeni kuinkas muuten kuin baarissa. Alkoholin käyttöni ei varmasti kuullosta monen mielestä mitenkään ruunsaalta varsinkaan nykyään. Käyn ulkona ehkä kerran kuussa ja pystyn juomaan myös vain muutaman. Ongelmani on kuitenkin ajoittainen "nollaaminen" jolloin en pysty kontrolloimaan itseäni ollenkaan, varsinkaan seksuaalisella puolella. Tästä on koitunut minulle ja läheisilleni jo niin paljon harmia. Olen monta kertaa sanonut itselleni puolitosissani, että en enää ikinä juo. Mutta sitten kaikki taas unohtuu, yleensä kaava on sama käyn pari kertaa ulkona juon muutaman ja kaikki menee kivasti ja voin olla ylpeä itsestäni, että onnistuin. Sitten onnistumisen rohkaisemana lähden ulos yhä useammin ja kaikki lähtee käsistä ja aamulla voisin kuristaa itseni siihen paikkaan. Nyt olen päättänyt raitistua, onnistuinhan minä lopettamaan tupakan poltonkin. Ongelma onkin, että miten? A-A tuntuu ehkä liioittelulta onko muita vastaavia ryhmiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu